Kirkkosightseeing, osa 6. Paavalin kirkko.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta.

Paikka: Paavalin kirkko, Sammatintie 5
Aika: 31.5.2009 klo 10
Kesto: 1h 10min
Messun toimittivat: Petri Flinck (liturgi ja saarna), Elina Koivisto
Päivän aiheena: Pyhän Hengen vuodattaminen

Kirkko: Vuonna 1931 käyttöön vihitty Bertel Liljeqvistin suunnittelema punatiilinen kirkko, joka on peruskorjattu 2000-luvun alkupuolella. Kirkko sijaitsee Vallilassa ja ennen Paavalin seurakunnan perustamista alue on ollut osa Kallion seurakuntaa.

Väkeä: ehtoollisella kävijöiden määrästä päätellen n. 70.

Numeroita: Kastettuja kolme, poisnukkuneita yksi. Seurakunnan nettisivujen mukaan jäsenmäärä n. 13 000, eli messussa 0,5% seurakunnasta. Nettisivuilla mielenkiintoisia tilastoja, jotka tosin päivitetty viimeksi 1.1.2007. Tilastojen mukaan sekä kirkosta eronneiden, että kirkkoon liittyineiden määrät ovat kasvussa, ja kastettujen määrä on suurempi kuin kuolleiden.

Saarna: Hyvä ja napakka. Teroitti seurakunnan mieleen helluntain merkitystä ja loppui selkeästi siihen, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. (mun muistiinpanot on kadonneet, en löydä vihkoa mistään...)

Virret: 125, 135, 119, 454, 232, 328. Sen kerran, kun mukanani on vihko ja kynä, muistan virret iman lappuakin.. Miksi virsi 135 (Jumala loi...) lauletaan aina niin järkyttävällä kiireellä?

Yleismaku: Melko iäkästä väkeä, messun pituus sopiva. Koska saarna oli kovasti jyrkempi kuin ne, mitä yleensä kuulen, vaatinee tämä seurakunta toisenkin visiitin, ennen kuin osaan sanoa, tunnenko oloani kotoisaksi.

Hyvää ja huomioitavaa: Hyvää oli ehdottomasti perinteisyys. Oli helppo keskittyä olennaiseen, kun vuorolaulut tulivat selkäytimestä, eikä tarvinnut tihrustaa virsikirjan takasivuilta kiireellä, että "apua tää meneekin ihan eri melodialla kuin luulin, mistä löydänkään nyt sen oikean". Aluksi myös kerrottiin, ketkä kaikki messua on tekemässä, mikä oli mukavaa. Kirkkokahvilla ainakin tee oli reilua, toivottavasti myös kahvi. Kirkkoon tulijoille ojennettiin virsikirjat, mutta pyytäessäni isotekstistä laitosta minulle todettiin, että "ei sellaista ole nyt tässä". Tyydyin sitten tavalliseen, mutta jäin hieman ihmettelemään, että mikäli 95% vanhuksista koostuvassa messussa ei ole tarjolla isotekstistä virsikirjaa, niin missä sitten? Ei Tuomasmessunkaan virsikirja ollut siinä samassa pinossa, mutta kyllä sellainen minulle järjestettiin, ilman että täytyi anella ja perustella tarvettaan. Toisen virsitaulun edessä oli jotain ja molemmat taulut olivat hämärässä kohdassa, joten kiikarillakaan en meinannut virsinumeroita selvittää. Olin myös ymmärtävinäni, että Petri Flinck oli sekä liturgi että saarnaaja, mikä hieman ihmetytti, kun paikalla oli kuitenkin myös toinen pappi. Ymmärsinköhän vain väärin?

Jäin kaipaamaan: Sitä isotekstistä virsikirjaa, muita nuoria aikuisia.

Bonus: Kirkkokahveilla oli mukava ja keskustelevainen meininki ja pappikin bongattiin! Usein kahveilla on sellaista "en puhu kellekään, juon vain kahvini ja lähden"-mentaliteettia havaittavissa, mutta täällä keskusteltiin ja tervehdittiin avoimesti ja paljastuikin, että lukiokaverini ystävä istui vastapäätä ja hänkin oli teekkari, joten jutun juurta riitti.

Tuomio:Perusmessu, joka vaatinee toisenkin katsastamisen.

Unet ulkoistettu.

Kävelin illalla itseni eksyksiin aurinkoisessa Helsingissä, meren rannalla ja kallioilla ja kotiin tultuani päätin ulkoistaa unet. Riippumattoon siis, mukaan lampaantalja, fleecehuopa, makuupussi, peitto, tyyny ja kaulahuivi ja kylläpä nukutti hyvin!

23:41 T, Järvenpää-Helsinki.

V. osti asunnon, muutti ja valmistui, juhlat - sekä tuparit että valmistujaiset vietettiin tänään. Myös Tiina Tee oli paikalla, samoin minua muita hauskoja sosionomeja. Nauroin paljon, keskustelin paljon ja nauroin lisää. Puhuin myös silmästäni V.:n kaverin miehen kanssa, miekkonen on taikuri, kertoi muutaman ihan käyttökelpoisen muistikikan, joihin ei tarvita näköä ja tunnisti kuvauksestani Taikapäivillä viipottaneen Ronjan.

Onneksi myös aikuisten juhlissa syötiin karkkia, vaikka tarjolla oli myös kasvispiirakkaa ja punaviiniä. Viini oli reilua, ruoka luomua ja tiskirättikin bambulangasta neulottu, mikä oli ilmeisesti S:lle liikaa, sillä moinen "ekohippeily" on kuulemma jo liikaa. Ja S:n mies on viherpiipertäjä, niinpä niin.

Menimme Tiina Tee:n kanssa 23.14 junaan, mutta sitä junaa ei ollutkaan olemassa. Jutusteltiin sitten ripareista, asumme kesän naapurikunnissa ja toivottavasti ehdimme nähdä edes hitusen, Tiina oli tosi mukava! Menimme sitten T-junaan, joka pysähtyi joka paikassa ja oli matkusti Helsinkiin 50 minuuttia. Todella pitkää minuttia. Kun Tiina jäi pois, oli matkaa jäljellä vielä reilusti yli puolet. Vaunussa oli teinejä, jotka ensi kertaa pääsevät äänestämään ja joiden mielestä amikset ei lue tarpeeksi yhteiskuntaoppia, kun vaikuttaminen ei niitä kiinnosta. Sitten oli kolmen suunnilleen ikäiseni naisen joukko, jotka lyöttäytyivät entisen hiihtoalalla vaikuttaneen miehen seuraan ja yksi kolmikosta innostui vänkäämään asioita, sillä hän "on niin äkykäs, kun hakee hei siis yliopistoon". Yksi nuori pariskunta, jonka karvaisempi osapuoli meinasi sammua penkkiin ja kiivasta sananvaihtoa sai seurata aika moni. Pasilassa koko komeuden kruunasi eteläeurooppalaisten humalaisten turistien lauma ja samalle penkille kanssani istunut keski-ikäinen pariskunta huokasikin ääneen, että "voi miten voi tuntua nää viisi minuuttia näin pitkiltä".

Rautatieasemalla tunsin itseni Moosekseksi - valkoinen keppi ojossa kulkuväylä aukesi väkijoukkoon kuin meri Moosekselle. (Olihan se Mooses, joka halkaisi meren?) Vaan ratikkataulu sanoikin, ettei omani enää kulkisi, vaikka N. oli minulle sen juuri tarkastanut netistä. En uskonut taulua, jonotin ja sain ratikkani. Ratikan, jossa oli niin sammumaisillaan oleva täti, että teki pahaa. Ratikassa oli myös setä, joka keppini nähtyään spontaanisti jutteli mukavia, kun taistelimme kortinleimaajan kanssa (kamala keksintö, ei toimi koskaan kunnolla). Samaisessa ratikassa oli myös neljä Securitasin vartijaa ja tunsin olevani hyvässä hoidossa.

Kemut oli kivat, mutta ensi kerralla jään joko yöksi tai lyllerrän ajoissa kotiin, yöjunailu ja Hesan keskustassa seikkailu ei ole ihan mua varten.

Kotona.

Palasin kotiin, sillä lääkärit (huomatkaa monikko) eivät löytäneet minusta vikaa. Ensi viikolla uusintakierros.

Kustannus ja vaiva.

Koska olen päässyt vauhtiin itseni surkuttelussa, niin tulkoon tässä vielä vähän lisää.

Kävin tänään apuvälinekartoituksessa, jossa näin kaikenlaisia herkkuja. Äänikirjojen kuunteluun tarkoitetun laitteen, joka ei ollut kooltaan huonekalu vaan taskukokoinen vekotin. Taulukameran, jolla voisin lukea lehtiä ja seurata luentoja taululta. Tietokoneen näytön, jonka sai suoraan silmien eteen. Elektronisen suurennuslasin, jolla voisin tarkastaa kaupassakin tuotetietoja ja muuta tarpeellista. Laitteita, joista halvimmatkin maksavat satoja euroja, kalleimmat tuhansia. Laitteita, jotka saavat minut tuntemaan, että käytän verovaroja turhaan, sillä enhän minä ole niin vammainen, etteikö joku muu olisi vammaisempi ja tarvitsisi näitä enemmän.

Helsingissä Silmäklinikka päivystää ympäri vuorokauden. Olen onnellinen. Sain puhelimitse tyynnyttävät ohjeet. Menen aamulla päivystykseen. Silmäni kellertää taas, näyttää vetiseltä ja siltä, että here we go again. Murehduttaa, sillä työt alkavat maanantaina ja seurakunta on lirissä, jos en voikaan mennä. En haua sairastaa nyt, haluan töihin.

Terveisiä Tallinnasta, kotiuduin eilen. Reissu oli kiva, Tallinna oli kiva, seura oli kivaa. Silmää murehtiessa salaatti juuttui kurkkuun ja salaatin majoneesi takareiteen, en tiedä miten se on mahdollista. Löysin kesävaatteita ja murehdin silmää.

Kirkkosightseeing, osa 5. Tuomasmessu.

Kuva www.helsinginseurakunnat.fi

Paikka: Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23
Aika: 24.5.2009 klo 18
Kesto: 2h
Messun toimittivat: Marianne Heikkilä (saarna), Pirjo Kantala (liturgi), Pekka Virtanen (juontaja), Orvokki Sutinen (esirukousjohtaja), Juha Vintturi (Tuomaskuoron johtaja), Hilkka Kangasniemi (musiikin johtaja)
Päivän aiheena: Pyhän Hengen odotus (ehkä, oon tosi huono muistamaan...)

Kirkko: Värikkään arkkitehtikilpailun voittanut Lars Sonckin suunnittelema kirkko on otettu käyttöön 1935. Kirkon 30-metrinen piikkimäinen yläosa laskettiin kirkon sisään sota-aikana, jottei se toimisi vihollislentäjille maamerkkinä. Kirkkosali on kauniin yksinkertainen, kaarevan sisäkattonsa vuoksi todella korkealta tuntuva tila. Käytävän yläpuolella roikkuu laiva ja alttarisyvennys on kauniin punainen.

Väkeä: Kirkkoon mahtuu 1000 henkeä, arvioisin kävijämääräksi ehkä 700, sillä aivan tiiviitä rivit eivät olleet. Lisäksi messua oli mahdollista seurata Radio Dein ja Internetin kautta.

Numeroita: Messun järjestämiseen osallistui yli 70 vapaaehtoista.

Saarna: Yllätyin, kun kirkkoon mennessäni selvisi, että Changemakerin kesäkiertueen järjestelyihin osallistunut Marianne Heikkilä Kirkon Ulkomaanavusta saarnaa! Manna saarnasikin hyvin ihmisoikeuksista ja siitä, miten me kaikki olemme saman puun oksia ja yhtä Meidän Herrassamme. Hän kertoi vierailuistaan pakolaisleireillä ja kohtaamisestaan 12 lasta huoltavista isovanhemmista, jotka saivat voimaa Jumalan läsnäolosta. Manna saarnasi voimallisesti ja painokkaasti siitä, miten me kaikki olemme saman kristikunnan jäseninä osa sairasta, HIV-positiivista, konflikteista ja aliravitsemuksesta kärsivää kirkkoa.

Virret: Sekä virsikirjasta että Uusia messulauluja -kirjasta. Koska en muistanut ottaa kynää ja paperia mukaan, muistelen vain, että veisasimme ainakin virret 332 ja 484. Tuomasmessussa lauletaan paljon, nyt laulettiin useita Petri Laaksosen kappaleita sekä aivan ihana Jaakko Löytyn Sillä sinun on valtakunta.

Yleismaku: Mukavan leppoisa ja kirjava Tuomasmessu, jossa todellakin kaikki olivat tervetulleita. Bongasin itseni lisäksi kaksi kepinkäyttäjää!

Hyvää ja huomioitavaa: Osa lauluista oli aika haastavia yhteislauluksi ja osassa esilaulaja ja/tai kuoro aloitti haparoiden, joten oli vaikea päästä mukaan. Musiikki oli kuitenkin tosi hienosti toteutettu, saksofoni aivan ihana. Joku mikkiin puhuvista naisista (liturgi tai esirukouksenjohtaja) oli välillä hieman pihalla, mutta ei se menoa lopulta haitannut. Hyvää oli Minituomaille järejstetty ohjelma, kirkkosalissa oli verrattain rauhallista, kun lapset palasivat vasta ehtoolliselle. Messussa myös tervehdittiin lähellä istuvia alussa ja toivotettiin Kristuksen rauhaa kesken messun, mikä rikkoi mukavasti jäykistelytunnelmaa.

Jäin kaipaamaan: Vielä hieman selkeämpää esilaulua sekä ensikertalaiselle soveltuvia ohjeita, kuten "messun kulkua voit seurata laulukirjan takasivuilta". Vuoropuheluihin ja -lauluihin osallistuminen oli välillä kimuranttia, kun sävel ei ollutkaan tuttu tai vuoropuhelua ei normimessun kaavassa vastaavassa kohdassa ole.

Bonus: Isotekstinen virsikirja järjestyi, sillä eteisessä oli niin rauhaisa meininki ennen messua ja monta auttavaa käsiparia, joten uskalsin kysyä. Lisäksi lähtiessä kaikki käteltiin ja kaikkien kanssa vaihdettiin muutama sana, tuli tervetullut olo.

Tuomio: Jokaisessa Tuomasmessussa on eri tunnelma. Tampereella Tuomas ei kolahtanut, Jyväskylässä kovasti. Lempparini on edelleen Keski-Suomessa, mutta tämä oli oikein mukava myös. Nuoria aikuisia oli yllättävän vähän. Tulen uudelleen!

Messun alussa selkäni takana istui kaksi eläkeikäistä rouvaa, jotka marmattivat vessajonojen pituudesta melko kovalla äänellä. Noin viisi minuuttia ennen messua kuoro aloitteli laulamistaan ja vieressäni istuva keski-ikäinen nainen kääntyi ja pyysi näitä vanhempia rouvashenkilöitä hiljenemään (keskustelua vessajonoista seurasi väistämättä ymprillä istuvat ainakin muutaman metrin säteellä). Rouvat tuhahtivat toisilleen, että "ei toimitus vielä ole kyllä alkanut" ja että "jos ei kestä kuunnella keskustelua, niin voi lähteä pois". Kiukustuin ja tuohduin, mutten sanonut mitään. Mielestäni jokaiselle tulee suoda mahdollisuus kirkossa hiljentymiseen, etenkin jos asiallisesti sitä pyytää. Kyllä minä oletan myös vaikkapa raitiovaunussa kailottavan ihmisen laskevan volyymiaan pyydettäessä - ei siihen mitään kirkollisia toimituksia tarvita. No, vieressäni istujalla pirahti puhelin messun alkupuolella, josta taemmat rouvat tietenkin saivat vettä myllyynsä. Kun messun lopulla ajattelin huomauttavani heidän käytöksestään, viuhtoivat muorit jo käytävää pitkin ulko-ovelle, jotta ehtisivät ennen loppulaulua ja kulkuetta. Huvitti. Oikeita täsmäkirkkoilijoita, kirkkoretki alkaa tasan sillä kellonlyömällä, kun messun on ilmoitettu alkavan ja kaikki oleellinen on koettu siunauksen jälkeen. Hohoijaa.

Elämäntapaintiaanin opissa.

Minulla on ikävä, jota lievitän Juutuubassa. Ikävä Emppua, joka majaili entisen naapurin Tn ja Ln luona tämän viikon, kuten minäkin. Emppu tuli Intiasta sunnuntaina ja poimin hänet maanantaina bussiasemalta mukaani, sillä hän oli tulossa tervehtimään Ttä, olivat tutustuneet hostellissa Kroatiassa vuosi sitten.

Emppu on chileläis-uruguaylaisten vanhempien Argentiinassa syntynyt poika, joka historian opintojen sijaan "tahtoi nähdä historian itse" ja lähti kiertämään maailmaa. Nyt, kolmekymppisenä hän on kiertänyt maailmaa 12 vuotta, toiminut monena kesänä katutaiteilijana eri puolilla Eurooppaa ja kiertänyt talvet ansioillaan. Viime talven hän oli Intiassa, "koska Romaniassa oli marraskuussa niin kylmä, että halusin pois". Mies on kasvissyönnissään, päihteettömyydessään ja kahvittomuudessaan oikea terveyden perikuva, aamuisin keittiön lattialta patjalta kuului ensin vuolaat espanjankieliset hyväthuomenet, minkä jälkeen miekkonen neutiskeli aamujugurttinsa jollain kasviuutteella höystettynä ja meni takapihalle meditoimaan.

Keskustelimme politiikasta. Keskustelimme joogasta (tahdon syksyllä joogakouluun!). Keskustelimme elämästä. Matkustamisesta. Ryhdistä. Kehonhuollosta. Ruuasta. Opiskelusta. Keilitaidosta. Politiikasta. Uskosta. Uskonnoista. Perinteistä. Perheestä.

Ihana mies, niin tasapainoinen ja itsensä ja elämänsä kanssa rauhassa. Toisaalta irti tämän maialman työ- ja rahakeskeisyydestä, mutta toisaalta myös jalat maassa: "I have to work soon, i DO live with money as everyone else you know".

Laitoin paljon ruokaa, josta pidettiin ja sain aiheesta kovasti hyvää mieltä. Sain vinkkejä joogavaihtoehtojen suhteen ja vihiä hänen elämäntavastaan. Toivon niin kovasti, että vielä joskus tieni risteää Empun kanssa uudelleen ja joka tapauksessa, mikäli tulevaisuudessa saan koiran, tulee sen nimeksi Pepino. Pepino on kuulemma espanjaksi kurkku ja Emppu taas oli sitä mieltä, että Kurkku on kyllä koiran nimi. Tasoissa ollaan. Ikävääni kuuntelen Juutubasta Empun koottuja kertomuksia.

Opin niin paljon! "I'm thirty, I know these things. Maybe the next thirty years, I will know to paint flowers."

Sueu puserossa.

Terveisiä täältä kavereiden nurkista, olen ollut täällä koko viikon, tenttireissussa Tampereella. Viikolle jäi paljon tehtävää, jätevesiessee, neljän kandintyön kahlaaminen, tenttiinlukua. Koska olin sairaslomalla, sain korvaavaksi tehtäväksi lukea kandinryhmäni käsikirjoitukset ja tehdä niihin kirjalliset opponoinnit, noin sivu per työ. Nyt, kun olen tullut isihen tulokseen, että näyttöruudulta suurennuslasilla lukiessa nopeimmillaankin luen yhden työn neljässä-viidessä tunnissa ja sitten kirjoitan siihen arvostelut päälle, tuntuu turhalta. Kaiken lisäksi ryhmäläiseni ovat jo palauttaneet työnsä, joten arvioitani ei lue kukaan muu kuin ohjaaja, jos hänkään. Palautus on aamulla, vielä yksi työ kahlattavana. Ja juu, huomenna on myös matikan tentti, johon en ole vielä ehtinyt lukea yhtään.

Tuntuu turhalta, ihan kaikki.

Miksi opiskelen, kun maailma on täynnä näkeviä, jotka osaavat minua paremmin? Miksi opiskella, kun töistä ei ole mitään varmuutta, ja yhtä pätevälle näkevälle häviän kilpailussa aina. Miksi nähdä näin paljon vaivaa? Niin paljon, että pitää yömyöhällä pyhäpäivänä tuhertaa itkua kaverin keittiössä, kun toiset on elokuvissa tai kuhertelemassa peiton alla?

Kaikki on turhuutta, tuumasi Saarnaaja. Juuri siltä mustakin tuntuu.

Epäreilua uutisointia Reilusta Kaupasta.

Ylen nettisivuilla julkaistiin tänään tämä uutinen, josta Reilun Kaupan vastustajat saanevat taas vettä myllyynsä. Helsingin Yliopiston tutkija on vuosina 05-06 tehnyt Nicaraguassa tutkimusta pienviljelijöiden parissa ja tullut siihen tulokseen, että Reilun Kaupan viljelijät eivät
A. aina tiedä olevansa Reilu Kaupan viljelijöitä
B. maksa palkkaamilleen kausityöntekijöille sen kummempaa palkkaa kuin epäreilutkaan.

Uutisessa kerrottiin mielestäni asioista taas kerran vain se toinen puoli. Uutisessa ei kerrottu esimerkiksi sitä, että Reilun kahvin tuottajat toimivat osuuskuntina, jolloin osuuskunnalla on Reilun Kaupan sertifiointi ja se maksaa yksittäisille pienviljelijöille reilun korvauksen. Kahviyhtiöt eivät siis osta kahvia suoraan pienviljelijöiltä ja myy sitä kuluttajille Reiluna, vaikkei se reilua olisikaan. Pienviljelijöillä on varmasti syynsä (esim. Reilun Kaupan takuuhinta) olla mukana juuri osuuskunnassa eikä ylikansallisten yhtiöiden ei-reilussa kaupankäynnissä. Reilussa Kaupassa on kuitenkin muitakin kriteereitä kuin vain työntekijöiden palkka, esimerkiksi ympäristöön, lapsityövoimaan ja yhteisön kohentamiseen liittyen. Reilu Kauppa ei varmasti ole täydellinen järjestelmä, mutta on se monella tapaa reilumpi ja kohtuullisempi kuin ylikansallisten riistoyhtiöiden harjoittama markkinatalous.

Tanskalainen luomu vai kotimainen tavis?

Ystäväni N. esitti minulle kiperän kysymyksen tehtyään tutkimusta kaupan sokerihyllyllä. Jos haluaa olla sekä eko että eettinen ostopäätöstä tehdessään, niin kumpi on parempi, Tanskassa valmistettu ja pakattu (oletettavasti Tanskassa kasvanut) luomusokeri vai Suomessa pakattu ja valmistettu suomalainen tavissokeri? Olen pähkäillyt tätä yhtenä jos toisenakin päivänä, mutta en osaa vieläkään vastata.

Luomusokeri on luultavasti elimistölle parempi ja terveellisempi vaihtoehto, sillä sen viljelyyn ei ole käytetty kovia torjunta-aineita ja niinikään valmiista tuotteesta puuttuu säilöntöaineet. Tanskalainen luomu joutuu kuitenkin matkustamaan hyvän tovin päätyäkseen Suomeen, eikä Itämeren tila laivaliikenteestä muutu kuin pahemmaksi. Lisäksi tuotannosta ja pakkaamisesta syntyvät rahavirrat menevät tanskalaisille.


Suomalainen sokeri sisältää varmasti enemmän lisä- ja säilöntäaineita kuin tanskalainen kumppaninsa. Toisaalta se on kuitenkin tuotettu ja pakattu lähellä ja matkustaa todennäköisesti vain muutamia satoja kilometrejä. Lisäksi suosimalla suomalaista tuemme kotimaamme työlisyyttä. Toisaalta EU:n myötä pitäisi varmaan ajatella, että koko unioni on kotimarkkinoitamme ja sen sisällä tuotetut hyödykkeet hyödyttävät meitä kaikkia.

Itse käytän lähinnä Reilun Kaupan ruokosokeria, koska se on valkoista sokeria vähemmän käsiteltyä ja siten myös terveellisempää. Noin muuten olen ostanut sitä tanskalaista luomua, mutta en ole lukenut tuoteselostetta ja tiennyt sen olevan tanskalaista. Kumpaa sinä ostaisit? Millä perusteilla?

Kuvat täältä.

Lomakelannistus.

Tänään tuli postissa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ilmoitus, että he ovat vastaanottaneet kuljetuspelvaluhakemukseni. Samalla he ilmoittivat, ettei asiani etene, ennen kuin olen toimittanut puuttuvat liitteet, eli tapauksessani lääkärintodistuksen. Toimitin hakemuksen liitteenä Kelan B-lausunnon, jossa nimenomaan sanottiin, että se on tarkoitettu myös kuljetuspalveluiden hakemiseen. Helsingin kaupunki kuitenkin tahtoo lääkärintodistuksen, joka on tehty heidän lomakepohjaansa. Menen lääkäriin kahden ja puolen viikon kuluttua. Koska lausuntojen ja todistusten kirjoittaminen on (ainakin kaikissa yliopistollisissa) sairaaloissa hidasta ja ruuhkautunutta, saanen todistuksen joskus heinäkuun aikana, kesälomista ja ruuhkista riippuen. Sen jälkeen toimitan todistuksen Helsingin kaupungille, joka hautoo päätöstään kuulemma ainakin kuukauden, jopa kaksi. Saan siis viikko sitten postittamaani kuljetuspalveluhakemukseen päätöksen ehkä syyskuussa. Tänä aikana käyttämäni matkat kyllä korvataan kuitteja vastaan, mikäli päätös on myönteinen. Harmi vaan, että omassa budjetissani ei oikein ole varaa taksilla matkusteluun. Jatkan siis ratikalla liikennöintiä, sehän onneksi menee ihan joka paikkaan...

Kela-rintamalla vallitsee lamaannus niinikään. Lähes kuukaisi sitten postittamani vammaistukihakemus "on vastaanotettu", mutta tietääkseni sille ei ole tapahtunut mitään. Todennäköisesti papereitani hautoo joku armollinen asiantuntijalääkäri, vaikka papereista tuskin kuoriutuu mitään kovin hehkeää pitkänkään hautomisen tuloksena. Asumistukihakemuksen täyttäminen on tämän päivän homma, joskin odotettavissa on, ettei Kelasta löydy niitä kuukausi sitten opintotukea varten toimittamiani vuokrasopimuspapereita. Kuntoutusrahahakemus on täytetty ja odottaa postittamista, mutta tilasin tänään siihen liitteen, jossa eräs järjestö todistaa, että kuukausiansioni ovat 60 euroa.

Vammaisille myönnettävät tuet ovat mielestäni tärkeitä. Tärkeää on myös se, että tukia saavat ne, kenelle ne kuuluvat. Totuus on kitenkin se, että lomakkeiden ääreen uupuu ja välillä mielessä käy nykytilaan tyytyminen ja ilman apua kitkuttaminen, kun tämä kaikki on vain niin hankalaa. Iloitsin kuntoutuspäätöksestä, mutta ahdistun vähän siitä, että myönteinen päätös johti ainakin kahden uuden hakemuksen täyttämiseen ja siihen, että seuraavan viiden vuoden ajan on tehtävä kirjallisia selvityksiä useita kertoja vuodessa.

Edit. Se asumistuen hakeminenkin saa nyt jäädä myöhempään, ensin pitää metsästää vuoden 2008 ja 2009 kaikkien työnantajien pakkkatiedot, monistaa ne laput ja sitten vasta voin postittaa itse hakemuksen.

Edit2. Toimeennuin soittamaan Kelaan, kun yksi tuttava oikeuksistani valisti ja numeronkin kaivoi valmiiksi (kiitos!). Vammaistukihakemukseni on saapunut 24.4., siihen ei olla vielä kajottu lainkaan ja keskimääräinen päätöksen saamiseen kuluva aika on 2-3kk.

Vastakohtia.

Nappasin tämän Johannan blogista ja koska kysely vaikutti kivalta ja koska edelleen pakenen ja välttelen tenttiinlukua, päätin raapustaa vastaukset. Ketä miellyttää, napatkoon omaan blogiinsa!

1. Nimessäni
Parasta se, ettei meitä ikäisissäni ole montaa - kuten esim. Jennejä ja Hannoja.
Pahinta se, ettei sitä ulkomailla osaa lausua kukaan.

2.Kasvoissani

Tämä on ihan kamalan vaikeaa. Parasta ehkä huulet nykyään, koska silmistä ei voi enää sanoa yhtään mitään. Mulla on myös hymykuopat, joista pidän etenkin, kun olen hoikemmassa kunnossa.
Pahinta varmaankin itsepintaisesti vinksallaan pysyvät etuhampaat, ennen niin kivat silmät ja kaksoisleuka.

3. Vartalossani
Parasta pituus ja sopusuhtaisuus - en turpoa tai laihdu vain yhdestä paikkaa.
Pahinta tämän hetkiset kilot (joiden määrää en tiedä, koska en näe vaakaa enkä halua ketään kertomaan niitä minulle).

4. Luonteessani

Parasta sosiaalisuus, sinnikkyys ja avoimuus. Pahinta itseluottamuksen puute, tätimäinen asenne ja nuivuus, välillä saan itseni kiinni siitä, että paheksun asioita, jotka ei minulle kuulu.

5. Vaatekaapissani
Parasta värikkyys ja rentous.
Pahinta kaapin koko, virallisempien vaatteiden puuttuminen.

6. Kotonani
Parasta huoneen koko, sisustuksen toimivuus ja tyyliini istuvuus, parveke, oma sauna, ratikkareitin varrella sijainti.
Pahinta äänieristämättömyys (asun olohuoneessa, jossa on vain kolme seinää) ja väliaikaisuus (asunto menee myyntiin keväällä 2011).

7. Työssäni
Parasta opintoneuvojan työssä on ihmisten tapaaminen, ripariopen työssä on leirielämä ja nuorten kanssa oleminen, nettifoorumin valvonnassa se, että lukisin foorumia muutenkin.
Pahinta on se, että opintoneuvojan työni loppuu pian, ripariopeilussa pahinta on se leirielämä ja ne nuoret ja nettifoorumeilussa se, ettei ihmiset välillä ollenkaan osaa käyttäytyä.

8. Ystävissäni

Parasta se, että ne on olemassa ja hyväksyy mut juurikin tällaisena. Pahimmat piirteet on tietysti henkilösidonnaisia, kaikissa on puolensa. Välillä pohdin, että meidän arvomaailmat on osittain aika eri ääripäistä.

9. Perheessäni
Parasta on nuoret (alle viisikymppiset) vanhemmat, jotka ovat etenkin silmäkuvioiden aikana olleet niin paljon läsnä töidensä ja oman elämänsä kustannuksella ja toisaalta antaneet omaa tilaa ja ymmärtäneet kummallisiakin ratkaisujani. Pahinta on uusperhekuviot, toimimattomat henkilökemiat ja vaatimukset.

10. Harrastuksissani
Parasta on järjestömaailman samanhenkiset ihmiset, blogimaailman kirjavuus, harrastusten laaja kirjo. Pahinta on aikaavievyys ja se, etten voi harrastaa liikuntaa, jota kroppa ja mieli kuitenkin kaipaisivat.

11. Kumppanissa
Kunpa olisikin sellainen. Parasta kumppanissa olisi se, että voisi jakaa aikansa ja ajatuksensa, luottaa ja kokea olevansa turvassa toisen lähellä. Pahinta kumppanuudessa olisi valinnanvapauden karsiutuminen tietyllä tapaa, kun omat päätökset heijastuisivat muihinkin kuin vain itseen.

12. Lemmikissäni
Parasta mun Napissani on rauhallisuus, sen vanhan herran elkeet. Pahinta on se, että se on vähintään yhtä jäärpää kuin emäntänsäkin, sekä tietysti se, että Napu asuu Keski-Suomessa.

13. Kielenkäytössäni
Parasta siivous, yleensä. Pahinta tiettyihin fraaseihin juuttuminen (kertokaa toki, jos toistelen jotain koko ajan, en itse edes tajua sitä) ja lauseiden kesken jättäminen (iskältä peritty kamala tapa).

14. Musiikkimaussani
Parasta monipuolisuus. Pahinta yleinen sivistymättömyys, en tunnista kenenkään musaa.

15. Kotikaupungissani
Jyväskylä? Tampere? Helsinki?
Jkl: Parasta tuttuus, pahinta se, että ystävät asuvat muualla.
Tre: Parasta ystävät, tutut ympyrät Hervannassa. Pahinta yleinen penseys, asenteet kirkossa ja yleisemminkin.
Hki: Parasta kulkuyhteydet ja loputon tekemisen määrä. Pahinta koko, liikenne, hintataso, vieraus.

16. Ruokavaliossani
Parasta se, että syön melko kasvisruokapainotteisesti enkä paista apettani rasvassa tai käytä eineksiä. Pahinta liiallinen herkuttelu, joka tuntuu ujuttavan tiensä päivääni, vaikka mitä tekisin. Kun en liiku juuri lainkaan, ei syödäkään pitäisi paljon mitään.

17. Lapsissani
Parasta lapsissani on se, että vielä on kaikki potentiaali auki, voin saada vaikka millaisia huipputyyppejä! Pahinta se, ettei lapsia ole sekä tietysti se, että ainakin äidin puolelta on tulossa melkoisen hankalat geenit.

18. Naapureissani
Parasta matala opiskelijapitoisuus ja monipuolisuus. Pahinta naapurin kiljuvat ja rääkyvät kakarat, päivisin pihassa pyörii kymmenkunta alle kouluikäistä, iltaisin todellä myöhään (22-23) kouluikäisiä, kaikki huutavat ja kiljuvat paljon.

19. Nykyisessä elämäntilanteessani
Parasta monet mahdollisuudet, uudet asiat.
Pahinta parisuhteettomuuden aiheuttama kaiho ja yksinäisyys ja silmän aiheuttama epävarmuus.

20. Tulevaisuudessa
Parasta niinikään kaikki mahdollisuudet, jotka minua odottavat. Pahinta epävarmuus ja epätietoisuus, pelko yksin jäämisestä ja siitä, että vamma rajoittaa työllistymistä, matkustamista, unelmia.

Päiväni pyromaanina, kirjoittanut tyttism.

Auringonpaiste (ja vessaan hipsivä kämppis) herättivät minut kymmenen tunnin sikeiden unien jälkeen, ilmeisesti meri-ilmalla oli osuutta asiaan. Makasin auringossa riippumatossa, hain kaupasta maitoa (ja maksoin ostoksistani 30e, aina minulle käy maitokauppareissulla näin) ja palasin riippumattoon jäätelökipon kanssa. Keitin Chai Lattea ja palasin riippumattoon. Nyt aurinko on kääntynyt kulman taa, joten harkitsen tenttiinlukua riippumatossa.

Elämäni ei suinkaan ole tylsää rötväämistä, päinvastoin! Kun näkövammainen lukee aamun Hesarista mieleniintoista korttelijuttua hitaasti edeten, voi nenään pistää outo tuoksu. Ääk, mikä palaa?! Hieman tutkimista ja hillitön hihityskohtaus, jota varmasti todisti yläkerran Ässä-kissa (se saman talouden tanskandogi ei ollutkaan se Ässä) ja omistajansa. PIkainen huikkaus kämppikselle: "Hei O., kai sä olit jo lukenut tän lehden?" Nimittäin tuo armas oiva apuvälineeni, suurennuslasi, oli polttanut lehteen mojovan reiän. Vaikka kuinka varoin, reikiä ilmestyi lehdenluvun aikana vielä useita lisää... Vieno palavan paperin haju (ja myönnettäköön, muutamat tarkoituksella poltetut reiät) toivat mieleen lapsuudenmuistot, retken mummin ja konduktööriukin kanssa Lappiin ukin kotitalolle, öisen odotuksen Tampereen asemalla, liikkuvan junan ovesta roikkuvan ukin, junan makuuvaunun, keväthangilla mummin vetemässä pulkassa istumisen ja sen yhden harvan muiston ukista: ukki polttamassa suurennuslasilla heiniä ja kirjoittamassa lankkuun tekstiä polttamalla. Miten ukki osasikaan! Ja nyt siis myös minä.

Turistihelsinki.

Juuri ennen lähtöä Kauppatorin laitaa ajoi kymmenien Porschejen letka, S. arveli, että kyseessä oli "Lisää oikeuksia Prscheille"-mielenilmaus, mutta yleinen mielipiteemme oli lähinnä, että "onpa ne aika rumia!".

Viime viikolla Kivi-messussa bongasin YKYn (Ylioppilaiden Kristillinen hdistys) esitteen, jossa kerrottiin loppukevään ohjelmasta. Päätin lähteä mukaan veneretkelle, joka tehtiin tänään iltapäivällä sellaisella Kauppatorilta lähtevällä Sunlinesin turistiveneellä. Oikeasti kierros maksaa 19e, mutta meille retken hinta oli 5e, varsin kohtuullista siis! YKY oli tilannut Pekka Poudalta myös parhaimman mahdollisen sään sekä juuri sopivasti turisteja matkakumppaneiksemme.


Retki kesti puolitoista tuntia ja kiersi upeissa maisemissa. Matkalla nähtiin kauniita yleisiä ulkoilualueita, mielettömiä linnoja ja huviloita, insinöörin silmää hiveleviä satamia sekä jopa kaltaiselleni turistille tuttuja maisemia, kuten Korkeasaari ja Suomenlinna. Retkellä oli mainio opastus, jonka kuuli kaiuttimista parhaiten ulkokansilla. Kansilla oli osan aikaa varsin lämmintä ja miellyttävää, välillä hyvinkin vilpoisaa. Revimme paljon riemua suomi-ruotsi-englanti-saksa -selostuksesta: "täällä on sauna saunan vieressä ... samma på svenska ... sauna next to sauna ... und auf Deutsch!" Kirjallisia opaslehtisiä oli sitten tarjolla muilla kielillä, itselleni matkaan tarttui ranskaa puhuva lehdykkä. Sen perusteella näimme matkallamme seuraavat: Eteläsatama, Suomenlinna, Kustaanmiekka, Vasikkasaari, Santahamina, Hevossalmi (silta niin matalalla, ettei yläkannella voinut olla siltaa alitettaessa), Laajasalo, Villinki, Jollas, Vartiosaari, Tammisalo, Degerö, Herttoniemi, Kulosaari, Mustikkamaa, Korkeasaari ja Katajanokka.


Suurin osa kuvistani on vain epämääräisiä "jotain rantaa jossain päin reittiä" ja niissä on tunnistettavia kuvia matkaseurastani, mutta poimin maistiaisiksi muutaman. Reitti kulki uskomattoman läheltä asutusta, jotkut taloista olivat niin rannassa, että laivasta käsin olisi voinut (minäkin!) analysoida aamiaispöydän tarjoiluja! Näimme myös yhden yksityisen lentokoneen parkkeerattuna talon edustalle (vai liekö ollut vesitaso, en erottanut oliko kone nurtsilla vai vedessä) ja ranskalaisen turistin, joka puhui puhelimeensa koko kierroksen ajan ja istui kaksinkerroin nenä polvissa, jottei tuuli osuisi luuriin... Aika tyyris puhelu! Parhaat näkymät saa kuitenkin tekemällä kyseisen turistiretken ihan itse.


Kauhean ekologistahan tämä ei ollut, tiedän sen.

Riippumattomuus!

Nyt se päivä vihdoin on koittanut! Tai oikeastaan jo eilen - sain kahdeksan vuoden haaveilun jälkeen riippumaton ja sille kauniin, puisen telineen. Ostokset suoritin Nannessa, joka sijaitsee eduskunnan ja kansallismuseon takana, Museokatu 8:ssa. Sain hyvän pakettihinnan ja neuvottelin kaupan päälle kotiinkuljetuksen! Ja matto on juuri niin ihana kuin olen aina haaveillutkin, kesällä toivon mukaan tarkenee nukkuakin ulkona.

Riippumatto ei edistä opintoja, mutta sen avulla voi tutustua naapureihin. Yläkerrassa asuu tanskandogi Ässä, joka yrittää toistuvasti kiivetä parvekkeen kaiteen yli, alakerrassa asuu suomalais-englantilainen perhe, jonka lapset puhuvat hassua siansaksaa.

Ikkunalla myös viljelmäni, lykkäsin eilen purkkiin multaa ja siemeniä, elätän toivoa tillistä, muutamasta kukasta ja ruukkusalaatin tygän elpymisestä.

Rahareikä.

Helsinkiin muutettuani oivalsin asian, jota olin jo Tampereella aavistellut (ja josta isäni on huomautellut useita kertoja): toisinaan on tilanteita, joissa siisti, virallinen takki olisi plussaa. Niinpä aloitin puolitietoisen takinmetsästyksen, loin mielikuvan takapuolen alle yltävästä pituudesta ja tuplanapituksesta. Eilen kiersin ex-naapurin T:n siskon uuden koiralapsen katsastusreissulla puoli Selloa tuskanhikisenä. Tällä näöllä shoppailu on vaikeaa, sillä kaukaa ei voi bongata mitään, vaan jokainen näyteikkuna on vilkaistava lähietäisyydeltä. Löytyi tosi kiva (maksoi 300e), löytyi mahdollinen (ei kokoja), löytyi kivan värisiä (näytin siltä kuin odottaisin kaksosia). Tänään sitten päätin piipahtaa Forumin Esprit'hin, sillä mielikuvani Esprit'stä on laadukas. Merkin eettisyydestä tai ekologisuudesta en osaa sanoa muuta kuin sen, että vaatteet ovat käytössäni olleet pitkäikäisiä ja siksi ekologisia. Siellä sitten tärppäsi, maksoin hieman kärivstellen uudesta armeijanvihreästä (tyylilleni uskollisena) trenssistä 129e ja yritin olla ajattelematta tilini saldoa. Olen tyytyväinen, nyt on missä pönöttää. Voin joskus esitellä ne kaksi muuta kevät-kesä-syys-takkiani, molemmat Globe Hopen, toinen keväältä 2005, toinen viime syksyltä. Keväällä 2005 erosin ex-poikaystävästäni. Hän sai viikonloppuna esikoistyttären.

No, Sellossa näin jotain ihanaa. Kukaan tuttavani tuskin uskoo, että voisin himoita jotain harmaata, mutta nyt himoitsin! Eilen en ehtinyt sovittaa, joten tänään sovitin sitten keskustassa ja ostinkin. Alla oleva harmaa, hieman hipihtävä ja maalaisromantiikkaan kallistuva kesämekko! Ohutta puuvillaa, todella ilmava ja mukava päällä. Viisi konfirmaatiota vaatii kyllä jo uuden puvun, eikä sitä samaa vanhaa, joka on palvellut konfismekkona jo vuodesta 2003. Tämä on tarpeeksi ohut, että sen kanssa voi laittaa mustat polvisukat ja mustan neuletakin tukehtumatta silti alban alle heinäkuun helteeseen.

Kuva Kappahlin kotisivuilta.

Kodin1:stä ostin sukkalaatikon (entinen sukka-alusvaatelaatikkoni ei mahdu nykyiseen kaappiin), joka täyttyi ääriään myöten. En osta enää koskaan sukkia, alushousuja enkä sukkahousuja, niin paljon niitä ääriään myöten täynnä olevasta vanhasta laatikosta paljastui! Lisäksi löytyi verhonipsuja (niitä saikin metsästää, tässä asunnossa on erikoiset kiskot), kukkaruukkuja ja siemeniä (tosin ne ihanat mummokukat kukkivatkin vasta vuoden päästä!). Illan kruunasi J:n kanssa kahvittelu Cafe Engelissä.

Kirkkosightseeing, osa 4. Pasi-messu.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta.

Paikka: Länsi-Pasilan kappeli, Maistraatinkatu 3
Aika: 13.5.2009 klo 19
Kesto: n. 45 min
Messun toimittivat: Suvi-Maria Junni, Ari-Pekka Kankkunen
Päivän aiheena: Rukous

Kirkko: 1985 valmistuneen kappelin ovat suunnitelleet Eric Adlercreutz ja Eija Luhtala. Kappeli on aikansa lapsi - tunsin tulleeni takaisin päiväkerhoon. Perusviihtyisä kappeli hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Väkeä: arviolta 25, kaksi nuorta aikuista, n. 5 isosta, loput kesän riparilaisia.

Numeroita: Seurakunta järjestää neljä rippileiriä, joten messussa heistä oli noin kahdeksasosa.

Saarna: Kohdeyleisölle selvästi suunnattu saarna rukouksen tärkeydestä, helppoudesta ja rukousvastauksista. Isä Meidän -rukous käytiin läpi piirtoheitinkalvosarjan avulla, mikä oli hyvä idea ja sai nuoretkin keskittymään edes hieman paremmin.

Virret: Nuorten veisuja, mm. Kuljeta ja johda ja joku aivan käsittämättömän hankala thaimaalainen kappale.

Yleismaku: Hieman levoton. Ripari-ikäisten levottomuuden ymmärrän, mutta eikö isosten tulisi näyttää esimerkkiä sipinän ja karkinsyönnin (!) sijaan? Saarna oli kuitenkin mielestäni hyvä ja tilaisuus sopiva mittainen.

Hyvää ja huomioitavaa: Bändi oli kutistunut, sillä suurin osa bändiläisistä oli kerhonohjaajien matkalla Roomassa (no okei, hyväksyttäköön tämän kerran). Musiikki oli joka tapauksessa erinomaista ja ryhdisti messua hyvin. Messu eteni selkeästi ja johdonmukaisesti teinien määkinästä huolimatta.

Jäin kaipaamaan: Hieman isompaa käsiohjelmaa - laulukirjan taakse liimattu liite oli niin mini, ettei mukanani ollut Tiinakaan meinannut siitä saada selvää. Lisäksi osa messun kulkuun ilmeisesti pysyvästi kuuluvista lauluista oli sävelmältään erilaisia, kuin ne joihin olen tottunut, mikä hankaloitti laulamista hieman. Jäin kaipaamaan myös nuoria aikuisia, sillä Meilahden seurakunnan nettisivujen mukaan Pasi-messu on nuorten ja nuorten aikuisten messu.

Bonus: Hyvä musiikki. PItkä pinna. Saatiin hyvät naurut, moneenkin kertaan. Päivän evankeliumi (Luuk. 11: 5-13) sai teinit niin pahasti sijoiltaan, että mekin Tiinan kanssa pudottiin ihan täysin.

Tuomio: Ehdottomasti aion olla "se paheksuva täti" myös tulevaisuudessa, sillä uskon nuortenin kasvavan mukaan seurakunnan käytöstapoihin vain, jos heidän tilaisuuksissaan on sitä muutakin seurakuntaa läsnä. Arkipäivän messuksi oikein sopivan mittainen ja on hyvä, että saarna käsitteli rukouksen kaltaista tuttua asiaa todella perus-tasolla - kertaus ei ole pahitteeksi kenellekään.

Kaikki Penseät Paheksuvat Tädit -messuvierailuista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Mitä tekee diakoni? Mitä teologisessa voi opiskella?

Sain edellisen postauksen kommentteihin kysymyksen, että mikä on diakoni ja mitä diakoni tekee sekä mitä teologisessa voi opiskella.

Oman käsitykseni mukaan diakoni on kirkon palveluksessa oleva sosiaalityöntekijä, Riikkis osannee alan naisena kertoa asiasta enemmän. Diakonia-ammattikorkean sivuilla diakonin työstä kerrotaan seuraavaa: "Diakoniatyössä kohdataan ihmisten arkea ja elämän monimutkaisia kysymyksiä luovasti mutta ammatillisesti. Diakoni tukee ihmisiä niin, että lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus toteutuisivat. Kristillinen usko ja ihmiskäsitys sekä sosiaalieettinen toimintatapa ovat työn lähtökohtia. Usein työ edellyttää äänettömän hädän kuulemista ja näkemistä, mutta myös vaikuttamista hätää aiheuttaviin syihin."

Teologisen koulutus on laaja ja tiedekunnan sisällä opiskelija valitsee suuntautumisvaihtoehdon sen mukaan, tahtooko ryhtyä tutkijaksi, uskonnonopettajaksi vai valmistua kirkon tehtäviin. Erilaisten yhdistelmien opiskelu on myös mahdollista, monet hankkivat pätevyyden sekä opettajan että kirkon tehtäviin. Suuntautumisvaihtoehdosta riippuen opintojen sisältö vaihtelee. Käytännössä kuitenkin opiskellaan "peruspaketti" kaikkea ennen pääaineen valintaa. Pääainevaihtoehtoja on eksegetiikka (Raamatun selitysoppi), kirkkohistoria, uskontotiede (tutkii käsittääkseni uskontoa laajemmin - kirkon virkaan haluavalle suositellaan käsittääkseni ensisijaisesti jotain muuta pääainetta), käytännöllinen teologia (kirkkososiologia, käytännöllinen teoologia ja uskonnonpesagogiikka) ja systemaattinen teologia, jossa pureudutaan kristilliseen oppiin (ymmärtääkseni). Lisäksi opiskelijoille kuuluu suuntautumisvaihtoehdosta riippuen jonkin verran klassisten kielten (kreikka, latina, heprea) opintoja.

Olen opiskellut teologiaa tähän mennessä niin vähän, etten kauhean tyhjentäää vastausta osaa antaa. Kenties teologilukijat voivat kommenttilootassa avata asiaa lisää?

Ripariputki.

Sain juuri tarkemman aikataulun tulevan kesäni töistä. Tulen näillä näkymin tekemään viisi rippileiriä ja yhden lastenleirin. Kaikki ylimääräiset kaapeista löytyvät pinnanpidennykset saa lähettää minulle, kiitos!

Kannatti pönöttää.

Istuin aamupäivän Suomen Kehityspolitiikan Tila 2009 -seminaarissa Säätytalolla. Aamulla silitin kuumeisesti kauluspaitaa ja hametta, jotta sopisin pönöttäjien joukkoon. Ilmeisesti lopputulos oli sovelias, sillä eräs täti tuli kertomaan, että näytän suomalaiskansalliselta. Vai niin. Ilahduttavaa oli myös se, että täti tiesi Changemkerit ja kertoi tavanneensa heitä Norjassa. Alkupönötyksestä sai vaivanpalkaksi kahvia ja sämpylän, joka oli niin muhkea, että yritykseni syödä se sivistyneesti ei ollut kovinkaan suuri menestys. Säätytalo oli hieno, eteisessä sedät vastaanottamassa ja yläkerrassa teitittelevät tädit kaatamassa kahvia.

Itse seminaari sai ajatukseni välillä harhailemaan, mutta sanottakoon etteivät ministeri Väyrysen (kes) ja kehityspoliittisen toimikunnan ajatukset kaikilta osin osuneet yksiin. Väyrynen oli vahvasti sitä mieltä, että selonteossa on asiavirheitä, joista kaikille hän ei kuitenkaan antanut kovinkaan selkeitä saati pitäviä perusteita, vaan lisäselvitystä kysyttäessä juuttui "se nyt vaan on ihan väärää tietoa"-linjalle. Toimikunnan käsitykseen siitä, ettei Suomen vetäytyminen Mosambikin terveydenhuollon kehittämisestä ja panostaminen Tansaniassa ensisijaisesti maan sähköistämiseen ja tieverkoston kehittämiseen tapahdu täydessä yhteistyössä maiden hallitusten kanssa, Väyrynen kertoi vain, että on keskustellut asiasta Mosambikin presifentin vierailun yhteydessä ja saanut Tansaniassa vieraillessaan "virallisia taulukoita" käyttöönsä. Mistä lähtien presidentti on ollut maan hallitus? Surulliselta tuntui myös se seminaarissa esille noussut ajatus, että kehitysmäärärahojen nousu 0,51%:iin BKT:stä "tapahtuu tänä vuonna erittäin hyvin, sillä laskeva BKT saa prosenttiosuuden näyttämään paremmalta ilman rahamäärän kasvattamista". Tälläkö siis on merkitystä? Että miten Suomen käyttämät varat saadaan näyttämään hyvältä? Kiukkua herätti myös se, että Väyrynen toivoi vammaisasioiden hoidon kehitysyhteistyössä olevan tulevaisuudessa järjestöjen asia. Eikö järjestöjen ja valtion tehtävä kuitenkin ole erilainen? Kyllähän suomalaisetkin vammaisjärjestöt pyrkivät saavuttamaan tietyn aseman yhteiskunnassa juuri viranomaisten taholla. Kuurojen Liiton edustajan mukaan on esitetty laskelmia, että jopa 20% maailman köyhistä olisi eri tavoin vammaisia. Miten köyhyysongelmaa koskaan voidaan poistaa, jos jo kehitysyhteistyötä tekevien valtioiden asenne on EVVK?

Parasta antia seminaarissa oli kuitenkin vanha perheystävä K, jota olen ihaillut jo pikkutytöstä saakka. Ennen seminaarin alkua koin oivalluksen, tarkastelin nimilistaa ja löysin etsimäni. Sitten löysin K:n vielä ihan ihka elävänä, vaihdettiin kuulumiset ja sain taas uskonvahvistusta - jonain päivänä seuraan vielä hänen jalanjälkiään.

Lopuksi saatte vielä maistella sitä suomalaiskansallisuutta. Pönöttäminen on ihan ok niin kauan, kun voin pönöttää omannäköisenäni.

(ja kyllä, piilotin pömppömahan ennen ulko-ovesta poistumista)

Nyhjäisin tyhjästä stressiärsyn.

Kävin tentissä Tampereella. Tentti oli hyvä, minä en. Löysin taulukoukkuja, katkaisimellisen jatkojohdon ja hammastahnaa. Aurinko paistoi ja oli kaunista. Minua ärsytti, stressasi kesätyöt, joiden kanssa asiat on sekavia ja kiire, joka hönkii niskassa. Sain tänään viralliset paperit Kelan kunoutuspäätökseen liittyen. Jostain syystä poden byrokratiaähkyä, en selviydy yksinkertaisistakaan asioista (opiskelutodistuksen tilaaminen tai hakeminen) ja tekisi mieli laittaa pää pensaaseen ja lakata olemasta. "Muutin Helsinkiin, alan opiskella teologiaa" -repliikki kirvoittaa totuudenmukaisuudessaan lähes aina syvällisiä keskusteluja ihmisten suhteesta kirkkoon, asenteista ja ajatuksista. Hyviä, mutta uuvuttavia keskusteluja. Keskustelu kirkossa ja kirkosta on tärkeää, mutta tulee niin toivoton olo, kun ei osaa vastata eikä argumentoida. Olisiko sittenkin pitänyt pysytellä insinööriydessä ja potea alemmuutta, kun ei ymmärrä fysiikkaa (läpäisin kolmevuotisen piinan, Insinöörifysiikka I 6op, viime viikolla niukin naukin) eikä usko teknologian kaikkivoipaisuuteen kuin olla teologi, joka ei osaa keskustella ja jolla ei ole anta vastauksia. Tekisi mieli vain itkeä ja nukkua sata vuotta, eikä mennä huomenna kuulemaan Suomen kehityspolitiikan tilasta, soittaa järjestöasioissa festareille, odottaa kirkkoherran puhelua, soittaa YTHSn hammaslääkärille, lukea tenttiin, mennä kuntoutusohjaajalle, lukea tenttiin tehdä mitään enää ikinä.

Oikeasti halusin vain postata kangaskasseista, ehkä teen sen huomenna.

Teekkari matkalla main.. tenttiin.

Onneksi tein eilen tutkimusta VR:n aikatauluihin, sillä aamuvarhaisella Helsingistä Tampereelle matkustaminen ei olekaan ollenkaan niin yksinkertaista kuin aamuvarhaisella etelään pendelöinti. Onneksi majapaikka järjestyi ja istun nyt junassa. Harmittaa, että tenttiinluku jäi kokonaan tälle päivälle, olen viime päivät asettanut etusijalle 8 koneellista pyykkiä, tavaroiden asettelua ja lajittelua, kävelyä kauniissa kaupungissa, äitienpäiväkonsertin kauniilla Ritarihuoneella ja kauppareissun juuri silloin, kun Helsinki City Run oli kuumimmillaan.

Oletteko huomanneet VR:n verkkosivujen uuden ilmeen? Sivut ovat tuoreemman ja toimivamman näköiset kuin vanhat punavalkoiset, mutta mielenkiintoista on myös uusi, vihreä ulkoasu. Junaliikenne on varmasti yksi ekologisimmista tavoista matkustaa pitkiä matkoja, mutta luoko uusi ulkoasu jopa sellaisia vihreitä odotuksia, jotka eivät pidä paikkaansa? Kulkevatko junat tuulisähköllä vai kivihiilienergialla?

What a day!

Heräsin aamulla megaluokan lihasjumitukseen samasta asennosta, kuin mihin illalla kävin nukkumaan. Pyöräytin pyykkikoneen käyntiin, pesin lattiat, levitin matot ja jatkoin sen "random-kaman" lajittelua, joka ei oikeastaan ole roskaa, muttei mitään erityisen tarpeellistakaan ja jota ei kuitenkaan halua heittää pois, vaikkei sille omaa paikkaa olekaan. Lounaaksi keitin Pirkan luomumunia ja pinaattikeiton kauramaitoon, tiskasin jättivuoren ja päätin piipahtaa kaupassa ennen kuin tamperelainen ystäväni E. tuli kylään.

Piipahdus olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä päätin tepastella saksalaistalojen (tulee Saksa-olo, kun ne ohittaa) siihen isompaan K-kauppaan, joka tässä lähistöllä on. Kun päättää piipahtaa kaupassa, ei osaa ottaa huomioon kaikkia mahdollisia mutkia, joita matkalle osuu. Tänään unohdin ajatella, että naapurissani saattaisi olla 10 000 puolimaratoonarin reitti ja niinpä kulutinkin yhteensä n. 20min odottaessani sopivaa katkosta juoksijoiden virrassa, jotta voisin ylittää tien. Oli monen näköisiä, kokoisia ja tyylisiä juoksijoita liikkeellä!

Kaupassa turhauduin, kun sokeri oli piilotettu. Kassalla oivalsin, että ananasmurskaa lukuunottamatta kaikki ostokseni olivat luomua tai reilua, mikä ihana oivallus! Suosittelen muuten lämpimästi uutta luomuruokakermaa, se on aivan huipputuote! Myös kassapoika oli ihana, olen löytänyt uuden lempikauppani.

Kotona pyöräytin porkkanapiirakan, jota tarjoilin kuorrutteen sijasta Ben&Jerry's-jäätelöllä höystettynä. Merkki on minulle lähes uusi tuttavuus, olin maistanut vain kerran aikaisemmin. Suomalaiseen jäätelöön tottuneelle aivan uusi makuelämys - niin makeaa, että pienikin annos riittää. Kaiken lisäksi huomasin, että ostamani jäätelö oli reilua myös!

E. toi tullessaan kukan ja multasäkin, koska kuuluttelin eilen Naamakirjassa mullanostoapua. Ihanaa, että sitä löytyi! Lähdin saatille, kävelimme Töölön halki ja turisimme ja yhtäkkiä huomasimme olevamme jo Ruoholahdessa! Tulin ratikalla puolimatkaan takaisin ja kävelin loppumatkan kotiin. Matkalla sattui hassuja, kun hienosti pukeutunut täti innostui pinsseistäni liikennevaloissa. Etenkin viime elokuinen RockRauhaRakkaus-konserttipinssi ja Hyvä Tyyppi -pinssi saivat kehuja, ja minuutin keskustelussa minulle selvisi että hän on asunut nykyisessä kodissaan kahdeksan vuotta, ollut pitkällä sairaslomalla jäätyään auton yliajamaksi ja viihtyy Helsingissä hyvin. Sain onnea opintoihini ja kaupan päälle hämmennyksen, sillä oman käsitykseni mukaan helsinkiläiset eivät puhu vieraille liikennevaloissa!

Kirkkosightseeing, osa 3. Kivi-messu.

Kuva Googlen kuvahausta hakusanalla "Kallion kirkko".

Paikka: Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2
Aika: 7.5.2009 klo 18, teemailta n. klo 19
Kesto: n. 60 min, teemailta reilun tunnin
Messun toimittivat: Mattsson, Hurmerinta, Rikkonen (musiikki)
Päivän aiheena: Kristillinen huumori

Kirkko: Lars Sonckin suunnittelema, vuonna 1912 rakennettu Kallion kirkko on suuri, sillä kirkkosaliin mahtuu 1100 henkeä. Kirkkosali on avara ja yksinkertaisuudessaan kaunis, alttarin takana on aikanaan sijainneet urut, mutta niiden tilalla on nyt vain todella kaunis, avaraa tunnelmaa lisäävä tila. Kallion kirkon torni on toiminut myös maanmittaus- ja ilmatorjuntatehtävissä.

Väkeä: arviolta 30-40 (ehtoollisella kävijät), teemaillassa ihmisiä oli yli 20. Nuoria aikuisia, aikuisia, eläkeläisiä ja laitapuolen kulkijoita, mukava läpileikkaus väestöstä.

Numeroita: Kallion seurakunta on pinta-alaltaan pinei ja väestörakenteeltaan erikoinen: laskennallisesti alueelle muuttaa 120 henkeä viikossa (samoin Kalliosta pois), ja koko alueen väestö on vaihtunut neljän vuoden välein. Lapsia Kalliossa on vähän - vuosittain kastetaan vain 130 lasta ja kouluikäisiä on vain n. 50 ikäluokkaa kohti.

Saarna: Messun teemana oli Saarnaajan kirja, etenkin sen alku - turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta. Molemmat papit puhuivat turhuudesta, siitä miten kaikki ei kuitenkaan ole turhaa ja siitä, miten Saarnaajan kirjassa on paljon ironiaa ja huumoria.

Virret: Laula ihmisille ilosta, Elämä on nyt, Loistamaan jää.

Yleismaku: Ihan ok, minun makuuni aika kevyt. Jäin miettimään messun rakennetta, tuntui nurinkuriselta, että Raamattua luettiin ja siitä puhuttiin ennen synnintunnustusta, lisäksi kaipasin evankeliumia ja perinteisempää saarnaa. Nyt minulle jäi hieman epäselväksi, että kuka olikaan liturgi ja kuka saarnasi. Tekeekö pelkkä ehtoollisen vietto messun? Eikö messun rakenteelle ole vaatimuksia? Itse olen kokenut, että erikoismessut toimivat hyvin sksi, että perusraamit on kaikille tutut, mutta nyt tuntui että ainoastaan ehtoollinen oli tuttu ja turvallinen.

Hyvää ja huomioitavaa: Bändi oli mainio ja messu sopivan mittainen arki-illaksi. Tunnelma oli lempeä ja pidin erityisesti kivistä, jotka poimittiin ehtoolliselle mennessä eri teemoin (ilo, suru, rahahuolet, terveys jne.) merkityistä kulhoista ja jätettiin lukijanpönttöön maljakkoon.

Jäin kaipaamaan: Pappien nimiä käsiohjelmaan. Treenatumpaa esilaulua, sillä laulajien säkeistöt tuppasivat menemään sekaisin ja nuotin vieressä tuntui olevan tilaa. Selkeämpää rakennetta messuun, enemmän Raamatunlukua ja napakampaa puhetta.

Bonus: Sakastissa nauretaan -teemailta oli todella mukava, toimittaja-kirjailija Olli Seppälä puhui uskonnollisesta huumorista. Tarjoilu oli niinikään hyvä, suolainen pasteija piti nälkää paremmin kuin keksit tai pullasiivu olisivat pitäneet. Tarjolla oli myös tietoa Ylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen toiminnasta ja Kallion seurakunnan nuorten aikuisten toiminnasta (paljon potentiaalista ohjelmaa!).

Tuomio: YKYn toiminta kiinnostaa ja teemailta oli todella hyvä. Tulen ehkä uudestaan, jos teemaillan aihe kolahtaa, pelkän messun vuoksi en välttämättä.

On tänään onnenpäivä, ei huolesta häivää!

Nyt olisi paljon blogattavaa, otsikoita voisi olla esimerkiksi seuraavat:
- S-Marketin autuaaksi tekevä voima
- 27 euron bussinpysäytys
- Yöt Arabian
- Helsinki by Night
- Soma keikka
- Kunnon auvoa.

Sillä eilen illalla kiristin N.n mukaani Cafe Mascotiin Soman keikalle. Ovesta sisään astuessamme paljastui varsinainen kisakatsomo ja lätkän huuma, poistuimme hitaasti takavasemmalle ja N. bongasi ovesta lapun, että keikkaa oli siirretty kahdella tunnilla - alkamaan klo 23.30. Ulkona seisoskeli muitakin hämmentyneen näköisiä ihmisiä ja me päätimme, että humputtelemme jotenkin toisin. Löimme viisaat päämme yhteen, ostimme pirtelöt, ajoimme metrolla Ruoholahteen ja sieltä 8n ratikalla aina toiselle päätepysäkille saakka. Vakaa aikomuksemme oli hypätä Arabianrannassa johonkin bussiin, mutta lopulta kävelimme aina Oopperalle saakka ja N. tulikin yökylään. Meillä oli oikein hauskaa, pohdimme blogimaailmaa, matkasuunnitelmia yms.

Aamulla pyykkäsin, tiskasin ja purin vähän muuttotavaroita (tai siirtelin niitä paikasta toiseen), söin aamupalaa ja säntäsin ratikalla ja metrolla Itäkeskukseen ja siellä Näkövammaisten Keskusliiton Iirikseen (se on se kujerteleva talo siinä ison tien toisella puolella). Turisin vähän koulutussihteerin kanssa, tein aluesihteerin kanssa kuljetuspalveluhakemuksen ja päivittelin Kelan hitautta. Ostin myös näkövammaisten paikallisyhdistykseltä bussinpysäytyslätkän, jonka toimivuudesta voin kertoa joskus, kun olen sitä kokeillut. Tänään en vielä löytänyt sitä bussia, johon oli tarkoitus mennä.

Toissakesän työkokemukseni perusteella muistin, että Itiksessä on kuin onkin S-Market. Onni ja autuus! Kohtuuhintaista luomumaitoa (1,45e/l) ja Reiluja banaaneja (2,15e/kg). Kyllä voi ihmisen ilo olla pienestä kiinni. Metrokin tuli ihan heti ja kotiinkin pääsin matalalattiaratikalla - ah!

Hetkellisesti lamaannuin, kun kämppiksestäni paljastui urheilijamimmi, joka oli käynyt juoksulenkillä. No, kyllä minäkin harrastan mielenliikutusta, ehkä aivoni eivät tulevaisuudessa ole fysiikan tentin jälkeen yhtä maitohapoilla kuin eilen...

Kotona minua odotti onni. Kela oli päättänyt myöntää 3vrk apuvälinekartoitusta varten, halleluja! Huomenna soitan ja tiedustelen tarkemmin sitä itse kartoitusta, jospa pääsisin sinne jo ihan pian. Koska koulutussihteeri oli minulle paljastanut Kelan sähköisen asiointipalvelun saloja, päätin testata myös sitä. Ja mitä selvisikään! Minulle on myönnetty ammatillista kuntoutusta vuoteen 2014 asti! Hyvästi opintotuki! Jo ensi syksynä saan opiskella silmäni sallimissa rajoissa eikä tarvitse pelätä opintotuen hirmuvaltiutta, mikäli joudun sairaslomalle. Tästä ei päivä paljon enää parane!

Valitusvirsi VR:lle, jatkoa eiliselle.

Kuva Ylen sivuilta, löydetty Googlesta hakusanalla "VR lipunmyynti".

5.5.2009 klo 8.59, Rautatieasema, Helsinki.

Tytti: Moi, eikös 9.19 mene lähijuna Tampereelle [VR:n nettisivut olivat aamulla nurin, en voinut tarkistaa], ottaisin siihen opiskelijalipun.

VR-setä: Joo, kyllä menee. *kertoo hinnan*

T: Niin hei, miltäs raiteelta se meneekään? Teillä ei taida olla yhtään näyttötaulua silmien tasolla, enkä näe lukea noita korkealla olevia.

VR: Niin, siis tuolla on ainakin. *osoittaa katonrajassa killuvia näyttöjä*

T: Niin, mä en siis näe lukea noita, jotka on korkealla.

VR: Niin, siis kyllä tuolla on näytöt. *osoittaa samaa, n. 2,5m korkeudessa olevaa taulua*

T: No mut miltä raiteelta se juna nyt sit menikään?

VR: Kutoselta.

Summa summarum. Sedälle ei mitä ilmeisimmin mennyt jakeluun, että päällisin puolin näkevältä näyttävä ihminen ei välttämättä näe yhtä lailla kuin hän. Tilanne oli jokseenkin absurdi, hetkellisesti luulin, ettei setä aiokaan kertoa lähtöraidetta enkä koskaan pääse Tampereelle ja töihin. Pieni kansalaisvaikuttajani kuitenkin uskoo vahvasti, että jos joka kerta lippuluukulla kysyn matalammalle sijoitetun näytön perään, niin jonakin päivänä sellaisen saan. Tampereella sellainen jo on käytävässä, Pasilassakin melkein yhtä hyvä lipputoimistossa.

Tämän turhautumisen teille tarjosi...

... maistraatti, HKL ja VR.

Olin aamulla todella reipas ja kävelin tunnin rautatieasemalle. Loppumatkasta olin hikinen, mutta sää oli hyvä ja nähtävää riitti. Manskun Alepa on ihan realistinen kauppavaihtoehto, jos lähempää ei ala löytyä ja matkalle osui sekä UFF että UFFin keräyslaatikko. Huomasin myös, ettei Helsingissä ole liitetty äänimajakkaa turhan moniin liikennevaloihin - onneksi aamulla kanssakävelijöitä oli lähes joka valoissa, enkä joutunut jakeluautojen ja työmatkalaisten yliajamaksi.

N. oli minua varoitellut mutkista, joita HKLn matkakortin hankkimisen tiellä saattaisi olla, mutta rohkeasti marssin silti suoraan palvelupisteeseen. Pisteessä minulle selvisi, että maistraatin mukaan asun edelleen Tampereella. Pikainen puhelu maistraattiin selvitti, ettei kirjojaan voi muuttaa kuin arkisin (vaikka osoitteenmuutosta tehdessä tästä ei ollut mitään mainintaa). En tiedä, siirretäänkö kaikki kirjat todella käsin, kun puhelinsoitolla asia sitten lopulta hoitui. Luulisi, että au-to-ma-tiik-ka voisi olla tässäkin se avainsana... No, lopulta siis sain kortin.

Testasin korttia matkalla Pasilaan. Suoraa bussia en käyttänyt, koska en bussinumeroita näe ja pääsen pysäytysvihkon ostamaan vasta torstaina. Menin siis ratikoilla, joihin olen jo kovin kiintynyt. Illaksi suuntasin Espooseen asakrtelemaan Changemakerin kampanjaa varten, mutta niinhän siinä vain kävi, ettei Pasilassakaan kuten ei rautatieasemallakaan, ole junakylttejä järkevällä korkeudella. Keskustassa niitä ei ole lainkaan, Pasilassa lipunmyynnin seinällä sentään sellaisella korkeudella, että alimmat näin lähes lukea. Mielestäni ei ole kovin paljon vaadittu, että pyörätuolinkäyttäjiä, lyhytkasvuisia ja näkkäreitä palveltaisiin silmien korkeudelle asetetulla näytöllä, säästettäisiinhän siinä myös palvelutiskin aikaa. Olen kuullut, että Tanskassa on tarjolla jopa puhuvia aikatauluja, miten edistyksellistä!

Tulin siis siihen tulokseen, että ainoa järkevä kulkuneuvo näkövammaiselle on tuo ratikka, joka on sentään selkeä ja pysäkeillä tekstit ovat saavutettavalla korkeudella.

Kirkkosightseeing, osa 2. POP-messu/Töölön kirkko.

Kuva Googlen kuvahausta.

Paikka: Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4
Aika: 3.5.2009 klo 18, etkot klo 17
Kesto: 1h 20min, etkot 1h
Messun toimittivat: Elina Ahola (saarna), Miika Ahola (liturgi), messubändi ja -kuoro, joiden johtajina Make Perttilä ja Leena Koivisto
Päivän aiheena: Taivaan kansalaisena maailmassa

Kirkko: 1920-luvun klassismia, jossa piirteitä funkkiksesta. Kaunis, mutta hieman hämärä ja sokkeloinen. Kirkkosali yllättävän pienen oloinen. Kaunis kirkko, johon kadun äänet kuuluivat yllättävän hyvin.

Väkeä: arviolta 200-300 (arvioitu sen perusteella, että kirkkosaliin mahtuu 500). Nuoria, nuoria aikuisia, aikuisia ja muutama eläkeikäinen.

Numeroita: paikalla 2-3% seurakuntalaisista, jos ei oteta huomioon sitä, että todellisuudessa messuvieraat tulivat ympäri pääkaupunkiseutua.

Saarna: Evankeliumissa Jeesus kertoi olevansa tie, totuus ja elämä ja menevänsä meidän edellämme valmistamaan meille sijaa. Saarnassa puhuttiin taivasikävästä ja siitä, miten usein toivoisi Jumalan valtakunnan olevan tässä ja nyt, Jumalan hyvyyden näkyvän arjessa eikä osaa kaivata kuolemaa ja tuonpuoleista. (sitten tuli käännekohta, jonka aikana pohdin muuttolaatikoiden sijoittelua ja jonka jälkeen..) Jumalan läsnäolon kaipaus on hyvä ja luonnollinen asia, toki me kaipaamme taivaaseen.

Virret: 572, 720 (synnintunnustus), 334, 105 (!), 501, 228 ja 571 (muistaakseni näin!)

Yleismaku: Urhea liturgi lauloi, vaikka nuotin vieressä olin aika paljon tilaa. Saarna oli niinikään hyvä, vaikka missasinkin käännekohdan, mutta musiikki oli upeaa! Husky Rescuen solisti oli artistivieraana, mutta myös bändi ja kuoro olivat erinomaisia. Tylsähköistäkin virsistä oli saatu reippaita, laahavuus oli tiessään ja ennen kaikkea vieraitakin virsiä kykeni laulamaan, kun oli kunnon esilaulajat. Etkoilla oli väkeä teineistä meihin nuoriin aikuisiin, yhteensä kahdeksan henkeä ja pappi. Popmessun etkoilla päiväkerhotilassa puidaan päivän evankeliumia ja ainakin minulle metodi sopi oikein hyvin, jaksoin kirkossakin kuunnella paremmin, kun asia ja ajatus oli ennalta tuttu. Messun jälkeen kirkkosipsit, -mehut ja -viinirypäleet seurakuntasalissa. Minua värvättiin myös mukaan (en ole aivan varma mihin, ehkä vapaaehtoistöihin?), mutta koin tulevani kovin lämpimästi kohdatuksi!

Hyvää ja huomioitavaa: Seurakunnan nuoret jakoivat virsikirjat, joiden välissä oli messun kulusta kertovat vihkoset ja toivottivat tervetulleiksi kirkkosalin ovella. Virsien numerot kerrottiin aina, joten oli helppo veisata vaikkei virsitaulusta ollutkaan näköhavaintoja. Messussa oli ainakin puolenkymmentä tuttua ja tunsin oloni todella kotoisaksi. Oli mukavaa, että laulettiin virsiä!

Jäin kaipaamaan: Hiljaisempaa musiikkia ehtoollisen aikana. Tiedän toki papin sanat, mutta tuntui hassulta ottaa vastaan ehtoollinen papilta, jonka ääni ei kuulunut vaikka suu edessäni selvästi sanikin jotain.

Bonus: Etkopapin myöhästyttyä (kummit tulivat kastetilaisuuteen tunnin myöhässä) saatiin messukaverini Bn kanssa linssikeittoa, nam! Kolehti jaettiin, jokainen sai mukaansa virrensäkeen.

Tuomio: Huippukivaa, tänne palaan varmasti!

www.popmessu.fi

Naatti.

Päivän rykäisy sujui ilman suurempia sukuriitoja - äiti ja mummi saapuivat yhdeksan maissa, iskä, veljeni K. ja tyttöystävänsä E. reilua tuntia myöhemmin. Hätistin naapurin Ln ja vappuheilansa J.:n, alias "mikäsenmukavanmuuttajapojannimiolikaan" aamu-unilta mukaan show'hun.

Puolen päivän ja monen epäilevän katseen jälkeen omaisuuteni oli pakettiautossa ja isossa henkilöautossa ja otimme kurssin kohti pääkaupunkia. Helsingissä paikalle pelmahti myös N. ja kummisetäni, alias "ompa ihan Irwinin näkönen mies" alias "kuka toi Helvetin Enkeli on, joka roikkuu mun poikani autonikkunassa", joiden mulkaisujen saattelemma rykäistiin tavarat toiseen kerrokseen. Sitten tapahtui ihme: huoneeni näytti huomattavasti avarammalta ja tilavammalta kaikkine kalusteineen, kun olin ikinä osannut uneksia!

N. kävi kanssani kaupassa (luomumaito 1,85e!!), purimme muutaman keittiötavaralaatikon ja pussukan ja henkilökohtaisen apteekkineuvojani suunnattua omille teilleen ryhdyin lauantai-illan puuhiin - lämmitin saunan. Todellisuudessa käänsin virran päälle etsittyäni katkaisijaa tovin jos toisenkin. Sain aikaan paljon pahanhajuista käryä (edeltäjämme, eläkeläismuori, ei liene ollut himosaunoja) ja lähes lämpimän saunan. Lopulta hytisin hetken perhekokoisessa saunassamme autojen ääniä kuunnellen, kunnes painuin suihkuun lämmittelemään...

Olen aivan naatti, kuitti, rätti, poikki ja lopenuupunut. Huomenna ohjelmassa tiukka päivä laatikoita ja nyssyköitä purkaen, en aio elää niiden kanssa yhtään ylimääräistä päivää.

Pakkauspuuhissa.

Tavara ei lopu koskaan. Pakkaan pakkaan ja kuuntelen musiikkia, pakkaan pakkaan ja katselen tavaraa, joka ei vaan vähene. Nyt alkaa kaksivuotinen luopumisprojekti, seuraavassa muutossa kirjahylly saa jäädä taakse.

OC on tämän vapun kantava teema, juutuuba tarjoilee paljon kaikkea hyvää siihen liittyen. Tietääkö joku, kuka tällä videolla esittää versionsa Leonard Cohenin Hallelujah'sta?

Mistä on teekkaritytin vappu tehty?

- liiallisesti jaossa olleesta rähinäviinasta
- hauskasta ja tunnelmallisesta bussimatkasta keskustaan
- mukavan ranskalaisen kanssa jutustelusta
- oksupoikaa kuljettaneen bussin siivittämästä kotimatkasta
- teiniskumpasta ja lonkerosta
- toisiaan nuolevista vappuheiloista
- tappelun pakenemisesta
- Taxiin rajoittuneesta Zen Cafe -lauluputkesta.

Täytyy sanoa, että tämän illan hulinoiden perusteella muistan taas, miksi viime vuonna en viettänyt vappua. Olen hämmästellyt ihmisten pukeutumista, humaltumista, rähinöintiä ja suoranaista tappelua, ihastuneiden siirappisuutta ja ties vaikka mitä. Mielenkiinnolla odotan Helsingin vappuja, teekkarius on kivaa - vapusta en niin välitä.