Utö II - missä siellä voi asua?

Kylä.

Utössä majoittumiseen on kolme vaihtoehtoa:

1. Tunnet saarelta jonkun, jonka kotiin pääset.

Tästä kuvasta en osaa B&B:n rakennuksia osoittaa, vaikka ne taitavatkin tässä näkyä.

2. Hannas Horisont/Hannan horisontti, keskellä kylää sijaitseva B&B, jonka hinnoista googlailemalla sain sen verran selvää, että joku yöpymishinta on (tai on ainakin ollut) 46e. Hannan äiti Solveig laittaa vieraille kotiruokaa. Vaihtoehdoista suosittelen tätä, sillä Hanna oli todella lämminhenkinen persoona, odotti vieraitaan lauttarannassa toisin kuin hotellin henkilökunta ja opasti myös hotellin asiakkaita peremmälle... Hannan horisontissa saanee myös kontaktia paikallisiin ihmisiin.

3. Utö Havshotel.
A. Hotellin rivitalot, joissa majoittuminen on etenkin isommalla porukalla järkevän hintaista ja oma rauha ja ruuanlaitto mahdollista. Osasta asuntoja on myös merinäköala.
B. Hotellihuone, joiden hinnat aika suolaisia.
C. Matkustajakoti Fågelli tai Valkkari, joissa majoitushinnat 25-45e/yö. Hostellityyppistä majoitusta, jossa huoneet käytävän varrella, suihkutilat yhteiskäytössä, samoin keittiö ja olohuone keittiöineen. Nuhjuista ja jokseenkin levotonta.

Yksinkertainen on kaunista?
Huomatkaa Miloun jalat ja lasten aurinkorasva, josta huolimatta hipiä oli kovilla.

Majoituin Fågellissa, jossa majoitukseni maksoi ensimmäiseltä yötä 45 ja seuraavilta 35 euroa. Hintaan sisältyi liinavaatteet ja pyyhkeet sekä hotellin aamiainen. Liinavaatteissa ja pyyhkeissä ei ole moitittavaa ja aamiaisellakin kaikki, mitä tarjottiin, oli hyvää. Siihen nähden, että hotelli mainostaa itseään "korkeatasoisena kongressihotellina", oli aamiainen varsin suppea: teetä, kahvia, appelsiinimehua, puuroa ja jugurttia, kananmunia ja leipää. Olisin kaivannut hedelmiä, kenties jotain lämmintä (esim. munakokkelia) ja vähintäänkin saaristolaisleipää kaupan ruisleivän ja itsetehtyjen sämpylöiden lisäksi.

Majoitusrakennus oli vanha parakki, jossa sinällään oli puhdasta. Vessan ovi ei kuitenkaan mennyt kiinni, koska oli joko turvoksissa tai vinossa ja vain toisessa vessan kopeista oli peili. Kaiken huipuksi peilillisessä kopissa toinen lampuista oli palanut eikä sitä pyynnöstänikään vaihdettu. Suihku oli syvennyksessä, joka oli askeleen muuta vessaa korkeammalla, mutta alatasolla ei omaa lattiakaivoa, joten vesi seisoi, kunnes sen siivooja tuli lattialta kuivaamaan.

Huoneeni ovessa lukko oli epäkunnossa ja vaati tietynlaista "renkkaamista" lukittuakseen. Kävin ensimmäisenä päivänä kahdesti tiedustelemassa sen korjaamisesta, mutta sain vastaukseksi vain tiedon, ettei huoltomies pääse paikalle sinä päivän, koska on saaren toisessa päässä (toim. huom. saarella mittaa 1,5km, josta viimeiset 500m kylän ulkopuolista ulkoilualuetta). Seuraavana päivänä huomautin asiasta kahdesti, minkä jälkeen löytyi siivooja esittelemään lukon toimintaa. Kuulin myöhemmin, että kanssani samalla lautalla saapunut pariskunta suuren koiransa kanssa oli saanut huoneen, jossa ei ollut lukkoa lainkaan. Koiran jättäminen majoitushuoneeseen olisi ollut mahdotonta ilman lukkoa ja kun hotellilta ei löytynyt asiaan ratkaisua, sai pariskunta munalukon lainaksi kylältä Ymmin puodin ovesta...

Keittiö oli hyväkuntoinen: liesi uusi ja monenlaisia ruokailuvälineitä ja astioita tarjolla. Jääkaappi oli vanha ja sen ovi rikki niin, ettei oveen voinut laittaa mitään, mikä vähensi säilytystilaa 10 huoneen rakennuksessa aika merkittävästi.

Saaristossa talot eivät kestä vettä!

Erikoisinta itse talossa lienee ollut se, kun viimeisenä yönä rajussa ukkosmyrskyssä vesi satoi sisään huoneeni ikkunanpuitteen ja seinän välistä ja levisi n. neliömetrin kokoiseksi lammeksi lattialle. Jännittävää!

Ilmaisen yhteysaluksen ansiosta paikalle matkusti runsaasti ns. kaljaturisteja, jotka jo yhteysaluksessa kittaavat kitusensa niin täyteen ohrapirtelöä, että hädin tuskin pääsevät omin avuin laivasta ulos. Minun piinakseni osui Setä Ällö ja ystävänsä Kimmo, Kimmon vaimo ja Siiri-koira, jota erehdyin ensimmäisenä päivänä silittämään. Tästähän Setä Ällö sitten käsitti, että välillemme on syntynyt jokseenkin tiivis suhde ja seurasi minua kuin hai laivaa aina siihen saakka, että annoin aika kipakat ohjeet pysyä loitolla, kun menin iltapesuiltani nukkumaan (ja virittelin lukottoman oveni eteen jos jonkinmaista barrikadia). Seuraavana päivänä sekä Setä Ällö että ystävänsä Kimmo jatkoivat samaa menoa myös kylällä liikuttaessa, mutta onneksi toisen yön jälkeen heitä ei enää näkynyt. Liekö hukkuneet (tai matkustaneet kotiin aamulla 05.45 lähteneellä laivalla).

Tässä idyllissä ne sedät ja tädit sitten ördää. Tunkevat ihmisten rantavajoihin ja laitureille ja sen sellaista.

Kaljaturismi yllätti, kertakaikkiaan. Myös kylän se on yllättänyt ja kääntänyt myös monen kyläläisen mielen hotellia ja sen toimintaa vastaan. Enkä yhtään ihmettele, sillä kylä on pieni ja kyläläisten yksityiset rantavajat ja laiturit kylätien varressa. Kun humalaspäissään örveltävät keski-ikäiset rellestävät, ei tee mieli kyllä noudattaa perinteitä ja jättää omaisuuttaan lukitsematta tai päästää lapsia leikkimään. Hotellin omistaja on myös järjestänyt m/s Aspöllä ajettavat laivavuorot siten, ettei monikaan turisti ehdi kiertää kylää ja käyttää sen palveluita. Näin kylä saa turismista jätteet ja levottomuudet, muttei lainkaan tuloja. Sunnuntaiaamuna ennen puoltapäivää kaupan terassilla istui liuta tätejä ja setiä tilittämässä ja valittamassa asioista kaljat käsissään. In-hot-ta-vaa!

Matkustajakodissa oli myös hyvin omalaatuinen avainpolitiikka, sillä avaimet olivat tullessa huoneiden ovissa ja palatessa ne jätettiin oviin. Matkustajakodin tiloissa ei käynyt henkilökuntaa kovin usein eikä laivarannasta kukaan ollut katsomassa, ketkä minnekin tulevat majoittumaan. Ei olisi ollut vaikeaakaan vain putkahtaa paikalle, marssia matkustajakotiin ja poistua seuraavana päivänä kulkematta koskaan hotellin vastaanoton kautta tai käydä ottamassa huoneen avaimesta kopiota. Osalla vieraista meininki olikin sen verran levotonta, että ehdin jo miettiä, ovatko kaikki todella huoneensa varanneet ja siitä maksaneet. Juteltuani pitkään Ymmin puodin pitäjän kanssa paljastui, että myös kylällä on pohdittu samaa...

Hotellin työntekijät ovat kaikki mantereelta, joten sillä ei ole työllistävää vaikutustakaan. Toisaalta, hotellin ja kylän suhteet ovat tällä hetkellä niin kireät, ettei ihmisillä ole kiinnostustakaan työskennellä hotellilla.

Kokonaisuudessaan hotellista ja sen toimimattomuudesta, palvelusta ja palvelemattomuudesta jäi vähän nurja olo. Vaikka kuinka maksoin neljän yöni majoituksesta "vain" 150 euroa, on se opiskelijalle aika iso raha. Seuraavan reissuni teen kyllä Hannan horisonttiin.

Kysymyksiä?

Utö I - Kuinka sinne pääsee?

Utö on Turun ulkosaaristossa sijaitseva pieni, reilun neliökilometrin suuruinen saari, jolla on Suomen eteläisin asutus ja merenkululle yhä tärkeä majakka. Asutusta saarella on ollut 1700-luvulta saakka, jolloin saarelle asettui neljä luotsiperhettä ja maat ja kalastusvedet jaettiin näiden kesken. Saari on yhä lähes kokonaan näiden perheiden jälkeläisten hallussa ja puolet saaren pysyvistä (n. 50) asukkaista kuuluu näihin sukuihin. Saaren muut asukkaat asuvat vuokralla Kotiseutuyhdistyksen omistamissa kiinteistöissä. Kesäisin saarelle palaa runsaasti luotsisukujen jälkeläisiä kesäasukkaiksi. Saarella on toimiva suomenkielinen ala-aste, kyläkauppa, kirjasto ja säännöllinen yhteysalusliikenne.

Kesäaikaan saarelle pääsee kolmella eri tavalla:
1. omin avuin esimerkiksi veneillen tai meloen.
2. yhteysaluksella Nauvon Pärnäisistä, jonne pääsee linja-autolla Turusta (aikuinen 14e, opiskelija 7e). Yhteysalus kulkee Berghamnin, Nötön, Aspön ja Jurmon kautta ja matkaan kuluu aikaa neljästä viiteen tuntia riippuen rahdin määrästä ja siitä, pysähdytäänkö Berghamniin. Yhteysalus on ilmainen.
3. Kesäaikaan Utöhön liikennöi myös Suomen Saaristolaivojen m/s Aspö, joka lähtee Turusta Martinsillan kupeesta ja poikkeaa matkalla Pärnäisissä. Yhdensuuntainen matka maksaa 25e ja kestää noin viisi tuntia. Utöstä Pärnäisiin laivalla kului aikaa pari tuntia.

Molemmilla aluksilla on mahdollisuus ruokailuun.

Minä menin yhteysaluksella ja palasin Aspöllä, molemmat toimivat vallan hyvin. Sää suosi molempiin suuntiin matkatessa ja ahkerasta aurinkorasvailusta huolimatta kärvähdin menomatkalla. "Ulkosaaristo" konkretisoitui yhteysaluksella matkatessa - Jurmon jälkeen matkaa taitettiin vielä toista tuntia ja meri vaikutti enemmän tai vähemmän aavalta ja rannattomalta ja luodot pienenivät pienenemistään.

Terveisiä Utöstä.

Nyt minä olen täällä! Kuvilla varustettu megapostaus tullee jonnin verran jälkijunassa, koska tämä tietokone ei ymmärrä kameraa ennen kuin asennan siihen oikean ohjelmiston. Pikaisesti kerrottakoon siis seuraavaa:

- saari on karu ja kaunis
- samaan idylliin mahtuu niin Vaahteramäen Eemeli kuin Pertsa ja Kilukin
- saarelaiset ja kesäasukkaat työskentelevät todella ahkerasti ja ovat yhtä rakastettavia kuin vain sellaiset ihmiset voivat olla, joille tämä saari on suuri rakkaus ja elämäntyö

- ilmainen yhteysalus ja halpa majoitus (halvimmillaan, omissa lakanoissa 25e/yö) on tuonut saarelle valitettavasti myös Tallinnan laivoilta tuttuja känniääliöturisteja, mm. Setä Ällön seurueineen, heistä varmasti lisää myöhemmin
- naamani on kärvähtänyt, vaikka olenkin hölvännyt aurinkorasvaa ahkerasti ja siinä on kelvolliset kertoimetkin (30)

Nyt olisi edessä iltapala, toivottavasti onnistun välttämään Setä Ällön ja kumppanit ja saan luikittua ruokineni omaan huoneeseeni.

Minua hälyteltiin tänään riparille, jonne oli äkisti syntynyt työntekijävajaus. Huomenna selviää, menenkö sunnuntaina sittenkin leirille.

Herättäjäjuhlat 2010, Kiuruvesi.

Alttarilla oleva risti on sama kuin edellisillä Herättäjäjuhlilla vuonna 1981.

Kiuruveden Herättäjäjuhlat olivat ensimmäiseni, pidin niistä kovasti. Seurapuheista jäi mieleeni se, ettei riitä, että kutsumme kaikki köyhät, sokeat, rammat ja vähosaiset mukaan ja sallimme heidän olla olemassa, jos emme auta, opasta ja tee täysivaltaista mukanaoloa mahdolliseksi. Se puhutteli kovin. Kovin puhutteli myös kaikkien niiden tuttavien tapaaminen, joiden en tiennyt olevan paikalla. Kovin puhuttelivat Siionin virret, ihmiset ruokajonoissa, kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa, hämyiset aamut ja illat U:n kotona, jossa talo oli täynnä tätejä ja muita naisihmisiä ja talon isäntä totesi kaikkeen sanomalehtensä takaa suomalaisen miehen tyyliin, että: "Mmmm."

Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.

Perjantai-illan mölkky.

Kaunis kirkko kauniin juhla-alueen keskellä.

Matkan varrella Kouvostoliitto.

Meri.

Kuvat sekä työpaikan rannasta että retkeltä Kotkaan.

Postia pappi Jaakobille.

Kuva täältä.

Katsoin vihdoin tänään Postia pappi Jaakobille, jonka ostin Herättäjäjuhlilta kahdeksalla eurolla. Elokuva oli kaunis, joskin ahdistava ja lopussa hieman ennalta-arvattavakin. En osaa juuri nyt sanoa oikein mitään. Jaakob sanoi olevansa vain armon välikappale, mikä on jotain, mitä minäkin tahtoisin olla, mutta vanhaan pastoriin iskevä kauhu siitä, että pappeus ja ihmisten kirjeet ovatkin olleet vain Jumalan keino pitää häntä elossa jäi jotenkin kaivelemaan mieltä. Eikö ihminen vielä vanhanakaan tiedä, miksi oma elämä on mennyt niin kuin se on mennyt? Miksi vanha ja sokea pappi ei enää saakaan avunpyyntöjä, miksei kukaan tulekaan kastettavaksi tai vihille?

Tuskaa! Ahdistusta! Virsikirjan lisälehtiä!

Sillä lailla meidän isos-S totesi sunnuntai-iltana ja siitähän se sitten lähti, koko leirin jatkunut opejen ja isojen hokema. Toisena lienee ollut "tättädää", jolla saattoi todeta suunnilleen mitä tahansa.

Yhdessä iltaohjelmassa isos-A vihki isosystävänsä valkoisessa albassa ja stolan virkaa teki musta liinankaistale. Toimituksen lopuksi A totesi sulhaselle, että "voit nyt kärsiä morsianta", jota seurasi norsunkärsämeiningit.

Ainakin opeilla oli hauskaa.

Loppukokeen kirjo oli suuri, lapsia ahdisti ja meitä ahdisti, kun mm. yksi hälläväliäteini tuli purkamaan angstiaan sanoen, että "kai sä pappi nyt tiiät, että tässä on monta sataa euroa kyseessä!!!". Dollarinkuvat silmissä kiiluen tuntuu osa lapsista olevan leirillä. Onneksi on niitäkin, jotka haluavat kerhoa ohjaamaan ja jotka spontaanisti osaavat omin sanoin vastata loppukokeen "kuinka voi pelastua?"-kysymykseen, ettei ihminen voi omilla teoillaan pelastaa itseään, vaan Jumala pelastaa uskovan ihmisen armosta ja että ihminen pääsee kasteessa osaksi seurakuntaa ja Jeesuksen ylösnousemusta.

Tänään on ohjelmassa lehtien lukemista ja suklaata, huomenna konfirmaatio, ihmeellinen siirtyminen kahden rinkan, kirjalaukun ja muutaman muun kassin kanssa kotiin ja tiski- ja pyykkivuorten juurelle.

Leirillä tuli otettua kauniita kuvia merestä ja auringonlaskuista, etenkin sinä iltana, kun kökin melkein tunnin puskassa vahtaamassa salatupakoijia. Meitä "helli" 35 asteen helteet, yksi nuori lähti eilen kotiin sairastamaan lämpöhalvausta.

Notre Damen kellonsoittaja iski kahtena yönä - ensin 00.10 ja seuraavana yönä 01.30. Koko leiri heräsi siihen, että vellikello raikasi, mutta yövalvoja sai onneksi mopon rekisterinumeron ylös. Ilta-aikaankin mopoletkoja riitti, mutta koska teinit eivät aina hohda älynlahjoillaan, selvisi tämä mysteeri sitten siten, että - tättädää - olivat julistaneet tekosiaan Facebookissa ymmärtämättä, että ovat myös kesäteologin lisänneet kaverikseen. Pikainen nimien listaus siis ja pastori soitteli sujuvasti lapsukaisten iltaisista ja yöllisistä seikkailuista. Tättädää! Mopot lienee riesana etenkin niissä leirikeskuksissa, jotka sijaitsevat verrattain lähellä asuinalueita.

Merikuvia tullee huomenissa tai maanantaina. Tiistaina lähden S:n kanssa retkelle Hankoon ja Tammisaareen, keskiviikkona koittaa kaksivuotisen unelman täyttymys, Utö.