tiistai 24. helmikuuta 2009

Ihmeidentekijä ja Puhdistus

Soitin eilen Mac-lääkärille, joka kertoi, että diagnoosin tekoon menee puoli tuntia, joten hinta on 70e. Sen jälkeen voidaan sitten kertoa, mitä korjaaminen, tietojen pelastaminen ja uudet osat maksavat. Sanoin palaavani asiaan ja soitin isoselleni J:lle. Onekseni J:llä sattui olemaan hallussaan kaverinsa vanha, alkoholimyrkytykseen kuollut kone, jonka kovalevy oli sekä ehkä että identtinen omani kanssa. Iltasella J. tuli lääkärintarvikkeineen ja sai koneeni sen verran eloon, että se osasi kertoa vatsanpurujensa syyn (jokin mystinen solmukohtaongelma) ja - mikä parasta - antoi siirtää kaikki tiedostoni turvaan! Juhlapäivä! Omenaiseni lähti vielä puoskarin matkaan,mutta olen huojentunut. Saatte ehkä sittenkin kuvilla varustettuja matkakertomuksia myös tulevaisuudessa.

Toissailtana, tietokoneettomuuden aiheuttaman ajan ylitarjonnan seurauksena meinasin nuupahtaa nojatuoliin jo yhdeksältä. Siirryin sitten pedin puolelle, otin mukaan Victorin, ja syötin sille Sofi Oksasen Puhdistuksen. Victor innostui lurittelemaan kirjaa pitkät pätkät, kahden maissa järjen ääni kehoitti menemään nukkumaan. Näin unia kirjasta ja herättyöni 4.5 tunnin unien jälkeen (luulin tosin pitkälle iltapäivään nukkuneeni 6.5h, kunnes valaistuin) jatkoin kuuntelemista aamupesulla, aamupalalla ja vielä kengät jalassa eteisessä. Tänä aamuna sain kirjan vihdoin loppuun - se oli todella otteessaan pitävää sorttia!

Olin kuullut kirjasta lähinnä vain välikäsien kautta ja muutaman lehtihaastattelun perusteella, käsittänyt kirjan kertovan prostituoiduiksi omasta tahdostaan ryhtyneistä naisista ja olevan täynnä kuvottavaa riettailua. Se, miten Viron lähihistoria asiaan liittyi, oli jäänyt hieman hämäräksi. Kirja olikin jotain aivan muuta. Kahden erillisen ihmisen kohtalot, jotka kietoutuivat toisiinsa. Palapelin lailla rakentuva raskas tarina. Viron lähihistoria ja Neuvostoliiton kuviot olivat läsnä kuin maisema tai sumu, joka kietoutuu kaiken ympärille ja tunkee joka koloon. Kuitenkin kirja mielestäni kertoi enemmän ihmisyydestä, kateudesta ja halusta saavuttaa jotain enemmän. Sofi Oksasen kieli kiehtoi minua. Maitokiuluun surahteleva maito, "sirr sorr" ja auringonkukansiementen kuoret, joiden rahina liittyi venäläisyyteen. Aistimaailma oli kyvattu hyvin ja jotenkin uudella tavalla. Tuntui, että oli kirjoitettu yksinkertaisesti kaunista. Saavutettu sama ja ehkä enemmänkin, kuin mitä joku toinen olisi saavuttanut ylisanoin.

Äitini luona vieraili hieman äitiäni nuorempi nainen, joka oli kirjakerhossa käynyt Puhdistusta koskevassa keskusteluillassa. Hän, kuten äitinkään, ei ollut kirjaa lukenut, mutta oli kovasti ahdistunut. Kuulevia korvia ja näkeviä silmiä symboloivat raatokärpäset inhottivat häntä, sanoin koko kirjan aihe. Häntä arvelutti myös se, että kirjailijan seksuaalinen suuntaumus ei kuulemma voisi olla näkymättä teksteissä. Oh well. Äitini ei oikeastaan ottanut kantaa itse kirjaan, mutta kirjailijasta totesi, että hän selvästi haluaa olla raflaava jo ulkonäöllään. Oh well, mielestäni nuoret aikuiset nykyään pääsääntöisesti pukeutuvat ja elävät jonkin tietyn tyylin tai aatesuunnan mukana, enemmänkin ollakseen rehellisiä itselleen kuin raflatakseen. Kaikkein kauheinta vieraan mielestä tuntui olevan se, että kirjakerhossa jonkun naisen 14-vuotias tytär oli ilmoittanut haluavansa lukea kirjan ja suurin osa kerholaisista oli ollut sitä mieltä, että mikä ettei.

Pohdin asiaa pitkään. Koska vanhemmat menettävät hallinnan lapseensa? Mitä kaikkia asioita aikuinen saa määrätä? Mihin kaikkeen aikuinen voi vaikuttaa?

Sain kirjastokortin viisivuotiaana, heti opittuani lukemaan. Itsenäisesti kävin kirjastossa toisesta luokasta saakka ja luulen, että neljännen luokan jälkeen vanhempieni käsitys siitä, mitä ja millaisia kirjoja luin, oli melko hatara. Nuorten osastolta löytyy kuitenkin aika rajuakin tavaraa, jota ei pelkän kannen perusteella osaa arvioida. Luin ala-asteen loppupuolella myös ns. aikuisten kirjoja ja teoksia, jotka olivat rajumpiakin kuin Puhdistus (joka ei lopulta ollut ihan kauhean raju). Eikö ole melko naiivia olettaa, ettei nuori kohtaa monelta eri taholta huomattavasti rankempia ja rivompiakin asioita kuin tämä kirja? Ainakin oma kokemukseni rippikoululaisten kanssa työskentelyn pohjalta kertoo, että 14-vuotiaan maailma on monin osin paljon rankempi, kuin heidän vanhempansa ikinä uskoisivat. Vai kuinka moni on tullut raiskatuksi tai nähnyt ystävänsä kuorivan ihoaan leipäveitsellä jäätyään huumetripille?

Ei kommentteja: