Tunnustuksia.

Tunnustan tiskanneeni juuri sen tiskivuoren, johon kuului myös ainakin viikon tiskipöydällä seissyt paistinpannu, jonka kannen alla oli varsin vilkas elämä.

Tunnustan istuneeni koneella koko päivän, valtaosan ajasta FBn puolella sen sijaan, että olisin edistänyt esseetäni aiheesta The Role of Churches in the Conflict in Northern Ireland.

Tunnustan myös vihanneeni HUSia, jonka lupaama maksusitoumus ei ole vieläkään tullut ja että on noloa joutua soittamaan Terveystalon ajanvaraukseen ja tiedustella, voinko tulla ensi viikolla silmälääkäriin ja toimittaa maksusitoumuksen myöhemmin vai pitääkö lääkäriaikoja lykätä.

Lisäksi minulle on jaettu tunnustuksia Kotiäidin Luomulaaksossa. Kiitos! Täytän kyselyt, mutten jaksa linkitellä eteenpäin, poimikaa ja tehkää, ken ei ole vielä osakseen saanut.


7 asiaa, joita ette minusta tiedä:

1. Ihmettelen usein arjessa pärjäämistäni ja sitä, miten hyvin näen siihen nähden, miten vammaiseksi minut on luokiteltu.
2. Pelkään, etten koskaan valmistu mistään.
3. Tahtoisin olla 30kg kevyempi ja osata meikata.
4. En ymmärrä, mihin hukkasin älyni kesällä 2006, sillä kirjoitettuani 5L+3E+M-paperit (vai luulivatko sensorit minua vain fiksuksi, niin kuin lääkärit luulevat vammaiseksi?) olen rämpinyt yliopistossa rimojen yli vain täpärästi, vaikka mielestäni teen ihan kiitettävästi töitä opintojeni eteen. Kenties äly meni sen reilusti vanhemman turkulaisen työttömän, itseään laittomilla metsähakkuilla elättävän datanomin mukaan, jota pussasin Provinssissa?
5. En usko, että saan koskaan toteutettua haaveitani ulkomailla vietettävistä vuosista. Todennäköisesti minusta tulee tympääntynyt, yksinäinen lähiötäti.
6. Tahtoisin olla kummitäti. Tämän kyllä ainakin yksi lukija tietää, kun jatkuvasti vihjailen kummitätiyden suuntaan.
7. Luokittelen ihmisiä erilaisiin kategorioihin, minkä vuoksi aina ihmisen nähdessäni katson mm. onko tällä sormuksia.

Toinen kysely liittyi aisteihin ja niiden merkitykseen:

Maku. Ruoka on maailman paras asia, olen jopa säveltänyt ja sovittanut laulun, jonka nimi on "Eating is the best thing in the world!" ja sanat ne samaiset. Laululla sain kokin niin hyvälle tuulelle Norjassa, että sain vielä kolmannen lautasellisen ruokaa.
Kuulo. Äänimaisemat, musiikki, ihmisten äänet. Tällä hetkellä lemppareita on mm. pienessä yksiössä lähes 40 hengen voimin laulettu neliääninen Herraa hyvää kiittäkää.

Haju. Hajumuistini on vahva, tunnistan edelleen teiniaikojen poikaystävän vaatteiden (=pyykinpesuaineen) hajun julkisilla kulkiessani ja kesällä tuntui tosi oudolta, kun riparipoika halatessaan konfiksessa haisi meidän isältä (= Calvin Klein). Hajut myös ärsyttää, hajuvedestä tulee päänsärky ja kaikki pesupähkinöitä vahvemmat pesuaineet tuntuu vievän tajun.
Tunto. Toisen ihmisen lämpöä kaipaa, sillä syli on maailman paras paikka. Villavaatteet lämmittää, vaikkei tunne olekaan sama.
Näkö. Jotain mistä nautin päivittäin, olen ryhtynyt ajattelemaan, että "kas, viimeistä kertaa Oopperatalo" ajaessani aamulla ratikalla yliopistolle ja "kas, viimeistä kertaa Oopperatalo" ajaessani illalla kotiin. Hullulta kuulostaa ja pöhköä se onkin, mutta olen eri tavalla ryhtynyt kiinnittämään huomiota katsomiseen ja näkemiseen nyt, kun asia ei olekaan itsestäänselvyys. Toiseen ihmiseen saan parhaiten kontaktin katsomalla silmiin, sen menettäminen tuntuu pahimmalta.

Biojätepusseista parhain.

On kotona taiteltu sanomalehtipussi!

Luin tänään Ylen uutisista, että näin todella on. Ämmässuon kaatopaikalla on seurattu erilaisten biojätepussien hajoamista ja tultu siihen tulokseen, että paras vaihtoehto on sanomalehti, toiseksi paras on kaupan ruskeasta paperista tehdyt biopussit ja viimeinen ratkaisu on ne mukamuoviset mukabiohajoavat pussit, eli mm. Bioskat. Nehän tehdään myös maissista, mikä on jokseenkin epäilyttävää, kun maailmassa kuitenkin nähdään nälkää.

Harkitsen taittelevani biopusseja joulupakettiin ainakin meidän iskän huusholliin, siellä kun biojätteet aivan taatusti kerätään paperisiin tai bioskapusseihin.

Sanomalehtipussin taitteluohjeen löytää tästäkin blogista noin vuoden takaa, mutta myös useasta paikasta googlen kautta. Malleja on monia.

Mielestäni sanomalehtipussin yksi parhaita puolia on se, että jokainen taiteltu pussi on pois siitä kierrätyspaperikasasta, joka joka tapauksessa pitäisi kantaa taloyhtiön jätehuoneeseen.

Sokeus on inhimillistä.

Katsoinpa tänään eilisen Inhimillisen tekijän, jossa oli puhumassa kolme sokeaa suomalaista: Olli Lehtinen, Hannes Tiira ja Riikka Hänninen. Olli Lehtinen on sokeutunut vasta aikuisiällä, reissatessaan, mikä sai minut oivaltamaan, että toden totta, edelleen voi reissata, sillä sairastuttuaan voi aina palata kotiin! Hannes Tiira on pastori, kuten minäkin toivottavasti joskus. Mielestäni on jotenkin huvittavaa, että haaveilin pitkään teologisesta ja sinne päästyäni näköni alkoi krempata - onhan teologinen niitä ensimmäisiä aloja, joita käsityöläisyyden ja pianon virittämisen ohella on näkövammaisille markkinoitu. Riikka Hännistä en ole koskaan tavannut, mutta sähköpostia olen vaihtanut, toistemme blogeja olemme seuranneet ja tunnustan, että nuorempana Riikan voimaannuttavat kirjoitukset näkövammaisten lasten ja heidän perheidensä Silmäterä-lehdessä saivat minut ihailemaan häntä suuresti. Ja edelleen ihailen: "Ei sokeus estä minua toteuttamasta unelmiani." Juuri niin, juuri niin!

Katsokaa tekin, tämä oli ehdottomasti parasta pitkään aikaan. Ohjelmasta näkee tai kuulee myös sen koko ihmisyyden kirjon. Miten toinen kaipaa näköään, toinen on realisti, yksi haaveilee, miten kaikki ajattelevat niin eri tavalla.

Ohjelma on katsottavissa täältä.

Possuflunssamietteitä.

Olen miettinyt tätä sikainfluenssaa puolen vuoden ajan, enemmän tai vähemmän.

Toisaalta tuntuu, että tämä on taas yksi SARS tai lintuinfluenssa, josta kovasti kohistaan, mutta joka ei kuitenkaan saavu. Asiantuntijat sanovat, ettei kuolleisuus ole sen korkeampi kuin normaalissakaan influenssassa, että outoa on vain se, että tauti iskee kovasti myös nuoriin, perusterveisiin ihmisiin, ei ainoastaan huonokuntoisiin vanhuksiin. Olen myös ajatellut, että vaikka kyse olisikin jo maailmanlaajuisesta epidemiasta, tuskin se minuun tarttuu. Kesän rippileireillä oli paljon ulkosuomalaisia, joista osa tuli maasta, jossa tauti oli jo kesällä epidemia. Hekin olivat selvinneet, osa oli taudin sairastanut.

Nyt, kun tauti kuitenkin leviää Lapissa vauhdilla, olen miettinyt asiaa taas enemmän. Tänään N:n kanssa leipoessani pohdittiin, että vaikka itse tauti ei pelottaisikaan, tuntuu kammottavalta ajatus siitä, millä tasolla yhteiskunta lamautuu, jos huomattava osa kansasta sairastuu kerralla tähän nopeasti leviävään tautiin. Välillä tuli jopa mieleen se takavuosien nuortenohjelma, Klaani. Yleensä olen ylenpalttista rokottamista vastaan. Olen monessa mielessä luomu ja eko, mielelläni päätän itse, mitä kemikaaleja kehooni haluan ja olen päättänyt haluta mahdollisimman vähän. Olen ajatellut, että minulle riittää se, että silmässäni on silikoni-implantti (joka toisilla on tisseissä, heh), ja melko lisäaineettomalla ja puhtaalla ruokavaliolla olenkin tervehtynyt selvästi, lakannut sairastamasta jatkuvia flunssia. Mutta tämä on nyt taas sellainen tauti, jota ei ehkä torjutakaan samanlaisin kotikonstein, ainakin luulen niin. Olen pohtinut, että olisiko rokotteen ottaminen kuitenkin paikallaan, sitten kun niitä aletaan jakaa. Lähipiirissäni on huonokuntoisia vanhuksia ja koenkin, että suurempi merkitys on sillä, että en tartuta heitä kuin sillä, ettenkö itse ehtisi tautia potea.

Yliopistolla asian suhteen on oltu neuroottisia koko syksyn ajan. Olen lähdössä reissuun kolmen viikon kuluttua, en halua sairastua nyt, enkä toisaalta reissussakaan. Ehtiikö rokotetta kuitenkaan sitä ennen saada? Ja entä jos käykin niinkuin Ruotsissa, että rokotteesta sairastuu lievästi? Olen ollut kuukausia tiedotusvälineiden ulottumattomissa, sillä en ole vielä(kään) perehtynyt Näkövammaisten Keskusliiton tiedonhallintapalveluun ja sen kautta saatavissa oleviin lehtiin, joten en ole juurikaan seurannut THL:n ja Rokotusdisinfon debattia.

Jos sairaus leviää tällä tahdilla, ehtiikö rokotus ajoissa ennen kuin kaikki sairastamme?

Mitä teidän mielessänne liikkuu sikainfluenssan tiimoilta?

Tuntuu jokseenkin epäoikeudenmukaiselta, että me täällä keskustelemme rokotteen ottamisesta tai jättämisestä, kun valtaosa maailman ihmisistä ei saa minkäänlaista mahdollisuutta rokotteen ottamiseen.

Postia Clothkitsiltä!

Minulla oli lapsena kissapehmo, joka oli vain kisan muotoon ommeltu, itse kissa oli printattu kankaaseen. R törmäsi taannoin samalla idealla toimivaan (tai kenties samaan?) brittikauppaan, josta nyt sitten tilasin vihdoin viime viikolla liudan hameita - itse ommeltavaksi.

Palvelu oli hyvää ja nopeaa, sain postikulusekoilun vuoksi ylimääräisen neulatyynyn ja mukavaa mailia kaupan pitäjältä. Tänään tuli itse paketti.


Brittityyliin tavara oli kääritty silkkipaperiin. Jokainen hame tarvikkeineen oli viikattu ja nyytti solmittu silkkinauhalla, jossa myös tuumissa toimiva mittanauha, kekseliästä!

Hameita tuli neljä, ihanissa kuoseissa, esittelen niitä sitten valmiimpana lisää.

Ja kauppa löytyy siis täältä.

Karviainen ja villatakki.

Erinäisiä projekteja on ollut ja on meneillään, kaikkia en todistettavasti edes muista. Nyt on kuitenkin syntynyt myös valmista. Ensin syntyi Villatakki, joka on ollut luento- ja kuorokäsityönä melkein koko syksyn. Sitten lankakätköä etsiessä löytyi muutamaa silmukkaa vaille valmis Karviainen (miten se oli voinut niin viimemetreillä jäädäkään kesken ja painua unholaan?!), jonka ensitöikseni pistelin valmiiksi viime yönä pikkutunneilla ja päättelin tänään aamutuimaan.

Tässä teille maistiaisia, pahoittelen mallin omituisuutta ja Karviaisen alla majailevaa rastakuotaloa, joka oli pipon kanssa hieman epäyhteensopiva.

Päivän asu
on harvinaista herkkua (?) tässä blogissa.

Pipo - Karviainen, omasta päästä.
Kaulahuivi - Suuren Käsityön ohjeella viime talvena väkerretty, lankana Noro.
Takki - Twice/Anttila, mummi tuunasi kesällä uudet
duffelinapit kiinnikkeineen rumien muovisten (!)
tilalle ja pelasti takin kierrätykseltä
Nahkahanskat - Sokokselta viime viikolla,
ihan loistavat Helsingin tuulisessa säässä
Sukkikset - Sidostesukka
Kengät - El Naturalista
Laukku - Camden Town, Lontoo
Tolppa, Helsingin Messukeskus

Karviaisessa on lankana Novitan vihreä Bambu, pääteltävien langanpäiden perusteella lankaa on kulunut yksi kerä ja vähän päälle. Puikkojen koosta ei ole tietoa, veikkaisin 3mm. Perusajatus on simppeli, olen luonut satunnaisen määrän silmukoita, jakanut sen parilliseen määrään lohkoja ja sitten lohkot neulonut vuorotellen oikeaa ja vuorotellen nurjaa. Aika pitkään on myssyssä tehty ihan vaan pyöröpuikolla lohko oikein, lohko nurin, kunnes pituus on alkanut miellyttää. Sen jälkeen olen kaventanut kunkin lohkon kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja neulonut kerroksia väliin ennen seuraavaa kavennusta. Lätsän suuruus ei sureta, sillä reunaan pujottelin jemmassa olleet vihreät nauhat, jotka rusetilla oikean ohimon kohdalla. Näin ollen pipo pysyy kyllä päässä. Jos haluaa tuollaisen rastakuontalolle sopivan tai muuten vaan tilavan hatun, niin pituutta saa olla ihan reilusti, hatuista tulee helposti liian pieniä ja sitten jäätyy korvat. Selostus on sekava, mutta lisätietoa annetaan kysyjille. Luomuksen nimi tulee puhtaasti ulkoasusta.

Villatakin ohje puolestaan löytyy Suuresta Käsityöstä (elokuu 2009), lankana oli Novitan Puro, väreinä Ruska ja Kanervikko. Lanka huovuttuu jo neuloessa sen verran, että purkaminen on tuskaisaa puuhaa. Malli on kiva, villatakki ihana, mutta koot (tai vaihtoehtoisesti mun käsiala) sen verran reilua, että melko istuvaksi tarkoitettu XL on tällainen mekko, jota olen sitten käyttänyt ihan vaan trikoopaidan ja sukkisten kanssa ja minä olen sentään pitkä, 175cm. Välillä tosin mietin, että ehkä pitäis jotkut toiset housut vielä kiskoa päälle, hameen kanssa olemus olisi liian järkälemäinen pötkylä. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että jos mallikuikelot saa koikkelehtia sukkiksissa ja isossa villatakissa, niin miksen minäkin. Ken ei kestä katsoa, sulkekoon silmänsä. Nii! Villatakin alla kuvassa on Polarn och Pyretin ihana trikoopaita <3 Ohje oli tosi helppo, raidat tehty siis kahdella langalla vuorotellen ja taka- sekä etukappaleet on päättelyä lukuunottamatta ihan suoraa ja kaventamatonta. Oivallinen luentokäsityö siis!

Oloni on oikein syksyinen!
On muuten myös ensimmäinen itselleni koskaan valmistunut villatakki!

Kotinurkilla: Itä-Pasila

Itä-Pasila oli ennen puisista varastorakennuksista koostuva kaupunginosa.
Itä-Pasilaankin tuli 70-luku ja rakennusbuumi.

Itä-Pasila on nykyään monenmoinen, mm. torstaiaamukävely ja -kuvailu ystävän seurassa.
Itä-Pasila on P:n kamera ja nauru, luovia ideoita ja paljoja suunnitelmia.

Itä-Pasila on...

... hassun hauska, viihdyttävä.

... yllättävä, mutta myös sulkeutunut, valitettavasti.

... todellinen lähiö.

Itä-Pasila on käsittämätöntä rumuutta ja ankeutta...

... rampeissa ja luiskissa.

... pois kuluneissa maaleissa.

... tässä neuvostoarkkitehtuurin suurimmassa helmessä, joka jo ulos päin näyttää Suurelta Homeongelmalta. Mahtaako arkkitehti oikeasti kirjata tämän ansioluetteloonsa?

... jota myös tämä velodromi, pyöräilystadion, mielestäni edustaa.

... ja käsittämättömiä rakennuksia. "Siinä on jotain kiuasmaista", tuumasi P ja otti kuvan.

Itä-Pasila on yrityksiä värittää betonilähiö...
... lisäämällä väriä kaikkialle.

... maalaamalla betonikäytävien metallikaiteet.

... maalauksilla.

... parkkeeraamalla siivousfirman pirtsakka auto kadunvarteen.

... pinnoittamalla vanhoja taloja uusin värein.

Itä-Pasila on syksyinen...
... kävelyteillä, jotka kiemurtelevat talojen välissä, autojen yläpuolella.

... puistossa, jossa oli paljon haravoimattomua lehtiä, joita kehtasi potkiskella.

... puussa, joka oli erehtynyt kasvupaikasta.

... puistossa, jonka keskellä oli laituri.

Itä-Pasila on muistoja menneestä...

... ala-asteen lopun tai yläasteen alun Firekid-musikaaliretkeltä, jolloin isin kanssa ihmeteltiin Itä-Pasilaa, jonka ainoa väripilkku oli silloin tämän oviaukon yllä himpun verran näkyvä K-kaupan sininenvalkoinen K.

... jossa Ukki on opiskellut ammattinsa.

... yhä ihmetyttävä avaruuspuku, uskaltautuisitko sinä avaruuteen näissä tamineissa?

... vanhat junakyltit uudessa tehtävässä, lintallaan painuneessa metallituolissa.

... ex-Vammeljoen asema (Karjalan kannas), ex-Pasilan asema (Helsinki), nyk. Rauhanasema (Itä-Pasila, Helsinki).

Itä-Pasila on kummallinen kaakeloitu kirjasto, josta sain kirjastokortin ja...

... jonka ovella lastenrattaista kuului selväsanainen ja kohtelias kiitos, kun pidimme ulko-ovia vuorotellen auki.

... runsain mitoin vieraskielistä lastenkirjallisuutta.

... kävelyasu, kuukävelyille.

... kirjoista rakennettu lukunurkkaus, jonka perustukset epäilyttivät.

... poistomyynnissä olevaa lastenkirjallisuutta. Ruotsi ja rakkaus poistettavien listalla.

Itä-Pasila on Neuvostoliittoa ja ...

... betonirakentamisen taidonnäyte.

... ankeaa harmautta.

... virastoja betonikuutioissa, myös Allianssi.

... rumia taloja siellä täällä. Huomaa keskimmäisen talon oikean laidan kanervat, jotka on kaltereilla vangittu seinän ja ikkunan väliin.

... suurta ja mahtavaa.

Itä-Pasila on ihmisiä...

... Alkon ovella.

... epämääräisen välitilan auloissa.

... farkuissa ja karvakaulustakeissa hengailemassa kioskin edessä.

... matkalla kohti hyvää elämää.

... menossa töihin.

Itä-Pasilan on kruunattu herkuttelulla Viialan kotileipomossa.

Kahvi ja jättimäinen korvapuusti, 2,20€.

Tee ja porkkanaleivos, ei paljon sen enempää.