Illalla oli mukavaa kuunnella uusinta Maria Kalliota, potea tautia ja neuloa vimmatusti. Ulkona poksahtelivat raketit, joita oli taas ilo katsella, pään päällä römisi kattopellit, joita epäilen väärin rakennetuiksi. (Äidin kodissa ei myöskään ole äänieristystä joka paikassa, olkkarin lattian läpi kuuluu jos alakerran naapurin puhelin soi ja jos se puhuu jotain.)
Pohdin, että kuinkahan ilmastoepäystävällisiä nuo raketit ovatkaan. Varmaan niistä irtoaa jos vaikka mitä kaasuja ja itseäni surettaa sekin, että ne vihdoin saadut valkoiset hanget muuttuivat hetkessä harmaiksi ja roskaisiksi. Ja jos raketteja voi käyttää lamamittarina, niin ei tässä maassa vielä hireää nälänhätää ole, kun on varaa pamautella taivaan tuuliin aika isoja summia rahaa. Sitä olen pohtinut myös, että onko kaupunkien ja kuntien ilotulituksissa järkeä. Toisaalta hetkessä pamahtaa ilmaan huomattava summa verorahoja samalla kun kouluissa kärsitään materiaalipulaa ja henkilökunnasta on pulaa julkisella sektorilla. Toisaalta taas ne ihmiset, jotka tulevat katsomaan kaupungin järjestämää show'ta, eivät ehkä sitten paukuttele omia rahojaan ilmaan ja päästä valtavia määriä kasvihuonekaasuja.
Tässä päivänä muutamana on ollut aikaa ajatella paljon. Olen ajatellut sitä, miten akateemisesti koulutetut naiset useimmiten ovat ne yhteiskunnan valveutuneimmat, jotka syövät lisävitamiineja samalla kun popsivat terveellisintä ravintoa koko väestöstä. Akateemiset naiset kierrättävät, ovat luomuja ja reiluja. Millä ne kaikki muut, miehet ja epäakateemiset voidaan tavoittaa?
Äidille on helppo perustella reilua kauppaa ihan perusargumentein: lasten koulutus, vanhempien kohtuullinen palkkaus, yhteisöprojektit. Samoin luomua, jonka hyödyt erityisesti maitotuotteissa ovat kiistattomat - luomu ei pieretä äiti, tavallinen pierettää ja hyla maistuu pahemmalta. Kuitenkin välillä tuntuu, että on minun tehtäväni tarjoilla kaikki uudet eko- ja eettisjutut tässä perheessä. Onko kyse vain kaavoihin kangistuneista keski-ikäisistä? Pitkäaikaistavoitteenani on, että äiti vaihtaisi kesämökkinsä sähkön vihreäksi. Mökki on vastahankittu, remontin tarpeessa ja remontin jälkeenkin vain kesäkäytössä, joten sähköä kulutetaan vähän eikä vihreästä siis tulisi suuriakaan kustannuksia. Viime aikoina meillä on käyty tomaattisotaa. Äitini suosii espanjalaista muovirasiaan ja sen jälkeen muovikuoreen pakattua, jotka saa mut vääntelemään käsiäni ja voihkimaan kuin oopperalaulajatar. Oih ja voih! Perusteluna hyvin toimeentuleva äitini (äidin kuukausipalkan arvelen olevan mun kuuden kuukauden kaikki tulot...) argumentti kun on se kuuluisa kilohinta. Jos mulla on varaa ostaa suomalaisia tomaatteja, niin miksei sillä olisi?! Itse luulen, että suurin syy on se, että ne espanjalaiset nyt vaan on jo niin kivasti paketissa. Tiedän kyllä, että suomalainen kasvihuonetomaatti on kaikkea muuta kuin ekoteko ja voisin vielä niellä sen, jos äiti ostaisi espanjalaisia irtoyksilöitä, mutta miksi kantaa kotiin muovikääreitä, jotka joutuu sittemmin omin käsin kantamaan roskiin? Itselleni suomalainen tomaatti on myös "suosi suomalaista"-kysymys, enkä halua tukea laittomien työläisten orjaleirejä Espanjassa.
Isäni luona taistelu jatkuu. Joulupukki toi hänelle kaksi pulloa RKn punaviiniä. Toivon, että maku miellyttää ja että iskä sittemmin voisi ostaa kyseistä merkkiä jos nyt ei sen RKn takia, niin siksi että se on hyvää. Isäni on juristi ja kauppatieteilijä, hänelle yritän tarjota RKaa työntekijän oikeuksilla höystettynä. Samaa muovikäärepakkaussotaa käyn myös sillä rintamalla, luomun kanssa ei ole toivoa. Isäni argumentoi usein myös samaisella hinnalla, mikä on ymmärrettävämpää, sillä he rakentavat parhaillaan taloa ja kotona on kaksi täysi-ikäistä ja yksi kasvuikäinen poikalapsi, joiden ravinnontarve on hämmentävää katsottavaa. Iloitsen siitä, että isäni on kiinnostunut ledivaloista, joskin veljeni huoneen halogeenivalojen tilalle ostetut saivat sähkömiessetäni kiljumaan. Ne ovat kuulemma jotain muinaisleditekniikkaa, veljeni huoneessa vallitsee suorastaan yökerhomaisen sinisenkelmeä valaistus (mikä varmastikin saa hänen olonsa vain kotoisaksi).
Pohdin, että kuinkahan ilmastoepäystävällisiä nuo raketit ovatkaan. Varmaan niistä irtoaa jos vaikka mitä kaasuja ja itseäni surettaa sekin, että ne vihdoin saadut valkoiset hanget muuttuivat hetkessä harmaiksi ja roskaisiksi. Ja jos raketteja voi käyttää lamamittarina, niin ei tässä maassa vielä hireää nälänhätää ole, kun on varaa pamautella taivaan tuuliin aika isoja summia rahaa. Sitä olen pohtinut myös, että onko kaupunkien ja kuntien ilotulituksissa järkeä. Toisaalta hetkessä pamahtaa ilmaan huomattava summa verorahoja samalla kun kouluissa kärsitään materiaalipulaa ja henkilökunnasta on pulaa julkisella sektorilla. Toisaalta taas ne ihmiset, jotka tulevat katsomaan kaupungin järjestämää show'ta, eivät ehkä sitten paukuttele omia rahojaan ilmaan ja päästä valtavia määriä kasvihuonekaasuja.
Tässä päivänä muutamana on ollut aikaa ajatella paljon. Olen ajatellut sitä, miten akateemisesti koulutetut naiset useimmiten ovat ne yhteiskunnan valveutuneimmat, jotka syövät lisävitamiineja samalla kun popsivat terveellisintä ravintoa koko väestöstä. Akateemiset naiset kierrättävät, ovat luomuja ja reiluja. Millä ne kaikki muut, miehet ja epäakateemiset voidaan tavoittaa?
Äidille on helppo perustella reilua kauppaa ihan perusargumentein: lasten koulutus, vanhempien kohtuullinen palkkaus, yhteisöprojektit. Samoin luomua, jonka hyödyt erityisesti maitotuotteissa ovat kiistattomat - luomu ei pieretä äiti, tavallinen pierettää ja hyla maistuu pahemmalta. Kuitenkin välillä tuntuu, että on minun tehtäväni tarjoilla kaikki uudet eko- ja eettisjutut tässä perheessä. Onko kyse vain kaavoihin kangistuneista keski-ikäisistä? Pitkäaikaistavoitteenani on, että äiti vaihtaisi kesämökkinsä sähkön vihreäksi. Mökki on vastahankittu, remontin tarpeessa ja remontin jälkeenkin vain kesäkäytössä, joten sähköä kulutetaan vähän eikä vihreästä siis tulisi suuriakaan kustannuksia. Viime aikoina meillä on käyty tomaattisotaa. Äitini suosii espanjalaista muovirasiaan ja sen jälkeen muovikuoreen pakattua, jotka saa mut vääntelemään käsiäni ja voihkimaan kuin oopperalaulajatar. Oih ja voih! Perusteluna hyvin toimeentuleva äitini (äidin kuukausipalkan arvelen olevan mun kuuden kuukauden kaikki tulot...) argumentti kun on se kuuluisa kilohinta. Jos mulla on varaa ostaa suomalaisia tomaatteja, niin miksei sillä olisi?! Itse luulen, että suurin syy on se, että ne espanjalaiset nyt vaan on jo niin kivasti paketissa. Tiedän kyllä, että suomalainen kasvihuonetomaatti on kaikkea muuta kuin ekoteko ja voisin vielä niellä sen, jos äiti ostaisi espanjalaisia irtoyksilöitä, mutta miksi kantaa kotiin muovikääreitä, jotka joutuu sittemmin omin käsin kantamaan roskiin? Itselleni suomalainen tomaatti on myös "suosi suomalaista"-kysymys, enkä halua tukea laittomien työläisten orjaleirejä Espanjassa.
Isäni luona taistelu jatkuu. Joulupukki toi hänelle kaksi pulloa RKn punaviiniä. Toivon, että maku miellyttää ja että iskä sittemmin voisi ostaa kyseistä merkkiä jos nyt ei sen RKn takia, niin siksi että se on hyvää. Isäni on juristi ja kauppatieteilijä, hänelle yritän tarjota RKaa työntekijän oikeuksilla höystettynä. Samaa muovikäärepakkaussotaa käyn myös sillä rintamalla, luomun kanssa ei ole toivoa. Isäni argumentoi usein myös samaisella hinnalla, mikä on ymmärrettävämpää, sillä he rakentavat parhaillaan taloa ja kotona on kaksi täysi-ikäistä ja yksi kasvuikäinen poikalapsi, joiden ravinnontarve on hämmentävää katsottavaa. Iloitsen siitä, että isäni on kiinnostunut ledivaloista, joskin veljeni huoneen halogeenivalojen tilalle ostetut saivat sähkömiessetäni kiljumaan. Ne ovat kuulemma jotain muinaisleditekniikkaa, veljeni huoneessa vallitsee suorastaan yökerhomaisen sinisenkelmeä valaistus (mikä varmastikin saa hänen olonsa vain kotoisaksi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti