Terveisiä Keski-Suomesta. Paikallinen kahvila tarjoaa asiakkailleen ilmaisen netin, joten voitte arvata, missä olen äidin työpäivät viettänyt. Kotonakin olisi voinut olla, mutta sekä eilen että tänään ohjelmaan on kuulunut myös aktiviteetteja keskustassa, enkä täällä osaa bussia käyttää sitäkään vähää, on lopputulos tämä. Tai kyllähän sitä vielä käyttäisi, ainakin keskustan suuntaan, mutta kun se kulkee todella harvoin (kerran, pari tunnissa) eikä äidin luona ole nettiä tai aikataulukirjaa...
Noniin, ilokseni kuitenkin ilmoitan, että myös tähän Suomen Betlehemiin (hepr. leivän tai jyvän talo, asumus) alias Ryynibyyhyn on tullut Punnitse ja Säästä! Niinpä punnitsin eilen mukaani pähkinättömiä kuivahedelmäherkkuja, en ehkä ihan ymmärrä liikkeen nimen ensimmäistä sanaa. Suosittelen kuitenkin kaikille, valikoima mitä mainioin.
Nautin eilen myös jalkahoidosta, joka oli äidiltä etukäteen saatu joululahja. Noin muuten joulu äitini luona tulee olemaan vähälahjainen, jokaiselle on yksi tai kaksi pakettia, minulle todennäköisesti vain kämppikseltä saatu. En ole ollut tuhma, mutta äitini paketoi jalkahoidon ja tammikuisen kotimatkan Itävallasta Suomeen.
Matkakutkutusta on ilmassa, keväällä tahtoisin Utöhön ja ehkä Lontooseen Merimieskirkon pääsiäismyyjäisiin, mikäli koulu antaa myöten ja voin matkustaa junalla. Matkaseurakin olisi jo vähän mielessä, vaikkei kovin myöntyväinen taidakaan asialle olla. Myös Kolari odottaa. Ensi syksynä tahtoisin Amerikkaan ja vuoden päästä keväällä Japaniin. Rahoitus ja aikataulut vielä auki, mutta tahtoisin olla vähän pidempään kuin tovin, koska lentäen on kuljettava.
Suhteeton painiskelu jatkuu, yritän ulkoistaa nämä ajatukset.
Toinen viime päivinä paljon mielen päällä ollut asia on Auschwitz, sillä matkaan Krakovaan puolentoista viikon kuluttua ja olen kallistumassa sille kannalle, etten voi keskitysleiriä ohittaa. Olen optimisti ja ajatusmaailmassani pyörii usein ajatus ihmisen hyvyydestä. Siitä, että synti ja pahuus on jotain, mikä on tahrannut pohjimmiltaan hyvän ihmisen. Luterilaisempi (ja kristitympi?) ajatus kuitenkin lienee, että ihminen itsessään on pohjimmiltaan paha ja syntinen. Keskitysleiri muistuttanee siitä.
Gilmoren tytöt -addiktio on saavuttanut valtavat mittasuhteet, sarjan puoliväli häämöttää. (N., voitko tuoda lisää, jos käyt luonamme loman aikana?)
Joulupaketeista puuttuu kahdet villasukat, joista toiset saavuttavat kohteensa vasta joulun jälkeen, joten kiire on vain yksillä sukilla.
Etukäteen jo hirvittää kevät, kiireinen ja hektinen kevät, mutta toisaalta se asettanee asioita mittasuhteisiinsa. Niin kauan, kun itseluottamus tietyissä asioissa on sillä tasolla, että "anteeksi, olen tosi pahoillani, että pidän susta tosi paljon", lienee vähän petrattavaa. Näihin teiniangstisiin tunnelmiin päätän tämän postauksen. Niin ja hei, teineistä puheenollen, ensi kesän työnhaku on täydessä vauhdissa, joskaan vanha kotiseurakunta ei pyytänyt minua edes haastatteluun. Pah!
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
lauantai 19. joulukuuta 2009
Viime päivien viemää.
Viime päivinä olen käyttänyt joululomani ensimmäiset hetket hyvin pitkälti N:lta lainaamieni Gilmoren tyttöjen parissa. Jaksoja on mennyt päivittäin sellaiset määrät, etten kehtaa tunnustaakaan.
Tänään oli ohjelmassa brunssi Primulassa M:n kanssa ja paluumatkalla eksyimme Puluun, jossa saimme vähän kummallista palvelua, mutta ostin kuitenkin korvikset, vaikkei minulla ole reikiä! Lopputuloksena kuitenkin on, että aikani ronkittuani löysin toisesta korvastani valmiin vanhan reiän, jonka luulin menneen vuosien saatossa umpeen. Ilahduttavaa, koska aioinkin hankkia reiän juuri siihen korvaan, en toiseen, joka aikaisemmalla reikäkierroksella oti itseensä.
Kolmantena olen vatvonut kestosuosikkiaihettani eli suhteetonta parisuhteettomuuskriisiä, joka pukkaa päälle aika ajoin. Olen päätynyt siihen, että ala-asteella asiat olisi voinut hoitaa kätevästi esim. luokkakaverin tai kirjevihkon välityksllä, yläasteella laittaa kaverin asialle tai muuten vaan pariutua jonkun toisen yhtä epätoivoisen teinin kanssa. Nyt, kun ympärillä ihmiset muuttavat yhteen, kihlautuvat, saavat lapsia ja menevät naimisiinkin kai hiljalleen, hiipii epätoivo välillä kehiin. Ja kaiken tämän kruunaa se, että en saa suutani auki ja olen skeptinen jo etukäteen suun avaamisen seurauksista. Akward silence ja sillä lailla!
Noniin, away with the self pitying, tilannehan on sellainen, että tämä neiti on suorittanut vuoden leipuriennätyksen ja tehnyt litran pullataikinan (tai kaksi puolen litran taikinaa) ja kaksi piimäkakkua, joulu sais nyt tulla. Myös se laiska viikkosiivooja sais tulla :P
lauantai 12. joulukuuta 2009
Irokeesipipo!
Tämä menee pukinkonttiin, ohje on Pretty in punk -kirjasta, jossa ei tosin kerrottu, että irokeesin langat pesukoneessa huopuessaan huopuu tosiaan sellaisiksi viinirypäleen kokoisiksi kököiksi... Niiden suoristamiseen ja aukirepimiseen meni pitkälle kolmatta tuntia ja nyt sormiin sattuu. Lopputulokseen olen tyytyväinen kyllä.Tukka putkella.
Takana on kaksi syksyn ehkä hulluimmista päivistä. Tänään en edes muistanut, mitä eilen illalla tein, olinko eräissä pikkujouluissa, kun minulta sitä kysyttiin... Eilen aamulla vähän raivasin kotia ja tein mummin ohjeella ryynileipää. T. kävi kylässä, valitsi poistovaatepinostani itselleen vetimiä ja sai teekaapistani täydennystä. Joimme teet ja suuntasimme keskustaa kohti, kävin Helsingissä vierailevan isän kanssa pikalounaalla, josta kipitin luennolle, josta puolen tunnin kuluttua kipitin vuoden viimeiseen Changemaker-tiimipalaveriin ja sieltä edelleen kiitosaterialle ravintolaan, josta kotiin kahdeksan jälkeen. Tänään starttasin yhdeksän jälkeen Selloon silmälääkäriin, jossa viime viikon näkökenttäkartoitus oli hukattu, onneksi saivat sen toisesta toimipisteestä faksilla. Silmälääkäristä paineltiin N:n kanssa Stadiumiin, josta löysin toppahousut, joiden ostamista olen vuosia lykännyt. Uudet on oranssit, kuten takkikin, joten jos näette jättiporkkanan pääkaupunkiseudulla, niin tulkaahan tervehtimään... Apteekissakin kävin, sain jälleen kerran kysymyksiä siitä, olenko hakenut Kelalta korvauksia. Ilmeisesti pitkäaikaissairaiden lääkkeitä korvataan, mutten tiedä, ovatko minun lääkkeeni korvauksen piirissä. Täytyy selvittää. Sitten vielä Prisma-kierros, jonka loppusumma oli järkyttävät 70 euroa! En voi käsittää. Prismasta sitten kotiin, jääkaappi- ja pakastinkamat kylmään, ryynileipäpala nassuun ja ratikalla Töölöön sikapiikille. Sain itseni jopa YTHS:n hammaslääkäriosastolle, jossa selvisi, että viisaudenhammasröntgenissä voi käydä milloin vain haluaa. Menen maanantaina klo 8, jos suinkin jaksan ja varaan sitten samaan syssyyn hammaslääkärin ja suuhygienistin helmi-maaliskuulle, josta ensimmäiset uudet ajat tulevat maanantaina jakoon. Asiat etenee, jee! Sitten pikapikaa keskustaan, Tampereen opiskelukaveri T:n kanssa pikalounaalle ja sitten taas V:n kanssa kotiin, kun tämä tuli katsastamaan vaatepinon tarjontaa. Sitten pikapikaa kuoron joulukonserttia varten Alppilan kirkkoon, harjoitukset, kolmen nuoteistani puuttuvan laulun sanojen pänttäystä, keikka ja kuoronjohtajan luo glögille. Nyt voisikin sitten kaatua sänkyyn.
Mutta vielä ennen sitä tahdon kertoa teille, että olen nyt virallisesti 100% invalidi, lääkäri ihmetteli aiempaa haitta-astettani sen kuultuaan, sillä "ilman muuta tuolla näöntarkkuudella pitäisi haitta-asteen olla 100%". Niinpä niin, onneksi selvisi nyt. Tämähän vaikuttaa nimittäin verotukseen, vammaistukeen, Helsingin matkakortin hintaan ja varmasti vielä johonkin muuhunkin, mitä en ole osannut edes ajatella. Pistekurssille pitäisi hakea (ja siihen ensin lääkärintodistus), samoin avustaja-asia pitäisi viimein saada vireille, invaparkkilupakaan ei olisi pahitteeksi. Byrokratian pyörittelyä siis luvassa koko kevääksi.
Kotikin on kuin hävityksen kauhistus, mun assistentti on varmaan ottanut lomaa. Ainiin, eiku, eihän mulla ole sellasta.
Mutta vielä ennen sitä tahdon kertoa teille, että olen nyt virallisesti 100% invalidi, lääkäri ihmetteli aiempaa haitta-astettani sen kuultuaan, sillä "ilman muuta tuolla näöntarkkuudella pitäisi haitta-asteen olla 100%". Niinpä niin, onneksi selvisi nyt. Tämähän vaikuttaa nimittäin verotukseen, vammaistukeen, Helsingin matkakortin hintaan ja varmasti vielä johonkin muuhunkin, mitä en ole osannut edes ajatella. Pistekurssille pitäisi hakea (ja siihen ensin lääkärintodistus), samoin avustaja-asia pitäisi viimein saada vireille, invaparkkilupakaan ei olisi pahitteeksi. Byrokratian pyörittelyä siis luvassa koko kevääksi.
Kotikin on kuin hävityksen kauhistus, mun assistentti on varmaan ottanut lomaa. Ainiin, eiku, eihän mulla ole sellasta.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Kotikoulu-dokumentti
Kotiäidin luomulaaksossa pohdiskeltiin kotikoulua ja vinkattiin tästä dokumentista. Olipa kerrassaan mielenkiintoinen, jostain syystä asia kiinnostaa - ehkä ilmiön vierauden vuoksi? Monenlaista jäin miettimään ohjelman katsottuani.
Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.
Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)
Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.
Mitäs te muut tuumaatte?
Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.
Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)
Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.
Mitäs te muut tuumaatte?
tiistai 8. joulukuuta 2009
Joulupuuhaa.
Pitkään jatkunut voimapaperin metsästys on päättynyt. Vuosien saatossa olen haaveillut ruskeasta paketointipaperista ja käyttänyt väliaikaisratkaisuna ukin jemmaamaa kaakeliuunin kappaleiden pakkauspaperia (kyllä, ukkini jemmaa kaiken), joka on ollut melko ohutta ja lisäksi vetelee viimeisiään. Viime viikolla sain kuuman vihjeen, jonka perusteella tänään hurautin Bauhausiin. Ja voitto kotiin! 30 metrin rulla (erittäin paksua) ruskeaa paperia irtosi alle kymmenellä eurolla. Ensimmäiset paketit, veljen pienempi ja äidin suuri ja pehmoinen poncho on nyt pakattu ja tämä samainen paperi sopii paremmin kuin hyvin myös noille usein niin hankalille pehmeille paketeille. Halleluja!
Pienoinen joulustressi alkaa pukata päälle, sillä veljiä ja velipuolia on siunaantunut viime vuosina yllin kyllin. Yritän olla lahjoissani käytännöllinen ja eettinen, ekokin mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna olen suunnitellut standardipaketin useampaan osoitteseen, mutta jokaiseen pakettiin on vielä itse neulottava melkoinen määrä sisältöä. Joitain lahjoja vielä uupuukin: isän ja vaimonsa yhteisen paketin teemana on tänä vuonna "energia". Sisältöehdotuksia otetaan vastaan. Pikkuveljen (11v, 5. luokkalainen) paketti on niinikään vielä kovin avoin. Etenkin sitä varten vinkkejä kaivataan.
Koti on kuin hävityksen kauhistus, ensi viikon tentit kauhistuttavat nekin ja joululomareissua Keski-Eurooppaan pitäisi kiireen vilkkaa suunnitella. Perjantain silmälääkärireissulla viisastuttuani uskaltanen jo suunnitella reitinkin loppuun asti ja viimeistellä aikataulut sun muut.
Pahoittelen hiljaiseloa! Mitä teille kuuluu?
Pienoinen joulustressi alkaa pukata päälle, sillä veljiä ja velipuolia on siunaantunut viime vuosina yllin kyllin. Yritän olla lahjoissani käytännöllinen ja eettinen, ekokin mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna olen suunnitellut standardipaketin useampaan osoitteseen, mutta jokaiseen pakettiin on vielä itse neulottava melkoinen määrä sisältöä. Joitain lahjoja vielä uupuukin: isän ja vaimonsa yhteisen paketin teemana on tänä vuonna "energia". Sisältöehdotuksia otetaan vastaan. Pikkuveljen (11v, 5. luokkalainen) paketti on niinikään vielä kovin avoin. Etenkin sitä varten vinkkejä kaivataan.
Koti on kuin hävityksen kauhistus, ensi viikon tentit kauhistuttavat nekin ja joululomareissua Keski-Eurooppaan pitäisi kiireen vilkkaa suunnitella. Perjantain silmälääkärireissulla viisastuttuani uskaltanen jo suunnitella reitinkin loppuun asti ja viimeistellä aikataulut sun muut.
Pahoittelen hiljaiseloa! Mitä teille kuuluu?
tiistai 1. joulukuuta 2009
Runosuonessani on tilapäinen tulppa.
Opiskelut hyökyy yli ja ympäri, viikonloppuna juhlistetaan veljen valkolakkia ja joulu ja joulunalustentit lähenee uhkaavasti. Opintopisteitä ei näy eikä kuulu ja ekoilutkin on olleet varsin vähissä. Tänään sentään edistyi Silmäklinikan asia, kun eilen potilasasiamieheltä saatu lomake tuli pukattua postiin - kirjallinen muistutus ja selvityspyyntö ylilääkärille.
Kamalasti pitäisi kaikkea. Soittaa YTHS:lle, tiedustella sieltä silmälääkäriasioita ja varata aika hammasröntgeniin ja -lääkäriin. Soittaa HUS:iin ja tiedustella lääkärintodistusta pistekurssia varten ja kuntoutusohjaaja-aikaa kuntoutussuunnitelman päivittämistä varten. Olla yhteydessä sossun vammaispalveluosastoon, jotta avustaja-asiat saataisiin alulle. Ja sitten, lopulta, täyttää ne pistekurssihakemukset Näkkärikeskusliiton aluesihteerin kanssa ja ottaa härkää sarvista, varata aika isoon K:hon ja kysyä kelantädiltä, että miten asiat oikein on sen vapaaehtoistyövuoden suhteen. Lamauttaa tämä asioiden määrä.
Kamalasti pitäisi kaikkea. Soittaa YTHS:lle, tiedustella sieltä silmälääkäriasioita ja varata aika hammasröntgeniin ja -lääkäriin. Soittaa HUS:iin ja tiedustella lääkärintodistusta pistekurssia varten ja kuntoutusohjaaja-aikaa kuntoutussuunnitelman päivittämistä varten. Olla yhteydessä sossun vammaispalveluosastoon, jotta avustaja-asiat saataisiin alulle. Ja sitten, lopulta, täyttää ne pistekurssihakemukset Näkkärikeskusliiton aluesihteerin kanssa ja ottaa härkää sarvista, varata aika isoon K:hon ja kysyä kelantädiltä, että miten asiat oikein on sen vapaaehtoistyövuoden suhteen. Lamauttaa tämä asioiden määrä.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
To David.
Kohta vedän päälleni hameen ja otan suunnaksi postitoimiston. Postiin menee kirje ja pari suklaapatukkaa Davidille, jonka tapasin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ensimmäistä kertaa. Miekkosen olemus oli kovin lämmin ja läsnäoleva, irkkulaisittain hän kysyi mitä kuuluu, "how are you?" odottamatta sen suuremmin vastausta, mutta kysyi myös enemmän. Olin näkevinäni pilkettä silmäkulmassa, joten päätin testata asiaa ja David tarttuikin heti ensimmäiseen ojentamaani vitsintynkään. Seuraava puolituntinen oli ehdottomasti yksi ilahduttavimpia, turvallisimpia, hauskimpia ja ystävällisimpiä koko reissuni aikana.
David on Shannonin lentokentän työntekijä, joka avustaa matkustajia, joilla on erityistarpeita. Puhelias ja huumorintajuinen nuori mies, joka todella kohtasi ihmisen eikä vain mekaanisesti ohjannut portaita alas ja aulan kautta linja-autoon vaan toden totta tahtoi viedä minut aulaan hetkeksi istumaan, koska "it's so freaking cold outside, I'm not gonna leave you out there" ja roudasi kamani bussiin sisälle asti ja kuulin kuinka poistuessaan selitti vielä kuskille ummet ja lammet siitä, mihin tyttö pitää jättää ja miten hän tahtoo kuskin varmsitavan, että pääsen taksiin.
Tein vähän salapoliisityötä ja sain ensin selville, mihin voin lähettää yllätyksen ja pienellä lisäselvittelyllä selvisi Davidin etunimikin. Nyt suuntaan postiin, suklaapatukat kirjekuoreen ja ilahdutusposti menemään!
David on Shannonin lentokentän työntekijä, joka avustaa matkustajia, joilla on erityistarpeita. Puhelias ja huumorintajuinen nuori mies, joka todella kohtasi ihmisen eikä vain mekaanisesti ohjannut portaita alas ja aulan kautta linja-autoon vaan toden totta tahtoi viedä minut aulaan hetkeksi istumaan, koska "it's so freaking cold outside, I'm not gonna leave you out there" ja roudasi kamani bussiin sisälle asti ja kuulin kuinka poistuessaan selitti vielä kuskille ummet ja lammet siitä, mihin tyttö pitää jättää ja miten hän tahtoo kuskin varmsitavan, että pääsen taksiin.
Tein vähän salapoliisityötä ja sain ensin selville, mihin voin lähettää yllätyksen ja pienellä lisäselvittelyllä selvisi Davidin etunimikin. Nyt suuntaan postiin, suklaapatukat kirjekuoreen ja ilahdutusposti menemään!
Kertakaikkiaan ohi on.
Päivät ja illat meni maisemia katsellessa, pubissa oli paljon ihmisiä, joten ilman kosteus oli sitten sen mukainen.
Kahvilan sedät (irkku ja italialainen) eivät päässeet yksimielisyyteen suklaiden pähkinättömyydestä, joten turvautuivat maistamiseen, mutta eivät senkään jälkeen olleet yksimielisiä... :DReissu nimittäin. Palasin aamutuimaan, matkustettuani kellon ympäri. Lähdin eilen tulvivasta Galwaysta reilusti ajoissa, jo 17.30 bussilla, sillä tulvien takia on teitä ollut Irlannissa paljon poikki eikä matkojen kestoja osannut tarkasti arvioida oikein kukaan. Ensimmäinen tunti ajettiin 50km/h moottoritiellä, josta oli käytössä vain toinen puoli - Irlannissa lienee joku jättimäinen tötterövarasto, sillä niitä punavalkoisia liikennekartioita oli satojen kilometrien matka tien molemmin puolin metrin välein! Olin kentällä jo yhdeksän jälkeen ja löysin OCS-karsinan, OCS on siis firma, joka hoitaa Irlannin lentokentillä erityismatkustajia. Sielläpä käytiinkin vilkasta Twilight-keskustelua, kun esimies oli sarjaan niin koukussa, että tämän äiti oli metsästänyt vielä julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksen, jota se sitten töissä lueskeli. :) Kentällä oli aivan jäätävän kylmä, metallinen penkki ei lämmennyt lainkaan, vaikka istuin paikallani pari tuntia! Avustajapoikaa nauratti, kun väitin etten Suomessa koskaan palele niin kovasti. Lento kulki Riian kautta, inhottavaa välilaskusaastutusta, mutta taloudellisesti ainoa vaihtoehto, kun Raikku ja AerLingus eivät tällä hetkellä Suomeen liikennöi.
On hyvä olla kotona, 11 päivää ja viisi maata on aika tiukka rutistus. Toisaalta jäi niin kauhea ikävä, etten muista milloin olisi ollut. Saksaa en niinkään kaipaa, mutta Belgia, ranskankieli ja ihana T! Nyt olen uutta tarmoa täynnä, keväällä teen HUS:n kanssa uuden kuntoutussuunnitelman ja otan yhteyttä Kelaan, jotta EVS-vapaaehtoisvuosi voisi toteutua. Ranska näytti hyviä puoliaan, Pariisi oli kaunis. Lontoo on aina se sama ihana Lontoo, merimieskirkko se sama keidas kaikessa absurdiudessaan. Suomalainen identiteetti on jännä juttu, se saa ihmiset haalimaan purkkihernaria, sinappia, HK:n sinistä lenkkiä, savukalaa, poropateeta, suklaata ja lakritsaa, jopa vihreitä kuulia. Minulta kysyttiin pahoitellen myös sitä, miksei tarjolla ole punajuurisalaattia! Ehkäpä, ehkäpä, tieni johtaa vielä sinnekin töihin. Ja Irlanti. Menomatkan avustajapoika oli niin hulvaton ja hurmaava, että kohta ruokakauppareissulla vien postiin kirjeen, johon ostan suklaapatukan höysteeksi. Miekkosen nimeä en toki tiedä, mutta olen hyvinkin saanut haltuuni jo yhteystiedot tämän työmaalle. Olisiko Irlanti kenties se maa, jonne voisin mennä vaihtoon?
On hyvä olla kotona, 11 päivää ja viisi maata on aika tiukka rutistus. Toisaalta jäi niin kauhea ikävä, etten muista milloin olisi ollut. Saksaa en niinkään kaipaa, mutta Belgia, ranskankieli ja ihana T! Nyt olen uutta tarmoa täynnä, keväällä teen HUS:n kanssa uuden kuntoutussuunnitelman ja otan yhteyttä Kelaan, jotta EVS-vapaaehtoisvuosi voisi toteutua. Ranska näytti hyviä puoliaan, Pariisi oli kaunis. Lontoo on aina se sama ihana Lontoo, merimieskirkko se sama keidas kaikessa absurdiudessaan. Suomalainen identiteetti on jännä juttu, se saa ihmiset haalimaan purkkihernaria, sinappia, HK:n sinistä lenkkiä, savukalaa, poropateeta, suklaata ja lakritsaa, jopa vihreitä kuulia. Minulta kysyttiin pahoitellen myös sitä, miksei tarjolla ole punajuurisalaattia! Ehkäpä, ehkäpä, tieni johtaa vielä sinnekin töihin. Ja Irlanti. Menomatkan avustajapoika oli niin hulvaton ja hurmaava, että kohta ruokakauppareissulla vien postiin kirjeen, johon ostan suklaapatukan höysteeksi. Miekkosen nimeä en toki tiedä, mutta olen hyvinkin saanut haltuuni jo yhteystiedot tämän työmaalle. Olisiko Irlanti kenties se maa, jonne voisin mennä vaihtoon?
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Tilannekatsaus, matkapäivä nro 5.
Lensin Düsseldorfiin (29e) ja junailin pummilla (vahingossa) Kölniin. Tai siis Köln oli suunniteltu, pummi oli vahinko. Hostelli oli aseman kupeessa, huoneeseen kuului noin viiden kirkon kellot ja aseman kuulutukset sekä toki mökä, jota hostellissa asuva puolikas Chile piti. Nukuin kuitenkin hyvin, joskin tosi omituisesti klo 21-05 (!)... Ravintolailta, aamukävely autioilla kaduilla ja croissant kahvilassa ennen kuin testasin suloisen Bahnhofsmission-pojan saattopalvelun ja hurautin junalla (15e) Liègeen, jossa minua oli asemalla odottamassa elokuiselta Saksan matkalta tuttu, niin ikään ihana T. ja kuuma vohveli, ah! Ihasteltiin aseman arkkitehtuuria ja matkailtiin taidemuseoon, jonne tuli myös bisnesmies S. Museon jälkeen hurautin tämän liikemiehen kaksipaikkaisella urheiluautolla tämän kämpille, T. käveli. Sitten kahvilaan, josta illalliselle EVS-vapaaehtoisten talolle ja unta palloon. Maanantaina Saksan matkalta tuttu A. nouti minut aamulla, kipitettiin läpi lukuisia potentiaalisia EVS-kohteita ja kohtasin näkövammaisjärjestön toimistokissat sekä takapihan lampaat ja Cedric-aasin, huomatkaa että ne siis asuivat 5min bussimatkan päässä Tampereen kokoisen kaupungin keskustasta! Illalla piipahdin T:n kanssa S:n luona, josta matka jatkui illalliselle kyläpaikkaan ja edelleen improvisaatiokeikalle ja sieltä kotiin. Pidin Belgiasta kovin, lisää raporttia saatte kun palaan Suomeen ja saan asioita prosessoitua. Eilen sitten matkailin Eurolinesin bussilla (27e) Pariisiin, josta sitten seikkailin metrolla ja junalla edelleen Troyesiin E:n luokse. Täällä on mahtavaa, käytin elämäni ekaa kertaa itsepalvelupesulaa, jossa asui ylikohtelias spurgu ja sitten viritimme kuivausoperaation, josta teille tässä vähän piristäviä kuvia. Huomatkaa myös talon "hieman" erikoinen ulkoasu. Kerrottakoon, että asunnoissa yksi sisäseinä on 70-luvun yrjönvihreää ja alakerran käytävä on pinkki ja porraskäytävässä yhden kerroksen kohdalla lasiseinä, niinikään merisairaan vihertävän keltainen.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Reissutauko.
Kuten ehkä olette huomanneet, ei esimerkiksi niitä luvattuja käsityökuvia ole vielä(kään) tullut. Eikä tule ihan hetkeen, lähden nimittäin huomisten Changemakerin syntymäpäivien jälkeen 11 päivän Euroopan turneelle, jonka jälkeen on ohjelmassa tiukkaa opiskelua. Mikäli en matkan varrelta pukahda ja anna väliaikatiedotetta, kuulette ekosta ja elämästä seuraavan kerran lähempänä joulukuun vaihdetta. Olkaa kiltisti, tontut lienee jo liikkeellä, ainakin silloin kun palaan. Ehkäpä, jos muistan ja matkapakaasiini mahtuu, voin tuoda mukanani jotain arvottavaksikin. Kerrottakoon, että koko reissuun lähtee mukaan pienen pieni rinkka, jossa seuraavat tavarat:
kreikan kirja
pino silmä- ja matkalippupapereita
muistikirja
tuliaismuistikirja, kivituikku ja herkkuja
neljät alushousut
kahdet sukat
kahdet sukkahousut
legginsit
villasukat ja säärystimet
neule, puikot, lankaa ja neuloja
kaksi pitkää toppia
tpaita
kaksi pitkähihaista teepaitaa, joista toinen oikeastaan retro froteepaita
farkut
hame
villatakki
neuletakki
toilettikassin riisuttu sisältö
parit laturit
kännykkä, iPod ja äänikirjahölötin
kangaskassi ja ohut olkalaukku
kiikari, passi, suurennuslasi, keppi
Kuva Googlesta.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Keittiöstä: Porkkanapihvit.
Olen koko syksyn potenut jonkinlaista ideattomuutta, mitä ruoanlaittoon tulee. Tänään tartuin aamupalalla keittokirjaan ja kas, ensiavauksella löytyi ohje, johon tarvikkeet oli jo omasta takaa. Porkkanapihvien kanssa tarjosin perunamuusia, ohje on Tonnikalan tuolla puolen -keittokirjasta.
250g porkkanoita, siis neljännespussi luomuporkkanoita
1/2 dl riisiä
1 1/2 dl vettä
ripaus suolaa
loraus öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
valkopippuria
Porkkanat kuorittiin ja raastettiin, raaste hulautettiin pannulle öljyyn kuullottumaan viideksi minuutiksi. Riisit keiteltiin kypsäksi ja sitten porkkana ja riisi sekoitettiin kulhossa ja annettiin jäähtyä. Jäähtyneeseen porkkanariisiin lisäsin suolan, valkopippurin, jauhot ja kananmunan, sekoitin ja lykin seoksen kokkareina uunipellille. Uunin lämmetessä 175 asteeseen muotoilin pihvejä hieman, niin että lopputulokset olivat suunnilleen senttimetrin paksuisia. Kuumassa uunissa pihvit viihtyivät vartin. Ilman lisukesalaattia ruokaa riitti kahteen tai kolmeen annokseen, salaatin kanssa varmasti ihan hyvä pääateria neljälle.
Ensi kerralla teen tupla- tai triplasatsin ja pakastan loput.
250g porkkanoita, siis neljännespussi luomuporkkanoita
1/2 dl riisiä
1 1/2 dl vettä
ripaus suolaa
loraus öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
valkopippuria
Porkkanat kuorittiin ja raastettiin, raaste hulautettiin pannulle öljyyn kuullottumaan viideksi minuutiksi. Riisit keiteltiin kypsäksi ja sitten porkkana ja riisi sekoitettiin kulhossa ja annettiin jäähtyä. Jäähtyneeseen porkkanariisiin lisäsin suolan, valkopippurin, jauhot ja kananmunan, sekoitin ja lykin seoksen kokkareina uunipellille. Uunin lämmetessä 175 asteeseen muotoilin pihvejä hieman, niin että lopputulokset olivat suunnilleen senttimetrin paksuisia. Kuumassa uunissa pihvit viihtyivät vartin. Ilman lisukesalaattia ruokaa riitti kahteen tai kolmeen annokseen, salaatin kanssa varmasti ihan hyvä pääateria neljälle.
Ensi kerralla teen tupla- tai triplasatsin ja pakastan loput.
Kuinka monta elämäsi miestä voit tavata viidessä tunnissa?
(Vaihtoehtoinen otsikko: Kuinka paljon saa kaivata toista ihmistä?)
Ystäväni lähtee pohjoiseen seurakuntapastoriksi pieneen seurakuntaan, jossa lisätään h-kirjain lähes kaikkiin sanoihin. Tänään oli läksiäiset itäisessä kaupunginosassa ja tapasin lukuisia näkövammaiskasvoja, jotka olivat minulle aiemmin vain nimiä tai nettituttuja.
Menomatkalla mietin, saako taksikuskia kosia. Olimme samalla aaltopituudella alusta saakka ja miekkonen jäi taksinsa kanssa vielä odottelemaan ystävän alaovelle, kunnes pääsin sisään. Juttu, matkatarinat ja -vinkit jäivät kesken, harmitti ihan. Naurettiin hullun lailla takapenkin istuinlämmittimelle, transilvanialaiselle kotipolttoiselle viinalle ja sille, miten aina kannattaa lähteä reissuun, vaikka itse reissu olisikin kamala. Toinen meistä tekee kahta työtä voidakseen matkustaa, toinen opiskelee kahdessa yliopistossa voidakseen matkustaa. Oli hyvä kohtaaminen.
Kemuissa oli miekkonen, josta olin kuullut aiemmin vain nimen. Ehdittiin illan aikana puhua vaikka mistä, kehitysyhteistyöstä, näkemisen kaipuusta, toivosta, seksuaalivähemmistöistä, eri järjestöistä... Sekin oli hyvä, joskin vähän hämmentävä kohtaaminen.
Nyt olen lukenut sähköpostit ja blogit ja harkitsen unia. Blogattavaa olisi vaikka kuinka.
Ystäväni lähtee pohjoiseen seurakuntapastoriksi pieneen seurakuntaan, jossa lisätään h-kirjain lähes kaikkiin sanoihin. Tänään oli läksiäiset itäisessä kaupunginosassa ja tapasin lukuisia näkövammaiskasvoja, jotka olivat minulle aiemmin vain nimiä tai nettituttuja.
Menomatkalla mietin, saako taksikuskia kosia. Olimme samalla aaltopituudella alusta saakka ja miekkonen jäi taksinsa kanssa vielä odottelemaan ystävän alaovelle, kunnes pääsin sisään. Juttu, matkatarinat ja -vinkit jäivät kesken, harmitti ihan. Naurettiin hullun lailla takapenkin istuinlämmittimelle, transilvanialaiselle kotipolttoiselle viinalle ja sille, miten aina kannattaa lähteä reissuun, vaikka itse reissu olisikin kamala. Toinen meistä tekee kahta työtä voidakseen matkustaa, toinen opiskelee kahdessa yliopistossa voidakseen matkustaa. Oli hyvä kohtaaminen.
Kemuissa oli miekkonen, josta olin kuullut aiemmin vain nimen. Ehdittiin illan aikana puhua vaikka mistä, kehitysyhteistyöstä, näkemisen kaipuusta, toivosta, seksuaalivähemmistöistä, eri järjestöistä... Sekin oli hyvä, joskin vähän hämmentävä kohtaaminen.
Nyt olen lukenut sähköpostit ja blogit ja harkitsen unia. Blogattavaa olisi vaikka kuinka.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Random!
Kävin eilen silmälääkärissä Espoon Yksityisessä Silmäsairaalassa Sello-ostoskeskuksen liepeillä. Palvelu oli loistavaa, silmä oli kunnossa ja asiakaspalveluhenkinen tutkimushoitaja soitti tänään, pahoitteli ettei eilen ehtinyt ja tiedusteli, millaisia aikatoiveita mulla olisi joulukuulle. HUSin jälkeen tämä tuntuu taivaalliselta. Toivon vain, että toimeennun tämän viikon aikana ottamaan yhteyttä HUSin potilasasiamieheen, jotta sen talon asiat muuttuisivat edes hitusen parempaan päin.
Sitten sitä randomia. Joskus epäilen, että erityisen ankeana aikana meistä huoltapitävä taho tahtoo piristää ja saa nämä randomit asiat tapahtumaan.
EYS sijaitsee siis Sellon yhteydessä, sisäänkäynti on kauppakeskuksen takaa huoltokäytävältä näyttävän porraskäytävän kautta, silmälääkäriin päästäkseen on mentävä hissillä kerros ylöspäin. Kun löysin oikean oven ja pääsin hissiin, siellä oli lisäkseni viisi-kuusi huoltomiestä haalareissaan. Juuri, kun saavuimme silmälääkärikerrokseen, edessäni seisova mies katsoi mua silmiin ja sanoi:
"Terve, Tytti Sukunimi."
Ja siinähän oli M., kesätyökaverini 2,5 vuoden takaa - hän oli tuolloin keskisuomalaisen golfkentän kentänhoitajana. Nauratti vielä odotushuoneessakin. Random!
Kesällä 2007 interrailasin pitkin Eurooppaa, kävin kuukauden aikana yhdeksässä maassa, joissakin useampaan kertaan (Englannissa kahdesti, Ruotsissa kolmesti, Tanskassa kahdesti, Itävallassa kahdesti, Ranskassa kahdesti, Saksassa kolmesti...). Hupaisaa oli kuitenkin se, kun unkarilaisessa Albertirsan pikkukaupungissa vierailin ystävän luona, tämä halusi esitellä perhealbumistaan kuvia edellisen suomalaisen vierailulta ja ensimmäisenä kuvasta hymyili ystäväni J., espoolaisen seurakunnan pastori. Random!
Voitin Saariston lasten maman blogissa suklaata viikonloppuna, ensimmäinen blogiarvontavoittoni, jee! Ja tänään luukusta putkahti levy Omar-suklaata, toinen Lontoon raetta ja sitten vielä Maya-patukka, joka on nyt jo tosin tuhottu. Kiitos!
Huomenna lähden hermolomalle mummolaan (varaudun menettämään hermoni, niin siellä usein käy), toivon pääseväni perjantaina metsäretkelle suntion ja vs. nuorisotyöntekijän seurassa eväslounaan kanssa ja aion suorittaa vähän shoppailujakin.
Sitten sitä randomia. Joskus epäilen, että erityisen ankeana aikana meistä huoltapitävä taho tahtoo piristää ja saa nämä randomit asiat tapahtumaan.
EYS sijaitsee siis Sellon yhteydessä, sisäänkäynti on kauppakeskuksen takaa huoltokäytävältä näyttävän porraskäytävän kautta, silmälääkäriin päästäkseen on mentävä hissillä kerros ylöspäin. Kun löysin oikean oven ja pääsin hissiin, siellä oli lisäkseni viisi-kuusi huoltomiestä haalareissaan. Juuri, kun saavuimme silmälääkärikerrokseen, edessäni seisova mies katsoi mua silmiin ja sanoi:
"Terve, Tytti Sukunimi."
Ja siinähän oli M., kesätyökaverini 2,5 vuoden takaa - hän oli tuolloin keskisuomalaisen golfkentän kentänhoitajana. Nauratti vielä odotushuoneessakin. Random!
Kesällä 2007 interrailasin pitkin Eurooppaa, kävin kuukauden aikana yhdeksässä maassa, joissakin useampaan kertaan (Englannissa kahdesti, Ruotsissa kolmesti, Tanskassa kahdesti, Itävallassa kahdesti, Ranskassa kahdesti, Saksassa kolmesti...). Hupaisaa oli kuitenkin se, kun unkarilaisessa Albertirsan pikkukaupungissa vierailin ystävän luona, tämä halusi esitellä perhealbumistaan kuvia edellisen suomalaisen vierailulta ja ensimmäisenä kuvasta hymyili ystäväni J., espoolaisen seurakunnan pastori. Random!
Voitin Saariston lasten maman blogissa suklaata viikonloppuna, ensimmäinen blogiarvontavoittoni, jee! Ja tänään luukusta putkahti levy Omar-suklaata, toinen Lontoon raetta ja sitten vielä Maya-patukka, joka on nyt jo tosin tuhottu. Kiitos!
Huomenna lähden hermolomalle mummolaan (varaudun menettämään hermoni, niin siellä usein käy), toivon pääseväni perjantaina metsäretkelle suntion ja vs. nuorisotyöntekijän seurassa eväslounaan kanssa ja aion suorittaa vähän shoppailujakin.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Ruuhkamaksuista helpotusta?
Huomasin Ylen uutisoineen Helsingin kaupungin siirtyvän ruuhkamaksuihin. Päätös oli täpärällä ja maksuja vastustivat - kuinkas muutenkaan kuin Kokoomus ja RKP. Ruuhkamaksujen tuotot ohjataan täysimääräisinä kaupungin liikenneverkoston kehittämiseen, mutta käytännön toteutuksesta ei puhuttu vielä mitään.
Ruuhkamaksut ovat käsittääkseni arkea monissa suurkaupungeissa ja ne parantavat ilmanlaatua, vähentävät liikennemääriä ja mahdollisesti myös parantavat julkisen liikenteen toimintaa, kun määrärahoja ja motivaatiota verkoston kehittämiseen riittää. Kannatan ruuhkamaksuja kovasti, mutta mielestäni julkisen liikenteen on oltava toimivaa ja järkevästi hinnoiteltua, jottei järjestelmä ole kohtuuton käyttäjälleen.
Helsingissä liikkuminen on mielestäni todella edullista, opiskelijan liikkuminen kaupungin sisäisellä lipulla maksaa kuukaudessa halvimmillaan vain 21,40€, kun esimerkiksi se Tampereella asuessani oli 33€ ja Jyväskylästä pois muuttaessani (-06) muistaakseni 46€. Parantamisen varaa tietenkin olisi aina - esimerkiksi vyöhykerajan ylittämisen voisi hinnoitella järkevämmin, tällä hetkellähän aikuisen seutulippu kustantaa 3,60€, vaikka itse matka alkaisi Helsingin viimeisellä ja loppuisi Espoon ensimmäisellä pysäkillä. Lontoon metro on mielestäni hyvä esimerkki toimivasta joukkoliikenteen hinnoittelusta. Hinta itsessään on pöyristyttävä (huipentuu luukulta ostettuun kertalippuun - 4£!!), mutta metrossa matkustaessaan asiakas näyttää matkakorttiaan lukijalle metroon mennessään ja uudestaan metrosta poistuessaan, jolloin kone laskee kuljetun matkan ja rahastaa sen mukaan. Verrattuna Helsingin sekavaan ja usein heikosti painallukseen reagoivaan laitteeseen on Lontoo aina oikea unelma. Linja-automatkoissa on ainakin ensimmäisen vyöhykkeen sisällä Lontoossakin kiinteä hinta, mutta joku minua viisaampi valistakoon, miten vyöhykkeiden väliset matkat on hinnoiteltu.
Helsingin julkisen liikenteen reittien toimivuudesta voidaankin sitten olla taas useampaa mieltä. Pääosin bussit, ratikat ja metro toimivat tietenkin mainiosti. Kovasti odotan Länsimetroa ja toivon, että sitä seuraisi myös muita metrohaaroja, sillä metrossa matkustaminen ei liene niin leimaavaa kuin bussimatkailu, voisin siis kuvitella bisnesmiehetkin metroon. En myöskään voi syyttää naapurustoni autoilijoita, jotka autoilevat töihin esimerkiksi Pasilaan, sillä osa bussilinjoista on aamuisin niin tukossa, ettei Paciuksenkadun ja Meilahden pysäkeiltä kyytiin tulevat enää mahdu istumaan. Ratikasta pidän kovasti, ainoastaan kesäaamuisin se ei kulkenut aina niin aikaisin kuin minä. Koen, että 4:n kyyti on riittävän säännöllistä ja turvallista.
Jos saisin esittää HKL:lle toivomuksen, minkä aionkin tehdä, toivoisin pysäkkikuulutuksia muihinkin kuin 4:n ratikkaan, myös linja-autoihin. Toivoisin myös, että nyt kokeiluaikana kokeilu laajennettaisiin kaikkiin 4:n vaunuihin tai edes säännöllisesti esim. tasalta ja puolelta lähteviin, sillä kuulutusten avulla näkövammaiset ystäväni sinällään voisivat tulla luokseni kylään, mutta käytännössä se ei onnistu, kun koskaa ei voi tietää, onko kuulutuksia juuri siinä ratikassa, mihin itse olisi menossa. Ja kuten Ronjakin kertoo, kuljettajat eivät läheskään aina muista jättää matkustajaa sinne, minne piti. Toivoisin myös, että kuulutukset olisivat selkeitä, kuten Saksassa ja ettei kuuluttajalla olisi puhevikaa "Linje neljä, linje fyrra".
Mitä sinä toivoisit HKL:ltä? Entä muissa kaupungeissa? Toimitan kaikkien toiveet oman pysäkkikuulutuspalautteeni mukana HKL:lle ensi viikolla.
Ruuhkamaksut ovat käsittääkseni arkea monissa suurkaupungeissa ja ne parantavat ilmanlaatua, vähentävät liikennemääriä ja mahdollisesti myös parantavat julkisen liikenteen toimintaa, kun määrärahoja ja motivaatiota verkoston kehittämiseen riittää. Kannatan ruuhkamaksuja kovasti, mutta mielestäni julkisen liikenteen on oltava toimivaa ja järkevästi hinnoiteltua, jottei järjestelmä ole kohtuuton käyttäjälleen.
Helsingissä liikkuminen on mielestäni todella edullista, opiskelijan liikkuminen kaupungin sisäisellä lipulla maksaa kuukaudessa halvimmillaan vain 21,40€, kun esimerkiksi se Tampereella asuessani oli 33€ ja Jyväskylästä pois muuttaessani (-06) muistaakseni 46€. Parantamisen varaa tietenkin olisi aina - esimerkiksi vyöhykerajan ylittämisen voisi hinnoitella järkevämmin, tällä hetkellähän aikuisen seutulippu kustantaa 3,60€, vaikka itse matka alkaisi Helsingin viimeisellä ja loppuisi Espoon ensimmäisellä pysäkillä. Lontoon metro on mielestäni hyvä esimerkki toimivasta joukkoliikenteen hinnoittelusta. Hinta itsessään on pöyristyttävä (huipentuu luukulta ostettuun kertalippuun - 4£!!), mutta metrossa matkustaessaan asiakas näyttää matkakorttiaan lukijalle metroon mennessään ja uudestaan metrosta poistuessaan, jolloin kone laskee kuljetun matkan ja rahastaa sen mukaan. Verrattuna Helsingin sekavaan ja usein heikosti painallukseen reagoivaan laitteeseen on Lontoo aina oikea unelma. Linja-automatkoissa on ainakin ensimmäisen vyöhykkeen sisällä Lontoossakin kiinteä hinta, mutta joku minua viisaampi valistakoon, miten vyöhykkeiden väliset matkat on hinnoiteltu.
Helsingin julkisen liikenteen reittien toimivuudesta voidaankin sitten olla taas useampaa mieltä. Pääosin bussit, ratikat ja metro toimivat tietenkin mainiosti. Kovasti odotan Länsimetroa ja toivon, että sitä seuraisi myös muita metrohaaroja, sillä metrossa matkustaminen ei liene niin leimaavaa kuin bussimatkailu, voisin siis kuvitella bisnesmiehetkin metroon. En myöskään voi syyttää naapurustoni autoilijoita, jotka autoilevat töihin esimerkiksi Pasilaan, sillä osa bussilinjoista on aamuisin niin tukossa, ettei Paciuksenkadun ja Meilahden pysäkeiltä kyytiin tulevat enää mahdu istumaan. Ratikasta pidän kovasti, ainoastaan kesäaamuisin se ei kulkenut aina niin aikaisin kuin minä. Koen, että 4:n kyyti on riittävän säännöllistä ja turvallista.
Jos saisin esittää HKL:lle toivomuksen, minkä aionkin tehdä, toivoisin pysäkkikuulutuksia muihinkin kuin 4:n ratikkaan, myös linja-autoihin. Toivoisin myös, että nyt kokeiluaikana kokeilu laajennettaisiin kaikkiin 4:n vaunuihin tai edes säännöllisesti esim. tasalta ja puolelta lähteviin, sillä kuulutusten avulla näkövammaiset ystäväni sinällään voisivat tulla luokseni kylään, mutta käytännössä se ei onnistu, kun koskaa ei voi tietää, onko kuulutuksia juuri siinä ratikassa, mihin itse olisi menossa. Ja kuten Ronjakin kertoo, kuljettajat eivät läheskään aina muista jättää matkustajaa sinne, minne piti. Toivoisin myös, että kuulutukset olisivat selkeitä, kuten Saksassa ja ettei kuuluttajalla olisi puhevikaa "Linje neljä, linje fyrra".
Mitä sinä toivoisit HKL:ltä? Entä muissa kaupungeissa? Toimitan kaikkien toiveet oman pysäkkikuulutuspalautteeni mukana HKL:lle ensi viikolla.
perjantai 30. lokakuuta 2009
Previously on Tytti's adventures with HUS.
Osat 1-3. Käyntejä silmäklinikan päivystyksessä.
Osa 4. 3. kesäkuuta 2009. "Väärä valinta"
3.6. Tytti käy silmälääkärin vastaanotolla HUSin silmäklinikalla, jossa todettiin tilanteen olevan "niin stabiili, ettei HUS voi hoitaa", mutta että "voit joko mennä omalle silmälääkärillesi tai ottaa meiltä maksusitoumuksen ja käydä silmäääkärillä ja näkökenttätutkimuksessa yksityisellä loppuvuoden aikana". Tytti ottaa maksusitoumuksen.
Osa 9. "Postponed"
Lokakuussa mikään ei ole muuttunut, uusi soitto johtaa seuraavaan: "joo, on ne syyskuussa otettu esille ne paperit, mutta maksusitoumus on tulossa marras-joulukuuksi, saat sen postissa vähän aiemmin".
Osa 10. "Lääkäriajat varattu!"
Tytti varasi ajan Terveystalolle ulkomaan reissua edeltäville viikoille, koska on siellä asioinut jo Jyväskylässä asuessaan.
Osa 11. "Olet tehnyt väärin!!"
Tänään, lokakuun viimeisenä arkipäivänä Tytti soittaa ihmettelevän puhelun osto-osastolle, jolla 2h soittoaika kerran viikossa. Vastaus "kuka helvetti sulle niin on sanonut, kun nimenomaan vain näistä tietyistä paikoista saa varata sen maksusitoumuksella maksettavan ajan!! ei sun paperit oo vielä edes käsittelyssä täällä, soitan kohta takasin" ja sitten seuraavan puhelun aikana "niin, tänne on merkitty näkökenttätutkimus... ja KAKSI silmälääkärikäyntiä loppuvuodelle, selvittelen asiaa, soitan ennen kahtatoista, ennen sitä sun ulkomaanmatkaa ei kyllä välttämättä saa kuin silmälääkärin Espoosta ja näkökenttäkartoituksen jostain muualta".
To be continued.
***
Olen ehkä väsyneempi kuin olen myöntänytkään, puhelun jälkeen kaikki puhti katosi, kädet tärisivät ja itkin ääneen. Toivoin, että menis koko näkö, niin loppuis tää säätäminen. Nyt odotan soittoa ennen puolta päivää ja pohdin, investoisinko 200-400e lääkärikäynteihin, jotta saisin ne pois alta ennen reissua.
Osa 4. 3. kesäkuuta 2009. "Väärä valinta"
3.6. Tytti käy silmälääkärin vastaanotolla HUSin silmäklinikalla, jossa todettiin tilanteen olevan "niin stabiili, ettei HUS voi hoitaa", mutta että "voit joko mennä omalle silmälääkärillesi tai ottaa meiltä maksusitoumuksen ja käydä silmäääkärillä ja näkökenttätutkimuksessa yksityisellä loppuvuoden aikana". Tytti ottaa maksusitoumuksen.
Osa 9. "Postponed"
Lokakuussa mikään ei ole muuttunut, uusi soitto johtaa seuraavaan: "joo, on ne syyskuussa otettu esille ne paperit, mutta maksusitoumus on tulossa marras-joulukuuksi, saat sen postissa vähän aiemmin".
Osa 10. "Lääkäriajat varattu!"
Tytti varasi ajan Terveystalolle ulkomaan reissua edeltäville viikoille, koska on siellä asioinut jo Jyväskylässä asuessaan.
Osa 11. "Olet tehnyt väärin!!"
Tänään, lokakuun viimeisenä arkipäivänä Tytti soittaa ihmettelevän puhelun osto-osastolle, jolla 2h soittoaika kerran viikossa. Vastaus "kuka helvetti sulle niin on sanonut, kun nimenomaan vain näistä tietyistä paikoista saa varata sen maksusitoumuksella maksettavan ajan!! ei sun paperit oo vielä edes käsittelyssä täällä, soitan kohta takasin" ja sitten seuraavan puhelun aikana "niin, tänne on merkitty näkökenttätutkimus... ja KAKSI silmälääkärikäyntiä loppuvuodelle, selvittelen asiaa, soitan ennen kahtatoista, ennen sitä sun ulkomaanmatkaa ei kyllä välttämättä saa kuin silmälääkärin Espoosta ja näkökenttäkartoituksen jostain muualta".
To be continued.
***
Olen ehkä väsyneempi kuin olen myöntänytkään, puhelun jälkeen kaikki puhti katosi, kädet tärisivät ja itkin ääneen. Toivoin, että menis koko näkö, niin loppuis tää säätäminen. Nyt odotan soittoa ennen puolta päivää ja pohdin, investoisinko 200-400e lääkärikäynteihin, jotta saisin ne pois alta ennen reissua.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Tunnustuksia.
Tunnustan tiskanneeni juuri sen tiskivuoren, johon kuului myös ainakin viikon tiskipöydällä seissyt paistinpannu, jonka kannen alla oli varsin vilkas elämä.
Tunnustan istuneeni koneella koko päivän, valtaosan ajasta FBn puolella sen sijaan, että olisin edistänyt esseetäni aiheesta The Role of Churches in the Conflict in Northern Ireland.
Tunnustan myös vihanneeni HUSia, jonka lupaama maksusitoumus ei ole vieläkään tullut ja että on noloa joutua soittamaan Terveystalon ajanvaraukseen ja tiedustella, voinko tulla ensi viikolla silmälääkäriin ja toimittaa maksusitoumuksen myöhemmin vai pitääkö lääkäriaikoja lykätä.
Lisäksi minulle on jaettu tunnustuksia Kotiäidin Luomulaaksossa. Kiitos! Täytän kyselyt, mutten jaksa linkitellä eteenpäin, poimikaa ja tehkää, ken ei ole vielä osakseen saanut.
7 asiaa, joita ette minusta tiedä:
1. Ihmettelen usein arjessa pärjäämistäni ja sitä, miten hyvin näen siihen nähden, miten vammaiseksi minut on luokiteltu.
2. Pelkään, etten koskaan valmistu mistään.
3. Tahtoisin olla 30kg kevyempi ja osata meikata.
4. En ymmärrä, mihin hukkasin älyni kesällä 2006, sillä kirjoitettuani 5L+3E+M-paperit (vai luulivatko sensorit minua vain fiksuksi, niin kuin lääkärit luulevat vammaiseksi?) olen rämpinyt yliopistossa rimojen yli vain täpärästi, vaikka mielestäni teen ihan kiitettävästi töitä opintojeni eteen. Kenties äly meni sen reilusti vanhemman turkulaisen työttömän, itseään laittomilla metsähakkuilla elättävän datanomin mukaan, jota pussasin Provinssissa?
5. En usko, että saan koskaan toteutettua haaveitani ulkomailla vietettävistä vuosista. Todennäköisesti minusta tulee tympääntynyt, yksinäinen lähiötäti.
6. Tahtoisin olla kummitäti. Tämän kyllä ainakin yksi lukija tietää, kun jatkuvasti vihjailen kummitätiyden suuntaan.
7. Luokittelen ihmisiä erilaisiin kategorioihin, minkä vuoksi aina ihmisen nähdessäni katson mm. onko tällä sormuksia.
Toinen kysely liittyi aisteihin ja niiden merkitykseen:
Maku. Ruoka on maailman paras asia, olen jopa säveltänyt ja sovittanut laulun, jonka nimi on "Eating is the best thing in the world!" ja sanat ne samaiset. Laululla sain kokin niin hyvälle tuulelle Norjassa, että sain vielä kolmannen lautasellisen ruokaa.
Kuulo. Äänimaisemat, musiikki, ihmisten äänet. Tällä hetkellä lemppareita on mm. pienessä yksiössä lähes 40 hengen voimin laulettu neliääninen Herraa hyvää kiittäkää.
Haju. Hajumuistini on vahva, tunnistan edelleen teiniaikojen poikaystävän vaatteiden (=pyykinpesuaineen) hajun julkisilla kulkiessani ja kesällä tuntui tosi oudolta, kun riparipoika halatessaan konfiksessa haisi meidän isältä (= Calvin Klein). Hajut myös ärsyttää, hajuvedestä tulee päänsärky ja kaikki pesupähkinöitä vahvemmat pesuaineet tuntuu vievän tajun.
Tunto. Toisen ihmisen lämpöä kaipaa, sillä syli on maailman paras paikka. Villavaatteet lämmittää, vaikkei tunne olekaan sama.
Näkö. Jotain mistä nautin päivittäin, olen ryhtynyt ajattelemaan, että "kas, viimeistä kertaa Oopperatalo" ajaessani aamulla ratikalla yliopistolle ja "kas, viimeistä kertaa Oopperatalo" ajaessani illalla kotiin. Hullulta kuulostaa ja pöhköä se onkin, mutta olen eri tavalla ryhtynyt kiinnittämään huomiota katsomiseen ja näkemiseen nyt, kun asia ei olekaan itsestäänselvyys. Toiseen ihmiseen saan parhaiten kontaktin katsomalla silmiin, sen menettäminen tuntuu pahimmalta.
Tunnustan istuneeni koneella koko päivän, valtaosan ajasta FBn puolella sen sijaan, että olisin edistänyt esseetäni aiheesta The Role of Churches in the Conflict in Northern Ireland.
Tunnustan myös vihanneeni HUSia, jonka lupaama maksusitoumus ei ole vieläkään tullut ja että on noloa joutua soittamaan Terveystalon ajanvaraukseen ja tiedustella, voinko tulla ensi viikolla silmälääkäriin ja toimittaa maksusitoumuksen myöhemmin vai pitääkö lääkäriaikoja lykätä.
Lisäksi minulle on jaettu tunnustuksia Kotiäidin Luomulaaksossa. Kiitos! Täytän kyselyt, mutten jaksa linkitellä eteenpäin, poimikaa ja tehkää, ken ei ole vielä osakseen saanut.
7 asiaa, joita ette minusta tiedä:
1. Ihmettelen usein arjessa pärjäämistäni ja sitä, miten hyvin näen siihen nähden, miten vammaiseksi minut on luokiteltu.
2. Pelkään, etten koskaan valmistu mistään.
3. Tahtoisin olla 30kg kevyempi ja osata meikata.
4. En ymmärrä, mihin hukkasin älyni kesällä 2006, sillä kirjoitettuani 5L+3E+M-paperit (vai luulivatko sensorit minua vain fiksuksi, niin kuin lääkärit luulevat vammaiseksi?) olen rämpinyt yliopistossa rimojen yli vain täpärästi, vaikka mielestäni teen ihan kiitettävästi töitä opintojeni eteen. Kenties äly meni sen reilusti vanhemman turkulaisen työttömän, itseään laittomilla metsähakkuilla elättävän datanomin mukaan, jota pussasin Provinssissa?
5. En usko, että saan koskaan toteutettua haaveitani ulkomailla vietettävistä vuosista. Todennäköisesti minusta tulee tympääntynyt, yksinäinen lähiötäti.
6. Tahtoisin olla kummitäti. Tämän kyllä ainakin yksi lukija tietää, kun jatkuvasti vihjailen kummitätiyden suuntaan.
7. Luokittelen ihmisiä erilaisiin kategorioihin, minkä vuoksi aina ihmisen nähdessäni katson mm. onko tällä sormuksia.
Toinen kysely liittyi aisteihin ja niiden merkitykseen:
Maku. Ruoka on maailman paras asia, olen jopa säveltänyt ja sovittanut laulun, jonka nimi on "Eating is the best thing in the world!" ja sanat ne samaiset. Laululla sain kokin niin hyvälle tuulelle Norjassa, että sain vielä kolmannen lautasellisen ruokaa.
Kuulo. Äänimaisemat, musiikki, ihmisten äänet. Tällä hetkellä lemppareita on mm. pienessä yksiössä lähes 40 hengen voimin laulettu neliääninen Herraa hyvää kiittäkää.
Tunto. Toisen ihmisen lämpöä kaipaa, sillä syli on maailman paras paikka. Villavaatteet lämmittää, vaikkei tunne olekaan sama.
Näkö. Jotain mistä nautin päivittäin, olen ryhtynyt ajattelemaan, että "kas, viimeistä kertaa Oopperatalo" ajaessani aamulla ratikalla yliopistolle ja "kas, viimeistä kertaa Oopperatalo" ajaessani illalla kotiin. Hullulta kuulostaa ja pöhköä se onkin, mutta olen eri tavalla ryhtynyt kiinnittämään huomiota katsomiseen ja näkemiseen nyt, kun asia ei olekaan itsestäänselvyys. Toiseen ihmiseen saan parhaiten kontaktin katsomalla silmiin, sen menettäminen tuntuu pahimmalta.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Biojätepusseista parhain.
On kotona taiteltu sanomalehtipussi!
Luin tänään Ylen uutisista, että näin todella on. Ämmässuon kaatopaikalla on seurattu erilaisten biojätepussien hajoamista ja tultu siihen tulokseen, että paras vaihtoehto on sanomalehti, toiseksi paras on kaupan ruskeasta paperista tehdyt biopussit ja viimeinen ratkaisu on ne mukamuoviset mukabiohajoavat pussit, eli mm. Bioskat. Nehän tehdään myös maissista, mikä on jokseenkin epäilyttävää, kun maailmassa kuitenkin nähdään nälkää.
Harkitsen taittelevani biopusseja joulupakettiin ainakin meidän iskän huusholliin, siellä kun biojätteet aivan taatusti kerätään paperisiin tai bioskapusseihin.
Sanomalehtipussin taitteluohjeen löytää tästäkin blogista noin vuoden takaa, mutta myös useasta paikasta googlen kautta. Malleja on monia.
Mielestäni sanomalehtipussin yksi parhaita puolia on se, että jokainen taiteltu pussi on pois siitä kierrätyspaperikasasta, joka joka tapauksessa pitäisi kantaa taloyhtiön jätehuoneeseen.
Luin tänään Ylen uutisista, että näin todella on. Ämmässuon kaatopaikalla on seurattu erilaisten biojätepussien hajoamista ja tultu siihen tulokseen, että paras vaihtoehto on sanomalehti, toiseksi paras on kaupan ruskeasta paperista tehdyt biopussit ja viimeinen ratkaisu on ne mukamuoviset mukabiohajoavat pussit, eli mm. Bioskat. Nehän tehdään myös maissista, mikä on jokseenkin epäilyttävää, kun maailmassa kuitenkin nähdään nälkää.
Harkitsen taittelevani biopusseja joulupakettiin ainakin meidän iskän huusholliin, siellä kun biojätteet aivan taatusti kerätään paperisiin tai bioskapusseihin.
Sanomalehtipussin taitteluohjeen löytää tästäkin blogista noin vuoden takaa, mutta myös useasta paikasta googlen kautta. Malleja on monia.
Mielestäni sanomalehtipussin yksi parhaita puolia on se, että jokainen taiteltu pussi on pois siitä kierrätyspaperikasasta, joka joka tapauksessa pitäisi kantaa taloyhtiön jätehuoneeseen.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Sokeus on inhimillistä.
Katsoinpa tänään eilisen Inhimillisen tekijän, jossa oli puhumassa kolme sokeaa suomalaista: Olli Lehtinen, Hannes Tiira ja Riikka Hänninen. Olli Lehtinen on sokeutunut vasta aikuisiällä, reissatessaan, mikä sai minut oivaltamaan, että toden totta, edelleen voi reissata, sillä sairastuttuaan voi aina palata kotiin! Hannes Tiira on pastori, kuten minäkin toivottavasti joskus. Mielestäni on jotenkin huvittavaa, että haaveilin pitkään teologisesta ja sinne päästyäni näköni alkoi krempata - onhan teologinen niitä ensimmäisiä aloja, joita käsityöläisyyden ja pianon virittämisen ohella on näkövammaisille markkinoitu. Riikka Hännistä en ole koskaan tavannut, mutta sähköpostia olen vaihtanut, toistemme blogeja olemme seuranneet ja tunnustan, että nuorempana Riikan voimaannuttavat kirjoitukset näkövammaisten lasten ja heidän perheidensä Silmäterä-lehdessä saivat minut ihailemaan häntä suuresti. Ja edelleen ihailen: "Ei sokeus estä minua toteuttamasta unelmiani." Juuri niin, juuri niin!
Katsokaa tekin, tämä oli ehdottomasti parasta pitkään aikaan. Ohjelmasta näkee tai kuulee myös sen koko ihmisyyden kirjon. Miten toinen kaipaa näköään, toinen on realisti, yksi haaveilee, miten kaikki ajattelevat niin eri tavalla.
Ohjelma on katsottavissa täältä.
Katsokaa tekin, tämä oli ehdottomasti parasta pitkään aikaan. Ohjelmasta näkee tai kuulee myös sen koko ihmisyyden kirjon. Miten toinen kaipaa näköään, toinen on realisti, yksi haaveilee, miten kaikki ajattelevat niin eri tavalla.
Ohjelma on katsottavissa täältä.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Possuflunssamietteitä.
Olen miettinyt tätä sikainfluenssaa puolen vuoden ajan, enemmän tai vähemmän.
Toisaalta tuntuu, että tämä on taas yksi SARS tai lintuinfluenssa, josta kovasti kohistaan, mutta joka ei kuitenkaan saavu. Asiantuntijat sanovat, ettei kuolleisuus ole sen korkeampi kuin normaalissakaan influenssassa, että outoa on vain se, että tauti iskee kovasti myös nuoriin, perusterveisiin ihmisiin, ei ainoastaan huonokuntoisiin vanhuksiin. Olen myös ajatellut, että vaikka kyse olisikin jo maailmanlaajuisesta epidemiasta, tuskin se minuun tarttuu. Kesän rippileireillä oli paljon ulkosuomalaisia, joista osa tuli maasta, jossa tauti oli jo kesällä epidemia. Hekin olivat selvinneet, osa oli taudin sairastanut.
Nyt, kun tauti kuitenkin leviää Lapissa vauhdilla, olen miettinyt asiaa taas enemmän. Tänään N:n kanssa leipoessani pohdittiin, että vaikka itse tauti ei pelottaisikaan, tuntuu kammottavalta ajatus siitä, millä tasolla yhteiskunta lamautuu, jos huomattava osa kansasta sairastuu kerralla tähän nopeasti leviävään tautiin. Välillä tuli jopa mieleen se takavuosien nuortenohjelma, Klaani. Yleensä olen ylenpalttista rokottamista vastaan. Olen monessa mielessä luomu ja eko, mielelläni päätän itse, mitä kemikaaleja kehooni haluan ja olen päättänyt haluta mahdollisimman vähän. Olen ajatellut, että minulle riittää se, että silmässäni on silikoni-implantti (joka toisilla on tisseissä, heh), ja melko lisäaineettomalla ja puhtaalla ruokavaliolla olenkin tervehtynyt selvästi, lakannut sairastamasta jatkuvia flunssia. Mutta tämä on nyt taas sellainen tauti, jota ei ehkä torjutakaan samanlaisin kotikonstein, ainakin luulen niin. Olen pohtinut, että olisiko rokotteen ottaminen kuitenkin paikallaan, sitten kun niitä aletaan jakaa. Lähipiirissäni on huonokuntoisia vanhuksia ja koenkin, että suurempi merkitys on sillä, että en tartuta heitä kuin sillä, ettenkö itse ehtisi tautia potea.
Yliopistolla asian suhteen on oltu neuroottisia koko syksyn ajan. Olen lähdössä reissuun kolmen viikon kuluttua, en halua sairastua nyt, enkä toisaalta reissussakaan. Ehtiikö rokotetta kuitenkaan sitä ennen saada? Ja entä jos käykin niinkuin Ruotsissa, että rokotteesta sairastuu lievästi? Olen ollut kuukausia tiedotusvälineiden ulottumattomissa, sillä en ole vielä(kään) perehtynyt Näkövammaisten Keskusliiton tiedonhallintapalveluun ja sen kautta saatavissa oleviin lehtiin, joten en ole juurikaan seurannut THL:n ja Rokotusdisinfon debattia.
Jos sairaus leviää tällä tahdilla, ehtiikö rokotus ajoissa ennen kuin kaikki sairastamme?
Mitä teidän mielessänne liikkuu sikainfluenssan tiimoilta?
Tuntuu jokseenkin epäoikeudenmukaiselta, että me täällä keskustelemme rokotteen ottamisesta tai jättämisestä, kun valtaosa maailman ihmisistä ei saa minkäänlaista mahdollisuutta rokotteen ottamiseen.
Toisaalta tuntuu, että tämä on taas yksi SARS tai lintuinfluenssa, josta kovasti kohistaan, mutta joka ei kuitenkaan saavu. Asiantuntijat sanovat, ettei kuolleisuus ole sen korkeampi kuin normaalissakaan influenssassa, että outoa on vain se, että tauti iskee kovasti myös nuoriin, perusterveisiin ihmisiin, ei ainoastaan huonokuntoisiin vanhuksiin. Olen myös ajatellut, että vaikka kyse olisikin jo maailmanlaajuisesta epidemiasta, tuskin se minuun tarttuu. Kesän rippileireillä oli paljon ulkosuomalaisia, joista osa tuli maasta, jossa tauti oli jo kesällä epidemia. Hekin olivat selvinneet, osa oli taudin sairastanut.
Nyt, kun tauti kuitenkin leviää Lapissa vauhdilla, olen miettinyt asiaa taas enemmän. Tänään N:n kanssa leipoessani pohdittiin, että vaikka itse tauti ei pelottaisikaan, tuntuu kammottavalta ajatus siitä, millä tasolla yhteiskunta lamautuu, jos huomattava osa kansasta sairastuu kerralla tähän nopeasti leviävään tautiin. Välillä tuli jopa mieleen se takavuosien nuortenohjelma, Klaani. Yleensä olen ylenpalttista rokottamista vastaan. Olen monessa mielessä luomu ja eko, mielelläni päätän itse, mitä kemikaaleja kehooni haluan ja olen päättänyt haluta mahdollisimman vähän. Olen ajatellut, että minulle riittää se, että silmässäni on silikoni-implantti (joka toisilla on tisseissä, heh), ja melko lisäaineettomalla ja puhtaalla ruokavaliolla olenkin tervehtynyt selvästi, lakannut sairastamasta jatkuvia flunssia. Mutta tämä on nyt taas sellainen tauti, jota ei ehkä torjutakaan samanlaisin kotikonstein, ainakin luulen niin. Olen pohtinut, että olisiko rokotteen ottaminen kuitenkin paikallaan, sitten kun niitä aletaan jakaa. Lähipiirissäni on huonokuntoisia vanhuksia ja koenkin, että suurempi merkitys on sillä, että en tartuta heitä kuin sillä, ettenkö itse ehtisi tautia potea.
Yliopistolla asian suhteen on oltu neuroottisia koko syksyn ajan. Olen lähdössä reissuun kolmen viikon kuluttua, en halua sairastua nyt, enkä toisaalta reissussakaan. Ehtiikö rokotetta kuitenkaan sitä ennen saada? Ja entä jos käykin niinkuin Ruotsissa, että rokotteesta sairastuu lievästi? Olen ollut kuukausia tiedotusvälineiden ulottumattomissa, sillä en ole vielä(kään) perehtynyt Näkövammaisten Keskusliiton tiedonhallintapalveluun ja sen kautta saatavissa oleviin lehtiin, joten en ole juurikaan seurannut THL:n ja Rokotusdisinfon debattia.
Jos sairaus leviää tällä tahdilla, ehtiikö rokotus ajoissa ennen kuin kaikki sairastamme?
Mitä teidän mielessänne liikkuu sikainfluenssan tiimoilta?
Tuntuu jokseenkin epäoikeudenmukaiselta, että me täällä keskustelemme rokotteen ottamisesta tai jättämisestä, kun valtaosa maailman ihmisistä ei saa minkäänlaista mahdollisuutta rokotteen ottamiseen.
perjantai 23. lokakuuta 2009
Postia Clothkitsiltä!
Minulla oli lapsena kissapehmo, joka oli vain kisan muotoon ommeltu, itse kissa oli printattu kankaaseen. R törmäsi taannoin samalla idealla toimivaan (tai kenties samaan?) brittikauppaan, josta nyt sitten tilasin vihdoin viime viikolla liudan hameita - itse ommeltavaksi.
Palvelu oli hyvää ja nopeaa, sain postikulusekoilun vuoksi ylimääräisen neulatyynyn ja mukavaa mailia kaupan pitäjältä. Tänään tuli itse paketti.
Brittityyliin tavara oli kääritty silkkipaperiin. Jokainen hame tarvikkeineen oli viikattu ja nyytti solmittu silkkinauhalla, jossa myös tuumissa toimiva mittanauha, kekseliästä!
Hameita tuli neljä, ihanissa kuoseissa, esittelen niitä sitten valmiimpana lisää.
Ja kauppa löytyy siis täältä.
Palvelu oli hyvää ja nopeaa, sain postikulusekoilun vuoksi ylimääräisen neulatyynyn ja mukavaa mailia kaupan pitäjältä. Tänään tuli itse paketti.
Brittityyliin tavara oli kääritty silkkipaperiin. Jokainen hame tarvikkeineen oli viikattu ja nyytti solmittu silkkinauhalla, jossa myös tuumissa toimiva mittanauha, kekseliästä!
Hameita tuli neljä, ihanissa kuoseissa, esittelen niitä sitten valmiimpana lisää.
Ja kauppa löytyy siis täältä.
torstai 22. lokakuuta 2009
Karviainen ja villatakki.
Erinäisiä projekteja on ollut ja on meneillään, kaikkia en todistettavasti edes muista. Nyt on kuitenkin syntynyt myös valmista. Ensin syntyi Villatakki, joka on ollut luento- ja kuorokäsityönä melkein koko syksyn. Sitten lankakätköä etsiessä löytyi muutamaa silmukkaa vaille valmis Karviainen (miten se oli voinut niin viimemetreillä jäädäkään kesken ja painua unholaan?!), jonka ensitöikseni pistelin valmiiksi viime yönä pikkutunneilla ja päättelin tänään aamutuimaan.
Tässä teille maistiaisia, pahoittelen mallin omituisuutta ja Karviaisen alla majailevaa rastakuotaloa, joka oli pipon kanssa hieman epäyhteensopiva.
Tässä teille maistiaisia, pahoittelen mallin omituisuutta ja Karviaisen alla majailevaa rastakuotaloa, joka oli pipon kanssa hieman epäyhteensopiva.
Päivän asu
on harvinaista herkkua (?) tässä blogissa.
on harvinaista herkkua (?) tässä blogissa.
Pipo - Karviainen, omasta päästä.
Kaulahuivi - Suuren Käsityön ohjeella viime talvena väkerretty, lankana Noro.
Takki - Twice/Anttila, mummi tuunasi kesällä uudet
duffelinapit kiinnikkeineen rumien muovisten (!)
tilalle ja pelasti takin kierrätykseltä
Nahkahanskat - Sokokselta viime viikolla,
ihan loistavat Helsingin tuulisessa säässä
Sukkikset - Sidostesukka
Kengät - El Naturalista
Laukku - Camden Town, Lontoo
Tolppa, Helsingin Messukeskus
Karviaisessa on lankana Novitan vihreä Bambu, pääteltävien langanpäiden perusteella lankaa on kulunut yksi kerä ja vähän päälle. Puikkojen koosta ei ole tietoa, veikkaisin 3mm. Perusajatus on simppeli, olen luonut satunnaisen määrän silmukoita, jakanut sen parilliseen määrään lohkoja ja sitten lohkot neulonut vuorotellen oikeaa ja vuorotellen nurjaa. Aika pitkään on myssyssä tehty ihan vaan pyöröpuikolla lohko oikein, lohko nurin, kunnes pituus on alkanut miellyttää. Sen jälkeen olen kaventanut kunkin lohkon kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja neulonut kerroksia väliin ennen seuraavaa kavennusta. Lätsän suuruus ei sureta, sillä reunaan pujottelin jemmassa olleet vihreät nauhat, jotka rusetilla oikean ohimon kohdalla. Näin ollen pipo pysyy kyllä päässä. Jos haluaa tuollaisen rastakuontalolle sopivan tai muuten vaan tilavan hatun, niin pituutta saa olla ihan reilusti, hatuista tulee helposti liian pieniä ja sitten jäätyy korvat. Selostus on sekava, mutta lisätietoa annetaan kysyjille. Luomuksen nimi tulee puhtaasti ulkoasusta.
Villatakin ohje puolestaan löytyy Suuresta Käsityöstä (elokuu 2009), lankana oli Novitan Puro, väreinä Ruska ja Kanervikko. Lanka huovuttuu jo neuloessa sen verran, että purkaminen on tuskaisaa puuhaa. Malli on kiva, villatakki ihana, mutta koot (tai vaihtoehtoisesti mun käsiala) sen verran reilua, että melko istuvaksi tarkoitettu XL on tällainen mekko, jota olen sitten käyttänyt ihan vaan trikoopaidan ja sukkisten kanssa ja minä olen sentään pitkä, 175cm. Välillä tosin mietin, että ehkä pitäis jotkut toiset housut vielä kiskoa päälle, hameen kanssa olemus olisi liian järkälemäinen pötkylä. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että jos mallikuikelot saa koikkelehtia sukkiksissa ja isossa villatakissa, niin miksen minäkin. Ken ei kestä katsoa, sulkekoon silmänsä. Nii! Villatakin alla kuvassa on Polarn och Pyretin ihana trikoopaita <3 Ohje oli tosi helppo, raidat tehty siis kahdella langalla vuorotellen ja taka- sekä etukappaleet on päättelyä lukuunottamatta ihan suoraa ja kaventamatonta. Oivallinen luentokäsityö siis!
Oloni on oikein syksyinen!
On muuten myös ensimmäinen itselleni koskaan valmistunut villatakki!
On muuten myös ensimmäinen itselleni koskaan valmistunut villatakki!
Kotinurkilla: Itä-Pasila
Itä-Pasila oli ennen puisista varastorakennuksista koostuva kaupunginosa.
Itä-Pasilaankin tuli 70-luku ja rakennusbuumi.
Itä-Pasila on nykyään monenmoinen, mm. torstaiaamukävely ja -kuvailu ystävän seurassa.
Itä-Pasila on P:n kamera ja nauru, luovia ideoita ja paljoja suunnitelmia.
Itä-Pasilaankin tuli 70-luku ja rakennusbuumi.
Itä-Pasila on nykyään monenmoinen, mm. torstaiaamukävely ja -kuvailu ystävän seurassa.
Itä-Pasila on P:n kamera ja nauru, luovia ideoita ja paljoja suunnitelmia.
Itä-Pasila on...
... hassun hauska, viihdyttävä.
... yllättävä, mutta myös sulkeutunut, valitettavasti.
... todellinen lähiö.Itä-Pasila on käsittämätöntä rumuutta ja ankeutta...
... rampeissa ja luiskissa.
... pois kuluneissa maaleissa.
... tässä neuvostoarkkitehtuurin suurimmassa helmessä, joka jo ulos päin näyttää Suurelta Homeongelmalta. Mahtaako arkkitehti oikeasti kirjata tämän ansioluetteloonsa?
... jota myös tämä velodromi, pyöräilystadion, mielestäni edustaa.
... ja käsittämättömiä rakennuksia. "Siinä on jotain kiuasmaista", tuumasi P ja otti kuvan.Itä-Pasila on yrityksiä värittää betonilähiö...
... lisäämällä väriä kaikkialle.
... lisäämällä väriä kaikkialle.
... maalaamalla betonikäytävien metallikaiteet.
... maalauksilla.
... parkkeeraamalla siivousfirman pirtsakka auto kadunvarteen.
... pinnoittamalla vanhoja taloja uusin värein.Itä-Pasila on syksyinen...
... kävelyteillä, jotka kiemurtelevat talojen välissä, autojen yläpuolella.
... kävelyteillä, jotka kiemurtelevat talojen välissä, autojen yläpuolella.
... puistossa, jossa oli paljon haravoimattomua lehtiä, joita kehtasi potkiskella.
... puussa, joka oli erehtynyt kasvupaikasta.
... puistossa, jonka keskellä oli laituri.Itä-Pasila on muistoja menneestä...
... ala-asteen lopun tai yläasteen alun Firekid-musikaaliretkeltä, jolloin isin kanssa ihmeteltiin Itä-Pasilaa, jonka ainoa väripilkku oli silloin tämän oviaukon yllä himpun verran näkyvä K-kaupan sininenvalkoinen K.
... jossa Ukki on opiskellut ammattinsa.
... yhä ihmetyttävä avaruuspuku, uskaltautuisitko sinä avaruuteen näissä tamineissa?
... vanhat junakyltit uudessa tehtävässä, lintallaan painuneessa metallituolissa.
... ex-Vammeljoen asema (Karjalan kannas), ex-Pasilan asema (Helsinki), nyk. Rauhanasema (Itä-Pasila, Helsinki).Itä-Pasila on kummallinen kaakeloitu kirjasto, josta sain kirjastokortin ja...
... jonka ovella lastenrattaista kuului selväsanainen ja kohtelias kiitos, kun pidimme ulko-ovia vuorotellen auki.
... runsain mitoin vieraskielistä lastenkirjallisuutta.
... kävelyasu, kuukävelyille.
... kirjoista rakennettu lukunurkkaus, jonka perustukset epäilyttivät.
... poistomyynnissä olevaa lastenkirjallisuutta. Ruotsi ja rakkaus poistettavien listalla.Itä-Pasila on Neuvostoliittoa ja ...
... betonirakentamisen taidonnäyte.
... ankeaa harmautta.
... virastoja betonikuutioissa, myös Allianssi.
... rumia taloja siellä täällä. Huomaa keskimmäisen talon oikean laidan kanervat, jotka on kaltereilla vangittu seinän ja ikkunan väliin.
... suurta ja mahtavaa.Itä-Pasila on ihmisiä...
... Alkon ovella.
... epämääräisen välitilan auloissa.
... farkuissa ja karvakaulustakeissa hengailemassa kioskin edessä.
... matkalla kohti hyvää elämää.
... menossa töihin.Itä-Pasilan on kruunattu herkuttelulla Viialan kotileipomossa.
Kahvi ja jättimäinen korvapuusti, 2,20€.
Tee ja porkkanaleivos, ei paljon sen enempää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ei tapahdu mitään.
Osa 6. Heinäkuu 2009. "Ihmettelevä hiljaisuus ja kuntoutussuunnitelma"
Tytti käy kuntoutuspoliklinikalla kesäkuun viimeisellä viikolla ja saa nyt hyvän kuntoutussuunnitelman ja erinomaisen lääkärintodistuksen kuntoutusklinikalta, mutta maksusitoumusta ei postissa edelleenkään tule.
Osa 7. Elokuu 2009. "Huolestunut hiljaisuus"
Maksusitoumus ei edelleenkään ole saapunut.
Osa 8. Syyskuu 2009. "Kadonneet asiakirjat"
Tytti soittaa HUSiin ja tiedustelee maksusitoumuksen kohtaloa. Paljastuu, että kesäkuisen kuntoutuspoliklinikkakäynnin jälkeen asiakirjat on arkistoitu eikä toimitettu osto-osastolle, joka hoitaa maksusitoumusten tekemisen ja lähettämisen. Lopputulos "ne paperit oli vaan arkistoitu kun ne tuli kuntoutuspolilta, joten laitan asian vireille nyt".