Mietteitä.

Terveisiä Keski-Suomesta. Paikallinen kahvila tarjoaa asiakkailleen ilmaisen netin, joten voitte arvata, missä olen äidin työpäivät viettänyt. Kotonakin olisi voinut olla, mutta sekä eilen että tänään ohjelmaan on kuulunut myös aktiviteetteja keskustassa, enkä täällä osaa bussia käyttää sitäkään vähää, on lopputulos tämä. Tai kyllähän sitä vielä käyttäisi, ainakin keskustan suuntaan, mutta kun se kulkee todella harvoin (kerran, pari tunnissa) eikä äidin luona ole nettiä tai aikataulukirjaa...

Noniin, ilokseni kuitenkin ilmoitan, että myös tähän Suomen Betlehemiin (hepr. leivän tai jyvän talo, asumus) alias Ryynibyyhyn on tullut Punnitse ja Säästä! Niinpä punnitsin eilen mukaani pähkinättömiä kuivahedelmäherkkuja, en ehkä ihan ymmärrä liikkeen nimen ensimmäistä sanaa. Suosittelen kuitenkin kaikille, valikoima mitä mainioin.

Nautin eilen myös jalkahoidosta, joka oli äidiltä etukäteen saatu joululahja. Noin muuten joulu äitini luona tulee olemaan vähälahjainen, jokaiselle on yksi tai kaksi pakettia, minulle todennäköisesti vain kämppikseltä saatu. En ole ollut tuhma, mutta äitini paketoi jalkahoidon ja tammikuisen kotimatkan Itävallasta Suomeen.

Matkakutkutusta on ilmassa, keväällä tahtoisin Utöhön ja ehkä Lontooseen Merimieskirkon pääsiäismyyjäisiin, mikäli koulu antaa myöten ja voin matkustaa junalla. Matkaseurakin olisi jo vähän mielessä, vaikkei kovin myöntyväinen taidakaan asialle olla. Myös Kolari odottaa. Ensi syksynä tahtoisin Amerikkaan ja vuoden päästä keväällä Japaniin. Rahoitus ja aikataulut vielä auki, mutta tahtoisin olla vähän pidempään kuin tovin, koska lentäen on kuljettava.

Suhteeton painiskelu jatkuu, yritän ulkoistaa nämä ajatukset.

Toinen viime päivinä paljon mielen päällä ollut asia on Auschwitz, sillä matkaan Krakovaan puolentoista viikon kuluttua ja olen kallistumassa sille kannalle, etten voi keskitysleiriä ohittaa. Olen optimisti ja ajatusmaailmassani pyörii usein ajatus ihmisen hyvyydestä. Siitä, että synti ja pahuus on jotain, mikä on tahrannut pohjimmiltaan hyvän ihmisen. Luterilaisempi (ja kristitympi?) ajatus kuitenkin lienee, että ihminen itsessään on pohjimmiltaan paha ja syntinen. Keskitysleiri muistuttanee siitä.

Gilmoren tytöt -addiktio on saavuttanut valtavat mittasuhteet, sarjan puoliväli häämöttää. (N., voitko tuoda lisää, jos käyt luonamme loman aikana?)

Joulupaketeista puuttuu kahdet villasukat, joista toiset saavuttavat kohteensa vasta joulun jälkeen, joten kiire on vain yksillä sukilla.

Etukäteen jo hirvittää kevät, kiireinen ja hektinen kevät, mutta toisaalta se asettanee asioita mittasuhteisiinsa. Niin kauan, kun itseluottamus tietyissä asioissa on sillä tasolla, että "anteeksi, olen tosi pahoillani, että pidän susta tosi paljon", lienee vähän petrattavaa. Näihin teiniangstisiin tunnelmiin päätän tämän postauksen. Niin ja hei, teineistä puheenollen, ensi kesän työnhaku on täydessä vauhdissa, joskaan vanha kotiseurakunta ei pyytänyt minua edes haastatteluun. Pah!

Viime päivien viemää.

Viime päivinä olen käyttänyt joululomani ensimmäiset hetket hyvin pitkälti N:lta lainaamieni Gilmoren tyttöjen parissa. Jaksoja on mennyt päivittäin sellaiset määrät, etten kehtaa tunnustaakaan.

Tänään oli ohjelmassa brunssi Primulassa M:n kanssa ja paluumatkalla eksyimme Puluun, jossa saimme vähän kummallista palvelua, mutta ostin kuitenkin korvikset, vaikkei minulla ole reikiä! Lopputuloksena kuitenkin on, että aikani ronkittuani löysin toisesta korvastani valmiin vanhan reiän, jonka luulin menneen vuosien saatossa umpeen. Ilahduttavaa, koska aioinkin hankkia reiän juuri siihen korvaan, en toiseen, joka aikaisemmalla reikäkierroksella oti itseensä.

Kolmantena olen vatvonut kestosuosikkiaihettani eli suhteetonta parisuhteettomuuskriisiä, joka pukkaa päälle aika ajoin. Olen päätynyt siihen, että ala-asteella asiat olisi voinut hoitaa kätevästi esim. luokkakaverin tai kirjevihkon välityksllä, yläasteella laittaa kaverin asialle tai muuten vaan pariutua jonkun toisen yhtä epätoivoisen teinin kanssa. Nyt, kun ympärillä ihmiset muuttavat yhteen, kihlautuvat, saavat lapsia ja menevät naimisiinkin kai hiljalleen, hiipii epätoivo välillä kehiin. Ja kaiken tämän kruunaa se, että en saa suutani auki ja olen skeptinen jo etukäteen suun avaamisen seurauksista. Akward silence ja sillä lailla!

Noniin, away with the self pitying, tilannehan on sellainen, että tämä neiti on suorittanut vuoden leipuriennätyksen ja tehnyt litran pullataikinan (tai kaksi puolen litran taikinaa) ja kaksi piimäkakkua, joulu sais nyt tulla. Myös se laiska viikkosiivooja sais tulla :P

Irokeesipipo!

Tämä menee pukinkonttiin, ohje on Pretty in punk -kirjasta, jossa ei tosin kerrottu, että irokeesin langat pesukoneessa huopuessaan huopuu tosiaan sellaisiksi viinirypäleen kokoisiksi kököiksi... Niiden suoristamiseen ja aukirepimiseen meni pitkälle kolmatta tuntia ja nyt sormiin sattuu. Lopputulokseen olen tyytyväinen kyllä.

Tukka putkella.

Takana on kaksi syksyn ehkä hulluimmista päivistä. Tänään en edes muistanut, mitä eilen illalla tein, olinko eräissä pikkujouluissa, kun minulta sitä kysyttiin... Eilen aamulla vähän raivasin kotia ja tein mummin ohjeella ryynileipää. T. kävi kylässä, valitsi poistovaatepinostani itselleen vetimiä ja sai teekaapistani täydennystä. Joimme teet ja suuntasimme keskustaa kohti, kävin Helsingissä vierailevan isän kanssa pikalounaalla, josta kipitin luennolle, josta puolen tunnin kuluttua kipitin vuoden viimeiseen Changemaker-tiimipalaveriin ja sieltä edelleen kiitosaterialle ravintolaan, josta kotiin kahdeksan jälkeen. Tänään starttasin yhdeksän jälkeen Selloon silmälääkäriin, jossa viime viikon näkökenttäkartoitus oli hukattu, onneksi saivat sen toisesta toimipisteestä faksilla. Silmälääkäristä paineltiin N:n kanssa Stadiumiin, josta löysin toppahousut, joiden ostamista olen vuosia lykännyt. Uudet on oranssit, kuten takkikin, joten jos näette jättiporkkanan pääkaupunkiseudulla, niin tulkaahan tervehtimään... Apteekissakin kävin, sain jälleen kerran kysymyksiä siitä, olenko hakenut Kelalta korvauksia. Ilmeisesti pitkäaikaissairaiden lääkkeitä korvataan, mutten tiedä, ovatko minun lääkkeeni korvauksen piirissä. Täytyy selvittää. Sitten vielä Prisma-kierros, jonka loppusumma oli järkyttävät 70 euroa! En voi käsittää. Prismasta sitten kotiin, jääkaappi- ja pakastinkamat kylmään, ryynileipäpala nassuun ja ratikalla Töölöön sikapiikille. Sain itseni jopa YTHS:n hammaslääkäriosastolle, jossa selvisi, että viisaudenhammasröntgenissä voi käydä milloin vain haluaa. Menen maanantaina klo 8, jos suinkin jaksan ja varaan sitten samaan syssyyn hammaslääkärin ja suuhygienistin helmi-maaliskuulle, josta ensimmäiset uudet ajat tulevat maanantaina jakoon. Asiat etenee, jee! Sitten pikapikaa keskustaan, Tampereen opiskelukaveri T:n kanssa pikalounaalle ja sitten taas V:n kanssa kotiin, kun tämä tuli katsastamaan vaatepinon tarjontaa. Sitten pikapikaa kuoron joulukonserttia varten Alppilan kirkkoon, harjoitukset, kolmen nuoteistani puuttuvan laulun sanojen pänttäystä, keikka ja kuoronjohtajan luo glögille. Nyt voisikin sitten kaatua sänkyyn.

Mutta vielä ennen sitä tahdon kertoa teille, että olen nyt virallisesti 100% invalidi, lääkäri ihmetteli aiempaa haitta-astettani sen kuultuaan, sillä "ilman muuta tuolla näöntarkkuudella pitäisi haitta-asteen olla 100%". Niinpä niin, onneksi selvisi nyt. Tämähän vaikuttaa nimittäin verotukseen, vammaistukeen, Helsingin matkakortin hintaan ja varmasti vielä johonkin muuhunkin, mitä en ole osannut edes ajatella. Pistekurssille pitäisi hakea (ja siihen ensin lääkärintodistus), samoin avustaja-asia pitäisi viimein saada vireille, invaparkkilupakaan ei olisi pahitteeksi. Byrokratian pyörittelyä siis luvassa koko kevääksi.

Kotikin on kuin hävityksen kauhistus, mun assistentti on varmaan ottanut lomaa. Ainiin, eiku, eihän mulla ole sellasta.

Kotikoulu-dokumentti

Kotiäidin luomulaaksossa pohdiskeltiin kotikoulua ja vinkattiin tästä dokumentista. Olipa kerrassaan mielenkiintoinen, jostain syystä asia kiinnostaa - ehkä ilmiön vierauden vuoksi? Monenlaista jäin miettimään ohjelman katsottuani.

Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.

Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)

Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.

Mitäs te muut tuumaatte?

Joulupuuhaa.

Pitkään jatkunut voimapaperin metsästys on päättynyt. Vuosien saatossa olen haaveillut ruskeasta paketointipaperista ja käyttänyt väliaikaisratkaisuna ukin jemmaamaa kaakeliuunin kappaleiden pakkauspaperia (kyllä, ukkini jemmaa kaiken), joka on ollut melko ohutta ja lisäksi vetelee viimeisiään. Viime viikolla sain kuuman vihjeen, jonka perusteella tänään hurautin Bauhausiin. Ja voitto kotiin! 30 metrin rulla (erittäin paksua) ruskeaa paperia irtosi alle kymmenellä eurolla. Ensimmäiset paketit, veljen pienempi ja äidin suuri ja pehmoinen poncho on nyt pakattu ja tämä samainen paperi sopii paremmin kuin hyvin myös noille usein niin hankalille pehmeille paketeille. Halleluja!

Pienoinen joulustressi alkaa pukata päälle, sillä veljiä ja velipuolia on siunaantunut viime vuosina yllin kyllin. Yritän olla lahjoissani käytännöllinen ja eettinen, ekokin mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna olen suunnitellut standardipaketin useampaan osoitteseen, mutta jokaiseen pakettiin on vielä itse neulottava melkoinen määrä sisältöä. Joitain lahjoja vielä uupuukin: isän ja vaimonsa yhteisen paketin teemana on tänä vuonna "energia". Sisältöehdotuksia otetaan vastaan. Pikkuveljen (11v, 5. luokkalainen) paketti on niinikään vielä kovin avoin. Etenkin sitä varten vinkkejä kaivataan.

Koti on kuin hävityksen kauhistus, ensi viikon tentit kauhistuttavat nekin ja joululomareissua Keski-Eurooppaan pitäisi kiireen vilkkaa suunnitella. Perjantain silmälääkärireissulla viisastuttuani uskaltanen jo suunnitella reitinkin loppuun asti ja viimeistellä aikataulut sun muut.

Pahoittelen hiljaiseloa! Mitä teille kuuluu?

Runosuonessani on tilapäinen tulppa.

Opiskelut hyökyy yli ja ympäri, viikonloppuna juhlistetaan veljen valkolakkia ja joulu ja joulunalustentit lähenee uhkaavasti. Opintopisteitä ei näy eikä kuulu ja ekoilutkin on olleet varsin vähissä. Tänään sentään edistyi Silmäklinikan asia, kun eilen potilasasiamieheltä saatu lomake tuli pukattua postiin - kirjallinen muistutus ja selvityspyyntö ylilääkärille.

Kamalasti pitäisi kaikkea. Soittaa YTHS:lle, tiedustella sieltä silmälääkäriasioita ja varata aika hammasröntgeniin ja -lääkäriin. Soittaa HUS:iin ja tiedustella lääkärintodistusta pistekurssia varten ja kuntoutusohjaaja-aikaa kuntoutussuunnitelman päivittämistä varten. Olla yhteydessä sossun vammaispalveluosastoon, jotta avustaja-asiat saataisiin alulle. Ja sitten, lopulta, täyttää ne pistekurssihakemukset Näkkärikeskusliiton aluesihteerin kanssa ja ottaa härkää sarvista, varata aika isoon K:hon ja kysyä kelantädiltä, että miten asiat oikein on sen vapaaehtoistyövuoden suhteen. Lamauttaa tämä asioiden määrä.