tiistai 16. helmikuuta 2010

Kuka pelkää Kelaa?

Minä!

Eilen tuli postissa pieni lääkärintodistus invaparkkeeraukseen tarvittavan läpyskän hakemista varten. Siitä tiedän, että todennäköisesti myös se laajempi lääkärintodistus on nyt kirjoitettavana - se, jolla minun pitäisi hakea Kelan kolmiosaiselle pistekirjoituskurssille ja jossa kuntoutuslääkäri myös suosittaa EVS-vapaaehtoistyötä Belgiassa, koska sen ohessa olisi mahdollista opiskella näkövammaistaitoja intensiivisesti yhdeksän kuukauden ajan.

Ensi viikolla minulla on treffit aluesihteerin kanssa ja silloin täytämme sen pistekurssihakemuksen. En alkuunkaan osaa arvioida omia mahdollisuuksiani, sillä enhän minä mikään vammainen ole, näenkin ihan vallan mainiosti! Minulle on tosin sanottu, että heikkonäköisten keskuudessa on ihan yllättävän yleistä tuntea olevansa huijari ja yhteiskunnan kuppaaja kaikkine muka-avuntarpeineen ja tuenruikutuksineen. Viime kesänä riparilla työkaveri ilmoitti, että maksaa ihan mielellään veroja, jotta minä saan 10 000 euron apuvälineeni, kun minulle tuli apuvälinepäätöksestä huono omatunto. Opin muuten tänään systemaattisen teologian luennolla, että suomen "omatunto"-sanan merkitys tulee suoraan Lutherilta, latinassa, englannissa, saksassa tai ruotsissa merkitykseltään täysin vastaavaa sanaa ei ole. Mahtaako olla samaa tunnettakaan?

Tenttiin lukemiselle on tunnetusti viljalti sijaistoimintoja, niistä uusimpana olen löytänyt Kelan kuntoutuskalenterin. Taisin jo mainitakin toissaviikkoisen oivalluksen siitä, että minäkin olen kelpo kuntoutukseen hakeutuja, vieläpä vaikeavamamisten kiintiössä, mutta nyt olen jo perehtynyt tarjontaankin. Täysi-ikäisille on kuntoutuskursseja, jotka koostuvat 1-3 lähijaksosta, joilla on hieman eri fokukset. Harmi vaan, että kukin jakso on 12 vuorokautta pitkä ja ajankohdat lähes mahdottomia opiskeluja ajatellen. Miten ihmeessä voisin olla kaksi viikkoa pois yliopistolta, kun jo parin päivän poissaolon jälkeen olen aivan ulapalla?

Miten tämä kaikki nyt liittyy Kela-pelkoon? Tänään Kela-kauhu nousi pintaan, kun ajattelin, että jos haen kuntoutuskurssille, se Belgiaa varten saamani lääkärintodistuksen "suosittelemme, koska tarjolla kuntoutusta, jota ei Suomessa ole tähän mennessä saanut" ei kyllä sitten pidä alkuunkaan paikkaansa. Koska aivoillani on viime aikoina ollut tapana ottaa ylikierroksia, looginen seuraus tälle päätelmälle oli, että sitten en ikimaailmassa saa Kelalta lupaa lähteä Belgiaan. Ja kuitenkin, jopa Kelan kuntoutushaku saa kurssit kuulostamaan hyviltä - sellaisilta, joilla voisi oppia hallitsemaan elämäänsä ja tätä tämänhetkistä turhautumista ja kiukkua sairautta kohtaan.

Viime viikon Kela-pelko puski pintaan siitä, kun kuulin unelmieni työpaikan olevan haussa, mutta totesin, etten uskalla edes hakea, koska Kela ei varmasti ymmärrä, että näinkin rajallinen yksilö yrittää kahden yliopiston ohella revetä vielä töihinkin. No, lopulta ihan hyvä näin, äitikin vakuutti, että lienee järkevä keskittyä nyt vain opintoihin.

Kaikkivaltias Kelan pelkoni on kovin todellista, välillä ahdistun asiasta suunnattomasti. Tavallaan se on vähän hassua, sillä ainoastaan vammaistukihakuprosessini on ollut hankala ja sekin lopulta kääntyi parhain päin, vaikka vaatikin aika paljon hikeä ja kyyneliä, vertakin ehkä sormiin saatujen paperihaavojen muodossa.

Että tässäpä päivän rutkutukset, nyt kutsuu Koneääni Esa ja Uskonnon paikka!

4 kommenttia:

Minniina kirjoitti...

Toivottavasti pääset Belgiaan! Minkälaisesta vapaaehtoistyöstä on kyse ja minne päin maata?

tyttism kirjoitti...

Mäkin toivon! Haen Liège*iin, EU:n European Voluntary Service -ohjelman kautta. Vastaanottava taho olisi yksi näkövammaisjärjestö, mutta näillä näkymin työskentelisin Santé Nord Sud -järjestössä, joka kouluttaa maahanmuuttajia Belgiassa ja tekee äiti-lapsikuolleisuuden vähentämiseksi ja sanitaation parantamiseksi projekteja Kongossa.

Quipu kirjoitti...

Laitoin sulle meiliä tässä kela-askassa

Minniina kirjoitti...

Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta vapaaehtoistyöpaikalta!