Ai mistäkö unelmoin?

Unelmoin siitä, että omaisuuteni jonain päivänä mahtuisi pahvilaatikkoon ja että olisin vapaa vain ottamaan reppuun puhtaat sukat, passin ja hammasharjan ja suuntaamaan asemalle. Että vielä kerran voisi vain lähteä, mennä minne sattuu, kulkea yksin ja pelätä jos pelotuttaa.

Kulkea lempipubiin varoen vaarallista puistoa. Kuunnella kahden miehen ja tutustumishimoisen koiran pohdintaa siitä, olenko norjalainen ja katsoa kun vanhat sedät syö eväitään muovipurkeista.









Kulkea vuorten yli.



























On kamala ajatus, ettei voi enää mennä yksin. Tuntuu liian rohkealta ajatella, että löytäisi jonkun joka olisi valmis kulkemaan yhtä päämäärättömästi. Silti se junan kolke, kevyt reppu.

Aamulla on laseraika, toivon että lääkäri tietää mitä tekee.

Ne on täällä!

Sininen taivas ja aurinko, joita en ole nähnyt neljään viikkoon! Miten voikaan mieli piristyä, eilinen kuumeinen "no-jos-sokeudun-niin-sit-ei-millään-oo-mitään-väliä"-fiilis on tipotiessään. Nyt aamusta ei ole edes kipeä olo, joten taidan pukeutua lämpimästi ja tehdä vartin happihyppelyn!

Jouluflunssan hyökkäys.

Se kamala tappajaflunssa, jolta kuvittelin välttyneeni, taitaa sittenkin tehdä tuloaan myös tähän taloon. Tampereella naapurin T ja L potivat sitä ennen lomaa ja aattona yksi veljistä sairastui. Toivon mukaan tämä menee lepäilyllä ja äänikirjoilla ohitse, mutta syytän sairasloman aikaista ruokavaliota taudista ainakin osittain. Olen syönyt pääasiassa luomu ja kasvista pari vuotta ja viime vuotisen yhden vuorokauden ruokamyrkytys/superpöpö on ollut ainoa isompi tauti pariin vuoteen.

V toi ihanassa Ikean paperissa ihanan muumihiirimaton ja vanhat farkkunsa, joita olen himoinnut jo piiiitkäään. :) Harmittaa, kun tauti tuli juuri tänään, olisi ollut ihanaa vain istahtaa intialaiseen ravintolaan juomaan mangolassia kaiken tämän lanttulaatikon jälkeen. Kavereita alkaa olla ikävä, N:n kanssa olen onneksi jutskaillut pitkin lomaa koneella, T:n kanssa soittelin jo tänään ja V:n kanssa ehdin vaihtaa edes muutaman sanan.

Enkelisuklaa on muuten oikein mainiota.

Ilmeisen kiltti ihminen!

Joulupukille esittämäni toive (Fjällrävenin Kånken-reppu) ja vienot vihjaukset (ei mitään turhaa tavaraa) sekä kuultiin että ei kuultu.

Kuten kuvasta näkyy, olen ilmeisesti ollut tosi kiltti, sillä Ikean kassia lukuunottamatta juuttisäkki sisältöineen tuli pukin mukana! Määrällisesti siis paljon kaikkea, mutta turhaa ei kyllä juurikaan. Se keltainen on toivomani reppu, nyt voin kiikuttaa moneen kertaan paikatut, nurkissa lojuvat eteenpäin. Pukkini oli mitä ilmeisimmin käynyt Ekolossa, sain sieltä kynttilöitä, teetä, kaulakorun, tuon ison juuttikassin ja hauskan puisen, vaihtopäisen tiskiharjan. Lisäksi sain pari kirjaa (50 syytä ostaa Reilua Kauppaa!), yhden äänikirjan kahtena kappaleena (mun makuni on ilmeisen ennustettava), villasukkia, tavallisia sukkia, kaksi pipoa, suklaata...

Nyt voin paljastaa, mitä pukinkonttiin lähti tältä suunnalta. Äidille ja miehelleen meni Entisten nuorten sävellahjan CD, jota entiset nuoret ovat antaneet myös toisilleen, sillä se oli loppu todella monesta kaupasta. Miehen pojille annoin veljeni kanssa suklaata, O-mummille sunnuntaikalenterin, joka jäi hieman kesken. Siitä bloggaan varmaan vielä erikseen, se oli kovin mieluinen sekä minulle että vastaanottajalle. Veljilleni annoin K:lle t-paidan ja kierrätyskravatin ja hammasharjan vaihtopäineen, M:lle Thorpe-pipon ja hammasharjan vaihtopäineen ja S:lle kirjan. Iskä sai kaksi pulloa Reilun Kaupan viiniä ja vaimonsa villasukat, joita täällä aiemmin jo esittelinkin. Mummolan väki sai valtavan vuoren korvapuusteja ja jarrumattoa, joka laittaa räsymattojensa alle.

Sairaslomalla luettua, osa 2.

Sairasloma loppui jo pari viikkoa sitten, joten tässäpä tujaus kirjoja, jotka tuli kuunneltua loppuloman aikana. Nyt kirjojen kulutus on pienentynyt huomattavasti, radiota ja Ylen 1:tä on sen sijaan tullut kulutettua enemmänkin. En näitä nyt sen enempää lähde arvioimaan, mutta Enni Mustosta olen saanut lähes yliannoksen. Edelleen häiritsee se, että kirjoissa sekoillaan nimien kanssa - hyvä sarja saa huonon, viimeistelemättömän tunnun, kun viimeisessä osassa melko keskeisen hahmon nimi onkin vaihtunut... Luulisi, että viimeistään kustannustoimittajan syynissä tämä olisi huomattu. Väinö Linnasta pidin, etenkin TPAn ensimmäisestä ja kolmannesta osasta. Leena Lehtolainen niin ikään on mukavaa kuunneltavaa.

Minulle on tyypillistä tällainen yksipuolisuus. Kun löysin Scandinavian Music Groupin, hankin kerralla kaikki levyt. Kun löydän hyvän kirjailijan, luen kerralla puoli tuotantoa.

Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 1
Enni Mustonen: Toinen kevät
Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 2
Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 3
Enni Mustonen: Parittomat
Enni Mustonen: Seitsemäs huone
Enni Mustonen: Kukkia Piretille
Enni Mustonen: Sidotut
Enni Mustonen: Vasikantanssi
Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia
Enni Mustonen: Seitsemäs huone

Terveisiä pikkujouluista.

Tänään oli työpaikkani toiset pikkujoulut. Luulin, että stereotyyppipikkujouluja, joista selviytymiseen tarjoillaan ohjeita jo lokakuun lehdissä, ei ole oikeasti olemassa. Vaan olinpa väärässä.

Opiskelijat, joita tilaisuudessa oli melko vähän, käyttäytyivät pääosin tosi siististi, humalassa oli toki moni, mutta tiesi kuitenkin vielä, missä mennään.

Sen sijaan eräs peruskurssin opettaja kertoi ilmeikkäästi, miten vaikea on käydä p***alla pimeässä, yksi tutkija vainosi kaikkia, keskeytti keskusteluja, tahtoi kätellä ja keskustella työturvalllisuudesta. Yksi luennoitsija tuijotteli muitta mutkitta koko vartin keskustelun aivan jonnekin muualle kuin silmieni suuntaan....

Iljettävää, niljakasta, säälittävää, tasotonta. Käy sääliksi kaikkia niitä, kenen tarvitsee kerran vuodessa moinen rituaali suorittaa kaamean dj:n soittaessa taustalla vuorotellen Juha Tapiota (hyvä artisti menee pilalle) ja Minä lähden Pohjois-Karjalaan.

Tekee mieli itkeä. Onneksi tiedän nyt, että näissä juhlissa on perinteistä sammua ajoissa ja nuoleskella ketä sattuu. Eipä tarvitse jatkossa vaivautua.

Elämä on.

Aika usein tosi tyhmää. Kopioin koululla melkein tunnin kirjoja, kun mulle soitettiin että optikko on laskuttanut liian ison siivun silmälaseista sairaalalta. Sitten räyhäsin puhelimessa äitille, niiskutin optikolle ja äääh, inhoan julkista itkemistä. Sitä aina yllättyy, kun padot aukeaa oudossa paikassa, "näinkö stressaantunut mä oikeesti olen".

Päätin myös, että jos haluaa kiinnittää itseensä kuvan, se on parempi tehdä ennen kuin sokeutuu. Niinpä soitin tatuoitsemoon, jossa oli puhelimessa tosi sympaattinen tyyppi ja varasin ajan muikkuselleni. Johan oon tätä vuoden harkinnut.