Viimeinen työpäivä.

Tänään ilahdutti se, että matkalla Henkireiän kanssa markettiin moponuoret moikkasivat sekä mennen että tullen.

Tänään hykerrytti se, että kotimatkaa yksin taivaltaessani moponuori moikkasi - minut siis tunnetaan ja tunnistetaan ja lisäksi pidetään moikkaamisen arvoisena!

Ilahduin, kun kahvilareissulla nuoret moikkasivat ja ruokareissulla isoset tulivat samaan pöytään.

Tänään harmitti se, että yksi nuorista oli pahoittanut mielensä blogistani. Tuunasin kyseistä kirjoitusta hieman ja pohdin blogini rajanvetoa entistä enemmän. Jotain muutoksia varmasti tulee, olen miettinyt salasanallisuutta, toisen salasanallisen perustamista tai joidenkin aiheiden jättämistä käsittelemättä. En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä enkä tahdo, että yksittäisiä nuoria teksteistä voidaan tunnistaa.

Tänään suretutti ohi vilahtanut kesäpesti, jäähyväiskahvittelu työkavereiden kanssa ja Suntion heippahalaus. Haikeaa on, vaikka kuinka tietää tapaavansa nämä ihmiset uudelleen.

Tänään rohkaistuin jumalanpalveluksessa. Kuuntelin kesän ensimmäiseltä leiriltä tutun pastorin sanailua ja hykertelin iloissani. Kirkkokahveilla puhe ajautui keskimmäiseen leiriin ja sain rohkaisevan kehotuksen ilmoittaa iltaohjelmasta kirjallisesti. Sen teinkin heti saman tien, työkaverikin piti tekstiäni hyvänä keskustelun avauksena.

Tänään päätin, että suuntaan Helsinkiin tiistaiaamulla ennen kukonlaulua.

Tänään suunnittelin opintojani syksyä varten ja kouristuksenomainen ahdistus hellitti hieman. Kyllä tästä varmasti tulee hyvä vuosi.

Kovin on monimutkaista tämä elämä, uutta odottaa, vanhasta surettaa luopua. Ehkäpä nämä asiat Kirkastussunnuntain kunniaksi alkavat kirkastua minullekin.

Sataa sataa ropisee.