tiistai 12. tammikuuta 2010

Tänään.

Elin superhidasta aamua, kunnes sain itseäni niskasta kiinni ja hurautin taksilla Itäkeskukseen, hain Puolassa joululomansa viettäneen tietokoneeni kotiin, palautin laina-Victorin ja lähdin ostoksille. Itiksen syksyllä auennut Ruohonjuuri vaikutti sekä valikoimaltaan, että palveluiltaan mainio. Lopulta vaapuin kotiin mukanani kaksi kassillista apetta. Kun kotosalla vielä maksoin vakuutus-, taksi- sun muut laskut ja hoidin kurssi-ilmoittautumiset ajan tasalle, ei köyhän opiskelijakevään kuvitteleminen ole enää ollenkaan niin haastavaa.

Hieman hirvittää tuleva kevät opintoineen, mutta samalla kevät tuntuu kutkuttavalta. Olo on vähän vastaava kuin ensimmäisenä yliopistovuonna, uudet ihmiset ja ystävyyssuhteet ilahduttivat, vaikka opinnot työllistivätkin kovasti. Jaksan iloita viime kesän ja syksyn aikana löytämistäni kesätyökavereista ja näkövammaisystävistä ja ilmeisesti olen itselleni tyypillisesti onnistunut puhisemaan iloa myös ympärilleni, sillä mummini raportoi säännöllisesti kohtaamisistaan työkaverini kanssa sekä puhelimitse että tekstiviestein: "Olin jumalanpalveluksessa. X keräs kolehdin. Olin yht aikaa ehtoollisellakin. Puheisiin en päässyt." Voi mummi kulta, mitäpä olisit puhunut, jos olisit päässyt? Tapasin Hannelen läksiäisissä A:n, jonka puhelinnumeron H. minulle viime viikolla välitti. Vertaistuen tärkeys tuntuu valkenevan pikkuhiljaa, ehkäpä A. osaa jakaa kanssani näitä epätietoisuuden, toiveikkuuden ja synkkyyden hetkiä, kun välillä tuntuu että näkövamma avaa uusia ovia, välillä taas musertaa luopua yhtään mistään.

Herätin naapurini hieman ennen yhtätoista illalla, kun tuntikausia palaneiden kynttilöiden käry saavutti pisteen, jossa palovaroitin sai liian suuret henkoset. "No, ainakin se toimii", tuumasi O. ja piteli korviaan, kun minä kiikuin tuolilla ja viuhdoin hälyttimelle raikasta ilmaa isän 70-luvulla valokuvaamalla Singer-ompelukoneen pahvikuvalla. Mitä olisikaan päivä ilman toimintaa!

Huomenna, jos Luoja suo, saan aikaiseksi katsastaa muistitikulta ne muutamat Dresdenissä ja Wienissä otetut kuvat, joita voisi täälläkin julkaista. Jotain reissupostaustakin on kyllä luvassa, kertokaa ihmeessä, mikäli haluatte tietää jotain tiettyä.

2 kommenttia:

Herttainen kirjoitti...

Eiks ois ollut helpompaa ottaa paristo irti, olisi huutaminen loppunut kuin seinään :)

Aika työläältä näyttää täälläkin päässä kevät, mutta tuntuu että pikku hiljaa saa siitä kaikesta otteen, paljon auttaa jo se että olen vihdoin kaiketi terve pitkään kestäneen pikkuflunssan jälkeen.

tyttism kirjoitti...

Herttainen, se mulla olikin tavoitteena, mut kyllä se huuto loppui viuhtomallakin - sitä viuhtomista vaan piti jatkaa siihen asti että sai pariston irti. Tai itse asiassa hälyttimen irti katosta, koska se oli joku ihme systeemi, jonka kansi ei aukea vaan paristo laitetaan takakautta sisään ja katossa on sellainen häkkyrä, johon itse hälytin kierretään kiinni.