Maailman suurin

... luterilainen seurakunta, Jyväskylässä nimittäin. Käytiin eilen juhlamessussa ja täytyy sanoa, että piispa saarnasi kyllä hyvin. Ja hyvin tarkoittaa siis sitä, että piispa saarnasi sekä kovaa asiaa että sellaisella tyylillä, mikä sai minut keskittymään herpaantumatta. Simo Peura ei suinkaan lukenut saarnaansa paperista rivi riviltä ennalta toitottaen, tai ainakaan se ei siltä kuulostanut sinne sivupenkille, jolla piispaa näkemättä saarnan kuuntelin. Sen sijaan kuulosti siltä, että piispa olisi keskustellut, jylisi kun oli aihetta jylistä, tuumasi kun oli tuumattavaa. Ihailen värikästä ääntä, jota osataan käyttää hyvin.

Erityisesti mieleen jäi piispan pohdinnat siitä, löytävätkö ihmiset seurakuntaan, kun kirkon jäsenyyttä pidetään jopa tarpeettomana nykyään. Simo Peura sanoi, että hänen nähdäkseen ihmisistä on äkkiä tullut kovin vahvoja.

Vahvuus ja heikkous on ollut ajatusten asialistalla nyt, kun oman rajallisuuden ymmärtäminen ja epävarmuus tulevasta ovat murentaneet, vaikka luulinkin olevani kovin vahva. Miten helposti ihminen ylpistyykään, kuvittelee olevansa itsestään riittävä. Kuitenkaan "yksikään ihminen ei ole saari" ja joskus vain tulee se aika, kun tukiverkkoa kaipaa. On hyvä tietää, että on paikka jonne mennä, paikka jossa on toisten kanssa samalla viivalla omista kyvyistä ja pystymisestä huolimatta.

Kaiken kaikkiaan tuntui hyvältä olla tärkeässä kirkossa ja nähdä jokainen istumapaikka käytössä. Tämä seurakunta on kotiseurakunta, vaikka virallisesti se ei sitä enää olekaan.

---

Noin muuten olen kiskonut tänään(kin) filosofiaa, joka ei etenkään vieraalla kielellä oikein aukene. Teekkarina olen selvinnyt kolmanteen opiskeluvuoteen käymättä ensimmäisessäkään kirjatentissä, teologisessa heti ensimmäinen tentti on sellainen. Kääk, paniikki!

Eilen löytämäni blogi on ihan mahtava, ihanaa löytää toinen, jonka kokemukset ovat samankaltaisia - etenkin kun se toinen elää nähdäkseni hyvinkin täysipainoista ja itsenäistä elämää!

Blogilöytö!

YLEn kautta löysin Ronjan blogin, Näkemättömin silmin, mieletöntä! Jotenkin tuntuu hyvältä aina kun kuulee normaalia elämää elävästä nuoresta näkkäristä ja on joku joka tietää miltä tuntuu kun ei vaan nää.

Maailman pistekirjoituspäivä

Tänään vietetään maailman pistekirjoituspäivää. Pistekirjoituksen keksi 200 vuotta sitten syntynyt ranskalainen Louis Braille, kun kouluaikoinaan totesi tavallisten kirjainten olevan epäkäytännöllisen suuria sekä kirjoittaa että lukea sormin. Tämä on ihan loogista, kun ajattelee esimerkiksi ekaluokkalaisen lapsen sormenpään kokoa ja vertaa sitä pienimpään normaaliin kirjaimeen, jonka pisteistä voisi muotoilla. Braillen pisteaakkosten kukin merkki ja kirjain muodostuu 0-6 pisteen yhdistelmästä. Pistekirjoituskone on muuten rouhea laite, josta lähtee järeä ääni, pistekirjoituspaperi on enemmänkin pahvia. Muksuna oli suuri ihme, kun setä osasi lukea lastenohjelmien aikataulun silmät kiinni valkoiselta paperilta. :)

No, vaikka pistekirjoitus onkin kotoisin Ranskasta (ja nykyään käytössä joka puolella maailmaa) ja me elämme edistyksellisessä pohjoismaassa on silti sanottava, että rakas länsinaapurimme vain osaa asiat paremmin. Viime vuosien trendi on ollut pistekirjoituksen saapuminen julkisiin tiloihin. Junan paikkanumerot on merkitty pistein ainakin uusimmissa junamalleissa ja apteekissa tuotteista on löydettävissä tuotteen nimi pistein merkittynä, ainakin särkylääkkeissä. Ehkä N tietäisi, missä kaikissa tuotteissa se jo on? Nämäkin on lanseerattu aikaisemmin Ruotsissa ja joulun aikana paljastui ruotsalainen tuote, nimittäin Anna's pepparkakor! Ne syötävän hyvät ja ohuen ohuet piparit kertovat pikavilkaisulla ainakin tuotteen nimen ja parasta ennen -päiväyksen pisteillä.

Itse luen pisteitä auttavasti, jos saan aloittaa tutusta tekstistä. Ja luen niitä siis silmin :) Viime aikoina olen ajatellut tekeväni itselleni karhunpalvelusta kun lykkäämällä lykkään pisteisiin tutustumista. Pitäisi siis ottaa selvää, mistä aakkoston saisi ja onko opetteluun olemassa jotain hyviä tekniikoita. Isäni on sitä mieltä, että pisteillä on vaikea lukea, kun "eihän niitä edes tunne".

Olen sitä mieltä, että tuotteiden nimeäminen pisteillä olisi suuri edistysaskel. Marketympäristössä tuskin kukaan kovin näkövammainen saati sokko pärjää ilman avustajaa, mutta mikäli pakkauksista tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi hyllyjen reunoista löytyisi tuoteryhmien tai tuotteiden nimiä, voisi ihan arkisista maidonhakureissuista ja lähikaupassaa asioinneista jopa selvitä. Oletteko esimerkiksi pohtineet, miten erottaa jääkaapin ovesta maito-, piimä- ja jugurttipurkki, jotka ulkoisesti ovat hyvinkin identtisiä? Tai ruokakerma ja vaniljakastike?

Uskon, että aktiivisen kansalaisvaikuttamisen ohella asioihin saadaan vauhtia rakenteisiin vaikuttamalla ja eri organisaatioiden sisältä käsin. Toivoisinkin, että yksittäiset toimijat yrityksissä pohtisivat tuotteiden ulkoasun yhteydessä myös esteettömyyttä. En suinkaan kaipaa luomumaitooni tuottajakertomuksia pistekirjoituksella (ainakaan välttämättä), mutta arjen sujuvuuden kannalta esimerkiksi "M 0401" maitopurkin ja "J 1301" jugurttitölkin kyljessä helpottaisi tuhansien ihmisten arkea merkittävästi.

Nettiostoksilla: Karma Shop.

Jos joku on nettishoppaaja niin minä. Kaikki kirjoista vaatteisiin ja asusteisiin tulee tilattua pitkälti netistä, jopa hammasharjan vaihtopäiden tilaamista olen harkinnut! Viimeisin tilaukseni, lankojen ohella, on ollut alusvaate- ja tunikatilaus Karma Shopista.

Kaikki alkoi siitä, että sairaslomani aikana alusvaatteitani vain alkoi kadota. Koska pyykkäämisen hoiti valtaosin äiti, aloin epäillä, että reikäiset ja kulahtaneet sloggini eivät koskaan saavutakaan pesukoneen kitaa vaan jonkin aivan toisen kidan. Ennen pitkää sain myös kuulla, että joulupukki tuo sitten kalsareita tälle neidille. Ei ei ja ei! Minähän en enää äitini hankkimia mummomalleja suostu käyttämään, etenkään kun ne eivät olisi Reiluja. Pikavilkaisu osoittikin, että mukavimman näköiset ja hintaiset Reilut alusvaatteet löytyy Karmasta. Ostin Blaah-malliston bokserit ja kuudet tavalliset alushousut sekä tunikan, valmistajana People Tree. People Tree on brittiläinen vaatemerkki, jolla - siis koko organisaatiolla - on Reilun Kaupan sertifikaatti.

Jo vuosi sitten olin Sigtunassa Ruotsin luterilaisen kirkon teematapahtumassa, jossa osallistuin Reilun Kaupan työpajaan, jota piti Intiasta Ruotsiin adoptoitu nainen. Ammatiltaan hän oli luokanopettaja, mutta päätynyt sittemmin pyörittämään omaa Oria-tuotemerkkiään, joka valmistaa Reilun Kaupan vaatteita ja kodintekstiilejä. Puuvilla tulee hänen synnynseuduiltaan, Orissan osavaltiosta, joka on käsittääkseni Intian köyhimpiä, jollei jopa köyhin. Työpajassa saimme myös hiplailla Orian vaatteita ja täytyy sanoa, etten koskaan ole tunnustellut niin pehmeää puuvillaa! Oriallakin on nettikauppa, itse en ole tosin tilannut mitään, joten en tiedä kuluista ja sujuvuudesta.

Karma Shopin paketin avattuani tunsin sormissani sen saman pehmeyden kuin vuosi sitten ja päätin oitis, että marketalusvaatteiden käyttö loppui omalta osaltani tähän paikkaan. Kun kaiken lisäksi People Treen alusvaatteille tuli hintaa noin 5e/pöksyt en voi kuin ihmetellä, kuinka huimaa riistoa ne sloggit sun muut ovatkaan.

Karma Shopin paketti tuli kotiin kahdessa päivässä, ja tuotteet olivat juuri sitä mitä pitikin. Nyt kipin kapin ostoksille, sillä vielä tänään ja huomenna voi tilata ilman postikuluja!

Kuvan lainasin kaupan sivuilta, ja kyseiset kalsarit löytyy nyt minunkin kaapistani.

Silmäpolin syövereistä.

Kotiuduin kuin kotiuduinkin, kuulemma silmässä on sisäinen verenvuoto, joka ei ole hälyttävä. Ei kai se järin hyväkään ole, mutta nyt siis odotellaan. Lisäksi on matalapainetta, kohta ollaan jo liiankin matalalla.

Polilla oli myös teinipoika vanhempiensa kanssa, oli käynyt uutena vuotena haaveri. Poku kommentoi uuden vuoden tekstiäni ja tuumasi, että laman aikana kaupungin skippaamat ilotulitukset jättivät ankean meiningin. Tuntuu myös siltä että aika monen silmät saattaisivat säästyä, jos omien pommien sijaan katseltaisiin vain kaupungin kustantamia. Ja sitä paitsi, onhan ne ainakin mun kokemukseni mukaan myös tosi paljon hienompia. Iskä ja M. soittelivat häämatkaltaan Münchenistä ja olivat järkyttyneitä siitä, että siellä ilotulitteita oli moninkertainen määrä Suomeen verrattuna, ihmiset ampuivat niitä surutta kädestä ja toisiaan päin ja mm. keskiaikaisen raatihuoneen ikkunoista sisään...

Nyt on suunnattava Philosophy for understanding theologyn pariin, kun tenttiinkin sain ilmoittauduttua. Elämäni ensimmäinen kirjatentti, aika uskomatonta.

Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Huomenna lähdetään taas päivystykseen Tampereelle. Juuri näin äiti varmasti suunnitteli käyttävänsä vapaapäivänsä. Voi suru.

Uudeh vuoden juhlinnasta ja aika paljon muustakin.

Illalla oli mukavaa kuunnella uusinta Maria Kalliota, potea tautia ja neuloa vimmatusti. Ulkona poksahtelivat raketit, joita oli taas ilo katsella, pään päällä römisi kattopellit, joita epäilen väärin rakennetuiksi. (Äidin kodissa ei myöskään ole äänieristystä joka paikassa, olkkarin lattian läpi kuuluu jos alakerran naapurin puhelin soi ja jos se puhuu jotain.)

Pohdin, että kuinkahan ilmastoepäystävällisiä nuo raketit ovatkaan. Varmaan niistä irtoaa jos vaikka mitä kaasuja ja itseäni surettaa sekin, että ne vihdoin saadut valkoiset hanget muuttuivat hetkessä harmaiksi ja roskaisiksi. Ja jos raketteja voi käyttää lamamittarina, niin ei tässä maassa vielä hireää nälänhätää ole, kun on varaa pamautella taivaan tuuliin aika isoja summia rahaa. Sitä olen pohtinut myös, että onko kaupunkien ja kuntien ilotulituksissa järkeä. Toisaalta hetkessä pamahtaa ilmaan huomattava summa verorahoja samalla kun kouluissa kärsitään materiaalipulaa ja henkilökunnasta on pulaa julkisella sektorilla. Toisaalta taas ne ihmiset, jotka tulevat katsomaan kaupungin järjestämää show'ta, eivät ehkä sitten paukuttele omia rahojaan ilmaan ja päästä valtavia määriä kasvihuonekaasuja.

Tässä päivänä muutamana on ollut aikaa ajatella paljon. Olen ajatellut sitä, miten akateemisesti koulutetut naiset useimmiten ovat ne yhteiskunnan valveutuneimmat, jotka syövät lisävitamiineja samalla kun popsivat terveellisintä ravintoa koko väestöstä. Akateemiset naiset kierrättävät, ovat luomuja ja reiluja. Millä ne kaikki muut, miehet ja epäakateemiset voidaan tavoittaa?

Äidille on helppo perustella reilua kauppaa ihan perusargumentein: lasten koulutus, vanhempien kohtuullinen palkkaus, yhteisöprojektit. Samoin luomua, jonka hyödyt erityisesti maitotuotteissa ovat kiistattomat - luomu ei pieretä äiti, tavallinen pierettää ja hyla maistuu pahemmalta. Kuitenkin välillä tuntuu, että on minun tehtäväni tarjoilla kaikki uudet eko- ja eettisjutut tässä perheessä. Onko kyse vain kaavoihin kangistuneista keski-ikäisistä? Pitkäaikaistavoitteenani on, että äiti vaihtaisi kesämökkinsä sähkön vihreäksi. Mökki on vastahankittu, remontin tarpeessa ja remontin jälkeenkin vain kesäkäytössä, joten sähköä kulutetaan vähän eikä vihreästä siis tulisi suuriakaan kustannuksia. Viime aikoina meillä on käyty tomaattisotaa. Äitini suosii espanjalaista muovirasiaan ja sen jälkeen muovikuoreen pakattua, jotka saa mut vääntelemään käsiäni ja voihkimaan kuin oopperalaulajatar. Oih ja voih! Perusteluna hyvin toimeentuleva äitini (äidin kuukausipalkan arvelen olevan mun kuuden kuukauden kaikki tulot...) argumentti kun on se kuuluisa kilohinta. Jos mulla on varaa ostaa suomalaisia tomaatteja, niin miksei sillä olisi?! Itse luulen, että suurin syy on se, että ne espanjalaiset nyt vaan on jo niin kivasti paketissa. Tiedän kyllä, että suomalainen kasvihuonetomaatti on kaikkea muuta kuin ekoteko ja voisin vielä niellä sen, jos äiti ostaisi espanjalaisia irtoyksilöitä, mutta miksi kantaa kotiin muovikääreitä, jotka joutuu sittemmin omin käsin kantamaan roskiin? Itselleni suomalainen tomaatti on myös "suosi suomalaista"-kysymys, enkä halua tukea laittomien työläisten orjaleirejä Espanjassa.

Isäni luona taistelu jatkuu. Joulupukki toi hänelle kaksi pulloa RKn punaviiniä. Toivon, että maku miellyttää ja että iskä sittemmin voisi ostaa kyseistä merkkiä jos nyt ei sen RKn takia, niin siksi että se on hyvää. Isäni on juristi ja kauppatieteilijä, hänelle yritän tarjota RKaa työntekijän oikeuksilla höystettynä. Samaa muovikäärepakkaussotaa käyn myös sillä rintamalla, luomun kanssa ei ole toivoa. Isäni argumentoi usein myös samaisella hinnalla, mikä on ymmärrettävämpää, sillä he rakentavat parhaillaan taloa ja kotona on kaksi täysi-ikäistä ja yksi kasvuikäinen poikalapsi, joiden ravinnontarve on hämmentävää katsottavaa. Iloitsen siitä, että isäni on kiinnostunut ledivaloista, joskin veljeni huoneen halogeenivalojen tilalle ostetut saivat sähkömiessetäni kiljumaan. Ne ovat kuulemma jotain muinaisleditekniikkaa, veljeni huoneessa vallitsee suorastaan yökerhomaisen sinisenkelmeä valaistus (mikä varmastikin saa hänen olonsa vain kotoisaksi).