Tänään on erilainen, ehkä parempi, ehkä ei.
Tänään kuulin aiheuttavani ahdistusta, nostin kissan pöydälle ja ahdistuin itse.
Toisaalta on helpompaa, tiedän missä mennään, vaikkei mennäkään sinne minne toivoin.
Kaipaan poispääsyä, uutta alkua, nollausta, käännettä.
Hirvittää, että tuleeko tämänpäiväisestä täysstoppi? Onko kaikki hyväkin nyt sitten mennyttä, vai kehittyvätkö asiat hiljalleen?
Osaanko unohtaa.
Tiedän, etteivät nämä viime aikojen postaukset puhuttele juuri muita kuin itseäni. Kommenttien, varmaan myös lukijoiden, määrä on pudonnut ja olen pohtinut paljon blogini jatkoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Joo, tässä on ehkä kaksia asiaa, joita olen paljon miettinyt. Toisaalta se, että blogi on mulle paikka, jossa saan räväyttää mietteeni julki ja saan niihin vastakaikua. Toisaalta blogi on mulle paikka, jossa räväyttää julki ne asiat, joita en ehkä ääneen puhu. Mua ahdistaa se, että tätä blogia lukee niin moni näkövammaisporukoissa liikkuva ihminen, että niistä asioista, mitä täällä kirjoitan, tulee sitten muuallakin puitavia.
Ehkä tää on nyt yleisesti sellasta pohdiskelua, että onko mulla tällä hetkellä antaa mitään muuta kuin "stressi stressi ahdinko kuolen tähän paikkaan"-vuodatusta, joita en itsekään jaksa kyllä lueskella muista blogeista...
Mutta joo, ehkä päivittelen jatkossa harvemmin, siihen saakka kunnes ajatukset tasaantuu.
Jatka vaan! Minä ainakin luen aina mielelläni kirjoituksiasi, vaikka en aina kommentoikaan. Siunausta ja voimia, askel kerralla elämää eteenpäin!
Mä luen aina, oon vaan sairaan huono kommentoimaan... Musta on usein tuntunu samalta, siltä, että tekee mieli purkaa asioita, mutta sitä ei voi tehdä kuin tarpeeksi epämääräisesti ja sitten miettii, palveleeko se ketään... Mutta kirjoittaminen tekee ainakin mulle silti aina hyvää, enkä blogista malta luopuakaan, vaikke sitä kommentoisikaan kuin kaksi ihmistä. Mun mielestä sun ajatuksia on tosi mielenkiintosta lukea [luin tätä jo ennen kuin tajusin sun olevan "V:n Tytti"... Mutta blogi on sun ja tietenkin teet juuri niin kuin susta itestä parhaalta tuntuu :)
ps. Tsemppiä epäselvän tilanteen kanssa elämiseen!
Kiitos tsemppauksesta, kyllä tämä kevät varmasti joskus menee ohi, vaikkei aina ymmärräkään, miksi asiat tapahtuu niinkuin ne tapahtuu.
Mun mielestä on kiva lukea ns. angstaus tekstejä, vaikka niitä olisikin välillä enemmän. Ne kuitenkin on sitä normaalia elämää. Ja toisen tavanomaisesta elämästä, ongelmista, iloista ym. mielenkiintoista lukea. En ainakaan itse koe, että sun tekstit on jotenkin liian avautumista. Myös kirjoitusmuoto vaikuttaa siihen. Sellaisia avautumistekstejä, jotka on kirjoitettu capsilla, huutomerkeillä ja huonolla suomella on niin viimeinen pisara.
Toivon todella, että jatkat. Vaikka ymmärrän kyllä kun viittasit tuossa aikaisemmassa kommentissa yksityisyyteen.
Milka, kyllä mä varmaan jossain muodossa jatkankin ja ihan täällä samassa avoimessa blogissa, mun mielestä blogin idea kuitenkin on olla kaikille avoin. Täytyy vetää vähän henkeä nyt välillä ja miettiä, että miten asiat rajaa. Ja sitten taas toisaalta, voin myös jatkaa vanhaan malliin ja antaa toisten ajatella, mitä ajattelevat. :) Kyllä tää tästä, oon ihan varma.
Lähetä kommentti