Kiitos Kela!

Kurkistin tänään Kelan sähköiseen asiointipalveluun, koska olen tahtonut vahdata sen merkkipäiväänsä juuri viettäneen vammaistukihakemuksen tilaa. Ja tänään odotti ylläri, se oli kuin olikin myönnetty! Korotettu vammaistuki putkahtaa tästä lähtien kerran kuussa ja onnekseni sain sen vielä takautuvastikin helmikuun alusta saakka! Kyllä kannatti taistella, nyt voin sitten palkata apua joulusiivoukseen (tai aiemmin, jos pölypallerot uhkaavat vallankaappauksella) ja voin maksaa taksien tilaamisen - laskinpa nimittäin, että jos käytän ne lakisääteiset kuukausittaiset taksimatkani sekä koulumatkat, tulee summaksi 21,40e (opiskelijan matkakortin kuukausihinta) + 58e taksien tilaamisesta! Mutta nyt en keskity purnaamaan lakisääteisten palveluiden järkyttävistä hinnoista vaan iloitsen ja riemuitsen ja pohdin, miten tätä juhlistaisin, menisinkö vaikka illalla ulos syömään!

Mutta mitä tapahtui kakalle?

Teen ex-naapurin T:n, nykyisen Irlannin T:n kanssa sanitaatiokurssin harjoitustyönä sanitaatiosuunnitelmaa kuvitteelliselle ekoyhteisölle. Toisin sanoen pohdimme, mitä kakalle tapahtuu ja kuinka sen saisi muotoon, josta voisi edelleen porkkanapellolle levittää.

Ensimmäinen ongelmamme oli, ettemme oikein tienneet, mitä kakalle tapahtuu, kun se aikanaan perinteisen ulkohuussin alta tyhjennetään. Kysyin sitä Facebookissa ja sain alta aikayksikön oikein erinomaisen pitkän liudan vastauksia. Kyllä kakka kiinnostaa!

No, jos te tiedätte jotain seuraavista, niin kertokaa ihmeessä:
Mihin kakka menee ulkohuussista?
Voiko kuivakäymälän jätöksiä hyödyntää vaikkapa lannoitteena tai energiantuotannossa?
Millaisia kokemuksia nesteen ja kiinteän aineen erottelevasta kuivakäymälästä on?

Kiinnostavaa tietää, kuinka kuuma puheenaihe tämä blogin puolella onkaan!
Miten erotella kotikonstein jätöksistä lääkeaineet siten, että tavaraa uskaltaa käyttää porkkanapellossa?

Kuka antoi Ismolle luvan sairastaa?

Viikon kohokohdista toinen, tiistain eksegetiikan luento, onkin peruttu luennoitsijan potiessa flunssaa. Julistin pettymystäni Facebookissa, sain osanottoja ja kehotuksen reklamoida rehtorille tällaisessa tilanteessa. No, ehkä selviydyn tästäkin iskusta ja käytän ajan vaikka hyödyllisesti eksegetiikan tenttikirjojen parissa.

Viime yönä toimin hostellina, kun pikkuveljeni tyttöystävänsä kanssa majaili luonani. E. on lähdössä Puolaan puoleksi vuodeksi tekemään EVS-vapaaehtoistyötä Krakovan slummialueen iltapäiväkerhoon eikä vielä tiedä käytännön asioista juuri mitään, esim. onko asuntoa tai milloin työt tarkalleen alkavat... Tuntuvat raukat vähän stressaantuneilta, K:n kirjoitukset ovat nyt ohi ja lakki toivottavasti tulee itsenäisyyspäivänä. Oivalsin asian eilen - en voikaan lähteä kuoron keikkamatkalle Ruotsiin, perherauha olisi vaarassa, jos jättäisin veljen juhlat väliin!

Ystäväni E., joka on Ranskassa vaihdossa, on päättänyt palata kotiin tammikuussa. Toisaalta harmi, mutta toisaalta onnekasta, että joku osaa myöntää itselleen, ettei alkuperäinen päätös ehkä ollutkaan se paras mahdollinen. Minä menen joka tapauksessa pikavisiitille marraskuussa, mukavaa kyllä piipahtaa.

Arki tuntuu aika kiireiseltä, mutta myös innostavalta ja motivoivalta. Sanitaatiokurssilla teemme Irlannissa vaihdossa olevan ystävän kanssa yhteistä harjoitustyötä vessaratkaisun suunnittelun merkeissä ja teologia on vain niin ihanaa. Heräsin aamulla seitsemältä tekemään kreikan läksyjä ja puolitoista tuntia hujahti taas oikein pikavauhdilla ohi. Kuoro on ihanaa. Toivon kovin kovasti, että ensi viikolla Helsinkiin työreissulla tuleva ystävä saisi pari lisävapaapäivää ja voisi tulla kylään, edes lounaalle tai kahville.

Ostin eilen hippideodoranttia, koska olin jo pitkään asiaa harkinnut ja viime viikolla joogaope valisti kurssilaisia siitä, että normidödöissä on alumiinia, jota sitten autuaasti sivelemme suoraan kainaloihin, joista sitten hikirauhasten kautta ne kemikaalit matkaavat ties minne. Olin haaveillut sellaisesta kristallikivestä, mutta joku muukin oli ilmeisesti tehnyt niin - ne oli eilen myyty Ruohonjuuresta loppuun! Ostin siis miedon tuoksuista, melko hintavaa nestemäistä dödöä ja elelen nyt toivossa, että ensi kerralla sitten tärppää.

Kateus vie kalatkin vedestä.

Miten minusta tuntuu, että olen blogannut tällä otsikolla jo aikaisemmin?

Olisin voinut blogata teille otsikolla "Tee-se-itse: rastat", mutta en jaksa, sillä kaikki prosessista otetut kuvat näyttävät niin kamalilta, koska olen aivan mahdottoman lihava. Koska kuvankäsittelytaitoni rajoittuu lähinnä naaman suttaamiseen (mikä sitten suttaisi ne rastatkin) eikä suinkaa poskien kaventamiseen, päätin jättää bloggaamatta. Kerrottakoon, että puuha vei noin puoli päivää, ensin tupeeraamalla takutettiin 26 rastaa [toim. huom. hiukseni ovat ohuet - Vn päässä oli 50, Bn päässä 64 rastaa], joita B sen jälkeen neulahuovutti ja lopuksi niihin lätkittiin kynttilällä sulatettua mehiläisvahaa tuohuksista ja viimeiseksi kuumalla föönillä puhallettiin se pötkylöiden sisään. Nyt pää kutiaa ja rastat on tönköt, kuulemma viikko-pari vähintään pitää kärvistellä pesemättä ja sitten vasta saa jynssätä.

Olisin voinut blogata teille otsikolla "Erilainen tyttöjenilta" ja kertoa, miten monta tyttöä tarvitaan käynnistämään auto heittokaapeleilla. No, viisi tyttöä tarvittiin ja ne viisi tyttöä soittivat yhteensä seitsemälle miehelle (suntio, autokauppias, isä, sähköasentaja-rallikuski-kummisetä, moottoriurheilun harrastaja, sosionomi ja sosionomiopiskelija). Öinen operaatio Keravalla, tuon sähkömies-rallikuski-kummisetäni [joka meidän tuurillamme oli lomalla Kiteellä] parkkipaikalla vaati toisten kaapelien ostoreissun huoltsikalle 15min ennen sulkemisaikaa, sillä ensimmäiset kaapelit olivat väärää kokoa. Sitten soiteltiin, konsultoitiin, lähetettiin kännykkäkuvia akusta miehelle, pelättiin sinisiä lieskoja, räjähdystä ja autojen palamista sekä sitä, että toimivankin auton akku tyhjenisi. Sinällään yksinkertainen operaatio vei puolitoista tuntia, mikä varmaan aiheuttaisi hilpeyttä useammassakin miehenpuolikkaassa (ja naisissakin, jos ovat hommaa joskus tehneet), mutta parasta prime-time-viihdettä tarjosimme sille kotibileporukalle, joka touhujamme parvekkeelta koko ajan tillotti. Kiitti vaan avusta teillekin! Kotona oltiin joskus ennen puolta kahta, nukkumaan päästiin kolmelta. Kuvia on, muttei mitenkään hyödyllisiä, akkuja, kengänkärkiä, autoja ja sen sellaista vaan.

Tänään oli kokonaisuudessaan vähän huono päivä, vaikka sainkin Vn vaatekaappityhjennyksessä monta tosi kivaa juttua.

Kateus on kamala tunne, josta niin haluaisin päästä eroon. Katselin kaverini kaunista omaa kotia, kauniita hoikkia tyttöjä, kuuntelin juttuja töistä, ihmettelin miksi toisessa kirkollisen alan työntekijöitä kouluttavassa koulussa on niin sosiaalista väkeä ja olin vähän haikea. Yksi ystävä oli löytänyt oman peikkopuoliskon internetin ihmiskirpputorilta ja oli kovin onnellinen. Minä en edes uskalla kertoa mitään niille, keistä pidän. En ainakaan nyt, kun olen taas nähnyt valokuvissa todisteita siitä, että pitäisi ehkä muuttaa tynnyriin.

Kotona nukutti, nälätti ja suretti, lääkitsin olotilaa päivänokosilla, ruualla ja koulutöillä, mutta apu ei ole ollut aivan täydellinen.

Ehkä huomenna angstituttaa vähemmän.

Kotinurkilla: Jakomäki, Tattarisuo ja Alppikylä.

Heräsin aamulla klo 8.28, kun kämppikseni lähti töihin. Toisin sanoen nukuin 1,5h pommiin ja tein henkilökohtaisen maailmanennätyksen, sillä klo 8.52 istuin ratikassa ja olin siihen mennessä paitsi pukenut ja kipittänyt ratikkaan, myös käynyt vessassa, etsinyt kahdesta kansiosta tarpeelliset paperit opintoneuvojalla vierailemista varten ja ostanut ruokakaupasta aamupalaksi Frezzaa, banaanin ja paistopisteen tuotoksia. Aikamoista. Valitettavasti myöhästyin isoskoulutuspalaverista vartin enkä ehtinyt nähdä talossamme puuhanneita huoltomiehiä - olisin kovasti tahtonut tietää, mitä talossa viemäriongelmien vuoksi suoritettavalla pystyhuuhtelulla tarkoitettiin. Palaverin jälkeen kipitin teologiseen tiedekuntaan, jonka eteinen on yksi kauneimpia paikkoja Helsingissä. Jouduin odottelemaan hetken ja siinä ajassa ehdin bongata ilmoitustaululta todella mielenkiintoiselta vaikuttavan Religious Roots of Europe -maisteriohjelman esitteen. Toisinaan toivon, että olisin sokea jo nyt ja välttyisin kaikilta tällaisilta houkutuksilta... No, myös opintoneuvojan officessa toivoin olevani sokea, sillä heikkonäköisenä joudun toimittamaan heille lääkärintodistuksen, josta käy ilmi vammani aste sekä se, millaisia järjestelyjä tentteihin tarvitsen (fonttikoko! suurennusohjelma, lisäajantarve). Sokkojen tällaista ei ole tarvinnut toimittaa. En ymmärrä, miksei todistus vammasta riitä, kyllähän minä sitten itse osaan kuvailla omat apuvälinetarpeeni - etenkin kun todistuksesta huolimatta joudun jokaista tenttiä varten erikseen ilmoittamaan apuväline- ja lisäajantarpeistani. Lisäksi selvisi, että opettaja, joka elokuussa vastasi tiedusteluuni "palaan asiaan ensi viikon alussa" eikä ole sittemmin yhteydenottoihini vastannut, onkin sairaslomalla. Muistaakseni hän oli sairaslomalla myös koko viime syksyn. Eniten ihmettelen kuitenkin sitä, ettei sähköposteihin tule vastauksena automaattista poissaoloviestiä. Tiedekunnalta riensin Lasipalatsin Maatilatorille, jossa sain erinomaista palvelua ostaessani pötkön kirnuvoita, palan juustoa, purkin jugurttia, leipää ja kaksi nekkua. Kauppa on ihana, mutta tyyris, ostokset kustansivat yli 30 euroa.

*****
Juhlistimme N:n kanssa hänen tulevaa muuttoaan ja kuukauden Kelassa muhinutta vammaistukihakemustani menemällä iltakävelylle. Tällä kertaa kävelyretken kohteena oli Nousukaudestakin tuttu Jakomäki sekä sen naapurustosta löytyvä pikkuruinen Alppikylä sekä teollisuusalue Tattarisuo.

Kuvien järjestys on hieman takaperoinen, mutta selviytynette.

Tännekö jakomäkeläisiä murheita voi piilottaa?

Lopulta löysimme sen pienehkö kerrostalolähiön, johon Nousukausi sijoittunee. Ei se lopulta ollutkaan sen kummempi kuin mikään muukaan suomalainen, 70-luvulla rakennettu rumahko lähiö.

Syksyinen siltarumpudyykkaaja.

Vihervaaran Anna asunee täällä?

Voiko olla mitään mainiompaa?!

Juudas. Lienen istunut liikaa eksegetiikan luennolla, kun tästä kuvasta tulee mieleeni vain kallioihin iskeytynyt Juudas, jonka sisuskalut ovat levinneet ylt'ympäriinsä?

Iloinen bloggaaja autojen hautausmaalla! Olen edelleen kauhuissani 96:sta kilostani, mutta silti onnellinen, kun joskus joku onnistuu ottamaan kuvan, joka kaikesta huolimatta on ihan kivan, jopa söpön näköinen. Voimauttavaa valokuvausta parhaimmillaan, tällainen minä itse koen olevani!

Hattu: Ecolution
Huivi: Seppälä
Takki: Globe Hope
Villapaita: en muista merkkiä, olisiko C&A:sta ostettu, rva Herttainen saattaa muistaa.
Sininen trikoopaita: Polarn och Pyret
Keltainen pitkä toppi: Gina Tricot
Keltainen syyshame: Taukovaatteet <3>
Sukkikset ikivanhat, sukat ehkä Lindexiltä, eivät sovi väreihin yhtään.
Kengät: El Naturalista.

Mr. Bean!

Illaksi kotiin?

Ostari.

Jakomäen kirkko, jossa keskiviikkoisin jaossa leipää. Arkkitehtuuri muistuttaa erehdyttävästi Kortepohjan kirkkoa Jyväskylässä. sillä erotuksella, että Kortepohja on rumempi.

Miksiköhän suomalaisten lasten kouluviihtyvyys on minimaalista?

"Kulta, jos et nyt ole nätisti, laitan sinut jäähylle tuonne häkkiin!"

Kenties kesäduunikaverini H. osaisi kertoa, mitä palloa tällaisella kentällä pelataan?

Henkisesti keski-iässä?

Olen aina viihtynyt ikäistäni vanhempien seurassa.

Olen myös saanut siitä palautetta jo pienestä asti, kun se Tytti on niin järkevä ja fiksu ja jada jada.

Olen tietoisesti yrittänyt olla rempseä ja helposti lähestyttävä, mutta vuodesta toiseen esimerkiksi leireillä roolistani tulee samanlainen, organisaattori ja vastuunkantaja, ei erityisen läheinen nuorten kanssa. Veljeni sen sijaan on luontaisesti rempseä ja charmantti ja suosittu ja kaikkea sellaista, mihin minä en ole pystynyt.

Kesällä yksi uusi ystävä tuumasi, että "olet kyllä harvinaisen ajattelevainen ollaksesi 22-vuotias".

Kaiken huipennus tuli tänään, kun eräs toinen bloggaaja kommentoi kommenttiani näin: "Sulla on aina niin mielenkiintoisen fiksuja ja pohtivia kommentteja että niiden perusteella voisin kuvitella sun (ainkakin henkisen) ikäsi tota 22 vanhemmaks! ;)"

En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. :D Ehkä pitäisi perehtyä viestintään ja psykologiaan, mitä ilmeisimmin viestin itsestäni samoja asioita aina ja ikuisesti, kun nettitututkin tekee samanlaisia luonneanalyysejä kuin ala-asteen opet aikoinaan?

Vastauksia odotellessa.

KELA runksuttaa edelleen vammaistukianomusta, perjantaina aion mennä elokuviin ihan sen kunniaksi, että on vammaistukihakemuksen "1kk Kelassa"-merkkipäivä. Lain mukaan KELA saa hautoa asioita käsittääkseni kuukauden, aikomukseni on soitella perään ehkä joskus ensi viikolla, jos mitään ei ala kuulua.

HUS hautoo edelleen sitä maksusitoumusta, joka minun piti saada silmäkontrollia ja näkökenttätutkimusta varten jo kesällä. Soittelin asian perään pari-kolme viikkoa sitten, jolloin se kaivettiin naftaliinista, jonne se oli epähuomiossa tungettu. Nyt odottelen vielä ensi viikkoon ja sitten soitan jälleen - en uskalla ryhtyä varaamaan aikaa lääkäriin ennen kuin tiedän varmuudella, koska maksusitoumus on käytössäni.

HELSINGIN kaupunki vastasi tänään Talks&Zooms-hakemukseeni - kielteisesti. Kyseinen ohjelmista on matkapuhelimen puhe- ja suurennusohjelma, jonka näkövammainen periaatteessa voi saada perusterveydenhuollon kautta. Sama taho myöntää myös valkoisia keppejä, keppien vaihtopäitä yms. arkipäivässä välttämätöntä. Yleinen linja Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinekouluttajan mukaan on, että puhelimen merkitys näkövammaisen(kin) arjen sujumisen kannalta ymmärretään jo varsin hyvin ja yleensä ohjelmisto on myönnetty. Ensimmäisen saamani nyrkkisäännön mukaan "näön pitää olla niin heikko, että henkilö käyttää lukutelevisiota" (minä käytän), mutta siitä huolimatta tämänpäiväisessä päätöksessä todettiin, että "visus 0,1 ja haitta-aste 85% ovat aivan liian korkeat mahtuakseen kriteeristöön, visuksen tulisi olla korkeintaan 0,05, jotta ohjelmisto voitaisiin myöntää, mikäli merkittäviä näkökenttäpuutoksia tai häikäistymistä ei ole". No, kyllähän minä häikäistyn ja kyllä, näkökenttäpuutoksiakin on, joten ehkä haen uudestaan sitten, kun olen em. maksusitoumuksen turvin näkökenttäni kartoittanut. Ihmetyttää vaan, että mitä 0,05:n visuksella varustettu ihminen enää suurennusohjelmalla tekee, jos minäkään en puhelimestani meinaa saada suurennuslasillakaan tolkkua?

Uuvuttaa, päivällä vähän itkettikin, mutta onneksi luennoilla oli kivaa ja vietin aikaa kahvilla ystävän kanssa.

Kotinurkilla: Pikkuhuopalahti

Olin tänään taas kuorossa, ihanassa kuorossa! Ostin körttihuivin keikkakäyttöön, sain uusia tuttuja ja ilmoittauduin mukaan keikalle Ruotsiin. Meillä oli hauskaa, kuoronjohtaja muisteli menneitä ja kaksi tenoriamme melkein joutuivat laulamaan kolmessa äänessä ja sekös olikin hauskaa! Viihdyn niin hyvin! Pian saan myös ohjeet kuoropaitaostoksille, pitkän hameen kaavaa etsin parhaillaan, jotta mummi ehtisi sen ommella ennen ensimmäistä keikkaa.

***

Tampereen aikanani en ehtinyt tai saanut aikaiseksi tutustua kaupunkiin. Nyt olen päättänyt korjata virheeni ja kierrellä lähimaastossa kameran kanssa. Viikko, pari sitten kuljin pitkin Pikkuhuopalahtea. Löysin paljon uutta, vihreää ja vehreää, surullista ja kaunista, eriskummallista ja mielenkiintoista. Katsokaa vaikka!

Kuvat ovat täysin ilman minkäänlaista loogista järjestystä... Mikäli joku innostuu asiasta ja tahtoo kameransa kanssa tulla kiertelemään satunnaista kaupunginosaa Helsingissä, otan mielelläni seuraa vastaan!

Tästä keltaisesta talosta tulee italialainen olo.

Mikä tuo rakennus Paciuksenkaaren varrella olevan talon pihassa on? Korkea ikkunaton betonimöhkäle, jossa on yksi ainoa ruusuikkuna. Katedraali?!

Katedraalipihassa on talo kuin Grimmin sadusta.

Kävelytien pilkkutauti.

Holvikaari.

Mikä tämä Tilkankadun varrella oleva rakennus on? Lukeeko se kenties oven päällä?

Sinistä.

Muistatteko, kun Pocahontasissa laivan mukana tulee yli-innostunut puutarhuri, joka muotoilee kaikki puskat?

Valinnanvaraa.

Asuukohan tässä talossa nenäkästä väkeä?

Umpi.

Hattara.

Terassitalo.

Talon keskellä on halkeama, josta pääsee Mannerheimintielle.

Nimensä veroinen, pikku lahti.

Lukeeko tuossa, että Tapanilan asema? Muistelen nähneeni sellaisen, jokseenkin hämmentävän, kyltin (Tapanilahan on jossain ihan muualla) aikaisemmin, joten kuvasin kyltin varmuuden vuoksi.

Tilkka on kurja paikka. Ex oli siellä keuhkokuumeisena silloin, kun alamäki alkoi.

Mahtaakohan tässä asua kirurgeja tai leikkaussalihenkilökuntaa?

Terveisiä Suomesta!

Kännykkäsi todellinen hinta?

(Kuva: Aamulehti)

Viikonloppuna Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker vietti syksyistä koulutusviikonloppua Tampereen Teiskossa Terälahden vanhalla kyläkoululla, joka on nykyään partiolaisten hallussa. Voin suositella koulua lämpimästi, noin 40 hengen leiriporukalle paikka oli aivan ideaali, keittiö hyvä ja tarpeeksi suuri suurtalouskeittiö, paikan päällä astiat ja majoitukseen armeijan kerrossängyt patjoineen kahdessa luokkahuoneessa. Viikonlopun vuokra oli vain 250 euroa, eli ei lainkaan kallista!

Koulutusviikonlopulla oli hauskanpidon ja tutustumisen lisäksi muita tavoitteita: opiskella asioita ensi vuoden Ruoka-kampanjateemaan liittyen ja tempaista tämän vuoden teemasta, rauhasta.

Tänään siis otimme suunnaksi Tampereen Keskustorin ja tempaisimme! Reilun tunnin ajan oli käynnissä performanssi, jossa kongolaiset kaivostyöläiset kaivoivat kobolttia, tinaa ja koltaania sotilaiden komentaessa ja uhkaillessa heitä. Kampanjalaulut ja iskulauseet raikasivat aina Jugend-torin kviitalojen seiniin saakka ja heräsipä muuan laitapuolen kulkijakin puistonpenkiltä tapausta ihmettelemään. Ahkerien feissaajien ansiosta reilun tunnin feissauksen saldona oli 222 uutta nimeä vetoomuksessa! HYVÄ ME!

Kampanja sai myös mediajulkisuutta, perjantaina kahta aktiiviamme haastateltiin YLEn Tampereen alueradiossa ja tänään paikan päällä oli sekä Aamulehti että Kirkkosanomat.


Itse kampanja, Kännykkäsi todellinen hinta?, on Reilun kaupan puolesta ry:n ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus ry:n kanssa yhteistyössä toteutettu kampanja, joka pyrkii nostamaan esille elektroniikkateollisuuden epäeettisyyttä. Kannettavien laitteiden akuissa käytettävistä mineraaleistä 75-90% tulee Itä-Kongosta konfliktialueelta, mikäli akku on valmistettu Aasiassa. Itä-Kongon konfliktin osapuolet rahoittavat toimintaansa hallinnoimalla kaivoksia ja kauppareittejä viidakossa, jolloin työläiset eivät saa työstään palkkaa - eivät aina edes ruoan muodossa. Isoista elektroniikkayrityksistä ainoastaan HP on todella ottanut asian omakseen ja Changemaker yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa toivookin, että Nokia ryhtyisi asiassa edelläkävijäksi ja (1.) selvittäisi tuotteidensa raaka-aineiden alkuperän, (2.) valjastaisi alihankkijansa riippumattomaan auditointiin ja yhteisiin pelisääntöihin ja (3.) julkistaisi tuotantoketjun kuluttajan nähtäville. Tämä kaikki on mahdollista eikä edes kovin vaikeaa.

Vetoomuksen on tähän mennessä allekirjoittanut yli 5000 ihmistä, toivottavasti myös sinä!

www.changemaker.fi/todellinenhinta

Leirille mars!

(Sininen kassi parin viikon takaiselta leiriltä purkamatta, rinkan alla olkalaukku purkamatta, vieressä pino kirjoja, jotka vien Tampereelle opiskelukaverilleni, muovilaatikossa vanhempieni luo siirtymistä odottavaa kamaa ja matonkuteesta punotussa harmaassa "korissa" alusvaatteet... tavaraa siis riittää...)

Pakkailin juuri tavaroitani uuteen rinkkaan, jonka hankin viime viikolla V:n kanssa shoppaillessani. Tarkoituksena ei varsinaisesti ollut ostaa rinkkaa, vaan jokin pienehkö, käsimatkatavaraan mahtuva miluiten kannettava laukku tai kassi tulevia reissuja ajatellen.

Ostin sitten Retkiaitasta Milletin Elevation 30 -rinkan, joka oli selkään parhaan tuntuinen. Neitsytpakkaus on nyt tehty ja huomenna otan suunnan aamulla aikaisin kohti Katajanokkaa, lähden viikonlopuksi Changemakerin leirille. Tulevat pariviikkoiset matkat kyllä vähän hirvittää, kun jo viikonlopun pakkaukset tuntuivat saavan rinkan äärimmilleen. No, harjoitus tekee mestarin ja olenhan todistettavasti reissannut kaksi viikkoa Englannissa mukanani hyvin vähän tavaraa, harmikseni siitä ei nyt tähän hätään löydy kyllä kuvaa.