The Day of Random Encounters.

Olin tänään ystäväni P:n luona Lahdessa. Matkalla takaisin juna-asemalle törmäsimme liikennevaloissa yhteiseen ystäväämme R:aan, joka on vasta muuttanut Lahteen. Mikä hauska sattuma!

Ehdin Z-junaan viime tingassa. Mäntsälän kohdalla viereisen loosin miehistä toinen jäi pois ja toinen nousi ja istuutui minua vastapäätä. Kävimme seuraavanlaisen keskustelun.
Mies: "Moi, mikä sun nimi on?"
Minä: "Tytti?" (hämmentyneenä)
Mies: "Tytti Sukunimi?" (riemastuneena)

"Joo!", vastasin ja näytin ilmeisen häkeltyneeltä. "Siis teknologinen toimintaympäristö ja sen analysointi! Mä oon M.P.", mies jatkoi riemastuneena.

Kas näinkin voit tutustua harkkaryhmäläisiisi, joita et ole koskaan tavannut!

Ja miten M. mut sitten tunnisti? Oli lukenut vuosi sitten YTHSn hammaslääkärin odotushuoneessa lehtiartikkelia (musta/mun kitjoittamaa) ja harkkaryhmään päädyttyään googlannut, olenko sama tyttö kuin artikkelissa, nähnyt mun kuvan, josta sitten tunnisti lähijunassa. Että tällaista tänään. Ai niin, lahtelaisissa liikennevaloissa törmäsin sattumalta tuttuun myös.

Ja sitten soi puhelin.

Soitin tänään Kelaan ja kysyin, missä rahani luuraavat, kun kaikki muut matkalle jääneet tulivat jo viime viikolla. Kuulemma tarvitsevat yhden kuitin, sitä epäilinkin, mutten ollut varma, olinko sen jo toimittanut. Hyvä kun selvisi, nyt pitäisi vain saada tulostin korjattua.

Sitten soitin Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinelainaamoon ja kyselin, miksei pistekirjoituskoneesta ole kuulunut mitään, vaikka palautin lainaussopimuksen jo viikkoja sitten. Neuvoivat soittamaan maanantaina, kun lainaamon työntekijä olisi paikalla.

Seuraavaksi soitin verottajalle, sillä viime viikolla kuulin, ettei kuntoutusrahan 20% ennakkopidätystä tarvitse hyväksyä, vaan verottaja voi pyydettäessä toimittaa toisenlaisen verokortin suoraan Kelaan. Ihmeellistä! Miksei Kelan "ohjeita kuntoutukseen osallistuvalle"-lomakkeessa mainita tästä mitään, vaikka kaikkeen muuhun paperinpyöritykseen siinä on hyvät ja selkeät ohjeet? No, soitin sitten verottajalle ja puhelimeen vastaisi leppoisa savolaissetä. Pienen ynnälaskun jälkeen lopputulokseksi saatiin 1%. Loppuvuoden kuntoutusrahasta menee verokarhun taskuun siis vain 1%, mikä tarkoittaa sitä, että kuukausituloni kasvavat n. 100e! Valtava summa! Tämän vuoden ansiotuloni ovat jäämässä huomattavasti ennakoitua pienemmiksi, joten voi hyvinkin olla, että myös ensi vuonna saan veronpalautuksia.

Viimeisenä piti selvittää, mistä saan rikosrekisteriotteen, jotta voin työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Ensi vuoden kesäsuunnitelmat ja -haut etenevät, kerron niistä lisää myöhemmin. Sain lomaketilauksen tehtyä sähköpostitse, todistus ja lasku toivottavasti tulevat piakkoin :)

Sitten soi puhelin.
"Koistinen kuljetusliike Schenkeriltä moi, oon tässä alhaalla."
"Ai, jaha."
"Kun teille oli tulossa jotain tavaraa."
"Ai, jaha. En kyllä tiedä, että olisi tulossa, mutta tervetuloa vaan."
"Joo, täällä on yksi kolli, kuusi kiloa!"

Ja pistekirjoituskonehan se sieltä tuli. Valurautainen, 1800-lukulainen, harmaa ja ruma Perkins.

Uimahallireittini varrelle osuu Meilahden englantilainen koulu, jonka edustalla huomasin tänään roskalavan. Lähempi tuttavuus lavan kanssa paljasti, että tavara oli pääasiassa paperia, vanhoja ja uusia oppikirjoja ja lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta. Pääosin tavaraa, jonka paikka olisi paperin- ja pahvinkeräyksessä. Keräsin itselleni, kämppikselleni ja ystävälleni vinon pinon kirjoja ja marssin kotiin välittämään asiasta tietoa Facebookiin.

Sitten soitin koulun rehtorille ja tiedustelin, mistä moinen johtuu. Kuulemma koulun kellarissa on hometta, minkä vuoksi lääkäri on määrännyt kaiken siellä säilytetyn heitettäväksi pois. Ihan ymmärrettävää, mutta ei kai se, että kirjoissa on homeitiöitä (ei siis näkyvää hometta), estä kierrättämästä niitä?! Taas näytettiin lapsille esimerkkiä! Kierrätetään, kun on hyvä mieli, sitten kun tulee ongelma ja asiat täytyy hoitaa nopeasti, voidaan lyödä laimin kaikki hyvät käytännöt ja ympäristönormit.

Kertausharjoitukset! Rippikoulun!

Helsingin seurakuntayhtymän opiskelijatyö järjesti opiskelijoille ja nuorille aikuisille Rippikoulun kertausharjoitukset -viikonloppuleirin Mustasaaressa. Formaatti oli kopioitu suoraan rippikoulusta, menetelmät ja aiheet, sketsit ja iltaohjelmat, musiikki ja hartauselämä. I-ha-naa. Taas tuli todistettua, että hyvä ja toimiva kaava toimii kyllä iästä riippumatta. Ryhmähenki oli alusta alkaen hyvä ja sain käydä rauhallisia keskusteluja, vaikka ihmisiä oli monenlaisista taustoista ja näkemyksistä. Nautin niin suunnattoman paljon, etten olisi ikinä osannut kuvitellakaan moista. Lauantaina näimme loistavaa bibliodraamaa, esittäjän mielikuvituksella höystettyä Raamatun kerrontaa siis ja puhuimme Jeesuksesta. Ja mitäpä olisi rippileiri ilman seksi ja seurustelu -työskentelyä.

Kaikkein ihaninta oli kuitenkin taas kerran se palautelappu, johon muut leiriläiset saavat kirjoittaa positiivista palautetta. Luin oman lappuni vasta kotona ja mietin, olenko todella niin mainio tyttö ja tyyppi, kuin mitä paperi antaa ymmärtää. Kiitos <3

Vänkytystä ja virkanaisainesta?

Meidän luennoilla vänkytetään taas.
Eksegetiikassa vänkytetään siitä, kirjoittiko Mooses todella Mooseksen kirjat, tietääkö luennoitsija vai Jeesus totuuden ja perustuuko tieteellinen Raamattu-tutkimus vain sille, että yritetään viedä uskolta pohja pois.
Systemaattisen teologian luennoilla vänkytetään siitä, tuliko silkkitien mukana uskonnollisia vaikutteita vai ei.
Kirkkohistoriassa vänkytetään siitä, "millainen ihminen kysyy, onko Afrikka kristitty manner?"

Minua turhauttaa niin, että olen puolivakavissani harkinnut koko opetuksen tenttimistä kirjatentteinä kotoa käsin. Fundamentalistit, joita meillä on luennoilla kolme, tuhlaa n. 150 muun opiskelijan ja professorin aikaa sen, minkä kerkeävät. Todella turhauttavaa.

Luennolla tekisi mieli huutaa ja pauhata, kehottaa rullaamaan turpansa ja vänkyttämään tauolla. Saa olla eri mieltä, mutta pitää pystyä perustelemaan ja argumentoimaan menemättä henkilökohtaisuuksiin.

En ymmärrä etenkään superkonservatiivisten, ei-evlut naisvänkyttäjien motiiveja olla koko yliopistossa, jota niin kovasti halveksivat.

***

Onneksi tänään oli Helsingin Changemaker-illassa radikaalipastori Kai
Sadinmaa puhumassa poliittisesta Jeesuksesta. Onneksi kirkossa on joitakin henkilöitä, jotka uskaltavat nostaa kissan pöydälle ja sanoa asioita ääneen.

Sillä on merkitystä, mihin kirkko rahansa investoi.
Sillä on merkitystä, ostetaanko kirkkoherralle työsuhdeasunnoksi miljoonaluokan kerrostaloasunto vai ei.
Sillä on merkitystä, mitä pappi sunnuntaina saarnassaan sanoo.
Sillä on merkitystä, antaako leski vähästään vai oliko koko jutussa kyse siitä, että instituutio vei köyhältä viimeisetkin pennit.

Lisää voi lukea vaikka täältä.
Tästä aiheesta jatkan vielä varmasti myöhemminkin.

***

Päivän kevennyksenä kerrottakoon, että EU-byrokratiassa on lystikkyytensä. Olen täytellyt ensimmäisiä EVS-vapaaehtoistyötä varten tarvittavia lomakkeita, jotka vastaanottava järjestö minulta vaatii ja selvittänyt mahdollisuuden suorittaa virallinen kielikoe Suomessa.

Yksi lomakkeista on tarkoitettu itsenäisen elämän taitojeni arviointiin, jotta EVS:n ajaksi voidaan räätälöidä tarvittavat tukitoimet. Kysymyksistä suurin osa on erinomaisia ja loputkin varmasti jonkun kohdalla tarpeellisia, vai mitäs tuumaatte näistä:

"Candidate is not afraid of being in public."

"Candidate can use the escalators properly."

"Candidate can find landmarks in a certain environment, for example a fridge in the kitchen."

"Candidate can talk with appropriate voice level in a conversation."

"Candidate can feed him/herself."

ja sitten mun lemppari

"Candidate can coordinate a wardrobe."
Tästä tulee monenlaisia mielleyhtymiä, kuinka moni teistä osaa koordinoida vaatekaappiaan?

Asiat etenee omalla painollaan.

Ensi kevään muutto hermostuttaa.
Mihin mahtuu kaikki tavarat?
Riittääkö rahat tavaroiden varastointiin?
Suostuvatko ystäväni huonekalujeni sijaiskodeiksi, jotta varastotilaa tarvittaisiin edes hieman vähemmän?

Ensi kesän työt ei hermostuta enää niin paljon.
Puhuin tänään puheluita ulkomaille.
Torstaina minusta puhutaan siellä.
Perjantaina puhun ulkomaille uudelleen.
Asiat toivottavasti alkavat rullata ja sitten tiedän, miten suhtaudun pian alkaviin kesäteologihakuihin.

Ensi syksyn Belgia ja EVS ei oikeastaan huolestuta ollenkaan.
Jos ei tärppää, voin aina jatkaa opintojani täällä.
EU on hidas eikä etenemisnopeuteen voi vaikuttaa, joten turha murehtia.
Lähetin eilen sähköpostia ja toivottavasti ensi viikolla tiedän, kuinka prosessi etenee syksyn ja talven mittaan.
Hakemus pitää jättää neljän kuukauden kuluttua.

Elämä on pysäkkejä.

Kotoa muutettuani olen alkanut oivaltaa elämän luonnetta hiljalleen. Että löytyy ystäviä, joiden kanssa kuljetaan vuosi tai muutama, sitten tiet erkanevat ja yhteydenpito joko säilyy tai ei, muuttaa muotoaan joka tapauksessa. Olen ymmärtänyt, ettei elämä mene niinkuin sen suunnittelee, että isovanhemmatkin pohtivat, valitsivatko oikean puolison tai surevat sitä, että ovat yksin, kun sopivaa kanssamatkustajaa ei löydy.

Olen ymmärtänyt, että joidenkin ihmisten kanssa ollaan kuin bussipysäkillä, kohdataan aidosti, mutta sitten mennäänkin eri bussiin. Viikonloppuna kohtasin norjalaisen, tai oikeammin hän kohtasi minut, liittyi seuraan ja kysyi mukaansa. Piti siitä, kun puhui tauotta ja minulla oli mielipiteitä. Yleensä ihmiset ärsyyntyvät. Valvoimme toisten nukkuessa, puhuimme Jumalasta ja tulevaisuudesta, opiskelusta ja politiikasta, arvoista ja ideologioista. Sekin selvisi, miten pari vuotta päässäni askarruttanut fysiikan tenttitehtävä olisi ratkaistu.

Mikä sai toisen menemään valitsemaan eri bussin, en tiedä. Ehkä tiemme erosivat pysäkillä, koska minä uskon Jumalaan ja hän ei, koska minä en olekaan aina räväkkä vaan toisinaan myös mietteliäs ja epävarma. Hän valitsi toisen tien, mutta ainakin minä uskallan taas toivoa, että on myös muita miehiä, joilla on aivot.