Ai mistäkö unelmoin?

Unelmoin siitä, että omaisuuteni jonain päivänä mahtuisi pahvilaatikkoon ja että olisin vapaa vain ottamaan reppuun puhtaat sukat, passin ja hammasharjan ja suuntaamaan asemalle. Että vielä kerran voisi vain lähteä, mennä minne sattuu, kulkea yksin ja pelätä jos pelotuttaa.

Kulkea lempipubiin varoen vaarallista puistoa. Kuunnella kahden miehen ja tutustumishimoisen koiran pohdintaa siitä, olenko norjalainen ja katsoa kun vanhat sedät syö eväitään muovipurkeista.









Kulkea vuorten yli.



























On kamala ajatus, ettei voi enää mennä yksin. Tuntuu liian rohkealta ajatella, että löytäisi jonkun joka olisi valmis kulkemaan yhtä päämäärättömästi. Silti se junan kolke, kevyt reppu.

Aamulla on laseraika, toivon että lääkäri tietää mitä tekee.

Ne on täällä!

Sininen taivas ja aurinko, joita en ole nähnyt neljään viikkoon! Miten voikaan mieli piristyä, eilinen kuumeinen "no-jos-sokeudun-niin-sit-ei-millään-oo-mitään-väliä"-fiilis on tipotiessään. Nyt aamusta ei ole edes kipeä olo, joten taidan pukeutua lämpimästi ja tehdä vartin happihyppelyn!

Jouluflunssan hyökkäys.

Se kamala tappajaflunssa, jolta kuvittelin välttyneeni, taitaa sittenkin tehdä tuloaan myös tähän taloon. Tampereella naapurin T ja L potivat sitä ennen lomaa ja aattona yksi veljistä sairastui. Toivon mukaan tämä menee lepäilyllä ja äänikirjoilla ohitse, mutta syytän sairasloman aikaista ruokavaliota taudista ainakin osittain. Olen syönyt pääasiassa luomu ja kasvista pari vuotta ja viime vuotisen yhden vuorokauden ruokamyrkytys/superpöpö on ollut ainoa isompi tauti pariin vuoteen.

V toi ihanassa Ikean paperissa ihanan muumihiirimaton ja vanhat farkkunsa, joita olen himoinnut jo piiiitkäään. :) Harmittaa, kun tauti tuli juuri tänään, olisi ollut ihanaa vain istahtaa intialaiseen ravintolaan juomaan mangolassia kaiken tämän lanttulaatikon jälkeen. Kavereita alkaa olla ikävä, N:n kanssa olen onneksi jutskaillut pitkin lomaa koneella, T:n kanssa soittelin jo tänään ja V:n kanssa ehdin vaihtaa edes muutaman sanan.

Enkelisuklaa on muuten oikein mainiota.

Ilmeisen kiltti ihminen!

Joulupukille esittämäni toive (Fjällrävenin Kånken-reppu) ja vienot vihjaukset (ei mitään turhaa tavaraa) sekä kuultiin että ei kuultu.

Kuten kuvasta näkyy, olen ilmeisesti ollut tosi kiltti, sillä Ikean kassia lukuunottamatta juuttisäkki sisältöineen tuli pukin mukana! Määrällisesti siis paljon kaikkea, mutta turhaa ei kyllä juurikaan. Se keltainen on toivomani reppu, nyt voin kiikuttaa moneen kertaan paikatut, nurkissa lojuvat eteenpäin. Pukkini oli mitä ilmeisimmin käynyt Ekolossa, sain sieltä kynttilöitä, teetä, kaulakorun, tuon ison juuttikassin ja hauskan puisen, vaihtopäisen tiskiharjan. Lisäksi sain pari kirjaa (50 syytä ostaa Reilua Kauppaa!), yhden äänikirjan kahtena kappaleena (mun makuni on ilmeisen ennustettava), villasukkia, tavallisia sukkia, kaksi pipoa, suklaata...

Nyt voin paljastaa, mitä pukinkonttiin lähti tältä suunnalta. Äidille ja miehelleen meni Entisten nuorten sävellahjan CD, jota entiset nuoret ovat antaneet myös toisilleen, sillä se oli loppu todella monesta kaupasta. Miehen pojille annoin veljeni kanssa suklaata, O-mummille sunnuntaikalenterin, joka jäi hieman kesken. Siitä bloggaan varmaan vielä erikseen, se oli kovin mieluinen sekä minulle että vastaanottajalle. Veljilleni annoin K:lle t-paidan ja kierrätyskravatin ja hammasharjan vaihtopäineen, M:lle Thorpe-pipon ja hammasharjan vaihtopäineen ja S:lle kirjan. Iskä sai kaksi pulloa Reilun Kaupan viiniä ja vaimonsa villasukat, joita täällä aiemmin jo esittelinkin. Mummolan väki sai valtavan vuoren korvapuusteja ja jarrumattoa, joka laittaa räsymattojensa alle.

Sairaslomalla luettua, osa 2.

Sairasloma loppui jo pari viikkoa sitten, joten tässäpä tujaus kirjoja, jotka tuli kuunneltua loppuloman aikana. Nyt kirjojen kulutus on pienentynyt huomattavasti, radiota ja Ylen 1:tä on sen sijaan tullut kulutettua enemmänkin. En näitä nyt sen enempää lähde arvioimaan, mutta Enni Mustosta olen saanut lähes yliannoksen. Edelleen häiritsee se, että kirjoissa sekoillaan nimien kanssa - hyvä sarja saa huonon, viimeistelemättömän tunnun, kun viimeisessä osassa melko keskeisen hahmon nimi onkin vaihtunut... Luulisi, että viimeistään kustannustoimittajan syynissä tämä olisi huomattu. Väinö Linnasta pidin, etenkin TPAn ensimmäisestä ja kolmannesta osasta. Leena Lehtolainen niin ikään on mukavaa kuunneltavaa.

Minulle on tyypillistä tällainen yksipuolisuus. Kun löysin Scandinavian Music Groupin, hankin kerralla kaikki levyt. Kun löydän hyvän kirjailijan, luen kerralla puoli tuotantoa.

Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 1
Enni Mustonen: Toinen kevät
Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 2
Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 3
Enni Mustonen: Parittomat
Enni Mustonen: Seitsemäs huone
Enni Mustonen: Kukkia Piretille
Enni Mustonen: Sidotut
Enni Mustonen: Vasikantanssi
Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia
Enni Mustonen: Seitsemäs huone

Terveisiä pikkujouluista.

Tänään oli työpaikkani toiset pikkujoulut. Luulin, että stereotyyppipikkujouluja, joista selviytymiseen tarjoillaan ohjeita jo lokakuun lehdissä, ei ole oikeasti olemassa. Vaan olinpa väärässä.

Opiskelijat, joita tilaisuudessa oli melko vähän, käyttäytyivät pääosin tosi siististi, humalassa oli toki moni, mutta tiesi kuitenkin vielä, missä mennään.

Sen sijaan eräs peruskurssin opettaja kertoi ilmeikkäästi, miten vaikea on käydä p***alla pimeässä, yksi tutkija vainosi kaikkia, keskeytti keskusteluja, tahtoi kätellä ja keskustella työturvalllisuudesta. Yksi luennoitsija tuijotteli muitta mutkitta koko vartin keskustelun aivan jonnekin muualle kuin silmieni suuntaan....

Iljettävää, niljakasta, säälittävää, tasotonta. Käy sääliksi kaikkia niitä, kenen tarvitsee kerran vuodessa moinen rituaali suorittaa kaamean dj:n soittaessa taustalla vuorotellen Juha Tapiota (hyvä artisti menee pilalle) ja Minä lähden Pohjois-Karjalaan.

Tekee mieli itkeä. Onneksi tiedän nyt, että näissä juhlissa on perinteistä sammua ajoissa ja nuoleskella ketä sattuu. Eipä tarvitse jatkossa vaivautua.

Elämä on.

Aika usein tosi tyhmää. Kopioin koululla melkein tunnin kirjoja, kun mulle soitettiin että optikko on laskuttanut liian ison siivun silmälaseista sairaalalta. Sitten räyhäsin puhelimessa äitille, niiskutin optikolle ja äääh, inhoan julkista itkemistä. Sitä aina yllättyy, kun padot aukeaa oudossa paikassa, "näinkö stressaantunut mä oikeesti olen".

Päätin myös, että jos haluaa kiinnittää itseensä kuvan, se on parempi tehdä ennen kuin sokeutuu. Niinpä soitin tatuoitsemoon, jossa oli puhelimessa tosi sympaattinen tyyppi ja varasin ajan muikkuselleni. Johan oon tätä vuoden harkinnut.

Ilon päivä, ystävällistä musiikkia.

Tänään on iloinen päivä, vaikka äiti herätti aamulla sekä minut, että puhelinluettelossaan seuraavana olevan kaverini ennen kahdeksaa. Nukuin reilun tunnin pidempään kuin olin ajatellut, mutta fiilis on mukava, päässä puhtaat hiukset ja pöydällä kynttilä palamassa. Sähköpostini kertoi, että minut on valittu suorittamaan yliopistojen välistä Asian Studies -opintokokonaisuutta. Oma jaksaminen huolestuttaa vähän, etenkin kun seuraava silmälääkäri ja (nyt vihdoin yhden lääkkeen poistamisen jälkeen poistuneen silmänpintakupan sallima) laserointi. Varmistusta semihyvään tilanteeseen sillä tosi tavoitellaan, mutta tämä koko silmärumba lähti liikkeelle syksyisestä laseroinnista, joten en osaa nyt oikein olla liian luottavainen.

Hyväntuulinen olen myös, kun vihdoin sain ensimmäisen artikkelin luettua kandiani varten, oivalsin lähteiden löytämisen saloja ja innostuin aiheestani vielä lisää. Lisäksi luin yhden hyvän ja kaksi kehnompaa aiheanalyysia ja omaani liittyvä huolenmurunen katosi, kyllä minä pystyn vähintäänkin samaan. Kaiken lisäksi 20-30 sivun kirjoittaminen ei tunnukaan enää valtavan kamalalta urakalta. En lupaa, etteikö mieli vielä ehdi muuttua, mutta tältä tuntuu nyt.

Levysoittimessa lurittelee Jose Gonzales, jota voitte maistaa täältä.

Syksyn aikaan olen kuunnellut paljon kaikenlaista, etupäässä suomalaiseen makuun sopivaa ja omaan olotilaan resonoivaa melankoliaa. Uusi löydös on puolitutun Jaakko Mäentausta &Melankolina, jonka Askeleita soi yhdessä vaiheessa lähes tauotta, "ehkä huomenna taas kaikki on jo paremmin"-kertosäkeineen tsemppasi kummasti. Täältä voit kuunnella maistiaisia, keikalle voi suunnata joulupäivänä Viialaan ja tammikuun 10. Artturiin.

Ala-asteella samalla luokalla oli Eeva Louhivuori, joka tätä nykyä opiskelee musiikkia Bostonissa. Ihanan kuulasta, joiltain osin hieman emmasalokoskimaista, ovat muuten sukua. Maistiaisia täältä.

Myös Bo Kaspers Orkesteria ja Zen Cafen Lohdutan suaa on tullut kuulosteltua.

Joululahjoista yksi on vielä aloittamatta ja vaihtoehtoinen lahja keksimättä ja yhden kanssa pitäisi viettää paljon aikaa askarrellen, mutta muuten joulukin saa jo tulla.

Kirjoja kiertoon, osa 3.

Noniin, olen päässyt vauhtiin! Nyt harventava käsi taas käy kirjahyllyllä, ja tällä kertaa lähdössä olisi huutokauppaperiaatteella seuraavat:


Henning Mankell: Den femte kvinnan, 1e
Osa suosittua Wallander-sarjaa, eikä ruotsiksi lukeminen ollutkaan vaikeaa!


Paris, 1e
Englanninkielinen opus, ostettu kesällä 2007 reilatessa akuuttiin tarpeeseen. Ihan ok perusopus, kartan kanssa voi selvitä hengissä.


Beth Kincaid: Silver Creekin nelikko - Takaisin satulaan, 0,2e
Iskemätön kappale, ollut hyllyssä muutamia vuosia. Soveltunee heppahulluille.


Meg Gabot: Prinsessatunnit, 0,2e

Niin ikään iskemätön, jostain kumman syystä sain tämän 18-vuotislahjaksi...

Aikaa huuteluun on 30.12. saakka, tulen silloin taas Tampereelle ja voin postitusta kaipaavat kirjat laittaa eteenpäin.

Korvattu mainos.

Tämä ei ole maksettu mainos, mutta korvattu mainos kylläkin. Matkavakuutukseni on Eurooppalaisesta, josta olen ystäväni V.:n kautta kuullut tähän asti vain hyvää ja olen kokenut, että siellä tehtävät päätökset ovat järjellä tehty.

Tänään soitti samaisen firman täti ja kertoi, että sairastumisen takia peruuntunut Ranskan matka korvataan lentojen osalta, mikä oli alkuperäinen tavoitekin, kun korvauksia hain. Sen lisäksi täti ilmoitti, että koska sairastumiseni oli yllättävä jne., he korvaavat myös sairaala-, lääkäri- ja lääkekulut 120 päivän ajalta. Olen niin onnellinen, sillä olen käyttänyt rahaa sairaala- ja lääkärimaksuihin kahden kuukauden aikana lähes 400e, lääkkeisiin noin sata euroa ja lisäksi lääkäritaksimatkoihin muutamia kymmeniä euroja. Täytyy myöntää, että opiskelijabudjettiin on huomattava helpotus, että saan nuo rahat (ja seuraavien kuukausien kulut) takaisin.

Voin siis lämpimästi suositella Eurooppalaisen matkavakuutusta!

Saaristohaaveilua.

Olen jo pitkään ajatellut, että haluaisin asua yhteisössä. Jossain pienessä, tiiviissä yhteisössä, jossa on rauha ja omaa tilaa, vaikkakin naapuriapua ja -sopua. Luostariyhteisöt kiehtovat tavallaan, mutta luterilaisia yhteisöjä on vähän ja yksinkertaisesta ja hiljaisestä elämästään tunnettu Morbackakin vaikeni ainakin toistaiseksi. Toisaalta kiinnostaisi ekoyhteisö, sellainen kuin Keuruulla. Toisaalta taas arveluttaa tietyn asian ympärille kerääntyneet yhteisöt, niissä kun usein tuntuu asuvan voimakastahtoisia ja -näkyisiä ihmisiä, joiden seurassa asuminen voi olla ahdasta pidemmän päälle. Maalaiskyläkin voisi olla ihana.

Toisaalta taas ajokortiton, näkövammainen yksineläjä jää helposti keskellä korpea aika yksin, kun liikenne- ja tietoliikenneyhteydet ovat vajavaisia, työmahdollisuudet rajalliset ja muut ihmiset pääsääntöisesti autoilevia ja sitä kautta itsenäisesti toimivia yksilöitä.

Olen löytänyt ihania blogeja, Saariston Lasten Maman ja Elämää Utössä, joissa molemmissa puhutaan saaristolaiselämästä ja elämästä nimenomaan Utössä. Siitä, miten siellä on paikallisten, syntyperäisten asukkaiden lisäksi muualta muuttaneita, jotka elättävät itsensä etätöillä tai taiteella. Siitä, miten saarella ei ole auton autoa. Siitä, miten siellä eletään luonnon helmassa, armoilla ja kanssa. Siitä, miten koulussa oli ensin vain yksi oppilas. Ja siitä, että yhteysalus käy neljästi viikossa. Ja googlaamalla selvisi sekin, että koska Suomen tietoliikenne on yhteydessä muuhun maailmaan meren pohjassa Ruotsiin kulkevan kaapelin kautta ja utöläiset suoraan kytkeytyneenä tähän kaapeliin, on heillä käytännössä käytettävissään ensiluokkaiset yhteydet.

Saari kuulostaa paikalta, jossa aika kuluu omia aikojaan. Paikalta, jossa toisaalta voi olla yksinäistä papin käydessä siellä vain kahdesti vuodessa ja yhteysaluksenkin vain harvakseltaan. Toisaalta se kuulostaa paikalta, jossa asukkaat ovat tasa-arvoisia, kenelläkään ei ole käytössään käsikärryjä tai polkypyörää kummempaa kulkuvälinettä. Saari kuulostaa siltä, että siellä ollaan ekologisia jo ihan siitäkin syystä, että kaikki on tuotava mantereelta hautausmaan hiekasta ja polttopuista lähtien.

Tulee mieleen lapsuuden kesät, tai pari kolme niitä kai oikeasti oli. Kesät, jotka vietettiin "Pärihamnissa", Berghamnissa Nauvon kupeessa. Kesät, joiden aikana isälleni kasvoi merirosvoparta kun partahöylä unohtui kotiin. Kesät, joiden aikana näin kyyn ja linnunpoikia. Joiden aikana maattiin auringon lämmittämällä kalliolla, opittiin soutamaan, nukuttiin vanhassa hetekassa.

Ehkä joskus voin kokea taas sen rauhallisuuden ja kiireettömyyden tunteen, merituulen tuivertaessa, kun iltateetä juodaan kynttilänvalossa ja ikkunan takana vyöryy meri.

Yksinasuvien köyhyydestä.

Olen miettinyt köyhyyttä paljon, enkä sitä sinällään tahdo aliarvioida. Tänään oli Aamulehdessä juttu, jossa kerrottiin ison siivun yksineläjistä elävän köyhyydessä. Esimerkkinä jutussa oli mies, jolle jäi vuokran jälkeen 385 euroa elämiseen. Miehellä ei ollut varaa digiboksiin ja omasta mielestään hän olisi ilman ystävien, sukulaisten ja seurakunnan apua kuollut jo nälkään.

Minun tuloni ovat opintotuki ja 10 tunnin viikkotyöstä saamani hyvä palkka. Asun pienessä kaksiossa yksin ja vuokran jälkeen käteen jää lähes prikulleen tuo sama summa. Ymmärtäisin köyhyyden, jos tuosta pitäisi maksaa asumiseen liittyviä kustannuksia, mutta mielestäni 10e päivässä kattamaan syömiset, kulkemiset, puhelin ja muut kunkin tarpeelliseksi kokemat asiat on ihan kelvollinen summa. Toki tässä keskustellaan elintasosta, johon on totuttu. Minä en joudu maksamaan sähköstä, vedestä, internetistä tai pyykkäämisestä ja julkisessa liikenteessä saan opiskelija-alennuksen.

Mutta toisaalta olen tämän vuoden aikana matkustanut omakustanteisesti kaksi viikkoa Englannissa, viikon Suomessa, syönyt monipuolista luomuruokaa ja Reilun Kaupan tuotteita, kulkenut kymmeniä juna- ja bussimatkoja, ostanut uusia vaatteita, käynyt elokuvissa...

En tiedä, käytänkö rahani jotenkin oudosti, mutta mielestäni usein köyhyydeksi mielletään mitä omituisimpia asioita.

Mitkä asiat kuuluvat ihmisen perustarpeisiin? Perusoikeuksiin? Kohtuulliseen toimeentuloon?

Pahoin pelkään, että...

... kaikki hyvät miehet on varattu.

Silmälasit jäivät pikkujouluihin, työkaverit onneksi ilmoittivat pelastavansa ne.

Pommin jäljiltä.

Voisi kuvitella, että se San Diegoon tipahtanut hävittäjä olisi käynyt täälläkin. Miten sairasloman aikana tavarat ovatkin lisääntyneet keskenään näin villisti?! Kotini on kuin pommin jäljiltä, en löydä mitään, enkä saa asioita aikaiseksi, kun on niin kauhea sotku. En jaksanut kääntää kuvaa, kuvatkoon outo kuvakulma kaoottisuutta myös..

Ostin tänään kenkiini luistonestojärjestelmän 27 eurolla ja lisää lääkkeitä. Olin siis aamulla taas TAYSissa, laserointia lykättiin, koska silmän pinta on edelleen rikki ja samea. Mutta ihanaa on se, ettei mun tarvitse enää laittaa tippoja 26 kertaa päivässä kuten vielä eilen, vaan 11 kertaa riittää!

Ollaan naapurin T:n kanssa vietetty Paskat miehet -teemapäiviä, haettiin toissailtana kolme leffaa ja ruuaksi on tarjoiltu kasvislasagnea (6-8 hengen annoksesta on syönyt 4 henkeä, jäljellä vielä kaksi kolmannesta...), joulutorttua ja glögiä! Fiilistelkää, fiilistelkää! Kuvat googlesta.

Syksy New Yorkissa.

Holiday.

Mona Lisa Smile.

Sairaslomatuotoksia ja häähumua.

Sain viimein pääteltyä pukinkonttiin nämä sukat, jotka ovat Made By Myselfin Tikrun ohjeella valmistetut. Lankana oli ihan tavallinen ruskea Nalle. Parempia kuvia mallista löytyy täältä
ja täältä.

Tänään myös naitettiin iskä ja M. :) Vihkipari ("nuori"pari) ja mummolan asukit lähtivät tavallisella taksilla, me taas odottelimme omaa tilataksiamme puolisen tuntia. Kotona syötiin siikatartaria, poroa, kaikenlaisia kasviksia ja jälkkäriksi Oulusta saakka tilattuja kakkuja. Sokerihumalassa innostuimme sitten ja vanhatkin nuortuivat. Esittelin ensin miten lusikan saa roikkumaan nenästään, jonka jälkeen ukki kertoi lapsuudenleikeistään. Kokeilkaapa kotona seuraavia! Tulitikkukisa. Kaikille osallistujille aski tikkuja, tarkoituksena saada kiinnitettyä mahdollisimman monta naamaansa. Kun tikun katkaisee ja katkaistua päätä painaa ihoon kiinni, se tosiaan tarttuu!

Reikä kädessä. A4-arkista tehdään putki, joka asetetaan kaukoputkeksi oikein silmän päälle. Otetaan kiintopiste. Vasen kämmen vasempaan silmään kiinni. Vie vasenta kättä putkea pitkin kauemmas silmästä, muista katsoa kiintopisteeseen koko ajan. Vasempaan käteen ilmestyy reikä. :) Tai näin minulle kerrottiin, itse en temppuun kykene.

Kunnes kuolema kaivaa meiltä silmät päästä.

Huomenna iskäni menee naimisiin ja tänään tahtoisin kaivella silmiäni hammastikulla, sillä ne tuntuvat todella kurjilta, kuivuvat päähän suorastaan. Onneksi tiistaina on taas tohtori, joka toivon mukaan keksii rohdon. Tänään aion olla vähän reipas ja tutkailla artikkelitietokantoja kandin työtä varten, mutta ehkäpä viikonloppuna putkautan tänne taas jotain vähän rikkaampaa sisältöä. :)

Ainiin, tutkimustulokset osoittivat, ettei silmiäni vaivaa mikään, edes se hyppykuppa. Pah! (Kupan poissaolo on tietysti positiivista, muttei nämä mun tuntemukset ja lääkärin omin silmin havaitsemat havumaiset muutokset sarveiskalvolla voi olla vain luulosairautta.)

Terveisiä täältä taas.

Vuorokauden kotona vietettyäni olen huomannut seuraavaa:

- 26 silmätippaa valveillaoloaikana on aika paljon, tekisi mieli kulkea munakellon kanssa, ettei mikään unohdu
- pimeässä liikkuminen on juuri niin hankalaa kuin kuvittelin, esim pihatiellä olevaa autoa en vain näe
- yliopistoruoka on pahaa
- teekkarius on miesvaltaista, kandiryhmässäni on lisäkseni yksi tyttö ja 10 poikaa
- ruoka on kallista, etenkin kun se pitää maksaa itse

Tilannekatsaus.

Terveisiä vain TAYSista, kaikki oli kiinni ja paikallaan! Sen sijaan maiseman harmaantuminen ja se, että koko silmä tuntuu yhdeltä isolta raapivalta roskalta, johtuu siitä että sarveiskalvossa oli nirauma. Olen joko raapaissut sitä jollain huomaamattani tai sitten siinä on jokin tauti. Vanupuikolla silmää kovasti kaiveltiin ja otettiin erilaisia bakteeri- ja virusnäytteitä. Tiesittekö, että silmäänkin voi tulla herpes, joka haittaa hetkellisesti näköä (miksi juuri tähän silmään?!). Lisäksi testaavat varmuuden vuoksi yhden sukupuolitaudinkin, joka voi tulla sarveiskalvolle myös. Seurusteluni päättymisestä on pian neljä vuotta, enkä tiennyt että sukupuolitaudit leviää miehistä unelmoimalla, varokaahan tytöt!

Ja taas mennään.

Nimittäin Tampereelle. Huonen näyttää, mennäänkö taas sairaalareissulle vai alkuperäisen suunnitelman mukaan jatkamaan opintoja. Takaisin linjoilla mitä luultavimmin perjantaina.

Pikkukirahvin ostaja!

Toimeennuin tänään vihdoin hoitamaan kirjojen myyntiasiaa eteenpäin, mutta Eija - nimeäsi klikkaamalla ei päässytkään yhteystietojesi jäljille :) Laittaisitko sähköpostia 17.12. mennessä, niin tiedän kuinka kirjan toimittaa? Osoitehan on siis ekoelamaa at hotmail piste com.