torstai 19. helmikuuta 2009

Itkupotkuraivari.


Tällä viikolla on tullut tehtyä koulutöitä kuin pieni eläin. Olen kököttänyt koneella enemmän kuin laki sallii, kaikki lihakset ristiselästä ylöspäin huutaa nenä kiinni ruudussa tihrustamisesta. Kaiken huipentaa se, että tällä aherruksella on valmistunut kaksisivuinen referaatti ja yksi viikkotentti.

Yhdellä, sinällään ihan mukavalla kurssilla, on luentojen ohella tenttimateriaalina lukemistoja, joita on sähköisenä saatavilla hieman alle sata sivua. No, macissä on onneksi siedettävä englanninkielinen puheohjelma, jonka mongerrusta jaksaa äärimmäisessä hädässä kuunnella - mutta lukemistotpa ovatkin kirjasta kopioituja eikä niihin pure minkään puheohjelman hampaat. Suurennoksena voin ne tietysti itse lukea, suurennetulle riville mahdtuu kolme sanaa ja lukemiseen menee 10-15 minuuttia sivulta. Jos jollakulla on lahjoittaa 25 tuntia, ottaisin ne ilolla vastaan. Ottaisin ilolla myös sen ylimääräisen opintopisteen, kun kerran sen verran aikaani materiaaleihin upotan.

Elämä on muuttunut sellaiseksi karuselliksi, että odotan mielenkiinnolla narujen katkeamista.

Ei kommentteja: