23:41 T, Järvenpää-Helsinki.

V. osti asunnon, muutti ja valmistui, juhlat - sekä tuparit että valmistujaiset vietettiin tänään. Myös Tiina Tee oli paikalla, samoin minua muita hauskoja sosionomeja. Nauroin paljon, keskustelin paljon ja nauroin lisää. Puhuin myös silmästäni V.:n kaverin miehen kanssa, miekkonen on taikuri, kertoi muutaman ihan käyttökelpoisen muistikikan, joihin ei tarvita näköä ja tunnisti kuvauksestani Taikapäivillä viipottaneen Ronjan.

Onneksi myös aikuisten juhlissa syötiin karkkia, vaikka tarjolla oli myös kasvispiirakkaa ja punaviiniä. Viini oli reilua, ruoka luomua ja tiskirättikin bambulangasta neulottu, mikä oli ilmeisesti S:lle liikaa, sillä moinen "ekohippeily" on kuulemma jo liikaa. Ja S:n mies on viherpiipertäjä, niinpä niin.

Menimme Tiina Tee:n kanssa 23.14 junaan, mutta sitä junaa ei ollutkaan olemassa. Jutusteltiin sitten ripareista, asumme kesän naapurikunnissa ja toivottavasti ehdimme nähdä edes hitusen, Tiina oli tosi mukava! Menimme sitten T-junaan, joka pysähtyi joka paikassa ja oli matkusti Helsinkiin 50 minuuttia. Todella pitkää minuttia. Kun Tiina jäi pois, oli matkaa jäljellä vielä reilusti yli puolet. Vaunussa oli teinejä, jotka ensi kertaa pääsevät äänestämään ja joiden mielestä amikset ei lue tarpeeksi yhteiskuntaoppia, kun vaikuttaminen ei niitä kiinnosta. Sitten oli kolmen suunnilleen ikäiseni naisen joukko, jotka lyöttäytyivät entisen hiihtoalalla vaikuttaneen miehen seuraan ja yksi kolmikosta innostui vänkäämään asioita, sillä hän "on niin äkykäs, kun hakee hei siis yliopistoon". Yksi nuori pariskunta, jonka karvaisempi osapuoli meinasi sammua penkkiin ja kiivasta sananvaihtoa sai seurata aika moni. Pasilassa koko komeuden kruunasi eteläeurooppalaisten humalaisten turistien lauma ja samalle penkille kanssani istunut keski-ikäinen pariskunta huokasikin ääneen, että "voi miten voi tuntua nää viisi minuuttia näin pitkiltä".

Rautatieasemalla tunsin itseni Moosekseksi - valkoinen keppi ojossa kulkuväylä aukesi väkijoukkoon kuin meri Moosekselle. (Olihan se Mooses, joka halkaisi meren?) Vaan ratikkataulu sanoikin, ettei omani enää kulkisi, vaikka N. oli minulle sen juuri tarkastanut netistä. En uskonut taulua, jonotin ja sain ratikkani. Ratikan, jossa oli niin sammumaisillaan oleva täti, että teki pahaa. Ratikassa oli myös setä, joka keppini nähtyään spontaanisti jutteli mukavia, kun taistelimme kortinleimaajan kanssa (kamala keksintö, ei toimi koskaan kunnolla). Samaisessa ratikassa oli myös neljä Securitasin vartijaa ja tunsin olevani hyvässä hoidossa.

Kemut oli kivat, mutta ensi kerralla jään joko yöksi tai lyllerrän ajoissa kotiin, yöjunailu ja Hesan keskustassa seikkailu ei ole ihan mua varten.