tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kesän paras päivä <3

Olipa kerran tyttö, joka juhannusgrillijuhlissa Norjassa päätti, että tätä herkkua on saatava lisää. Onneksin tytön työkaveri H. innostui asiasta myös ja houkutteli mukaan kolmannen työkaverin, V:n. Niinpä alkoi viikon suunnittelu, johon kuului useita palavereja ja sitten päästiin toteutukseen.

Aamupuuron jälkeen T. suuntasi uimapukuostoksille. Miten ihanaa, kun uimapukuja saa tässä kaupungissa kolmesta liikkeestä ja jo ensimmäisestä liikkeestä löytyi sekä bikinit että kokouikkari. Jihaa! Aurinko, palkkapäivä, vapaapäivä ja kaikkea ihanaa luvassa. Kävelin apteekin kautta työmaalle, totesin talon tyhjäksi ja hain Wanhan ajan Terva- ja Kermakaramelli -tötterön ja kiertelin puutalojen lomassa. Toimistolla oli yhä tyhjää, joten tyttö suuntasi kotiin, kohtasi matkalla H:n, paransi pikaisesti maailmaa ja haki kaupasta kuudella eurolla korillisen salaattiaineksia.

Mummi oli jo lähtenyt viikn reissuun, jättänyt pöydälle pari puhelinnumeroa ja jääkaappiin savulohta. Tyttö teki salaatin kannelliseen kulhoon, söi lohen ja eilisiä perunoita, suihkasi, palmikoi hiuksensa ja valmistautui lähtöön. Työmaalla tyttö askarteli hieman huomiselle leirille ja näki liudan ihania kuvia aurinkoisesta saaristosta. Ehkä ensi kesänä minäkin pääsisin meririparille, tyttö ajatteli ääneen ja sai kuulla, ettei kukaan työntekijä ollut ensi kesää ajatellen sinne halunnut. Ehkä todella, ehkä uskallan ottaa tämän puheeksi kirkkoherran kanssa ensi viikolla. Vihdoin H. ja V. saapuivat ja suuntasimme kohti määränpäätä.

Kun haluaa grillata, on ensin ostettava grilli, sitten hiilet ja sytytysneste ja lopulta vielä grillattavaa. Tyttö ja pojat starttasivat neljältä, pääsivät määränpäähän ja käytyään hetken seuraavanlaisia keskusteluja, saivat ruuat tulille:

V: "Mikähän tääkin osa oikein on?"
T: "No mä en kyllä tiedä, mut tässä ois tää käyttöoh.."
V: "Mää mitään ohjeita tarvitse, kyllä tää tästä."

V: "Kato, oltiin niin säästäväisiä että jäi ruuveja yli!"
H: "Niin, mut nää kahvat pitää vielä kiinnittää!"
V: "Äläs nyt, kyllä tää tästä."
T: "Niin, H., kato kun V. ihan itte."

Ruoka maittoi, aurinko paistoi ja tyttö istuskeli mahamakkaroistaan välittämättä bikineissään ja nautiskeli auringosta ja hyvästä seurasta. Ruuan jälkeen laituri kutsui, tyttö heitti talviturkin ja poikia huvitti, kun tyttöä ällötti mutainen pohja ja leväiset portaat. Koko ajan tytöllä oli olo, että näiden kanssa on hyvä olla, näiden kanssa on hyvä puhua, nämä ymmärtävät elämää ja osaavat parantaa maailmaa. Keskustelimme elämästä, kuolemasta, menneestä ja tulevasta, tärkeästi ja hömpästä. Tiskien jälkeen ajoimme kahville, paransimme maailmaa ja tytölle tuli harvinaisen hyväksytty olo. Sellainen olo, että jos kaikki maailman ihmiset olisivat tällaisia, en joutuisi silmäni kanssa syrjään, en pohtisi oikeuttani apuun ja apuvälineisiin, saisin perheen ja ammatin, olisin aina onnellinen ja ennen kaikkea, minulla olisi yhteisö johon kuulua. Kaiken kruunasi kotiinkuljetus, mitä lisää voi pieni väsynyt toivoa?

(Kuvia saatte, kunhan tyttö saa niitä ensin.)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Tuskaa, Taukoa ja letinvääntöä.

Rakastan kaikkea perinteistä (vaikken kovin konservatiivinen aatteiltani olekaan) ja suomalaiskansallinen mikätahansa, oli se sitten lettipäiset tytöt, kansallispuvut tai -musiikki, viljapellot, punainen tupa ja perunamaa saavat minut liikutuksen partaalle. Kaikessa epätyttömäisyydessäni olen siis opetellut tekemään itselleni kaksi ranskalaista lettiä ja nyt tällaisen uuden virityksen, jollaisen näin lukioaikana kaverilla ja jonka tekemistä seurasin Norjassa. Ei ollut edes suunnattoman vaikeaa! Ensitekeleeksi varsin kelvollinen, vai mitä?



Perjantaina lentokentältä kotiuduttuani syöksyin suoraa päätä takaisin keskustaan ja Tuskaan, jossa Changemaker päivystää ja feissaa Kongo-kampanjaa koko tapahtuman ajan. Metallimusiikista en ymmärrä mitään, mutta eilinen Sabbath (?) oli itse asiassa ihan jees, joskin tilannetta tasapainotti sitten muutama sellainen bändi, joiden laulajat (vai miksikä niitä sanotaan?) kuulostivat pahalaatuisen närästyksen uhreilta. Joka tapauksessa Tuska on Suomen rauhallisimpia kesäfestareita, kahden päivän aikana olen nähnyt yhden puolialastoman miehen puussa ja kolme matkalleen väsähtänyttä yksilöä. Kampanjointiin ympäristö on myös todella otollinen, ihmiset ovat tiedostavia ja keskustelevat mielellään syvällisestikin, vaikkeivät lopulta nimeä paperiin laittaisikaan. Tänään rutistusta edessä vielä kuutisen tuntia ja ilta meneekin pitkälti pakatessa rannikolle paluuta varten.


Teetin viime kesänä kesämekon Taukovaatteen tytöillä hintaan 65e ja kovasti tyytyväisenä päätin teettää lisää. Kiikutin toukokuussa kassillisen vanhoja verhoja Taukovaatteen työhuoneelle, kerroin toiveeni kahdesta hameesta ja jäin luottavaisena odottamaan. Enkä turhaan! Eilen hain kotiin uuden ja uljaan, tyttömäistäkin tyttömäisemmän kesähörhelön, johon olen jo aivan rakastunut. Kankaat ostin vuosi sitten Pieksämäen seurakunnan kirpputorilta muutamalla eurolla ja mittatilaustyönä tehdystä hameesta maksoin 50 euroa. Ei paha! Elo-syyskuussa saan sitten seuraavan, syksyisemmän hamosen, innolla jo odotan!

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Bergen by! E nydelig!

(Kuva täältä.)

Terveisiä Norjasta, josta palasin eilen. Mennessäni en oikein tiennyt, minne olen menossa, kaupungin nimi on Bergen, mutta sijainnista ei kyllä itse asiassa vieläkään ole aivan tarkkaa kuvaa. Länsirannikolla, vuorten ja vuonojen lomassa tuo Norjan toiseksi suurin kaupunki kuitenkin lepäsi idyllisine puutaloineen, loistoristeilijöineen ja turistilaumoineen.

Olimme M:n kanssa Norjan Changemakerin SNU:ssa, viikon leirillä, jossa puitiin globaaleja kysymyksiä niin luovissa työpajoissa kuin asiapitoisilla luennoillakin. Changemaker on Norjassa ehtinyt jo lähes 20 vuoden ikään ja ollut osaltaan vaikuttamassa myös siihen, että tuo naapurimaamme antoi vuonna 2006 anteeksi kehitysmaiden laittomia velkoja - niitä velkoja, joita diktaattoreille ja hallituksille on myönnetty, mutta joita ei koskaan käytetty yhteiseksi hyväksi.

Bergen on maan sateisin kaupunki, mutta meitä säät suosivat. Luonto oli upea, ihmiset avoimia ja kauniita ja alle sadan hengen leiriväkeen mahtui myös vähemmistöjen edustajia, niin vammaisia kuin maahanmuuttajiakin. Kaikki saivat olla mukana ja auttaa ja ammentaa kykyjensä mukaan. Ihanaa.

(Kuvassa myös minä, kuva norjalaisen nettilehden sivuilta täältä.)

Torstaina tempaisimme keskustassa. Norja on väkilukuunsa suhteutettuna maailman suurin aseiden viejä, mutta Norjan laki kieltää aseiden myymisen sotaa käyviin maihin. Kuitenkin NATO-maille aseita myydään ilman, että kukaan tietää, myydäänkö niitä edelleen kolmansille osapuolille. Changemaker vaatiikin nyt, että aseet ja ammukset merkitään seurannan helpottamiseksi. Kampanja on ottanut ulkoasukseen perinteisyyden sillä ajatuksella, että "on tyypillistä norjalaista ansaita rahaa sodalla". Kampanja avattiin sadan aktivistin voimin Bergenin keskustassa, kuoro lauloi perinteisiä norjalaisia kansansävelmiä ja itsenäisyyspäivään (17. Mai) liittyviä lauluja asekauppa-sanoituksin, kansallispukuinen paraati kiersi aukiota rumpalipoikineen, kyltteineen ja iskulauseineen. Kaiken kruunasi verkoston puheenjohtajan "kansallispäivän puhe" aiheeseen liittyen sekä ständin eteen levitetyt luodit (joille perheet päästivät lapsensa tallustelemaan!) ja muoviset leikkiaseet. Provosoiva yhdistelmä, joka herätti huomiota siten, että kahdessa tunnissa kerättiin 1109 allekirjoitusta ja päästiin ainakin radioon ja kahteen lehteen, ellei jopa televisioon.

Changemaker on Norjassa poliittinen nuorisojärjestö. Niinpä siitä huolimatta, että järjestö keskitttyy 20% panoksella ilmastonmuutokseen, kaikki ei näy leiriarjessa - ainakaan vielä- Ikeasta oli haettu aikamoinen lasti mitä kummallisinta krääsää lyhdyistä (pohjoisen valoisa kesäyö ei paljon lyhtyjä kaivannut!) kaksimetriseen muoviseen appelsiinipuuhun. Kaiken kruunasi ruoka, joka oli lihapainotteista, jopa siten, että pihviä ja kokolihaa syötiin kahteen otteeseen. Itse näen asian ristiriitaisena, eikö moinen syö järjestön uskottavuutta?

Jälleen kerran ihastuin Norjaan ja harkitsin, josko teologisesta lähtisinkin vaihtoon sinne.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Norjaan, mars!

Kun tekee työtä, josta puolet on leirejä, voi saada alle kahden kuukauden pestiin mahdutettua kymmenen vuorokauden vapaan. Palaan töihin vasta ensi kuun alussa ja nyt otan suunnaksi Norjan. Vielä ei ole matkafiilis, koska kaikki on ollut niin hankalaa. Turkuun päästäkseni mummin oli heitettävä minut autolla, koska kesäkaupunkini on juhannuksen vuoksi lähes kaksi vuorokautta julkisten kulkuvälineiden pimennossa. No, ei se mitään, sillä Helsinkiin päästyäni YTVn reittiopas kehotti minua aamulla kävelemään lentokentälle, sillä julkiset eivät muka kulje! Asiaa viime yönä selvitellessäni päädyin lopulta hätäratkaisuun ja tilasin Airport Taxin, pääsenpähän ainakin varmasti perille ajoissa. Nyt syön pakastimesta löytynyttä kaalilaatikkoa aamupalaksi ja surkuttelen matkalaukkua, jonka päälle oli istuttava.

Norjassa on Norjan Changemakerin viikon mittainen kesäleiri. Toivottavasti saan sieltä intoa ja inspiraatiota, sillä noin muuten järjestöähky vaivaa pahemman kerran. Tuntuu epäreilulta, että sellaisetkin toimikunnat, joissa en ole mukana, sälyttävät tehtäviä minulle kysymättä minulta mitään, sitten unohtavat välittää asiasta tiedon minulle ja lähettävät pari päivää ennen deadlinea hiillostusviestejä. Muutenkin minusta tuntuu, että oma näkemykseni esimerkiksi Changemakerin toiminnasta on varsin erilainen kuin monella muulla - näen järjestön tiedostavia nuoria aikuisia kasvattavana tahona, jonka voima syntyy juuri siitä vaikutuksesta, jonka ihmisiin luomme. Järjestössä kuitenkin tunnutaan pingottavan aika paljon, tavoitteet ovat pilvissä ja työmäärä moninkertainen vapaaehtoisten määrään verrattuna.

Olisin mieluummin jäänyt vapaille mummolaan, tai ainakin sellainen olo minulla on nyt. Olisin tahtonut tutustua uusiin (työ)kavereihin, lähteä iltakahville, pelata lautapelejä ja parantaa maailmaa. Olisin halunnut tehdä asioita, joita tuossa kaupungissa aina teen, mutta joita en ole vielä ehtinyt tehdä. Olisin halunnut nauttia siitä, että ruokakaupassa on jo nyt joka kerta joku tuttu, kun sinne pistäydyn. Tahtoisin kiinnittyä osaksi yhteisöä entistä tiukemmin, luoda ihmissuhteita ja nukkua aamuisin pitkään.

Täytyy toivoa, että reissusta irtoaa lisää iloa ja inspiraatiota.

torstai 18. kesäkuuta 2009

OSTETAAN: sosiaalista elämää

Ostetaan hyvin pidettyä sosiaalist elämää. Käytettykin kelpaa, kunhan ei ole loppuunajettu. Mieluiten sellaista, jonka kehtaa pyytää mummolaan kylään ja jonka luona voi vastaavasti vierailla. Toivoisin myös, ettei kyseessä olisi ainoastaan kesäkäyttöön soveltuva elämä vaan mahdollisesti pidempiaikainen tuttavuus, jonka voisi kaivaa esiin taas ensi kesänä, mikäli tänne päin kotimaata työllistyn.

***

Sunnuntaina oli nuortenillassa minun lisäkseni kesäisäntä ja nuorisotyöntekijä. Illan keski-ikä 30.3v. Parannettiin maailma, syötiin vähän jugurttia keittiön jääkaapista ja ajeltiin kotiin.

Tänään nuortenillassa olin minä, illan keski-ikä 22v. Varasuunnitelmana oli ottaa nuortenilta mukaan ja mennä toisiksi nuorimman työntekijän luo yllätyskylään, kun tämä on kotinsa vankina. No, päivällä kävi ilmi, että onkin töissä päivän ja illalla muissa maisemissa. Kirjoitin sitten huomisen juhannusjuhlan puheentekeleen, päivitin Facebookia ja odottelin nuoria, joita ei koskaan tullut.

Minulla on ikävä sosiaalista elämää. Tämä on kaupunki, jossa voisin hyvinkin viihtyä. Elämä pyörii ainakin tänä kesänä pitkälti työn ympärillä, kulutukseen ei juurikaan mene rahaa, kun kaupungissa ei ole mitä kuluttaa. Elämän tahti on rauhallisempi kuin muualla, on aikaa tehdä mukavia asioita. Mutta se seura. Mummini on mahtava ja työkaverit niinikään, mutta kaipaisin jotakuta, jonka kanssa viettää vapaa-aikaa. H., joka on ollut täällä puolitoista vuotta ja lähtee pian, on kertonut hengaavansa niin paljon paikallisissa kahviloissa, että henkilökunta tulee nykyään aina istumaan samaan pöytään. V. taas on kotoisin täältä läheltä ja tekee niin pitkiä päiviä, ettei ylimääräistä aikaa ehkä juurikaan ole? H. lähtee syksyllä takaisin kouluun, V. on täällä toivottavasti vielä ensi kesänäkin. Olen vakavasti harkinnut, että otan kirkkoherran kanssa ensi kesän puheeksi, sillä palaaminen tuttuun työyhteisöön, jossa minut ja osaamiseni tunnetaan, voisi suoda panjonkin kehittymismahdollisuuksia.

Nyt taidan pistää pillit pussiin ja lähteä rantaan kahville. Josko siellä olisi sitä sosiaalista elämää?

Hummani hei!

Vietin "viikonloppua" Jyväskylässä, minne virtasi sankoin joukoin eläkeläisiä juhlistamaan yhdistyksensä vuosipäivää ja minne minä körötin eläkeläislastin kanssa tervehtimään sukua. Oli mukavaa, paluumatkalla jo sulauduin joukkoon niin, että haitarisäestetty Heili Karjalasta raikasi samalla kun virkkasin erästä projektia niistä vastaostetuista ihanista langoista, jotka jo vetelevät viimeisiään. Menomatka alkoi jo klo 5.20, joskin varsinaisesti startattiin kaupungista ulos vasta kuudelta ja klo 07.10 (!) kiskaisi setä haitaristaan Hummani hein ja sitä luritusta kestikin sitten Orituvalle saakka, eli yli tunnin. Olin niin järkyttynyt muorien niekkuvasta "Amalia Armas" ja "niin paljon mä kärsinyt oon" sekä "kevät toi kevät toi muurarin" -kuorosta, etten ymmärtänyt nauttia lainkaan.

Paluumatkalla seurasin myös Suurta Draamaa, sillä eräs rouva oli jättänyt vierustoverinsa istumaan yksin ja eräs herra koki vääryyttä kun puolen tunnin yksinlaulun jälkeen kuski käänsi volymin pienemmälle, kun äänentoista särki ääntä ja vihloi korvia, vaikka setä sinällään lauloi hyvin (vaikka muistikin vain säkeistöjä sieltä täältä).

Olen myös löytänyt kaupungista paikan, josta saan lattekahvin, vieläpä inhimilliseen hintaan (3,5e). Voin siis harkita edelleen asettuvani tänne joskus asumaan. Lisäksi olen tehnyt viritelmiä huijatakseni sosiaalista elämää jäämään tänne kanssani. Toki myös eläkeläiset ovat sosiaalisia, mutta jotenkin silti kaipaan ikäistäni seuraa (eli työpaikallani tämä tarkoittaa seuraavaksi nuorimpia, jotka ovat 31 ja 38v).

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Hae Reiluttajaksi!

Reilun Kaupan puolesta ry kouluttaa vuosien 09-11 aikana sata Reiluttajaa, Reilua kuluttajaa, jotka voivat toimia Reilun Kaupan asiantuntijoina. Ensimmäinen mahdollisuus kouluttautumiseen on syyskuussa, 5.-6.9. Helsingissä. Koulutus on ilmainen ja toisena koulutuspäivänä saa valita mieleisensä työpajan, tarjolla ainakin Reilu työ, Reilu kaupunki ja Reilun Kaupan maistatuksen järjestäminen.

Koulutuksessa käsitellään itse Reilun Kaupan lisäksi myös RK-kritiikkiä ja siihen vastaamista. Vaikuttaa tosi lupaavalta, mulla tuo viikonloppu on harmikseni jo täynnä, mutta ehkä sitten tulevaisuudessa pääsen minäkin mukaan!

www.reiluttaja.fi

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Katoavat ja katoamattomat aarteet, 14.6.2009

1. lukukappale

Sananl. 30: 7-9

Kahta minä sinulta pyydän -
niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä:
pidä minusta kaukana vilppi ja valhe,
älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan.
Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.
Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan
ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?"
Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa
ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.

2. lukukappale (tätä ei tosin luettu, mutta käytin saarnassa)

1. Tim. 6: 6-12

Usko on suuri rikkauden lähde, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.
Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.

Evankeliumi

Matt. 16: 24-27

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan."



***

Tietyissä elämän murrosvaiheissa asioita tulee asetettua tärkeysjärjestykseen ja niiden merkitystä punnittua. Vaikeina aikoina perheen ja ystävien arvostus kasvaa ja vastaavasti Juhannussiivouksen ja muuttolaatikoiden kantamisen yhteydessä huonekalujen ja maallisen omaisuuden arvostus laskee. Kuluneen viikon rippileiri on ollut nuorille tällaisen pohdiskelun aikaa. Mitä kaikkea rahalla saa? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Miksi olen rippileirillä? Leiriarki on kuitenkin hektistä ja meluisaa, ryhmässä toimimista ja vuorovaikuttamista. Omille ajatuksille ja pohdinnalle on tilaa lähinnä päivittäisissä, jotka antoivat paljon eväitä oman elämän puntarointiin. Erään iltahartauden tekstinä oli saksalaisen teologin, Jörg Zinkin Nurja Luomiskertomus, kertomus siitä, miten ihminen on tullut tarpeeksi älykkääksi kieltääkseen Jumalan ja uskoakseen sen sijaan vapauteen ja onneen, rahaan ja tavaranpaljouteen, suunnitteluun ja sen turvallisuuteen. Tarinan ihminen on kuitenkin erehtyväinen ja lopulta usko omaan kaikkivoipaisuuteen saa aikaan ympäristötuhoja, luonnonkatastrofeja ja lopulta koko luomakunnan tuhoon. Tuo teksti puhuttelee meitä, jotka elämme itse aiheutetun ilmastonmuutoksen kuristusotteessa, poimimme vuosikymmenten takaisten, ihmisten huolimattomuudesta, tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä syntyneiden ympäristökatastrofien hedelmiä ja näemme keskuudessamme yhä kasvavaa eriarvoisuutta, taloudellisia vaikeuksia ja inhimillistä hätää. Nurjan Luomiskertomuksen ihmiselle on käynyt kuten päivän lukukappaleen ihmiselle, hän on saanut liikaa, yli oman tarpeensa ja kysyy: "Mikä on Herra?" Onko meille käymässä samoin? Olemmeko valmiita tavoittelemaan omaa onneamme ja hyvinvointiamme ympäristön ja muiden ihmisten kustannuksella? Kulutammeko tietämättömyyttämme hyödykkeitä, joiden tuottamiseksi lasten on uhrattava koulutuksensa, maatyöläisten terveytensä ja tulevien sukupolvien luovuttava oikeudestaan puhtaaseen ympäristöön? Kulutammeko välinpitämättömyyttämme, vaikka tiedostaisimme elektroniikkahankintojemme ylläpitävän Kongon sisällissotaa ja aamukahvimme riistävän plantaasilla raatavien ihmisoikeudet?

Oppitunnilla nuorten keskuudessa eli vahvana ajatus siitä, että rahalla voi saada kaikkea, tärkeäksi koettiin mm. hienot autot, joilla "heittää lenkkiä" kylillä. Asennetta kyseenalaistaessani sain osakseni jyrkkää kritiikkiä, sillä onhan minullakin kallis kannettava tietokone ja arvokas musiikkisoitin. Minkä arvoista tuo elektroniikka oikeastaan on - leirillä suosituksi tullutta, sähköiskuja antavaa peliä ei voi pelata yksin, eikä langattomasta internetyhteydestä ole iloa, jos ei sillä saa yhteyttä ympäröivään maailmaan. Eräs leiriläinen oli kuullut rippileireillä yörauhan säilyttämiseksi käytettävistä menetelmistä ja tuonut mukanaan viisi matkapuhelinta. Niistä saatava hyöty lienee kuitenkin ollut marginaalinen sinä yönä, kun jokainen joutui majoittamaan yhden puhelimen kännykkähotelliin yön ajaksi. Mitä iloa on jäljellä olevista neljästä, jos muilla leiriläisillä ei ole ainoatakaan?

En usko "Jumalan luoneen ihmistä omaksi esikuvakseen", kuten eräs rippikoululainen kokeessa vastasi. Sen sijaan uskon, että Jumala asettui itse esikuvaksi meille, osoittamaan meille mikä elämässä on tärkeintä. Päivän evankeliumissa Jeesus kehottaakin meitä kieltämään itsemme, hylkäämään elämämme voidaksemme seurata häntä. Ensimmäinen kirje Timoteukselle lähtee liikkeelle siitä, mistä Sananlaskutkin kertoivat, materiaan kiinnittymisen haitallisuudesta ja jatkaa edelleen: "Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen." Nuoret, tänään te teette tämän tunnustuksen yhdessä muun seurakunnan kanssa. Pyrkikää siis kestävyyteen, vaikka ympäröivä maailma korostaa kuluttamista ja tavaranpaljoutta. Usko ja seurakuntayhteys antaa teille paljon enemmän kuin mikään hilavitkutin tässä maailmassa. Yhteys ylöspäin on aina avoin ja ilmainen, rukous ei tunne katvealueita tai minuuttitaksaa. Uskon latauspisteitä, kirkkoja ja seurakuntia löytyy maasta kuin maasta ja kaupungista kuin kaupungista ja samanhenkisten tapaamisia järjestetään joka sunnuntai. Yksikään auto tai matkapuhelin ei ole hyvälläkään huollolla ikuinen, mutta usko Jeesukseen kantaa hyvin hoidettuna läpi koko elämän. Usko Jeesukseen ei vie tilaa eikä aiheuta huolia vaan päinvastoin, niin Herra huolehtii meistä kuin hän huolehtii linnuistaankin. Tähän saamme luottaa.

****

Tein messun alla vielä joitain korjauksia tekstiin, niitä ei nyt tässä ole. Mittaa olisi saanut olla vähän enemmän, mutta ainakin yksi riparilainen kuunteli saarnan ja seurakunta naurahti yhtä aikaa, joten tuskin kovin montaa nukutin.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Tul toril!

Täällä pikkukaupungissa on kevään ja kesän aikana toritapahtumia lauantaisin eri teemoilla. Tänä lauantaina oli teatteritori, jossa nähtiin maistiaisia kesäteatterien ja varsinaisten teatterien ohjelmistoista sekä mm. akrobatiaa. Oli mukavaa! Yllätys oli suuri, kun perjantaina päättyneen rippileirin isosita oli neljännes torilla myymässä vanhoja elokuvia eurolla pois. Aika urheaa!


Minäkin tein löytöjä. Torilla oli nimittäin kauppias, vanhahko nainen, joka myi paikallisista lampaista peräisin olevia villatuotteita, mm. Tampereella kehrättyä villalankaa. Olihan sitä sitten ostettava, huovutusvillan yms. raakatavaran hinta oli 49e/kg, mikä ei kuulostnut lainkaan pahalta ja valmiin villalangan hinta oli 4,90e/vyyhti tai 13,50e/3 vyyhtiä (yhteensä noin 350g). Myöhemmin R:ltä tarkastelin ja paljastui, että olin tehnyt aika edulliset kaupat! Kaikki tämä siis tuki myös paikallista lähituotantoa ja suomalaista työtä, jee! Virkkaan langoista isoäidinneliöitä, tekeillä on parikin projektia.

Huomenna lähden Eläkeläiset ry:n 50-vuotisjuhlamatkabussilla kohti Keski-Suomea ja palaan maisemiin keskiviikkona. Sitten onkin kolme työpäivää, minkä jälkeen lennän viikoksi Norjaan Changemakerin SNU-tapahtumaan ja sitten alkaakin leiriputki. Kesä menee tosi äkkiä, tällä hetkellä tuntuu siltä, että tahtoisin tänne ensi kesänäkin.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Saarnaan aamulla klo 10.

Siinä se nyt on se Iso Asia. Keskiviikkona leirillä tiedustelin kautta rantain ehtoollisavustuksesta, toivoin vähän että en olisi ehtoollista jakamassa, sillä paikkakunnan Vanha Kirkko on minulle melko tuntematon, lattia epätasainen ja kirkossa todella hämärää. Leirimme pappi J. sitten tuumasi, että jospa hän ja nuorisotyönohjaaja jakavat ehtoollisen, mutta kuinkas on, saarnaisinko minä. Iltapala meinasi mennä väärään kurkkuun, samoin yöunet. Sanoin miettiväni seuraavaan päivään ja pohdin yömyöhään, voiko oikeasti olla niin, että J. tarjoaa yhtä kirkkovuoden lempipyhistään minun saarnattavakseni, etenkin kun olen teologian opinnoissani niin alkumetreillä ja toisekseen ollut seurakunnassa töissä vasta kaksi viikkoa. Otin haasteen vastaan, printtasin äsken 25-sivuisen saarnani (no okei, 12:n fontilla vain noin 1,5 sivua) ja aamulla kajautan ilmoille elämäni ensimmäisen saarnan. Täysi kirkko, yli neljä sataa kuulijaa - kuinka moni huomenna saarnaaja voi sanoa samaa? :)

Vähän jännittää. Jännittää, riittääkö jättifontti sittenkään. Riittääkö valo, joka on vuosikymmenten takainen pöytälamppu (ei juuri valaise, mutta häikäisee niin, etten näe kirkonpenkkiin). Puhunko riittävän hitaasti? Ymmärretäänkö viesti? Olenko liian rippileirikeskeinen? Putoanko portaissa? (Saarnatuoli 1600-luvulta, portaat epäsymmetriset ja todella natisevat) Romahtaako saarnastuoli? Toistaako mikrofoni myös saarnastuolin lattialautojen vaikerruksen? Enhän ole tulkinnut Timoteusta väärin?

Saarnankin saatte, mutta vasta sitten huomenna.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kuin päätä leikattiin. (Ripari 1, päivä 6)

Otsikon mukaisesti lausahti leirin pappi ruokajonossa, kun lapset surkuttelivat leirin loppumista. Ohi siis on, ihanaa nukkua oikeat yöunet, syödä muutakin kuin pakastevihanneksia ja kuulla omat ajatuksensa. Harmillista on menettää ne hullunhauskat kokeenkorjaushetket ja iltaohjelmatuokiot.

"Armo on sitä, että jos on tehnyt jotain pahaa ja meinataan ristiinnaulata niin sitten ei ristiinnaulatakaan niin se on armoa."

"Että jos varastaa, se tapahtuu takaisin." (Vastaus kysymykseen "Joh. 3:16 ja sen merkitys".)

"Jumala loi ihmisen vertauskuvakseen."

"Jumala loi ihmisen omaksi esikuvakseen." (poiminnat vastauksista kysymykseen "Miksi Jumala loi maailman ja ihmisen?")

Sunnuntaina kertonen teille eräästä leiriin liittyvästä Isosta Asiasta, joka minulle uskottiin.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Peruuttakaa tämä päivä!

Tänään on huono päivä.

Lähden Changemaker-reissuun juhannuspäivänä, lento lähtee aamulla Helsingistä, enkä pääse juhannusaaton työvuoron jälkeen Turkuun millään, jotta pääsisin lennolle ajoissa. Voi *****.

Kämppis laittoi viestiä, että Kelalta on tullut kirjeitä. Katsastin siis Kelan nettipalvelun ja siellähän se luki: vammaistuki on evätty. Eipä sillä, olihan jo lähtökohtaisesti harhaa ajatella, että 85% invalidi olisi vammaistukeen oikeutettu vammainen. Päätöksessä sanotaan, etteivät sairauden erityiskustannukset täyty - eivät kai, kun olen opiskelija, eikä mulla ilman vammaistukea ole varaa hankkia tarvitsemaani apua.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Meidän mummi.


Meidän mummi on mainio, etenkin kun siitä nauttii muutaman päivän kerrallaan, pakenee välillä Hesaan ja välillä leirille. Tänään iltapalapöydässä keskusteltiin jostain, en muista mistä:

Mummi: "... ja aina se nousee niinkuin se Felix-kissa!"
Minä: "Ai siis fenix-lintu?"
Mummi: "Niin, just se."

Mummi oli myös käynyt ostoksilla "Lirlissä", tuossa saitojen ihmisten luvatussa marketissa ja kohdannut pullonpalautusjonossa kirkkoherran. Mummi oli ylpeänä esittäytynyt "sen kesä-Tytin isoäitinä", johon kirkkoherra oli yllättyneenä todennut, ettei olisi osannut ollenkaan päätellä kyseistä sukulaisuussuhdetta. Tarina ei kerro koko keskustelun sisältöä, mutta kovasti kirkkoherra toivoi minun viihtyvän.

Viime kesänä ensimmäinen ihastukseni (siis vuodelta -92 tai -93) myi kehotuksestani mummille uuden pyörän ja hienon, hyvin istuvan ja hengittävän kypärän. Eilen mummi tahtoi saattaa minut töihin, mutta kun ilmoitin käveleväni, päätti tulla pyörällä. Sillä vanhalla, ilman kypärää.

Mummi myös tahtoisi viedä minut töihin autolla (matkaa 2km), saattaa mut ruokakaupalta ainakin puolimatkaan ja sen jälkeen osoittaa suunnan, mihin kävellä (kaupalta seurakuntakeskukselle suora tie, kävelyaika 3-4min) ja syöttää mut tainnoksiin.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Ensimmäinen työpäivä.

Aloitin tänään kesätyöt. Oli mukavaa.

Kun tekee leirityötä paljon, on myös pitkiä vapaita. Tuntuu siltä, kuin olisin koko ajan lomalla.

Yllätyin palkasta positiivisesti. Yllätyin työajoista positiivisesti.

Pidin rippikoulua. PIdin nuorista. Minulla oli mukavaa.

Työkaverit on kivoja.

Tässä kaupungissa kaikki on todella ruskettuineita, suunnilleen kaksi kertaa niin ruskeita kuin minä kuukauden auringossa reilaamisen jälkeen. Toivottavasti minäkin olen syksyllä niin ruskea.