perjantai 13. helmikuuta 2009

Bää! Ekolankaa metsästämässä.

Kuva osoitteesta http://www.taitopirkanmaa.fi/

Ajoittain päätään nostavan, pahalaatuisen käsityökuumeen kourissa kipristellessä sekä an että minä olemma pohtineet käsitöiden ja niiden materiaalien eettisyyttä ja ekologisuutta. Itse tekemällä voi tietysti olla varma itse tuotteen eettisyydestä, työajat kahvitaukoineen kun riippuvat ihan tasan omasta viitseliäisyydestä. Mutta mistä ne langat tulee? Missä ne lampaat elää, jolden villaan me pukeudumme?

Kun an on keskittynyt Novitan nyhtämiseen, minä piinasin Pirkanmaan Kotityötä, josta sainkin vastaukseni lankatiedusteluille todella nopeasti! Pirkanmaan Kotityö on siis 30-vuotias pirkanmaalainen langan- ja käsityötarvikkeiden valmistaja, jonka tuotteita myy ainakin TaitoShop. Toiminta on kuitenkin laajaa eikä voidakaan puhua varsinaisesta pienyrittäjästä.

Ihan ensimmäisenä sähköpostiini vastannut henkilö kertoi tuotteiden olevan suomalaisia, vaikkei raakavilla suomenlampaasta olekaan. Ristiriitaista! Kuulemma nikettä "suomalainen" saa käyttää, kun riittävän suuri osa jatkojalostuksesta ja tuotannosta on Suomessa. Pirkanmaan Kotityön tapauksessa suomenlampaan villaa ei kuulemma ole saatavilla tarpeeksi eikä se ole tarpeeksi tasalaatuista. Heidän villansa alkuperämaata/-maita ei voi liikesalaisuutena paljastaa, koska jokaisella kehräämöllä on kuulemma oma salainen reseptinsä, jonka mukaan erimaalaisia ja erirotuisista lampaista saatuja villoja lankoihin sekoitellaan. Pirkanmaan Kotityön tapauksessa itse raakavilla tulee siis ulkomailta, loppuosa tuotantoketjusta sijaitsee Tampereella. Värjäyksessä käytetään EUn sallimia väriaineita ja värjäysmenetelmiä ja toimintaa valvoo Tampereen kaupungin ympäristövirasto. Pirkanmaan Kotityöstä kerrottiin, että he pitävät tuotteitaan ekologisena vaihtoehtona. En ryhtynyt kyselemään sen tarkemmin, miltä mantereilta lankaa tuodaan, mutta toivoa sopii, että villat saapuisivat Euroopasta.

Toivoisin löytäväni suomalaisesta villasta Suomessa valmistetun lankatuotteen, mutta näitä valmistavat kuulemma lähinnä pienkehräämöt. Tutkintaa siis jatketaan, mutta olen luulen edelleen käyttäväni myös Pirkanmaan Kotityön tuotteita, ainakin ne työllistävät suomalaisia!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistava aihe. Olen itse myös melkoinen käsityöintoilija ja mielellään sitä tietysti käyttäisi mahdollisimman ekologisesti tuotettuja materiaaleja. Innolla odotan lisätietoja :)

annika kirjoitti...

Täkäläisestä lankakaupasta löysin Finnwool-lankaa, eli suomenlampaasta Suomessa kehrättyä lankaa. Esim. täällä on myynnissä, jos ei siellä päin ole kaupoissa: http://www.ketunpaa-tuote.fi/index.php?main_page=index&manufacturers_id=46

Tuolla näyttää olevan vain värjättyjä lankoja, mutta värjäämättömät ruskeat, harmaat ja valkeat maksoivat vähemmän, muistaakseni noin 5 euroa/100g.

Olen nyt neulomassa noista lapasia, mutta täytyy ehkä purkaa, koska lapasissa tuollainen 100% villa ei kestä hetkeäkään. Lanka katkeaa tosi helposti, enkä jotenkin ajatellut sitä aloittaessani lapasia. Kokonaan villaa olevasta langasta voi tehdä lähinnä asioita, joihin ei kohdistu samanlaista kulutusta kuin vaikkapa sukan kantapäähän tai lapasiin (kun itse pyöräilen tosi paljon, kävelyyn moiset lapaset toki sopivat).

Haussa olisi vielä siis suomenlampaan villa yhdistettynä tekokuituun ja valmistettu Suomessa! Onkohan sellaista olemassakaan..

Pitää ehkä vieläkin kirjoittaa Novitalle, jotta vastaisivat, koska niiden langat on ainakin mulesing-vapaita ja tehty Suomessa, vaikka villa onkin Englannista ja Etelä-Amerikasta.

tyttism kirjoitti...

Täytyy painaa mieleen tuo merkki! Tuntuu, että luonnonväriset ja kasvivärjätyt langat ja asiat ylipäänsä miellyttävät koko ajan enemmän silmää.

annika kirjoitti...

Sain Novitalta vastauksen mulesing- ja alkuperäkyselyyni, ilmeisesti olen lukenut nettisivut huolimattomasti:

"Kiitämme mielenkiinnostasi Novitan käyttämää villaa kohtaan. Novita ei
kuitenkaan käytä minkään lankalaadun valmistukseen merino-villaa.

Lainaan Sinulle tekstiä Novita-sivustoilta.

3.3.2008
Villaa Englannista ja Etelä-Amerikasta
Novitalle villanhankinnassa tärkeää on, että villa on pitkäkuituista ja
sopivan kiharaa. Villan ominaisuudet pääsevät esille parhaalla mahdollisella
tavalla käsityölangoissa ja sitä kautta neuletöissä.

Novitan villat tulevat Etelä-Amerikasta ja Englannista. Novitan sisaryhtiön
johtaja hoitaa villahankinnat Englannista käsin. Yrityksellämme onkin
pitkäaikaiset suhteet villantuottajiin: yhteistyömme perustuu
molemminpuoliseen luottamukseen. Valvomme toimitusketjuamme, mutta laajoilla
laidunmailla jokaisen lammaskatraan tarkastaminen on lähes mahdotonta.

Australialaisen merinolampaan villan tuotantotavat ovat herättäneet
keskustelua. Lampaalle tehtävä toimenpide, jossa lampaan ihoa ja villaa
leikataan pois hännän alapuolelta, pidetään epäeettisenä. Olemme tietoisia
Australian villantuotannon lähitulevaisuuden haasteista, jotta
perinteisestä, ilmeisen kivuliaasta, "mulesing"-menetelmästä päästäisiin
eroon. Australia on luvannut muutoksia tuotantotapoihin viimeistään vuonna
2010.

Eli Novita ei käytä merino-villaa edes Novita Woolin valmistukseen vaan
pehmeys
ja merinon tuntu villaan saadaan aikaiseksi hyvällä pehmityskäsittelyllä.

Novita ei käytä tuotteissaan suomalaista villaa, koska sitä ei ole saatavissa,
eikä varsinkaan konepesunkestävänä."