Tämä menee pukinkonttiin, ohje on Pretty in punk -kirjasta, jossa ei tosin kerrottu, että irokeesin langat pesukoneessa huopuessaan huopuu tosiaan sellaisiksi viinirypäleen kokoisiksi kököiksi... Niiden suoristamiseen ja aukirepimiseen meni pitkälle kolmatta tuntia ja nyt sormiin sattuu. Lopputulokseen olen tyytyväinen kyllä.lauantai 12. joulukuuta 2009
Irokeesipipo!
Tämä menee pukinkonttiin, ohje on Pretty in punk -kirjasta, jossa ei tosin kerrottu, että irokeesin langat pesukoneessa huopuessaan huopuu tosiaan sellaisiksi viinirypäleen kokoisiksi kököiksi... Niiden suoristamiseen ja aukirepimiseen meni pitkälle kolmatta tuntia ja nyt sormiin sattuu. Lopputulokseen olen tyytyväinen kyllä.
Tukka putkella.
Takana on kaksi syksyn ehkä hulluimmista päivistä. Tänään en edes muistanut, mitä eilen illalla tein, olinko eräissä pikkujouluissa, kun minulta sitä kysyttiin... Eilen aamulla vähän raivasin kotia ja tein mummin ohjeella ryynileipää. T. kävi kylässä, valitsi poistovaatepinostani itselleen vetimiä ja sai teekaapistani täydennystä. Joimme teet ja suuntasimme keskustaa kohti, kävin Helsingissä vierailevan isän kanssa pikalounaalla, josta kipitin luennolle, josta puolen tunnin kuluttua kipitin vuoden viimeiseen Changemaker-tiimipalaveriin ja sieltä edelleen kiitosaterialle ravintolaan, josta kotiin kahdeksan jälkeen. Tänään starttasin yhdeksän jälkeen Selloon silmälääkäriin, jossa viime viikon näkökenttäkartoitus oli hukattu, onneksi saivat sen toisesta toimipisteestä faksilla. Silmälääkäristä paineltiin N:n kanssa Stadiumiin, josta löysin toppahousut, joiden ostamista olen vuosia lykännyt. Uudet on oranssit, kuten takkikin, joten jos näette jättiporkkanan pääkaupunkiseudulla, niin tulkaahan tervehtimään... Apteekissakin kävin, sain jälleen kerran kysymyksiä siitä, olenko hakenut Kelalta korvauksia. Ilmeisesti pitkäaikaissairaiden lääkkeitä korvataan, mutten tiedä, ovatko minun lääkkeeni korvauksen piirissä. Täytyy selvittää. Sitten vielä Prisma-kierros, jonka loppusumma oli järkyttävät 70 euroa! En voi käsittää. Prismasta sitten kotiin, jääkaappi- ja pakastinkamat kylmään, ryynileipäpala nassuun ja ratikalla Töölöön sikapiikille. Sain itseni jopa YTHS:n hammaslääkäriosastolle, jossa selvisi, että viisaudenhammasröntgenissä voi käydä milloin vain haluaa. Menen maanantaina klo 8, jos suinkin jaksan ja varaan sitten samaan syssyyn hammaslääkärin ja suuhygienistin helmi-maaliskuulle, josta ensimmäiset uudet ajat tulevat maanantaina jakoon. Asiat etenee, jee! Sitten pikapikaa keskustaan, Tampereen opiskelukaveri T:n kanssa pikalounaalle ja sitten taas V:n kanssa kotiin, kun tämä tuli katsastamaan vaatepinon tarjontaa. Sitten pikapikaa kuoron joulukonserttia varten Alppilan kirkkoon, harjoitukset, kolmen nuoteistani puuttuvan laulun sanojen pänttäystä, keikka ja kuoronjohtajan luo glögille. Nyt voisikin sitten kaatua sänkyyn.
Mutta vielä ennen sitä tahdon kertoa teille, että olen nyt virallisesti 100% invalidi, lääkäri ihmetteli aiempaa haitta-astettani sen kuultuaan, sillä "ilman muuta tuolla näöntarkkuudella pitäisi haitta-asteen olla 100%". Niinpä niin, onneksi selvisi nyt. Tämähän vaikuttaa nimittäin verotukseen, vammaistukeen, Helsingin matkakortin hintaan ja varmasti vielä johonkin muuhunkin, mitä en ole osannut edes ajatella. Pistekurssille pitäisi hakea (ja siihen ensin lääkärintodistus), samoin avustaja-asia pitäisi viimein saada vireille, invaparkkilupakaan ei olisi pahitteeksi. Byrokratian pyörittelyä siis luvassa koko kevääksi.
Kotikin on kuin hävityksen kauhistus, mun assistentti on varmaan ottanut lomaa. Ainiin, eiku, eihän mulla ole sellasta.
Mutta vielä ennen sitä tahdon kertoa teille, että olen nyt virallisesti 100% invalidi, lääkäri ihmetteli aiempaa haitta-astettani sen kuultuaan, sillä "ilman muuta tuolla näöntarkkuudella pitäisi haitta-asteen olla 100%". Niinpä niin, onneksi selvisi nyt. Tämähän vaikuttaa nimittäin verotukseen, vammaistukeen, Helsingin matkakortin hintaan ja varmasti vielä johonkin muuhunkin, mitä en ole osannut edes ajatella. Pistekurssille pitäisi hakea (ja siihen ensin lääkärintodistus), samoin avustaja-asia pitäisi viimein saada vireille, invaparkkilupakaan ei olisi pahitteeksi. Byrokratian pyörittelyä siis luvassa koko kevääksi.
Kotikin on kuin hävityksen kauhistus, mun assistentti on varmaan ottanut lomaa. Ainiin, eiku, eihän mulla ole sellasta.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Kotikoulu-dokumentti
Kotiäidin luomulaaksossa pohdiskeltiin kotikoulua ja vinkattiin tästä dokumentista. Olipa kerrassaan mielenkiintoinen, jostain syystä asia kiinnostaa - ehkä ilmiön vierauden vuoksi? Monenlaista jäin miettimään ohjelman katsottuani.
Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.
Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)
Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.
Mitäs te muut tuumaatte?
Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.
Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)
Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.
Mitäs te muut tuumaatte?
tiistai 8. joulukuuta 2009
Joulupuuhaa.
Pitkään jatkunut voimapaperin metsästys on päättynyt. Vuosien saatossa olen haaveillut ruskeasta paketointipaperista ja käyttänyt väliaikaisratkaisuna ukin jemmaamaa kaakeliuunin kappaleiden pakkauspaperia (kyllä, ukkini jemmaa kaiken), joka on ollut melko ohutta ja lisäksi vetelee viimeisiään. Viime viikolla sain kuuman vihjeen, jonka perusteella tänään hurautin Bauhausiin. Ja voitto kotiin! 30 metrin rulla (erittäin paksua) ruskeaa paperia irtosi alle kymmenellä eurolla. Ensimmäiset paketit, veljen pienempi ja äidin suuri ja pehmoinen poncho on nyt pakattu ja tämä samainen paperi sopii paremmin kuin hyvin myös noille usein niin hankalille pehmeille paketeille. Halleluja!
Pienoinen joulustressi alkaa pukata päälle, sillä veljiä ja velipuolia on siunaantunut viime vuosina yllin kyllin. Yritän olla lahjoissani käytännöllinen ja eettinen, ekokin mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna olen suunnitellut standardipaketin useampaan osoitteseen, mutta jokaiseen pakettiin on vielä itse neulottava melkoinen määrä sisältöä. Joitain lahjoja vielä uupuukin: isän ja vaimonsa yhteisen paketin teemana on tänä vuonna "energia". Sisältöehdotuksia otetaan vastaan. Pikkuveljen (11v, 5. luokkalainen) paketti on niinikään vielä kovin avoin. Etenkin sitä varten vinkkejä kaivataan.
Koti on kuin hävityksen kauhistus, ensi viikon tentit kauhistuttavat nekin ja joululomareissua Keski-Eurooppaan pitäisi kiireen vilkkaa suunnitella. Perjantain silmälääkärireissulla viisastuttuani uskaltanen jo suunnitella reitinkin loppuun asti ja viimeistellä aikataulut sun muut.
Pahoittelen hiljaiseloa! Mitä teille kuuluu?
Pienoinen joulustressi alkaa pukata päälle, sillä veljiä ja velipuolia on siunaantunut viime vuosina yllin kyllin. Yritän olla lahjoissani käytännöllinen ja eettinen, ekokin mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna olen suunnitellut standardipaketin useampaan osoitteseen, mutta jokaiseen pakettiin on vielä itse neulottava melkoinen määrä sisältöä. Joitain lahjoja vielä uupuukin: isän ja vaimonsa yhteisen paketin teemana on tänä vuonna "energia". Sisältöehdotuksia otetaan vastaan. Pikkuveljen (11v, 5. luokkalainen) paketti on niinikään vielä kovin avoin. Etenkin sitä varten vinkkejä kaivataan.
Koti on kuin hävityksen kauhistus, ensi viikon tentit kauhistuttavat nekin ja joululomareissua Keski-Eurooppaan pitäisi kiireen vilkkaa suunnitella. Perjantain silmälääkärireissulla viisastuttuani uskaltanen jo suunnitella reitinkin loppuun asti ja viimeistellä aikataulut sun muut.
Pahoittelen hiljaiseloa! Mitä teille kuuluu?
tiistai 1. joulukuuta 2009
Runosuonessani on tilapäinen tulppa.
Opiskelut hyökyy yli ja ympäri, viikonloppuna juhlistetaan veljen valkolakkia ja joulu ja joulunalustentit lähenee uhkaavasti. Opintopisteitä ei näy eikä kuulu ja ekoilutkin on olleet varsin vähissä. Tänään sentään edistyi Silmäklinikan asia, kun eilen potilasasiamieheltä saatu lomake tuli pukattua postiin - kirjallinen muistutus ja selvityspyyntö ylilääkärille.
Kamalasti pitäisi kaikkea. Soittaa YTHS:lle, tiedustella sieltä silmälääkäriasioita ja varata aika hammasröntgeniin ja -lääkäriin. Soittaa HUS:iin ja tiedustella lääkärintodistusta pistekurssia varten ja kuntoutusohjaaja-aikaa kuntoutussuunnitelman päivittämistä varten. Olla yhteydessä sossun vammaispalveluosastoon, jotta avustaja-asiat saataisiin alulle. Ja sitten, lopulta, täyttää ne pistekurssihakemukset Näkkärikeskusliiton aluesihteerin kanssa ja ottaa härkää sarvista, varata aika isoon K:hon ja kysyä kelantädiltä, että miten asiat oikein on sen vapaaehtoistyövuoden suhteen. Lamauttaa tämä asioiden määrä.
Kamalasti pitäisi kaikkea. Soittaa YTHS:lle, tiedustella sieltä silmälääkäriasioita ja varata aika hammasröntgeniin ja -lääkäriin. Soittaa HUS:iin ja tiedustella lääkärintodistusta pistekurssia varten ja kuntoutusohjaaja-aikaa kuntoutussuunnitelman päivittämistä varten. Olla yhteydessä sossun vammaispalveluosastoon, jotta avustaja-asiat saataisiin alulle. Ja sitten, lopulta, täyttää ne pistekurssihakemukset Näkkärikeskusliiton aluesihteerin kanssa ja ottaa härkää sarvista, varata aika isoon K:hon ja kysyä kelantädiltä, että miten asiat oikein on sen vapaaehtoistyövuoden suhteen. Lamauttaa tämä asioiden määrä.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
To David.
Kohta vedän päälleni hameen ja otan suunnaksi postitoimiston. Postiin menee kirje ja pari suklaapatukkaa Davidille, jonka tapasin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ensimmäistä kertaa. Miekkosen olemus oli kovin lämmin ja läsnäoleva, irkkulaisittain hän kysyi mitä kuuluu, "how are you?" odottamatta sen suuremmin vastausta, mutta kysyi myös enemmän. Olin näkevinäni pilkettä silmäkulmassa, joten päätin testata asiaa ja David tarttuikin heti ensimmäiseen ojentamaani vitsintynkään. Seuraava puolituntinen oli ehdottomasti yksi ilahduttavimpia, turvallisimpia, hauskimpia ja ystävällisimpiä koko reissuni aikana.
David on Shannonin lentokentän työntekijä, joka avustaa matkustajia, joilla on erityistarpeita. Puhelias ja huumorintajuinen nuori mies, joka todella kohtasi ihmisen eikä vain mekaanisesti ohjannut portaita alas ja aulan kautta linja-autoon vaan toden totta tahtoi viedä minut aulaan hetkeksi istumaan, koska "it's so freaking cold outside, I'm not gonna leave you out there" ja roudasi kamani bussiin sisälle asti ja kuulin kuinka poistuessaan selitti vielä kuskille ummet ja lammet siitä, mihin tyttö pitää jättää ja miten hän tahtoo kuskin varmsitavan, että pääsen taksiin.
Tein vähän salapoliisityötä ja sain ensin selville, mihin voin lähettää yllätyksen ja pienellä lisäselvittelyllä selvisi Davidin etunimikin. Nyt suuntaan postiin, suklaapatukat kirjekuoreen ja ilahdutusposti menemään!
David on Shannonin lentokentän työntekijä, joka avustaa matkustajia, joilla on erityistarpeita. Puhelias ja huumorintajuinen nuori mies, joka todella kohtasi ihmisen eikä vain mekaanisesti ohjannut portaita alas ja aulan kautta linja-autoon vaan toden totta tahtoi viedä minut aulaan hetkeksi istumaan, koska "it's so freaking cold outside, I'm not gonna leave you out there" ja roudasi kamani bussiin sisälle asti ja kuulin kuinka poistuessaan selitti vielä kuskille ummet ja lammet siitä, mihin tyttö pitää jättää ja miten hän tahtoo kuskin varmsitavan, että pääsen taksiin.
Tein vähän salapoliisityötä ja sain ensin selville, mihin voin lähettää yllätyksen ja pienellä lisäselvittelyllä selvisi Davidin etunimikin. Nyt suuntaan postiin, suklaapatukat kirjekuoreen ja ilahdutusposti menemään!
Kertakaikkiaan ohi on.
Päivät ja illat meni maisemia katsellessa, pubissa oli paljon ihmisiä, joten ilman kosteus oli sitten sen mukainen.
Kahvilan sedät (irkku ja italialainen) eivät päässeet yksimielisyyteen suklaiden pähkinättömyydestä, joten turvautuivat maistamiseen, mutta eivät senkään jälkeen olleet yksimielisiä... :DReissu nimittäin. Palasin aamutuimaan, matkustettuani kellon ympäri. Lähdin eilen tulvivasta Galwaysta reilusti ajoissa, jo 17.30 bussilla, sillä tulvien takia on teitä ollut Irlannissa paljon poikki eikä matkojen kestoja osannut tarkasti arvioida oikein kukaan. Ensimmäinen tunti ajettiin 50km/h moottoritiellä, josta oli käytössä vain toinen puoli - Irlannissa lienee joku jättimäinen tötterövarasto, sillä niitä punavalkoisia liikennekartioita oli satojen kilometrien matka tien molemmin puolin metrin välein! Olin kentällä jo yhdeksän jälkeen ja löysin OCS-karsinan, OCS on siis firma, joka hoitaa Irlannin lentokentillä erityismatkustajia. Sielläpä käytiinkin vilkasta Twilight-keskustelua, kun esimies oli sarjaan niin koukussa, että tämän äiti oli metsästänyt vielä julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksen, jota se sitten töissä lueskeli. :) Kentällä oli aivan jäätävän kylmä, metallinen penkki ei lämmennyt lainkaan, vaikka istuin paikallani pari tuntia! Avustajapoikaa nauratti, kun väitin etten Suomessa koskaan palele niin kovasti. Lento kulki Riian kautta, inhottavaa välilaskusaastutusta, mutta taloudellisesti ainoa vaihtoehto, kun Raikku ja AerLingus eivät tällä hetkellä Suomeen liikennöi.
On hyvä olla kotona, 11 päivää ja viisi maata on aika tiukka rutistus. Toisaalta jäi niin kauhea ikävä, etten muista milloin olisi ollut. Saksaa en niinkään kaipaa, mutta Belgia, ranskankieli ja ihana T! Nyt olen uutta tarmoa täynnä, keväällä teen HUS:n kanssa uuden kuntoutussuunnitelman ja otan yhteyttä Kelaan, jotta EVS-vapaaehtoisvuosi voisi toteutua. Ranska näytti hyviä puoliaan, Pariisi oli kaunis. Lontoo on aina se sama ihana Lontoo, merimieskirkko se sama keidas kaikessa absurdiudessaan. Suomalainen identiteetti on jännä juttu, se saa ihmiset haalimaan purkkihernaria, sinappia, HK:n sinistä lenkkiä, savukalaa, poropateeta, suklaata ja lakritsaa, jopa vihreitä kuulia. Minulta kysyttiin pahoitellen myös sitä, miksei tarjolla ole punajuurisalaattia! Ehkäpä, ehkäpä, tieni johtaa vielä sinnekin töihin. Ja Irlanti. Menomatkan avustajapoika oli niin hulvaton ja hurmaava, että kohta ruokakauppareissulla vien postiin kirjeen, johon ostan suklaapatukan höysteeksi. Miekkosen nimeä en toki tiedä, mutta olen hyvinkin saanut haltuuni jo yhteystiedot tämän työmaalle. Olisiko Irlanti kenties se maa, jonne voisin mennä vaihtoon?
On hyvä olla kotona, 11 päivää ja viisi maata on aika tiukka rutistus. Toisaalta jäi niin kauhea ikävä, etten muista milloin olisi ollut. Saksaa en niinkään kaipaa, mutta Belgia, ranskankieli ja ihana T! Nyt olen uutta tarmoa täynnä, keväällä teen HUS:n kanssa uuden kuntoutussuunnitelman ja otan yhteyttä Kelaan, jotta EVS-vapaaehtoisvuosi voisi toteutua. Ranska näytti hyviä puoliaan, Pariisi oli kaunis. Lontoo on aina se sama ihana Lontoo, merimieskirkko se sama keidas kaikessa absurdiudessaan. Suomalainen identiteetti on jännä juttu, se saa ihmiset haalimaan purkkihernaria, sinappia, HK:n sinistä lenkkiä, savukalaa, poropateeta, suklaata ja lakritsaa, jopa vihreitä kuulia. Minulta kysyttiin pahoitellen myös sitä, miksei tarjolla ole punajuurisalaattia! Ehkäpä, ehkäpä, tieni johtaa vielä sinnekin töihin. Ja Irlanti. Menomatkan avustajapoika oli niin hulvaton ja hurmaava, että kohta ruokakauppareissulla vien postiin kirjeen, johon ostan suklaapatukan höysteeksi. Miekkosen nimeä en toki tiedä, mutta olen hyvinkin saanut haltuuni jo yhteystiedot tämän työmaalle. Olisiko Irlanti kenties se maa, jonne voisin mennä vaihtoon?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
