Kertausharjoitukset! Rippikoulun!

Helsingin seurakuntayhtymän opiskelijatyö järjesti opiskelijoille ja nuorille aikuisille Rippikoulun kertausharjoitukset -viikonloppuleirin Mustasaaressa. Formaatti oli kopioitu suoraan rippikoulusta, menetelmät ja aiheet, sketsit ja iltaohjelmat, musiikki ja hartauselämä. I-ha-naa. Taas tuli todistettua, että hyvä ja toimiva kaava toimii kyllä iästä riippumatta. Ryhmähenki oli alusta alkaen hyvä ja sain käydä rauhallisia keskusteluja, vaikka ihmisiä oli monenlaisista taustoista ja näkemyksistä. Nautin niin suunnattoman paljon, etten olisi ikinä osannut kuvitellakaan moista. Lauantaina näimme loistavaa bibliodraamaa, esittäjän mielikuvituksella höystettyä Raamatun kerrontaa siis ja puhuimme Jeesuksesta. Ja mitäpä olisi rippileiri ilman seksi ja seurustelu -työskentelyä.

Kaikkein ihaninta oli kuitenkin taas kerran se palautelappu, johon muut leiriläiset saavat kirjoittaa positiivista palautetta. Luin oman lappuni vasta kotona ja mietin, olenko todella niin mainio tyttö ja tyyppi, kuin mitä paperi antaa ymmärtää. Kiitos <3

Vänkytystä ja virkanaisainesta?

Meidän luennoilla vänkytetään taas.
Eksegetiikassa vänkytetään siitä, kirjoittiko Mooses todella Mooseksen kirjat, tietääkö luennoitsija vai Jeesus totuuden ja perustuuko tieteellinen Raamattu-tutkimus vain sille, että yritetään viedä uskolta pohja pois.
Systemaattisen teologian luennoilla vänkytetään siitä, tuliko silkkitien mukana uskonnollisia vaikutteita vai ei.
Kirkkohistoriassa vänkytetään siitä, "millainen ihminen kysyy, onko Afrikka kristitty manner?"

Minua turhauttaa niin, että olen puolivakavissani harkinnut koko opetuksen tenttimistä kirjatentteinä kotoa käsin. Fundamentalistit, joita meillä on luennoilla kolme, tuhlaa n. 150 muun opiskelijan ja professorin aikaa sen, minkä kerkeävät. Todella turhauttavaa.

Luennolla tekisi mieli huutaa ja pauhata, kehottaa rullaamaan turpansa ja vänkyttämään tauolla. Saa olla eri mieltä, mutta pitää pystyä perustelemaan ja argumentoimaan menemättä henkilökohtaisuuksiin.

En ymmärrä etenkään superkonservatiivisten, ei-evlut naisvänkyttäjien motiiveja olla koko yliopistossa, jota niin kovasti halveksivat.

***

Onneksi tänään oli Helsingin Changemaker-illassa radikaalipastori Kai
Sadinmaa puhumassa poliittisesta Jeesuksesta. Onneksi kirkossa on joitakin henkilöitä, jotka uskaltavat nostaa kissan pöydälle ja sanoa asioita ääneen.

Sillä on merkitystä, mihin kirkko rahansa investoi.
Sillä on merkitystä, ostetaanko kirkkoherralle työsuhdeasunnoksi miljoonaluokan kerrostaloasunto vai ei.
Sillä on merkitystä, mitä pappi sunnuntaina saarnassaan sanoo.
Sillä on merkitystä, antaako leski vähästään vai oliko koko jutussa kyse siitä, että instituutio vei köyhältä viimeisetkin pennit.

Lisää voi lukea vaikka täältä.
Tästä aiheesta jatkan vielä varmasti myöhemminkin.

***

Päivän kevennyksenä kerrottakoon, että EU-byrokratiassa on lystikkyytensä. Olen täytellyt ensimmäisiä EVS-vapaaehtoistyötä varten tarvittavia lomakkeita, jotka vastaanottava järjestö minulta vaatii ja selvittänyt mahdollisuuden suorittaa virallinen kielikoe Suomessa.

Yksi lomakkeista on tarkoitettu itsenäisen elämän taitojeni arviointiin, jotta EVS:n ajaksi voidaan räätälöidä tarvittavat tukitoimet. Kysymyksistä suurin osa on erinomaisia ja loputkin varmasti jonkun kohdalla tarpeellisia, vai mitäs tuumaatte näistä:

"Candidate is not afraid of being in public."

"Candidate can use the escalators properly."

"Candidate can find landmarks in a certain environment, for example a fridge in the kitchen."

"Candidate can talk with appropriate voice level in a conversation."

"Candidate can feed him/herself."

ja sitten mun lemppari

"Candidate can coordinate a wardrobe."
Tästä tulee monenlaisia mielleyhtymiä, kuinka moni teistä osaa koordinoida vaatekaappiaan?

Asiat etenee omalla painollaan.

Ensi kevään muutto hermostuttaa.
Mihin mahtuu kaikki tavarat?
Riittääkö rahat tavaroiden varastointiin?
Suostuvatko ystäväni huonekalujeni sijaiskodeiksi, jotta varastotilaa tarvittaisiin edes hieman vähemmän?

Ensi kesän työt ei hermostuta enää niin paljon.
Puhuin tänään puheluita ulkomaille.
Torstaina minusta puhutaan siellä.
Perjantaina puhun ulkomaille uudelleen.
Asiat toivottavasti alkavat rullata ja sitten tiedän, miten suhtaudun pian alkaviin kesäteologihakuihin.

Ensi syksyn Belgia ja EVS ei oikeastaan huolestuta ollenkaan.
Jos ei tärppää, voin aina jatkaa opintojani täällä.
EU on hidas eikä etenemisnopeuteen voi vaikuttaa, joten turha murehtia.
Lähetin eilen sähköpostia ja toivottavasti ensi viikolla tiedän, kuinka prosessi etenee syksyn ja talven mittaan.
Hakemus pitää jättää neljän kuukauden kuluttua.

Elämä on pysäkkejä.

Kotoa muutettuani olen alkanut oivaltaa elämän luonnetta hiljalleen. Että löytyy ystäviä, joiden kanssa kuljetaan vuosi tai muutama, sitten tiet erkanevat ja yhteydenpito joko säilyy tai ei, muuttaa muotoaan joka tapauksessa. Olen ymmärtänyt, ettei elämä mene niinkuin sen suunnittelee, että isovanhemmatkin pohtivat, valitsivatko oikean puolison tai surevat sitä, että ovat yksin, kun sopivaa kanssamatkustajaa ei löydy.

Olen ymmärtänyt, että joidenkin ihmisten kanssa ollaan kuin bussipysäkillä, kohdataan aidosti, mutta sitten mennäänkin eri bussiin. Viikonloppuna kohtasin norjalaisen, tai oikeammin hän kohtasi minut, liittyi seuraan ja kysyi mukaansa. Piti siitä, kun puhui tauotta ja minulla oli mielipiteitä. Yleensä ihmiset ärsyyntyvät. Valvoimme toisten nukkuessa, puhuimme Jumalasta ja tulevaisuudesta, opiskelusta ja politiikasta, arvoista ja ideologioista. Sekin selvisi, miten pari vuotta päässäni askarruttanut fysiikan tenttitehtävä olisi ratkaistu.

Mikä sai toisen menemään valitsemaan eri bussin, en tiedä. Ehkä tiemme erosivat pysäkillä, koska minä uskon Jumalaan ja hän ei, koska minä en olekaan aina räväkkä vaan toisinaan myös mietteliäs ja epävarma. Hän valitsi toisen tien, mutta ainakin minä uskallan taas toivoa, että on myös muita miehiä, joilla on aivot.