Tajuntaa laajentava päivä.

Aamulla olin tehokas hetken, sitten starttasin kohti Kamppia. Söin Memphisissä yksikseni, M. haki muutaman levyn lainaan ja tarjoilija kuulosti Lontoon merimieskirkon vapaaehtois-S:lta.

Seikkailin metrolla Sörnäisiin, löysin oikean uloskäynnin ja ihmettelin piippailevia hissejä. Sittemmin kuulin, että ne todella on sitä varten, että näkövammaiset ne löytäisi, mutta mun mielestä "seuraa rullaportaiden ääntä, hissit löytyy portaiden molemmin puolin" olisi ihan hyvä ohje myös, hissien lisäksi kuin siellä vieressä ei ole mitään, eksymisen vaaraa ei ole. Tehtiin S:n kanssa retki Punnitse ja säästään, jossa ensin tutkiskeltiin itse ja sitten osteltiin myyjän suosiollisella avustuksella. Jee, sokot shoppailee! Sitten takaisin metroon ja palloilua Hakaniemessä. Sattumalta tultiin ulos parhaasta mahdollisesta metron reiästä, pienen tepastelun jälkeen löydettiin Ekolo ja tehtiin siellä lisää löytöjä. K-Extra myi meille pullaa ja maitoa ja kassalla oli loistelias tyttö!
S. minulle: Mä voin tarjota, Kela on maksanut mulle takautuvasti viime aikoina vaikka mitä!"
Kassaneiti: Jee!! Kelan kuuluukin maksaa, tää on niin tuttua!
S ja T.: Niinpä!
Kassaneiti: Minäpä mulkasen, mitä täällä [paistopistepusseissa] on! Ja sitten on näitä omppuloita, saanko pistää tän pussin solmuun?
Sen lisäksi kassaneiti tahtoi tietää, erottaako kolikot helposti toisistaan. Hykerrellen hiihtelimme kotia kohti.

Kerrottakoon, että näkövammaisten asumista koskevassa, joissain ihmisissä hilpeyttä herättäneessä kirjoituksessani oli joitakin puutteita. Puhuvan hissin volyymi oli alun alkaen niin kova, että kaikki talon asukkaat kuulivat, mihin kulloinenkin hissin käyttäjä oli matkalla. S:n ulko-ovi on epäilyttävä, kiinni ollessaankin heiluu paikallaan n. 0,5cm edestakaisin, (ääni)eristystä ei ole. Niin ja lapsivieraita ei voi vessaan päästää yksin, sillä valokatkaisijan alareunassa on parin sormen mentävä aukko, josta saa sormet suoraan sähköjohtoihin.

Piipahdin myös A:n luona hakemassa Victorin lainaan. On onnekasta olla suupaltti, sillä tulin eräässä sivulauseessa maininneeksi kaipaavani kyseistä härveliä ja kas kummaa, asia järjestyi! Paikan päällä tulin myös maininneeksi haluni oppia lukemaan pisteitä ja kas kummaa, sekin järjestyi! Nyt sängyllä odottaa "Lukemisen iloa"-pistekurssi aikuisille. Että "a a a a a kukka kuka b b b b b kakku kakku" teillekin vaan. Hannoverin reissu loppukesästä avasi silmäni vertaistuen tärkeyden suhteen. En ollutkaan yksin, kun tietyt asiat tuntuivat hankalilta. Tänään kyläillessä oli vähän samanlainen olo, ihan oikeasti on muitakin, jotka suunnilleen saman ikäisenä ovat pohtineet samoja juttuja. Miten on pelottavaa, kun ei koskaan tiedä, mitä seuraavana päivänä näkee. Miten on turhauttavaa, kun apuvälineitään ei osaa käyttää tai ei halua ottaa niitä kaikkia vastaan. Miten äidit soittelee vähän liikaa perään. Välillä piti juoda teetä ja hengähtää rauhassa, kun tuntui, että pakahdun siihen helpotuksen tunteeseen, minkä ihan arkisistakin jutuista jutteleminen sai aikaan. Joku osasi täydentää lauseen: "Jos en kaupassa löydä sitä mitä etsin, ..."! Yhdistettynä tähän tämän hetkiseen typerryttävään uupumukseen, väsymykseen ja liian suureen työtaakkaan, oli ehkä vähän liiankin suuri oivallus. (niin, vastaushan on "... olen sitten ilman ja syön vain leipää ja jugurttia.")

Pengerkadulla on sähkökaappi, joka on maalattu siniseksi ja jonka kannessa on suuri liikennemerkkikuva valkoisen kepin kanssa kulkevasta henkilöstä, jolla on irokeesi.

Hurautin taksilla itään vanhan ystävän tilapäiskotiin kekkereihin, joissa oli Intia-teema. Hieman ihmettelin etukäteen, mutta saavuttuani ymmärsin. Olohuoneessa oli paljon tummaa puuta, tuuletinlamppu katossa, hindujumalten kuvilla koristeltuja sohvatyynyjä ja 11 norsupatsasta. Ruokapöydässä opin Jeesuksen näköiseltä ranskalaiselta pojalta, miten juustoa kuuluu leikata oikein - pöydässä oleva juusto oli kuulemma pyhäinhäväistys eikä kumpikaan ranskalainen voinut käsittää, miten siitä enää voisi leikata palaakaan. Juustoa oli jäljellä ainakin 3/4.

Paluumatkalla sain puheliaan taksikuskin, joka oli iloinen siitä, että asuin lähellä hänen kotiaan ja hän pääsisi kotiin syömään. Tuli puhetta opinnoista ja aiemmasta urastani tuotantotalouden opintoneuvojana sekä siitä, että hänen poikansa on hakemassa opiskelemaan juuri sitä. Lopputulos oli, että lupauduin pojalle opintoneuvomaan, mikäli tämä sitä haluaa ja sain puolestani kuskin numeron, jotta voin tilata sen suoraan. Loistavaa, voin ohittaa kalliin taksikeskuksen!

Kävin eilen uimassa, mutta se on toinen tarina se.