Hei kaikki,
on aika hiljaa kiittää.
Tämä blogi alkaa tulla tiensä päähän, mutta minä jatkan toisaalla.
Jutut säilyvät kyllä täällä, mutta eivät päivity enää.
Törmäämme epäilemättä uusin kuvioin toisaalla!
Uuden osoitteen saa myös suoraan kysymällä, sähköpostitse esimerkiksi osoitteesta ekoelamaa@hotmail.com.
Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta 2011.
lauantai 25. joulukuuta 2010
perjantai 3. joulukuuta 2010
Kansainvälinen vammaisten päivä.
Suosittelen lämpimästi kaikkia lukemaan tämän selkokielisen köyhyyden vastaisen ohjelman. Olen viime viikkoina miettinyt paljon sitä, miten tässä yhteiskunnassa kaikki perustuu siihen, että terveet tekevät töitä ja sairaat eivät. Mutta kuka sen terveyden määrittelee? Ja miksei suurin osa vammaisista saa tehdä töitä, vammahan ei ole sairaus? Minun tuttavapiirissäni on paljon eläkeläisiä, setäni on sitä mieltä, että myös minun pitäisi hakea Kelalta työkyvyttömyyseläke nyt kun niitä vielä voi saada. Minulla on tulevaisuudessa kaksi korkeakoulututkintoa ja edessä hirveä rumba, jos haluan töihin mihinkään. Miten tämä voi olla mahdollista? Miten yhteiskunnalla on varaa tällaiseen?
tiistai 30. marraskuuta 2010
Latinaa!
Meidän ope on huippu. Perusilmeitä on yksi (1), äänensävyjä yksi (1). Niillä ilmeillä ja äänensävyillä tulee sitten kaikki asiat. Tässä sattumus rinnakkaisryhmästä.
Latinan ope: "Aktiivin persoonapäätteet ovat -o/-m, -s, -t, -mus, -tis,-nt. Yksi opiskelija teki joskus muistisäännön: Osta mustis nyt." Latinan opiskelija: "Mutta mustista ei tehdä enää!" Latinan ope: "Ei se mitään. Tää kielikin on kuollut."
maanantai 29. marraskuuta 2010
Kullekin viikolle sen omat murheet.
Ihmissuhdeihmetyksen lisäksi on ollut liiankin kanssa opiskeltavaa.
Olen omaksunut osavuosiajattelun ja jakanut jäljellä olevan vuoden viikon mittaisiin katsauksiin.
Viime viikolla (joka tosin päättyi vasta tänään aamulla) tentin neljän vuorokauden sisällä 19,5 op edestä tenttejä. Vertailuksi kerrottakoon, että koko vuoden tavoitteena on normaalisti 60op.
Junaillessani takaisin Tampereen winter wonderlandista katsastin kalenteria ja totesin, että on sitä murhetta tällekin viikolle: kuusi palautettavaa esseetä tai oppimispäiväkirjaa, yksi ryhmätyö-esitelmä ja toinen harjoitustyö, joka ei suoraan sanoen voisi vähempää kiinnostaa.
Ensi viikon murhe on pistekirjoituskurssi ja sitä seuraavalla onkin sitten seuraava tenttirupeama ja sen jälkeen koittaa se, mikä ihmisellä on aina mielessä.
Keväästä tulee toivottavasti toisenlainen.
Olen omaksunut osavuosiajattelun ja jakanut jäljellä olevan vuoden viikon mittaisiin katsauksiin.
Viime viikolla (joka tosin päättyi vasta tänään aamulla) tentin neljän vuorokauden sisällä 19,5 op edestä tenttejä. Vertailuksi kerrottakoon, että koko vuoden tavoitteena on normaalisti 60op.
Junaillessani takaisin Tampereen winter wonderlandista katsastin kalenteria ja totesin, että on sitä murhetta tällekin viikolle: kuusi palautettavaa esseetä tai oppimispäiväkirjaa, yksi ryhmätyö-esitelmä ja toinen harjoitustyö, joka ei suoraan sanoen voisi vähempää kiinnostaa.
Ensi viikon murhe on pistekirjoituskurssi ja sitä seuraavalla onkin sitten seuraava tenttirupeama ja sen jälkeen koittaa se, mikä ihmisellä on aina mielessä.
Keväästä tulee toivottavasti toisenlainen.
torstai 25. marraskuuta 2010
Kevät tuli, nimittäin Pariisin sellainen.
Kuulin päivällä M:ltä, että on menossa katsomaan Pariisin Kevättä Tavastialle. Minä puhkuin tenttikirjojeni keskellä, luulin bändin olevan keikkatauolla kevääseen. Sitten meni muutama tunti ja Apteekintätikin päivitti statukseensa samansuuntaisen viestin. Voi elämäni kevät, minäkö muka homentuisin nenä ruotsinkielisen diakonian parissa!
Kun talvi sitten yllätti paikallisliikenteen niin, etten päässyt kuulemaan Antti Nylenin alustusta Agricolan kirkolle, päätin suunnata kotiin (ja jäin melkein ratikan alle, hups). Pari tuntia tiukkaa ruudun tuijottelua johti tuloksiin: klo 19.57 tenttikirja oli selätetty (ja monta muuta vielä pinossa). Päätin tehdä syöksyn Tavastian lippuluukulle ja olin paikalla hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista - kuten myös M., joka odotteli ystäväänsä.
Lipun kanssa yhytin sitten Apteekintädin, kävin kahvilassa lämmittämässä kohmeisia jäseniäni ja vietin spontaanin vapaaillan. Vähän jäi sellainen olo, ettei oikislaisten pikkujouluväki oikein tiennyt, ketä kuunteli eikä bändiä liiemmin kiinnostanut, kenelle soitti, mutta kuulin ne kappaleet, jotka toivoinkin kuulevani, joten mikäs siinä! Taidan käydä keväälläkin kuuntelemassa ennen kuin toimitan laulajalle kurkkupastilleja, ressu lauloi ehkä kolmanneksen melodian mukaan ja loput sitten vähän sieltä, minne sattui osumaan :)
Vähän tuntuu, että sinkkuelämä jatkuu edelleen, tai sitten olen todella huono lukemaan ihmisiä.
Kun talvi sitten yllätti paikallisliikenteen niin, etten päässyt kuulemaan Antti Nylenin alustusta Agricolan kirkolle, päätin suunnata kotiin (ja jäin melkein ratikan alle, hups). Pari tuntia tiukkaa ruudun tuijottelua johti tuloksiin: klo 19.57 tenttikirja oli selätetty (ja monta muuta vielä pinossa). Päätin tehdä syöksyn Tavastian lippuluukulle ja olin paikalla hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista - kuten myös M., joka odotteli ystäväänsä.
Lipun kanssa yhytin sitten Apteekintädin, kävin kahvilassa lämmittämässä kohmeisia jäseniäni ja vietin spontaanin vapaaillan. Vähän jäi sellainen olo, ettei oikislaisten pikkujouluväki oikein tiennyt, ketä kuunteli eikä bändiä liiemmin kiinnostanut, kenelle soitti, mutta kuulin ne kappaleet, jotka toivoinkin kuulevani, joten mikäs siinä! Taidan käydä keväälläkin kuuntelemassa ennen kuin toimitan laulajalle kurkkupastilleja, ressu lauloi ehkä kolmanneksen melodian mukaan ja loput sitten vähän sieltä, minne sattui osumaan :)
Vähän tuntuu, että sinkkuelämä jatkuu edelleen, tai sitten olen todella huono lukemaan ihmisiä.
tiistai 23. marraskuuta 2010
tiistai 16. marraskuuta 2010
85 ääntä.
Minut valittiin eilen seurakunnan luottamushenkilöksi.
Sain oman ääneni lisäksi 85 muuta ääntä seurakuntaneuvostoon ja 125 ääntä yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Tiedän saaneeni äänen kolmelta ystävältäni, mutta on pysäyttävää, että kymmenet muutkin ovat kokeneet minut ehdokkaakseen ja edustajakseen.
Todennäköisesti kauteni jää superlyhyeksi, kun vuokrasopimus keväällä loppuu, mutta sellaista on opiskelijan elämä. Siihen asti toimitaan täysillä.
Silmä on ollut viime päivinä levoton.
Sain oman ääneni lisäksi 85 muuta ääntä seurakuntaneuvostoon ja 125 ääntä yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Tiedän saaneeni äänen kolmelta ystävältäni, mutta on pysäyttävää, että kymmenet muutkin ovat kokeneet minut ehdokkaakseen ja edustajakseen.
Todennäköisesti kauteni jää superlyhyeksi, kun vuokrasopimus keväällä loppuu, mutta sellaista on opiskelijan elämä. Siihen asti toimitaan täysillä.
Silmä on ollut viime päivinä levoton.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Siionin virsi 244a
2. Usein vaihtuu päivä yöhön,
matkanteko kyyneltyöhön,
tie on ahdas, uuvuttaa.
Usein peittyy täällä armo,
maahan painuu usko, tarmo,
toivo tyyten raukeaa.
Aika raskasta arkeen paluu, kun kaikkea on liikaa ja aikaa liian vähän.
Pimeä ja musta marraskuu, avuton marraskuu, kun keppi unohtuu kotiin ja yhtäkkiä onkin pimeää.
Jätin pois kursseja, pakollisiakin, vaikka tiedän joutuvani keväällä yliopiston opintoseurantaan.
Tätä virttä veisataan kuorossa, se on juuri nyt valtavan puhutteleva.
Sunnuntaina kahviteltiin, perjantaina lounastettiin.
Toinen on totinen, niin samanlainen ja kuitenkin niin erilainen.
Selkeneekö kaikki ajan kanssa, vai pitäisikö nyt jo tietää, osata lukea toista?
Tilanne tekee araksi, mietteliääksi.
On siinä virressä viimeinenkin säkeistö.
Pakko tämän marraskuun on joskus loppua.
Toisesta tullee joskus niin tuttu, että tietää onko totisuus ja tarkkailu vain tapa olla vai jotain, jota sovelletaan uusiin tuttavuuksiin.
(7. Mutta muista, Jeesus voitti.
Päivä jälleen yöstä koitti.
Sydämeesi kätke se.
Katso häneen tuskan alta,
Hänellä on voima, valta
viedä sinut perille.)
tiistai 9. marraskuuta 2010
Paluu arkeen...
... on sitä, kun villapipo pistelee ja kutittaa vanhan tutun, mutta uudelleen kuosiinsa palautetun siilitukan läpi.
... on sitä, että myöhästyy kaikilta luennoilta kuten aina ennenkin. Myös niiltä, joiden alkaessa on jo valmiiksi kampuksella.
... on sitä, että rästityöt ja stressi meinaa tulla uniin.
... on sitä, että näkee yliopistolla ystävän, kääntyy ympäri ja näkee toisen ystävän.
... on sitä, että jetlagista toettuaan muistaa taas, millainen olo ihmisellä kuuluu olla.
... on sitä, että on jetlagin kourissa niin kankea ajatuksissaan, ettei osaa sanoa kahviseuralle, kuinka riemastunut onkaan tämän kirkuvankeltaisista pillifarkuista.
... on sitä, että prosessoi taakse jäänyttä matkaa ja miettii, että jos ei amerikkalaiset muuta osaa, niin ainakin ne tekee hyviä yövaatteita ja muffinseja.
... on sitä, että myöhästyy kaikilta luennoilta kuten aina ennenkin. Myös niiltä, joiden alkaessa on jo valmiiksi kampuksella.
... on sitä, että rästityöt ja stressi meinaa tulla uniin.
... on sitä, että näkee yliopistolla ystävän, kääntyy ympäri ja näkee toisen ystävän.
... on sitä, että jetlagista toettuaan muistaa taas, millainen olo ihmisellä kuuluu olla.
... on sitä, että on jetlagin kourissa niin kankea ajatuksissaan, ettei osaa sanoa kahviseuralle, kuinka riemastunut onkaan tämän kirkuvankeltaisista pillifarkuista.
... on sitä, että prosessoi taakse jäänyttä matkaa ja miettii, että jos ei amerikkalaiset muuta osaa, niin ainakin ne tekee hyviä yövaatteita ja muffinseja.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Se olikin koti-ikävä!
Olin koti-ikäväinen lapsi, joka haettiin kotiin kesken yökylän ja seurakunnan lastenleirin. Se arka ja ujo kotona nysvääjä ja vielä rippileirille mennessä olin parkkipaikalla sitä mieltä, että oikeastaan voitais lähteä sittenkin kotiin.
Se rippileiri muutti elämäni suunnan monessakin mielessä. Löysin jotain sellaista voimaa ja rohkeutta, josta itseni nykyään tunnistan.
Koti-ikävää en muista tunteneeni pitkiin aikoihin. Interraileilla ja pidemmillä Euroopan kiertomatkoillani maisemanvaihdos ja ympärillä vaihtuvat ystävät ovat pitäneet mielen matkassa. Matkaväsymys sinällään on tuttu ilmiö, reililläkin koomasin Lontoossa kolme päivää enkä käynyt missään.
Tällä reissulla olen ollut väsynyt, en ehtinyt levätä Strasbourgista paluun jälkeen lainkaan. Sen toisen, vähän kaihertavan ja ajoittain unohtuvan tunteen nimeäminen koti-ikäväksi olikin haastavaa siksi, etten enää tunnistanut, miltä koti-ikävä tuntuu.
Mutta koti-ikävä mulla on.
Ikävä omaa sänkyä, ruuanlaittoa, arkirutiineja, myöhästyviä ratikoita, viimaa Aleksanterinkadulla. Ainoastaan tiskejä ei ole ikävä.
Sunnuntain uutta tuttavuutta olen odottanut myös. Tuntematonta ei kai voi ikävöidä, joten olkoon tämä sitten uteliaisuutta ja kärsimättömyyttä, tahtoisin jo keskustella, hymyillä, nauraa. Virnistää ja pohdiskella. Olo on avoin ja arka, toisaalta luottavainen ja lämmin. Uusi ystävä!
Se rippileiri muutti elämäni suunnan monessakin mielessä. Löysin jotain sellaista voimaa ja rohkeutta, josta itseni nykyään tunnistan.
Koti-ikävää en muista tunteneeni pitkiin aikoihin. Interraileilla ja pidemmillä Euroopan kiertomatkoillani maisemanvaihdos ja ympärillä vaihtuvat ystävät ovat pitäneet mielen matkassa. Matkaväsymys sinällään on tuttu ilmiö, reililläkin koomasin Lontoossa kolme päivää enkä käynyt missään.
Tällä reissulla olen ollut väsynyt, en ehtinyt levätä Strasbourgista paluun jälkeen lainkaan. Sen toisen, vähän kaihertavan ja ajoittain unohtuvan tunteen nimeäminen koti-ikäväksi olikin haastavaa siksi, etten enää tunnistanut, miltä koti-ikävä tuntuu.
Mutta koti-ikävä mulla on.
Ikävä omaa sänkyä, ruuanlaittoa, arkirutiineja, myöhästyviä ratikoita, viimaa Aleksanterinkadulla. Ainoastaan tiskejä ei ole ikävä.
Sunnuntain uutta tuttavuutta olen odottanut myös. Tuntematonta ei kai voi ikävöidä, joten olkoon tämä sitten uteliaisuutta ja kärsimättömyyttä, tahtoisin jo keskustella, hymyillä, nauraa. Virnistää ja pohdiskella. Olo on avoin ja arka, toisaalta luottavainen ja lämmin. Uusi ystävä!
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Matkaväsy.
Nyt se alkaa painaa, matkanteko. Olen ollut reissussa kolmatta viikkoa, nukkunut välissä omissa lakanoissa kai kaksi yötä.
Äänikirjahärveli ja nauhuri ovat hukassa, toivon jättäneeni ne Suomeen, muuten tulee kallis lasku.
Olen tottunut viettämään aikaa itsekseni, nyt olen ollut ihmisten seurassa 16. lokakuuta lähtien joka päivä ja joka yö. Kaipaan ilmaa ympärilleni.
Suurimmat nähtävyydet on koluttu, tänään luonnonhistoriallinen museo. Se oli ensimmäinen todella kiinnostava museo, josta oli valitettavasti kiinnostunut muutama tuhat lapsiperhettä. On taas kova motivaatio hankkiutua lääkäriin ja hommata resepti e-pillereille. Huhhuh. Lapsia hurjempia olivat kyllä ne vanhemmat, jotka silmät kiiluen selittivät jälkikasvulleen alkuperäiskansojen työkalujen valmistusta tai pelikaanin kalansaalistusta. Huhhuh!
Ostin kirjakaupasta kilokaupalla kirjoja, toivon niistä jonkun kiinnostavan myös sunnuntain kahviseuraa, koska omaan hyllyyni ne eivät kaikki mitenkään mahdu.
En yleensä haikaile suomalaisten juttujen perään, mutta nyt alkaa olla ruisleivän ja saunan kaipuu aika kovaa. Oma sänky olisi aika pop myös ja kieltämättä olisi mukava päästä käsiksi myös opintoihin.
Odotan sunnuntaita, pikapäikkäreitä omassa sängyssä ja kahveja uuden tuttavuuden kanssa. Jännittää jo, kaikki kivat vaatteet on tietty pesussa, mulla jää yöunet lennon takia väliin/vähiin, mutta haluan silti mennä. Jännittää, ilahduttaa (toinen on odottanut melkein kuukauden kahville pääsyä!) ja hirvittää. Onneksi EVS-papereista suurin osa on jo mennyt.
Anteeksi sekavuus, tämä oli tällaisia hajamietteitä 10h kaupungilla ja museossa kävelyn jälkeen.
Äänikirjahärveli ja nauhuri ovat hukassa, toivon jättäneeni ne Suomeen, muuten tulee kallis lasku.
Olen tottunut viettämään aikaa itsekseni, nyt olen ollut ihmisten seurassa 16. lokakuuta lähtien joka päivä ja joka yö. Kaipaan ilmaa ympärilleni.
Suurimmat nähtävyydet on koluttu, tänään luonnonhistoriallinen museo. Se oli ensimmäinen todella kiinnostava museo, josta oli valitettavasti kiinnostunut muutama tuhat lapsiperhettä. On taas kova motivaatio hankkiutua lääkäriin ja hommata resepti e-pillereille. Huhhuh. Lapsia hurjempia olivat kyllä ne vanhemmat, jotka silmät kiiluen selittivät jälkikasvulleen alkuperäiskansojen työkalujen valmistusta tai pelikaanin kalansaalistusta. Huhhuh!
Ostin kirjakaupasta kilokaupalla kirjoja, toivon niistä jonkun kiinnostavan myös sunnuntain kahviseuraa, koska omaan hyllyyni ne eivät kaikki mitenkään mahdu.
En yleensä haikaile suomalaisten juttujen perään, mutta nyt alkaa olla ruisleivän ja saunan kaipuu aika kovaa. Oma sänky olisi aika pop myös ja kieltämättä olisi mukava päästä käsiksi myös opintoihin.
Odotan sunnuntaita, pikapäikkäreitä omassa sängyssä ja kahveja uuden tuttavuuden kanssa. Jännittää jo, kaikki kivat vaatteet on tietty pesussa, mulla jää yöunet lennon takia väliin/vähiin, mutta haluan silti mennä. Jännittää, ilahduttaa (toinen on odottanut melkein kuukauden kahville pääsyä!) ja hirvittää. Onneksi EVS-papereista suurin osa on jo mennyt.
Anteeksi sekavuus, tämä oli tällaisia hajamietteitä 10h kaupungilla ja museossa kävelyn jälkeen.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Sellainen sunnuntai.
Kotitalo.Jonotin aamulla 1,5 tuntia Abyssinian Baptist Churchin jumalanpalvelukseen ja pidin kuulemastani: saarnasta ja musiikista. Kaikki opetus ei ehkä ihan uppoa luterilaiseen, mutta hyviä ajatuksia oli paljon ja seurakunta oli todellakin kuin yhtä suurta perhettä. Kirkon ovimies piti minua brittinä, kun kyselin, mistä löydän jonon pään (kulman takaa).
Päivän ohjelmaan kuului Empire State Building, joka oli kyllä hintansa väärti. Hyvällä säällä huipulta näkyi koko Manhattan ja lisäksi Queensia, Brooklynia, Bronxia ja New Jersey. Huipulla tuuli niin, että meinasi tukka irrota ja olo oli kuin jääkaudella. Voin suositella.
Ensimmäinen varsinainen shoppailupäivä oli tänään, kun kollattiin Forever 21. Löysin itselleni yöpaidaksi pitkähihaisen t-paidan ja veljille joulupakettiin täytettä. Illalla kotona tosin erehdyin sovittamaan toista paitaa, joten sori vaan S., saatkin jouluna jotain muuta. Toisen paidan (mustavalkoinen raidallinen villahuppari) tulevaisuus on vielä auki, täytyy vähän mittailla, kenelle veljistä se sopisi parhaiten.
Illalla kävelimme yli 20 korttelia nähdäksemme Halloween-paraatin. Se oli aika laimea, mutta ihmisiä oli liikkeellä sitäkin enemmän. En erityisemmin pidä Halloweenista, olen perinteisemmän pyhäinpäivän ystävä.
Eiliset mietteet ovat saaneet taas uutta suuntaa, odotan jo ensi sunnuntaita ja kotiinpaluuta. Ja kyllä, nautin olostani täällä täysin siemauksian, älkää huoliko! On vaan kiva tulla kotiin, kun on mukavia asioita tiedossa.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Ulkoilutin likapyykkiä Harlemin yössä.
Likapyykkivuori kasvaa, viimeisiä alusvaatteita viedään. Pesulaan ei enää päässyt kuin hakemaan jo pestyjä pyykkejä, joten käytimme kalsaripyykkiä kävelyllä Harlemin pimeässä illassa.
Kymmenen aikaan ikkunaan koputettiin, vuokraisäntä tuli tervehtimään ja hauskuttamaan meitä jutuillaan. Mukanaan oli komea veljenpoika. Kaksi mustaa miestä muistelivat Kemin lumilinnaa ja keskustelivat siitä, minkä väriset seinät sedän uusimpaan sijoitusasuntoon laitetaan.
Voin suositella tätä majapaikkaa lämpimästi teille kaikille.
Meillä on astianpesukonekin.
Kävimme Brooklynin trendialueilla, söimme kivasti ulkona ja seikkailimme metrolla toista tuntia. Auringonlaskun aikaan olimme Empire State Buildingin lähellä kattoterassilla, jossa sai lämmintä omenasiideriä. Fleecehuopiin kääriytyneinä meitä ei palellut juurikaan.
Huomenna on ohjelmassa Abyssinian Baptist Church, Macy's, Forever 21, jokin pikaruokaketjupäivällinen, Empire State Building, Halloween-paraati ja iltapalaksi donitsit. Olemme viettäneet aikataulutonta aikaa, mutta nyt päätimme ryhtyä tuumasta toimeen, jotta ehdimme kaikki must seet.
Tässä sivussa yritän hoitaa ajan tasalle opiskeluasioita. Tai hoitaa niitä siten, että kotiinpaluun yhteydessä ei odota katastrofi. Tänä yönä pitää lukea 20 sivua Water Risk Managementia ja aamulla tehdä aiheeseen liittyvä tehtävä verkossa, muut työt eivät ole niin akuutisti niskassa vielä.
Ihmisten erilaiset temperamentit mietityttävät, näin reissussa ne korostuvat. Mietityttää myös se, ettei uudesta tuttavuudesta ole kuulunut viikkoon mitään ja että jotkut ihmiset vain toimivat niin. Onneksi olen matkoilla, ei ole aikaa märehtiä. Asiat menee omalla painollaan.
Täällä on kauniita ihmisiä. Löysin kirpputorilta maailman kauneimman vintageolkalaukun, jollaista olen etsinyt vuosia. Onneksi dollarin kurssi on tällä hetkellä mitä on.
perjantai 29. lokakuuta 2010
torstai 28. lokakuuta 2010
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Tout est bien.
Takana viikko mieltään osoittavassa Ranskassa.
Kurssi oli hyvä ja intensiivinen, vetäjäporukka tuttu ja rakas, uusi ja rakastettava.
Euroopan neuvosto, voisiko sinne mennä töihin?
Eteläeurooppalainen flirttikulttuuri.
Edellämainittuun tottumattomat suomalaisteinit.
Mellakat ja mielenosoitukset.
Croissantit ja syksyiset lehdet.
Onnistumisen kokemukset, kun ranskaksi kommunikointi oli pääosin rohkaisevaa.
Melkein-kummitytölle viime vuonna aloitettu neulemekko tuli valmiiksi, jätin sen N:n pikkutytölle tulevaisuutta varten.
Rakastan Ranskaa.
Rakastan mun ystäviä - ne ei katoa, vaikka nähdään satunnaisesti. Ne on Ukrainassa, Tanskassa, Islannissa, Liettuassa, Portugalissa, Pohjois-Irlannissa.
Tahtoisin vetää tyttöjen vertaisryhmää.
Paljon on ajatuksia viikon jälkeen.
Maailmassa ja elämässä on niin paljon hyvää.
Ilmassa on uutta ystävyyttä.
Tutustumista ja jutustelua.
Syväluotausta ja huumoria.
Hämmennystä ja pohdintaa.
Hyviä asioita, hyvä mieli.
Huomenna on New York ja Boston, jos kone on ehjä eikä kaipaa lakkoilevia korjaajia.
Minulla on matkaväsymys, jonka alla kuplii odotusta ja iloa.
Pyykki on pyörinyt, tiskit lionneet, matkalaukkua purettu ja pakattu.
Vielä pitää maksaa laskut ja siirtää rahaa.
Aamulla käydä postissa hakemassa Tekniikan kandidaatin paperit ja Amnestyn uusi trikoomekko postista ja viedä rahaa pankkiin.
Sitten vaihdan maisemaa.
Kurssi oli hyvä ja intensiivinen, vetäjäporukka tuttu ja rakas, uusi ja rakastettava.
Euroopan neuvosto, voisiko sinne mennä töihin?
Eteläeurooppalainen flirttikulttuuri.
Edellämainittuun tottumattomat suomalaisteinit.
Mellakat ja mielenosoitukset.
Croissantit ja syksyiset lehdet.
Onnistumisen kokemukset, kun ranskaksi kommunikointi oli pääosin rohkaisevaa.
Melkein-kummitytölle viime vuonna aloitettu neulemekko tuli valmiiksi, jätin sen N:n pikkutytölle tulevaisuutta varten.
Rakastan Ranskaa.
Rakastan mun ystäviä - ne ei katoa, vaikka nähdään satunnaisesti. Ne on Ukrainassa, Tanskassa, Islannissa, Liettuassa, Portugalissa, Pohjois-Irlannissa.
Tahtoisin vetää tyttöjen vertaisryhmää.
Paljon on ajatuksia viikon jälkeen.
Maailmassa ja elämässä on niin paljon hyvää.
Ilmassa on uutta ystävyyttä.
Tutustumista ja jutustelua.
Syväluotausta ja huumoria.
Hämmennystä ja pohdintaa.
Hyviä asioita, hyvä mieli.
Huomenna on New York ja Boston, jos kone on ehjä eikä kaipaa lakkoilevia korjaajia.
Minulla on matkaväsymys, jonka alla kuplii odotusta ja iloa.
Pyykki on pyörinyt, tiskit lionneet, matkalaukkua purettu ja pakattu.
Vielä pitää maksaa laskut ja siirtää rahaa.
Aamulla käydä postissa hakemassa Tekniikan kandidaatin paperit ja Amnestyn uusi trikoomekko postista ja viedä rahaa pankkiin.
Sitten vaihdan maisemaa.
torstai 14. lokakuuta 2010
Kun muuttaa, kaikki jää.
Päivitin eilen statukseeni, että olen reissunainen ja pidän siitä. Tarkoitin viihtyväni junassa, pitäväni ajatuksesta, että pian olen Ranskassa tapaamassa ystäviä, sen jälkeen Atlantin toisella puolella katsomassa kuuluisia kaupunkeja ja tammikuussa kaukana idässä vanhan ystävän luona.
Kaksi ystävääni Tampereen ajoilta kommentoivat statukseen minun olevan niin kiireinen, etten koskaan ehdi tavata. Että on varattava aika, jotta ehdin kohdata heidätkin. Vastasin, ettei todellakaan tarvitse. Että tervetuloa Etelä-Suomeen, täällä minä olen.
Pahoitin mieleni.
Tämä on ollut ikävän syksy. Olen ikävöinyt iltahetkiä ystävien keittiössä, kävelyretkiä ja kauppamatkoja, aamuisia luennolle laahustamisia ja yhteisiä tunteja harjoitustöiden parissa. Olen ikävöinyt ruokakauppaa, jossa kävelin hyllyjen välissä, ensin vihannekset, sitten leivät (sitten mustamakkara), sitten jugurtti ja maito, viimeisenä tee- ja karkkihoukutusten ohi. Olen ikävöinyt kaupassa soivaa musiikkia, töykeää kassatätiä ja Punnitse ja Säästä:ä.
Olen yrittänyt pitää ystäviin yhteyttä, sopinut treffit vähintään yhden kanssa joka kerta Tampereella ollessani. Mennyt aamulla aikaisin aamuteelle, lähtenyt myöhemmällä junalla. Yrittänyt olla tasapuolinen ja onnistunutkin tapaamaan kaikkia paitsi yhtä.
Helsingissä ei ole käynyt kukaan.
Arki-iltana ei kuulemma ehdi.
On liian kallista.
Ei ole aikaa.
Kukaan ei ole edes kysynyt, voiko tulla.
Yksi ystävä kerran sanoi ikävöineensä ja kertoi olevansa tulossa Helsinkiin ehkä juuri silloin, kun olen reissuillani.
Kuukausi sitten istuin norjalaisen kanssa junassa ja surin asioiden laitaa ääneen.
Eilen istuin bussissa matkalla kotiin Hervantaan ja itkin vähän.
On minun kalenterini täynnä ja elämäni kiireistä, en minä sitä.
Jollain se on täytettävä, kun muuton yhteydessä kaikki jäi.
Pitäisikö istua kotona ja odottaa, että joku joskus tulee, soittaa, laittaa viestin?
Tuntui kyllä aika pahalta.
Ehkä ensi vuonna olen toisessa maassa, saan etäisyyttä kaikkeen ja ikävöidäkin ihan luvan kanssa.
tiistai 12. lokakuuta 2010
Minusta on tulossa pessimisti.
Kävin tänään Näkövammaisten Keskusliitossa katsastamassa vapaaehtoistyöhön liittyviä papereita. Saatiin itsenäisen elämän taitoja koskeva kysely täytettyä loppuun, olin täyttänyt sen hyvin ja huolellisesti myös sellaisilta osin, jotka olisin voinut sivuuttaa. Ne loputkin omituiset kohdat selvisivät, kyseessä oli vain ammattisanasto, jota en hallinnut.
Sitten katsottiin läpi toinen lomake, sain ohjeet sen täyttämiseen loppuun ja minulle kerrottiin, mitä kannattaa painottaa. Nyt illalla tein työtä käskettyä ja lähetin toisenkin lomakkeen Belgiaan äsken.
Kielikokeen tulokset venyvät vuoden vaihteeseen, joten lähetin sähköpostia vuosien taakse, lukion opettajalle. Hän vastasi melkein heti ja kertoi, että "kirjoitan puolestasi mitä tahansa!", se lämmitti mieltä.
Erityisesti, kun sain taas kuulla, miten olen niin akateeminen, aktiivinen ja elämässäni pärjäävä, että Suomen CIMOn kautta hakiessani minua ei ikimaailmassa valittaisi, vaikka saisinkin runsaasti säälipisteitä näkövammastani. Belgiassa hakemuksia on kuulemma paljon, toivon että siellä myös lahjakkailla vammaisilla on mahdollisuuksia. Tuntuisi huijaukselta täyttää paperit huolimattomasti, antaa itsestä sellainen kuva, mitä en todellisuudessa ole. Jos minä olen kirjotitanut kaksi kotimaista ja neljä vierasta kieltä, lukenut yliopistossa kolmea klassista kieltä ja tehnyt monenlaista vapaa-ajallani, pitääkö siitäkin nyt sitten rankaista?
Etenkin kun kuulin taas, miten 98% näkövammaisten opiskelijavaihdoista menee päin peetä. Vammainen opiskelija ei saa ulkomaan vaihto-opiskeluun minkäänlaista asumistukea. Ei yleistä eikä opiskelijan asumistukea. Avustajaa ei tipu, ei liioin liikkumistaidon ohjausta. On tämä EU niin tasapuolinen ja vapaata liikkuvuutta edistävä taho. **skan marjat!
Olen päättänyt asettua poikkiteloin joka ikisessä byrokratian rattaassa. Oikein levittää ketarat joka suuntaan ja kiljua mennessäni. Hakea joka ikiseen huippuvirkaan ja koulutukseen ihan vain siitä ilosta, että voin osoittaa, ettei näkövamma vaikuta aivojen toimintaan.
Pyörätuolissa istuva suomalainen ystävä varttui ulkomailla ja koki elämänsä kulttuurishokin Suomeen palattuaan, kun hänelle ehdotettiin erityiskoulua ja peruskoulun jälkeen varhaiseläkettä. Näin meillä ollaan Suomessa tasapuolisia!
Sitten katsottiin läpi toinen lomake, sain ohjeet sen täyttämiseen loppuun ja minulle kerrottiin, mitä kannattaa painottaa. Nyt illalla tein työtä käskettyä ja lähetin toisenkin lomakkeen Belgiaan äsken.
Kielikokeen tulokset venyvät vuoden vaihteeseen, joten lähetin sähköpostia vuosien taakse, lukion opettajalle. Hän vastasi melkein heti ja kertoi, että "kirjoitan puolestasi mitä tahansa!", se lämmitti mieltä.
Erityisesti, kun sain taas kuulla, miten olen niin akateeminen, aktiivinen ja elämässäni pärjäävä, että Suomen CIMOn kautta hakiessani minua ei ikimaailmassa valittaisi, vaikka saisinkin runsaasti säälipisteitä näkövammastani. Belgiassa hakemuksia on kuulemma paljon, toivon että siellä myös lahjakkailla vammaisilla on mahdollisuuksia. Tuntuisi huijaukselta täyttää paperit huolimattomasti, antaa itsestä sellainen kuva, mitä en todellisuudessa ole. Jos minä olen kirjotitanut kaksi kotimaista ja neljä vierasta kieltä, lukenut yliopistossa kolmea klassista kieltä ja tehnyt monenlaista vapaa-ajallani, pitääkö siitäkin nyt sitten rankaista?
Etenkin kun kuulin taas, miten 98% näkövammaisten opiskelijavaihdoista menee päin peetä. Vammainen opiskelija ei saa ulkomaan vaihto-opiskeluun minkäänlaista asumistukea. Ei yleistä eikä opiskelijan asumistukea. Avustajaa ei tipu, ei liioin liikkumistaidon ohjausta. On tämä EU niin tasapuolinen ja vapaata liikkuvuutta edistävä taho. **skan marjat!
Olen päättänyt asettua poikkiteloin joka ikisessä byrokratian rattaassa. Oikein levittää ketarat joka suuntaan ja kiljua mennessäni. Hakea joka ikiseen huippuvirkaan ja koulutukseen ihan vain siitä ilosta, että voin osoittaa, ettei näkövamma vaikuta aivojen toimintaan.
Pyörätuolissa istuva suomalainen ystävä varttui ulkomailla ja koki elämänsä kulttuurishokin Suomeen palattuaan, kun hänelle ehdotettiin erityiskoulua ja peruskoulun jälkeen varhaiseläkettä. Näin meillä ollaan Suomessa tasapuolisia!
lauantai 9. lokakuuta 2010
The Day of Random Encounters.
Olin tänään ystäväni P:n luona Lahdessa. Matkalla takaisin juna-asemalle törmäsimme liikennevaloissa yhteiseen ystäväämme R:aan, joka on vasta muuttanut Lahteen. Mikä hauska sattuma!
Ehdin Z-junaan viime tingassa. Mäntsälän kohdalla viereisen loosin miehistä toinen jäi pois ja toinen nousi ja istuutui minua vastapäätä. Kävimme seuraavanlaisen keskustelun.
Mies: "Moi, mikä sun nimi on?"
Minä: "Tytti?" (hämmentyneenä)
Mies: "Tytti Sukunimi?" (riemastuneena)
"Joo!", vastasin ja näytin ilmeisen häkeltyneeltä. "Siis teknologinen toimintaympäristö ja sen analysointi! Mä oon M.P.", mies jatkoi riemastuneena.
Kas näinkin voit tutustua harkkaryhmäläisiisi, joita et ole koskaan tavannut!
Ja miten M. mut sitten tunnisti? Oli lukenut vuosi sitten YTHSn hammaslääkärin odotushuoneessa lehtiartikkelia (musta/mun kitjoittamaa) ja harkkaryhmään päädyttyään googlannut, olenko sama tyttö kuin artikkelissa, nähnyt mun kuvan, josta sitten tunnisti lähijunassa. Että tällaista tänään. Ai niin, lahtelaisissa liikennevaloissa törmäsin sattumalta tuttuun myös.
Ehdin Z-junaan viime tingassa. Mäntsälän kohdalla viereisen loosin miehistä toinen jäi pois ja toinen nousi ja istuutui minua vastapäätä. Kävimme seuraavanlaisen keskustelun.
Mies: "Moi, mikä sun nimi on?"
Minä: "Tytti?" (hämmentyneenä)
Mies: "Tytti Sukunimi?" (riemastuneena)
"Joo!", vastasin ja näytin ilmeisen häkeltyneeltä. "Siis teknologinen toimintaympäristö ja sen analysointi! Mä oon M.P.", mies jatkoi riemastuneena.
Kas näinkin voit tutustua harkkaryhmäläisiisi, joita et ole koskaan tavannut!
Ja miten M. mut sitten tunnisti? Oli lukenut vuosi sitten YTHSn hammaslääkärin odotushuoneessa lehtiartikkelia (musta/mun kitjoittamaa) ja harkkaryhmään päädyttyään googlannut, olenko sama tyttö kuin artikkelissa, nähnyt mun kuvan, josta sitten tunnisti lähijunassa. Että tällaista tänään. Ai niin, lahtelaisissa liikennevaloissa törmäsin sattumalta tuttuun myös.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Ja sitten soi puhelin.
Soitin tänään Kelaan ja kysyin, missä rahani luuraavat, kun kaikki muut matkalle jääneet tulivat jo viime viikolla. Kuulemma tarvitsevat yhden kuitin, sitä epäilinkin, mutten ollut varma, olinko sen jo toimittanut. Hyvä kun selvisi, nyt pitäisi vain saada tulostin korjattua.
Sitten soitin Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinelainaamoon ja kyselin, miksei pistekirjoituskoneesta ole kuulunut mitään, vaikka palautin lainaussopimuksen jo viikkoja sitten. Neuvoivat soittamaan maanantaina, kun lainaamon työntekijä olisi paikalla.
Seuraavaksi soitin verottajalle, sillä viime viikolla kuulin, ettei kuntoutusrahan 20% ennakkopidätystä tarvitse hyväksyä, vaan verottaja voi pyydettäessä toimittaa toisenlaisen verokortin suoraan Kelaan. Ihmeellistä! Miksei Kelan "ohjeita kuntoutukseen osallistuvalle"-lomakkeessa mainita tästä mitään, vaikka kaikkeen muuhun paperinpyöritykseen siinä on hyvät ja selkeät ohjeet? No, soitin sitten verottajalle ja puhelimeen vastaisi leppoisa savolaissetä. Pienen ynnälaskun jälkeen lopputulokseksi saatiin 1%. Loppuvuoden kuntoutusrahasta menee verokarhun taskuun siis vain 1%, mikä tarkoittaa sitä, että kuukausituloni kasvavat n. 100e! Valtava summa! Tämän vuoden ansiotuloni ovat jäämässä huomattavasti ennakoitua pienemmiksi, joten voi hyvinkin olla, että myös ensi vuonna saan veronpalautuksia.
Viimeisenä piti selvittää, mistä saan rikosrekisteriotteen, jotta voin työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Ensi vuoden kesäsuunnitelmat ja -haut etenevät, kerron niistä lisää myöhemmin. Sain lomaketilauksen tehtyä sähköpostitse, todistus ja lasku toivottavasti tulevat piakkoin :)
Sitten soi puhelin.
"Koistinen kuljetusliike Schenkeriltä moi, oon tässä alhaalla."
"Ai, jaha."
"Kun teille oli tulossa jotain tavaraa."
"Ai, jaha. En kyllä tiedä, että olisi tulossa, mutta tervetuloa vaan."
"Joo, täällä on yksi kolli, kuusi kiloa!"
Ja pistekirjoituskonehan se sieltä tuli. Valurautainen, 1800-lukulainen, harmaa ja ruma Perkins.
Sitten soitin Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinelainaamoon ja kyselin, miksei pistekirjoituskoneesta ole kuulunut mitään, vaikka palautin lainaussopimuksen jo viikkoja sitten. Neuvoivat soittamaan maanantaina, kun lainaamon työntekijä olisi paikalla.
Seuraavaksi soitin verottajalle, sillä viime viikolla kuulin, ettei kuntoutusrahan 20% ennakkopidätystä tarvitse hyväksyä, vaan verottaja voi pyydettäessä toimittaa toisenlaisen verokortin suoraan Kelaan. Ihmeellistä! Miksei Kelan "ohjeita kuntoutukseen osallistuvalle"-lomakkeessa mainita tästä mitään, vaikka kaikkeen muuhun paperinpyöritykseen siinä on hyvät ja selkeät ohjeet? No, soitin sitten verottajalle ja puhelimeen vastaisi leppoisa savolaissetä. Pienen ynnälaskun jälkeen lopputulokseksi saatiin 1%. Loppuvuoden kuntoutusrahasta menee verokarhun taskuun siis vain 1%, mikä tarkoittaa sitä, että kuukausituloni kasvavat n. 100e! Valtava summa! Tämän vuoden ansiotuloni ovat jäämässä huomattavasti ennakoitua pienemmiksi, joten voi hyvinkin olla, että myös ensi vuonna saan veronpalautuksia.
Viimeisenä piti selvittää, mistä saan rikosrekisteriotteen, jotta voin työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Ensi vuoden kesäsuunnitelmat ja -haut etenevät, kerron niistä lisää myöhemmin. Sain lomaketilauksen tehtyä sähköpostitse, todistus ja lasku toivottavasti tulevat piakkoin :)
Sitten soi puhelin.
"Koistinen kuljetusliike Schenkeriltä moi, oon tässä alhaalla."
"Ai, jaha."
"Kun teille oli tulossa jotain tavaraa."
"Ai, jaha. En kyllä tiedä, että olisi tulossa, mutta tervetuloa vaan."
"Joo, täällä on yksi kolli, kuusi kiloa!"
Ja pistekirjoituskonehan se sieltä tuli. Valurautainen, 1800-lukulainen, harmaa ja ruma Perkins.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Uimahallireittini varrelle osuu Meilahden englantilainen koulu, jonka edustalla huomasin tänään roskalavan. Lähempi tuttavuus lavan kanssa paljasti, että tavara oli pääasiassa paperia, vanhoja ja uusia oppikirjoja ja lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta. Pääosin tavaraa, jonka paikka olisi paperin- ja pahvinkeräyksessä. Keräsin itselleni, kämppikselleni ja ystävälleni vinon pinon kirjoja ja marssin kotiin välittämään asiasta tietoa Facebookiin.
Sitten soitin koulun rehtorille ja tiedustelin, mistä moinen johtuu. Kuulemma koulun kellarissa on hometta, minkä vuoksi lääkäri on määrännyt kaiken siellä säilytetyn heitettäväksi pois. Ihan ymmärrettävää, mutta ei kai se, että kirjoissa on homeitiöitä (ei siis näkyvää hometta), estä kierrättämästä niitä?! Taas näytettiin lapsille esimerkkiä! Kierrätetään, kun on hyvä mieli, sitten kun tulee ongelma ja asiat täytyy hoitaa nopeasti, voidaan lyödä laimin kaikki hyvät käytännöt ja ympäristönormit.
Sitten soitin koulun rehtorille ja tiedustelin, mistä moinen johtuu. Kuulemma koulun kellarissa on hometta, minkä vuoksi lääkäri on määrännyt kaiken siellä säilytetyn heitettäväksi pois. Ihan ymmärrettävää, mutta ei kai se, että kirjoissa on homeitiöitä (ei siis näkyvää hometta), estä kierrättämästä niitä?! Taas näytettiin lapsille esimerkkiä! Kierrätetään, kun on hyvä mieli, sitten kun tulee ongelma ja asiat täytyy hoitaa nopeasti, voidaan lyödä laimin kaikki hyvät käytännöt ja ympäristönormit.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Kertausharjoitukset! Rippikoulun!
Helsingin seurakuntayhtymän opiskelijatyö järjesti opiskelijoille ja nuorille aikuisille Rippikoulun kertausharjoitukset -viikonloppuleirin Mustasaaressa. Formaatti oli kopioitu suoraan rippikoulusta, menetelmät ja aiheet, sketsit ja iltaohjelmat, musiikki ja hartauselämä. I-ha-naa. Taas tuli todistettua, että hyvä ja toimiva kaava toimii kyllä iästä riippumatta. Ryhmähenki oli alusta alkaen hyvä ja sain käydä rauhallisia keskusteluja, vaikka ihmisiä oli monenlaisista taustoista ja näkemyksistä. Nautin niin suunnattoman paljon, etten olisi ikinä osannut kuvitellakaan moista. Lauantaina näimme loistavaa bibliodraamaa, esittäjän mielikuvituksella höystettyä Raamatun kerrontaa siis ja puhuimme Jeesuksesta. Ja mitäpä olisi rippileiri ilman seksi ja seurustelu -työskentelyä.
Kaikkein ihaninta oli kuitenkin taas kerran se palautelappu, johon muut leiriläiset saavat kirjoittaa positiivista palautetta. Luin oman lappuni vasta kotona ja mietin, olenko todella niin mainio tyttö ja tyyppi, kuin mitä paperi antaa ymmärtää. Kiitos <3
Kaikkein ihaninta oli kuitenkin taas kerran se palautelappu, johon muut leiriläiset saavat kirjoittaa positiivista palautetta. Luin oman lappuni vasta kotona ja mietin, olenko todella niin mainio tyttö ja tyyppi, kuin mitä paperi antaa ymmärtää. Kiitos <3
torstai 23. syyskuuta 2010
Vänkytystä ja virkanaisainesta?
Meidän luennoilla vänkytetään taas.
Eksegetiikassa vänkytetään siitä, kirjoittiko Mooses todella Mooseksen kirjat, tietääkö luennoitsija vai Jeesus totuuden ja perustuuko tieteellinen Raamattu-tutkimus vain sille, että yritetään viedä uskolta pohja pois.
Systemaattisen teologian luennoilla vänkytetään siitä, tuliko silkkitien mukana uskonnollisia vaikutteita vai ei.
Kirkkohistoriassa vänkytetään siitä, "millainen ihminen kysyy, onko Afrikka kristitty manner?"
Minua turhauttaa niin, että olen puolivakavissani harkinnut koko opetuksen tenttimistä kirjatentteinä kotoa käsin. Fundamentalistit, joita meillä on luennoilla kolme, tuhlaa n. 150 muun opiskelijan ja professorin aikaa sen, minkä kerkeävät. Todella turhauttavaa.
Luennolla tekisi mieli huutaa ja pauhata, kehottaa rullaamaan turpansa ja vänkyttämään tauolla. Saa olla eri mieltä, mutta pitää pystyä perustelemaan ja argumentoimaan menemättä henkilökohtaisuuksiin.
En ymmärrä etenkään superkonservatiivisten, ei-evlut naisvänkyttäjien motiiveja olla koko yliopistossa, jota niin kovasti halveksivat.
***
Onneksi tänään oli Helsingin Changemaker-illassa radikaalipastori Kai
Sadinmaa puhumassa poliittisesta Jeesuksesta. Onneksi kirkossa on joitakin henkilöitä, jotka uskaltavat nostaa kissan pöydälle ja sanoa asioita ääneen.
Sillä on merkitystä, mihin kirkko rahansa investoi.
Sillä on merkitystä, ostetaanko kirkkoherralle työsuhdeasunnoksi miljoonaluokan kerrostaloasunto vai ei.
Sillä on merkitystä, mitä pappi sunnuntaina saarnassaan sanoo.
Sillä on merkitystä, antaako leski vähästään vai oliko koko jutussa kyse siitä, että instituutio vei köyhältä viimeisetkin pennit.
Lisää voi lukea vaikka täältä.
Tästä aiheesta jatkan vielä varmasti myöhemminkin.
***
Päivän kevennyksenä kerrottakoon, että EU-byrokratiassa on lystikkyytensä. Olen täytellyt ensimmäisiä EVS-vapaaehtoistyötä varten tarvittavia lomakkeita, jotka vastaanottava järjestö minulta vaatii ja selvittänyt mahdollisuuden suorittaa virallinen kielikoe Suomessa.
Yksi lomakkeista on tarkoitettu itsenäisen elämän taitojeni arviointiin, jotta EVS:n ajaksi voidaan räätälöidä tarvittavat tukitoimet. Kysymyksistä suurin osa on erinomaisia ja loputkin varmasti jonkun kohdalla tarpeellisia, vai mitäs tuumaatte näistä:
"Candidate is not afraid of being in public."
"Candidate can use the escalators properly."
"Candidate can find landmarks in a certain environment, for example a fridge in the kitchen."
"Candidate can talk with appropriate voice level in a conversation."
"Candidate can feed him/herself."
ja sitten mun lemppari
"Candidate can coordinate a wardrobe."
Tästä tulee monenlaisia mielleyhtymiä, kuinka moni teistä osaa koordinoida vaatekaappiaan?
Eksegetiikassa vänkytetään siitä, kirjoittiko Mooses todella Mooseksen kirjat, tietääkö luennoitsija vai Jeesus totuuden ja perustuuko tieteellinen Raamattu-tutkimus vain sille, että yritetään viedä uskolta pohja pois.
Systemaattisen teologian luennoilla vänkytetään siitä, tuliko silkkitien mukana uskonnollisia vaikutteita vai ei.
Kirkkohistoriassa vänkytetään siitä, "millainen ihminen kysyy, onko Afrikka kristitty manner?"
Minua turhauttaa niin, että olen puolivakavissani harkinnut koko opetuksen tenttimistä kirjatentteinä kotoa käsin. Fundamentalistit, joita meillä on luennoilla kolme, tuhlaa n. 150 muun opiskelijan ja professorin aikaa sen, minkä kerkeävät. Todella turhauttavaa.
Luennolla tekisi mieli huutaa ja pauhata, kehottaa rullaamaan turpansa ja vänkyttämään tauolla. Saa olla eri mieltä, mutta pitää pystyä perustelemaan ja argumentoimaan menemättä henkilökohtaisuuksiin.
En ymmärrä etenkään superkonservatiivisten, ei-evlut naisvänkyttäjien motiiveja olla koko yliopistossa, jota niin kovasti halveksivat.
***
Onneksi tänään oli Helsingin Changemaker-illassa radikaalipastori Kai
Sadinmaa puhumassa poliittisesta Jeesuksesta. Onneksi kirkossa on joitakin henkilöitä, jotka uskaltavat nostaa kissan pöydälle ja sanoa asioita ääneen.
Sillä on merkitystä, mihin kirkko rahansa investoi.
Sillä on merkitystä, ostetaanko kirkkoherralle työsuhdeasunnoksi miljoonaluokan kerrostaloasunto vai ei.
Sillä on merkitystä, mitä pappi sunnuntaina saarnassaan sanoo.
Sillä on merkitystä, antaako leski vähästään vai oliko koko jutussa kyse siitä, että instituutio vei köyhältä viimeisetkin pennit.
Lisää voi lukea vaikka täältä.
Tästä aiheesta jatkan vielä varmasti myöhemminkin.
***
Päivän kevennyksenä kerrottakoon, että EU-byrokratiassa on lystikkyytensä. Olen täytellyt ensimmäisiä EVS-vapaaehtoistyötä varten tarvittavia lomakkeita, jotka vastaanottava järjestö minulta vaatii ja selvittänyt mahdollisuuden suorittaa virallinen kielikoe Suomessa.
Yksi lomakkeista on tarkoitettu itsenäisen elämän taitojeni arviointiin, jotta EVS:n ajaksi voidaan räätälöidä tarvittavat tukitoimet. Kysymyksistä suurin osa on erinomaisia ja loputkin varmasti jonkun kohdalla tarpeellisia, vai mitäs tuumaatte näistä:
"Candidate is not afraid of being in public."
"Candidate can use the escalators properly."
"Candidate can find landmarks in a certain environment, for example a fridge in the kitchen."
"Candidate can talk with appropriate voice level in a conversation."
"Candidate can feed him/herself."
ja sitten mun lemppari
"Candidate can coordinate a wardrobe."
Tästä tulee monenlaisia mielleyhtymiä, kuinka moni teistä osaa koordinoida vaatekaappiaan?
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Asiat etenee omalla painollaan.
Ensi kevään muutto hermostuttaa.
Mihin mahtuu kaikki tavarat?
Riittääkö rahat tavaroiden varastointiin?
Suostuvatko ystäväni huonekalujeni sijaiskodeiksi, jotta varastotilaa tarvittaisiin edes hieman vähemmän?
Ensi kesän työt ei hermostuta enää niin paljon.
Puhuin tänään puheluita ulkomaille.
Torstaina minusta puhutaan siellä.
Perjantaina puhun ulkomaille uudelleen.
Asiat toivottavasti alkavat rullata ja sitten tiedän, miten suhtaudun pian alkaviin kesäteologihakuihin.
Ensi syksyn Belgia ja EVS ei oikeastaan huolestuta ollenkaan.
Jos ei tärppää, voin aina jatkaa opintojani täällä.
EU on hidas eikä etenemisnopeuteen voi vaikuttaa, joten turha murehtia.
Lähetin eilen sähköpostia ja toivottavasti ensi viikolla tiedän, kuinka prosessi etenee syksyn ja talven mittaan.
Hakemus pitää jättää neljän kuukauden kuluttua.
Mihin mahtuu kaikki tavarat?
Riittääkö rahat tavaroiden varastointiin?
Suostuvatko ystäväni huonekalujeni sijaiskodeiksi, jotta varastotilaa tarvittaisiin edes hieman vähemmän?
Ensi kesän työt ei hermostuta enää niin paljon.
Puhuin tänään puheluita ulkomaille.
Torstaina minusta puhutaan siellä.
Perjantaina puhun ulkomaille uudelleen.
Asiat toivottavasti alkavat rullata ja sitten tiedän, miten suhtaudun pian alkaviin kesäteologihakuihin.
Ensi syksyn Belgia ja EVS ei oikeastaan huolestuta ollenkaan.
Jos ei tärppää, voin aina jatkaa opintojani täällä.
EU on hidas eikä etenemisnopeuteen voi vaikuttaa, joten turha murehtia.
Lähetin eilen sähköpostia ja toivottavasti ensi viikolla tiedän, kuinka prosessi etenee syksyn ja talven mittaan.
Hakemus pitää jättää neljän kuukauden kuluttua.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Elämä on pysäkkejä.
Kotoa muutettuani olen alkanut oivaltaa elämän luonnetta hiljalleen. Että löytyy ystäviä, joiden kanssa kuljetaan vuosi tai muutama, sitten tiet erkanevat ja yhteydenpito joko säilyy tai ei, muuttaa muotoaan joka tapauksessa. Olen ymmärtänyt, ettei elämä mene niinkuin sen suunnittelee, että isovanhemmatkin pohtivat, valitsivatko oikean puolison tai surevat sitä, että ovat yksin, kun sopivaa kanssamatkustajaa ei löydy.
Olen ymmärtänyt, että joidenkin ihmisten kanssa ollaan kuin bussipysäkillä, kohdataan aidosti, mutta sitten mennäänkin eri bussiin. Viikonloppuna kohtasin norjalaisen, tai oikeammin hän kohtasi minut, liittyi seuraan ja kysyi mukaansa. Piti siitä, kun puhui tauotta ja minulla oli mielipiteitä. Yleensä ihmiset ärsyyntyvät. Valvoimme toisten nukkuessa, puhuimme Jumalasta ja tulevaisuudesta, opiskelusta ja politiikasta, arvoista ja ideologioista. Sekin selvisi, miten pari vuotta päässäni askarruttanut fysiikan tenttitehtävä olisi ratkaistu.
Mikä sai toisen menemään valitsemaan eri bussin, en tiedä. Ehkä tiemme erosivat pysäkillä, koska minä uskon Jumalaan ja hän ei, koska minä en olekaan aina räväkkä vaan toisinaan myös mietteliäs ja epävarma. Hän valitsi toisen tien, mutta ainakin minä uskallan taas toivoa, että on myös muita miehiä, joilla on aivot.
Olen ymmärtänyt, että joidenkin ihmisten kanssa ollaan kuin bussipysäkillä, kohdataan aidosti, mutta sitten mennäänkin eri bussiin. Viikonloppuna kohtasin norjalaisen, tai oikeammin hän kohtasi minut, liittyi seuraan ja kysyi mukaansa. Piti siitä, kun puhui tauotta ja minulla oli mielipiteitä. Yleensä ihmiset ärsyyntyvät. Valvoimme toisten nukkuessa, puhuimme Jumalasta ja tulevaisuudesta, opiskelusta ja politiikasta, arvoista ja ideologioista. Sekin selvisi, miten pari vuotta päässäni askarruttanut fysiikan tenttitehtävä olisi ratkaistu.
Mikä sai toisen menemään valitsemaan eri bussin, en tiedä. Ehkä tiemme erosivat pysäkillä, koska minä uskon Jumalaan ja hän ei, koska minä en olekaan aina räväkkä vaan toisinaan myös mietteliäs ja epävarma. Hän valitsi toisen tien, mutta ainakin minä uskallan taas toivoa, että on myös muita miehiä, joilla on aivot.
lauantai 28. elokuuta 2010
L'Épicerie
Tiedän, missä kaupungissa tahdon asua.
Olen löytänyt elämäni rakkauden.
Ja ei, en ole löytänyt miestä.
Olen löytänyt elämäni rakkauden.
Ja ei, en ole löytänyt miestä.
perjantai 27. elokuuta 2010
Pelkään Eurooppaa.
Täällä Strasbourgissa on mukavaa. Meitä on saman pöydän ääressä saksalainen, suomalainen, portugalilainen, ukrainalainen, Tanskassa asuva englantilainen ja Ranskassa koko elämänsä asunut saksalais-marokkolainen. Me keskustelemme siitä, miten aktivoimme nuoret käymään kulttuurien ja uskontojen välistä dialogia ja voimautamme heidät tuntemaan, että heillä on työkaluja tarjota nuorille mahdollisuus uusien kulttuurien kohtaamiseen.
Kokoustamme Euroopan neuvoston nuorisokeskuksessa, jossa tämä on arkipäivää. Joka viikko ihmiset kokoontuvat suunnittelemaan monikulttuurisia kursseja, leirejä ja koulutuksia, study sessioneita ja training courseja. Joka viikko ihmisiä kaikkialta Euroopasta saapuu oppimaan ja opiskelemaan ihmisoikeuksista, toisista kulttuureista ja verkostoitumisesta, luomaan suhteita toisiin maihin ja näkemään kaikki kansainvälisen nuoriso- ja nuorten aikuisten työn mahdollisuudet.
Joka viikko Euroopassa on uusia ihmisiä, joilla on työkaluja, intoa ja rohkeutta kohdata ihmisiä - ihmisiä eikä kansallisuuksia, ennakkoluuloja ja stereotypioita elävässä muodossa.
Joka viikko luemme uutisista, missä pakolaisia paraikaa karkotetaan, miten kerjäläiset saadaan ajettua takaisin lähtömaihinsa ja miten kehitysyhteistyön määrärahoja supistetaan. Joka viikko luemme Internetin uutispalvelujen tuskallisia keskusteluja, joissa oman sivistymättömyytensä osoittavat ihmiset jakavat tuomioita siitä, miten kaupassa näpistänyt maahanmuuttajalapsi pitäisi karkoittaa ikuisiksi ajoiksi ja miten muiden kuin perinteisten evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon harjoittajien kouluopetusta ei järjestetä, ellei lapsia ole huomattavan suuri määrä nykyiseen verrattuna.
Tänään kuulin, että Ranskassa kullekin poliisille on asetettu kiintiö, kuinka monta ulkomaalaista heidän täytyy saada karkotettua. Poliisit jahtaavat ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia, jotka käyttävät järjestöjen (esim. Lääkärit ilman rajoja) tarjoamia ilmaisia tai edullisia palveluja, odottavat kadulla ja vievät ihmisiä pois. Järjestöt piilottavat lapsia, jotka laitetaan maan alle, koska niin kauan kun lapsi on virallisesti perheensä parissa, vanhempia ei viedä. Jos lapset ovat viranomaisten huostassa, vanhemmat voidaan karkottaa ja perheet pilkkoa.
Millaisessa kuplassa me kuusi elämmekään! Meille kansainvälisyys, kulttuurienvälisyys ja uskontojenvälisyys on arkea, yksinkertaista ja normaalia, tuttua ja turvallista. Kun katsomme mielipidekirjoituksia ja äänestystuloksia, on selvästi nähtävissä, että muut näkevät toisin. Ei nähdä, että maahanmuuttajien kotouttaminen on yhteydessä sopeutumiseen ja integraatioon, mikä puolestaan on yhteydessä sosiaalisten ongelmien määrään. Ei nähdä, että kehitysyhteistyö on yhteydessä siihen, että ihmisillä on elämän edellytykset kotimaassaan eikä heidän tarvitse lähteä pakolaisiksi tai muuttaa työn perässä toiselle mantereelle. Ei ymmärretä sitä, ettei kenenkään prioriteetti ole paeta kodistaan ja kotimaastaan, jos sinne vain on mahdollista jäädä. Luullaan, että Suomi on kaikkien unelmamaa: kylmä ja pimeä, luotaantyöntävä ja vihamielinen, kielitaidoton ja umpimielinen Suomi - kyllähän tänne koko maailma haluaa muuttaa!
Joskus pelkään, ettei mene kauaakaan siihen, että toistamme toisen maailmansodan kauhut.
Kokoustamme Euroopan neuvoston nuorisokeskuksessa, jossa tämä on arkipäivää. Joka viikko ihmiset kokoontuvat suunnittelemaan monikulttuurisia kursseja, leirejä ja koulutuksia, study sessioneita ja training courseja. Joka viikko ihmisiä kaikkialta Euroopasta saapuu oppimaan ja opiskelemaan ihmisoikeuksista, toisista kulttuureista ja verkostoitumisesta, luomaan suhteita toisiin maihin ja näkemään kaikki kansainvälisen nuoriso- ja nuorten aikuisten työn mahdollisuudet.
Joka viikko Euroopassa on uusia ihmisiä, joilla on työkaluja, intoa ja rohkeutta kohdata ihmisiä - ihmisiä eikä kansallisuuksia, ennakkoluuloja ja stereotypioita elävässä muodossa.
Joka viikko luemme uutisista, missä pakolaisia paraikaa karkotetaan, miten kerjäläiset saadaan ajettua takaisin lähtömaihinsa ja miten kehitysyhteistyön määrärahoja supistetaan. Joka viikko luemme Internetin uutispalvelujen tuskallisia keskusteluja, joissa oman sivistymättömyytensä osoittavat ihmiset jakavat tuomioita siitä, miten kaupassa näpistänyt maahanmuuttajalapsi pitäisi karkoittaa ikuisiksi ajoiksi ja miten muiden kuin perinteisten evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon harjoittajien kouluopetusta ei järjestetä, ellei lapsia ole huomattavan suuri määrä nykyiseen verrattuna.
Tänään kuulin, että Ranskassa kullekin poliisille on asetettu kiintiö, kuinka monta ulkomaalaista heidän täytyy saada karkotettua. Poliisit jahtaavat ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia, jotka käyttävät järjestöjen (esim. Lääkärit ilman rajoja) tarjoamia ilmaisia tai edullisia palveluja, odottavat kadulla ja vievät ihmisiä pois. Järjestöt piilottavat lapsia, jotka laitetaan maan alle, koska niin kauan kun lapsi on virallisesti perheensä parissa, vanhempia ei viedä. Jos lapset ovat viranomaisten huostassa, vanhemmat voidaan karkottaa ja perheet pilkkoa.
Millaisessa kuplassa me kuusi elämmekään! Meille kansainvälisyys, kulttuurienvälisyys ja uskontojenvälisyys on arkea, yksinkertaista ja normaalia, tuttua ja turvallista. Kun katsomme mielipidekirjoituksia ja äänestystuloksia, on selvästi nähtävissä, että muut näkevät toisin. Ei nähdä, että maahanmuuttajien kotouttaminen on yhteydessä sopeutumiseen ja integraatioon, mikä puolestaan on yhteydessä sosiaalisten ongelmien määrään. Ei nähdä, että kehitysyhteistyö on yhteydessä siihen, että ihmisillä on elämän edellytykset kotimaassaan eikä heidän tarvitse lähteä pakolaisiksi tai muuttaa työn perässä toiselle mantereelle. Ei ymmärretä sitä, ettei kenenkään prioriteetti ole paeta kodistaan ja kotimaastaan, jos sinne vain on mahdollista jäädä. Luullaan, että Suomi on kaikkien unelmamaa: kylmä ja pimeä, luotaantyöntävä ja vihamielinen, kielitaidoton ja umpimielinen Suomi - kyllähän tänne koko maailma haluaa muuttaa!
Joskus pelkään, ettei mene kauaakaan siihen, että toistamme toisen maailmansodan kauhut.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Palkittu bloggari lähtee muille maille vierahille.
Sain Nöpöstiinalta tämän mainion palkinnon, kiitos! Sääntöihin kuuluu, että palkinto pitää jakaa seitsemälle muulle ja itsestään tulee kertoa seitsemän asiaa. Tässäpä näitä :)
Palkinnot menevät seuraaviin osoitteisiin:
1. mizyena
2. via
3. chocolate circus
4. Girl from the Corner Table
5. Tuulen naapurina
6. Vintage Living
7. Dreamer Kaye
Linkit löytyvät sivupalkista.
Olkaa hyvät!
Seitsemän asiaa minusta:
1. Olen ruuan ja kirjallisuuden ystävä.
2. Tahtoisin kansainvälisen uran.
3. Ihailen äitini ystävää, jolla on kansainvälinen ura - olen ihaillut pikkutytöstä saakka.
4. Innostun helposti, olen spontaani. Viime päivinä olen ollut innostunut Lusikkaliikkeestä.
5. Tahtoisin elää ekologisemmin.
6. Näkövammaani edeltävistä ajoista kaipaan oikeastaan vain sitä, että pystyin lukemaan tavallisia, paperisia, mustavalkoisia kirjoja ja minulla oli pääsy kaikkeen siihen tietoon, mitä kulloinkin satuin haluamaan.
7. Olen lähipiirini mielestä liian kiireinen, mutta itse nautin elämästäni juuri tällaisena.
Tänään sain uuden passin ja invaparkkeeraamisen oikeuttavan läpyskän. Huomenna haen aamulla uusitut reseptit, jotka tänään unohdin noutaa, teen pikaisen koukkauksen apteekkiin ja suhaan sitten lentokentälle ja kohti Strasbourgia. Vähän jännittää, kun lentoyhtiö on sekoillut aikalailla näkövammaisen saattajapalvelun kanssa, mutta pistän illalla kädet ristiin ja eiköhän se siitä sitten hoidu. Sunnuntaina käyn pikaisesti kotona ja maanantaina jatkan matkaa kohti Puolaa. Täällä palaan linjoille viimeistään syyskuussa.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Haaste: syyskuu kuudella vaatteella1
Uusi Musta on haastanut suomalaiset bloggaajat mukaan maailmalla jo kiertäneeseen haasteeseen, jossa on tarkoitus valita kuukaudeksi kuusi vaatekappaletta ja käyttää ainoastaan niitä. Mukaan ei lasketa alus-, bile- eikä urheiluvaatteita, sukkahousuja (legginssit kylläkin), huiveja, koruja, kenkiä ja päällystakkeja.
Mietin itse vielä osallistumistani. Olen syyskuun ensimmäisen viikon edustusmatkalla Puolassa, joten joka tapauksessa aloitan aikaisintaan syyskuun toisella viikolla. Harkitsen myös tekeväni haasteen käänteisesti ja selvittämällä, kuinka montaa vaatekappaletta oikeastaan käytän kuukauden aikana. Voisin ottaa joka aamu asukuvan kunkin päivän vetimistä ja laskea kuun lopussa, montaako vaatekappaletta todella käytin. Käyttämättömöt voin sitten asettaa uhanalaisiksi ja pistää kiertoon, jos ei niitä seuraavienkaan kuukausien aikana tule käytettyä.
Haastan mukaan Kaisan!
Mietin itse vielä osallistumistani. Olen syyskuun ensimmäisen viikon edustusmatkalla Puolassa, joten joka tapauksessa aloitan aikaisintaan syyskuun toisella viikolla. Harkitsen myös tekeväni haasteen käänteisesti ja selvittämällä, kuinka montaa vaatekappaletta oikeastaan käytän kuukauden aikana. Voisin ottaa joka aamu asukuvan kunkin päivän vetimistä ja laskea kuun lopussa, montaako vaatekappaletta todella käytin. Käyttämättömöt voin sitten asettaa uhanalaisiksi ja pistää kiertoon, jos ei niitä seuraavienkaan kuukausien aikana tule käytettyä.
Haastan mukaan Kaisan!
lauantai 21. elokuuta 2010
Syömään!
Yleensä ei näin paljon perunaa, halloumiakaan en ole hetkeen muistanut ostaa. Lautanen on kirpputorilöytö länsirannikolta, niitä on yhteensä kolme ja maksoin 0,5-1,5e/kpl.
Tomaattipastaa Tammisaaressa, Cafe Sillen oli mitä parhain kesäravintola! Emäntä puhui ruotsia ja englantia ja spontaanisti matkaseurani S:n kanssa valitsimme englannin. Voi nolo! Jälkkäriksi ihania luumuja ja kaupan päälle yksi pallo Papagallon jädeä :)
Saman reissun edellinen stoppi oli Neljän tuulen tuvalla Hangossa. Leivokset identtisiä niiden leivosten kanssa, joita iskän kanssa reissatessa ehkä kymmenen vuotta sitten nautittiin. Paikka kaunis, syötävät kalliita ja imeliä ja palvelu ei mitenkään kauhean erikoista...
Kotioloissa syön paljon salaattia, puuroa ja keittoa. Tässä pinaattikeitto, luomuleipä, punaleimaemmental ja tomaatti.Tässä teille vähän kuvamaistiaisia kesän ruuista.
Pistekirjoituksen opettelumotivaattorikseni ilmestyy sopivasti vegaaninen keittokirja, jota useampi näkövammainen toivoi käyttöönsä. Mainiota! Soijattoman ja pähkinättömän toivossa on hyvä elää.
perjantai 20. elokuuta 2010
U2 ja Lufthansa.
Otsikon asiat eivät liity toisiinsa, mutta tähän päivään kylläkin. Paraikaa kuuntelen soundcheckiä, joka kuuluu tänne reilun 3km päähän oikein kirkkaana ja heleänä. Voin siis lohduttaa O:a, joka on jäämässä kotiin, että parvekkeella nököttäen saa kyllä elämyksen hänkin. En tiedä sitten, syökö mahdollinen sade kaiken äänen?
Postisetä ei viitsinyt edes sovitella pistekirjoja postiluukkuun saati sitten soittaa ovikelloa, joten minun on vielä luikittava postiin ennen keikalle suuntaamista.
Näin viime yönä kaameaa painajaista, jossa olin unohtanut keikan ja mennyt katsomaan huonoa elokuvaa. Olin myös unohtanut hakea lipun ystävältäni ja tajusin virheen vasta yön jo pimettyä, kun U2 soitti viimeistä kappalettaan. Lippuni oli ystäväni mukana Stadionilla ja minulla oli kauhea surku - minkä vuoksi ystäväni toi keikalta lohdutukseksi DVD:n bändin keikalta Rose Bowlilla... :D Ai miten niin mä vähän odotan tätä keikkaa?
Lufthansa taas liittyy siihen, että olen ensi viikolla menossa Strasbourgiin ja seuraavalla Puolaan ja EU:n lakien mukaan minun on turvallisuussyistä ilmoitettava lentoyhtiölle näkövammastani etukäteen. Olen tullut siihen tulokseen, että se on oikeasti ihan järkevää, mutta kyseenalaistan sen, että minun on soitettava kalliisiin palvelunumeroihin lähes lentoyhtiön kuin lentoyhtiön kohdalla voidakseni asiasta ilmoittaa. Ryanairilla asian voi ilmaista varausta tehdessään.
Tänään soitin ensin ensi viikon matkasta ja virkailija kertoi, että heillä olisi tarjota pyörätuolisaattaja. Hieman hyvittuneena hyväksyin tarjouksen, mutta virkailija ei voinutkaan sitä vahvistaa, sillä puolet Lufthansalta ostamastani matkasta sujuu linja-autolla lentokoneen sijaan eikä linja-autoon ole mahdollista saada avustajapalvelua. Lupasivat soittaa takaisin, mutta mitään ei kuulunut. Iltapäivällä soitin uudestaan ja hoidin ensin Puolan lennot ja palasin sitten ensi viikon matkoihin. Ongelmaksi paljastui se, että Strasbourgissa ei ole mahdollisuutta avustajaan ja se, että paluumatkalla kukaan ei noutaisi minua bussista check-iniin. Tämä on kuitenkin melko pieni ongelma, puhun kuitenkin sen verran saksaa. Nyt on sitten sovittu niin, että saattaja on niillä matkoilla, kuin lentoyhtiö pystyy sen tarjoamaan ja muuten hoidan asian itse. Sinällään tilanne on outo, koska EU:n säädösten mukaan lentoyhtiön on tarjottava saattajapalveluita vaikeavammaisille henkilöille kaikilla reiteillään.
Postisetä ei viitsinyt edes sovitella pistekirjoja postiluukkuun saati sitten soittaa ovikelloa, joten minun on vielä luikittava postiin ennen keikalle suuntaamista.
Näin viime yönä kaameaa painajaista, jossa olin unohtanut keikan ja mennyt katsomaan huonoa elokuvaa. Olin myös unohtanut hakea lipun ystävältäni ja tajusin virheen vasta yön jo pimettyä, kun U2 soitti viimeistä kappalettaan. Lippuni oli ystäväni mukana Stadionilla ja minulla oli kauhea surku - minkä vuoksi ystäväni toi keikalta lohdutukseksi DVD:n bändin keikalta Rose Bowlilla... :D Ai miten niin mä vähän odotan tätä keikkaa?
Lufthansa taas liittyy siihen, että olen ensi viikolla menossa Strasbourgiin ja seuraavalla Puolaan ja EU:n lakien mukaan minun on turvallisuussyistä ilmoitettava lentoyhtiölle näkövammastani etukäteen. Olen tullut siihen tulokseen, että se on oikeasti ihan järkevää, mutta kyseenalaistan sen, että minun on soitettava kalliisiin palvelunumeroihin lähes lentoyhtiön kuin lentoyhtiön kohdalla voidakseni asiasta ilmoittaa. Ryanairilla asian voi ilmaista varausta tehdessään.
Tänään soitin ensin ensi viikon matkasta ja virkailija kertoi, että heillä olisi tarjota pyörätuolisaattaja. Hieman hyvittuneena hyväksyin tarjouksen, mutta virkailija ei voinutkaan sitä vahvistaa, sillä puolet Lufthansalta ostamastani matkasta sujuu linja-autolla lentokoneen sijaan eikä linja-autoon ole mahdollista saada avustajapalvelua. Lupasivat soittaa takaisin, mutta mitään ei kuulunut. Iltapäivällä soitin uudestaan ja hoidin ensin Puolan lennot ja palasin sitten ensi viikon matkoihin. Ongelmaksi paljastui se, että Strasbourgissa ei ole mahdollisuutta avustajaan ja se, että paluumatkalla kukaan ei noutaisi minua bussista check-iniin. Tämä on kuitenkin melko pieni ongelma, puhun kuitenkin sen verran saksaa. Nyt on sitten sovittu niin, että saattaja on niillä matkoilla, kuin lentoyhtiö pystyy sen tarjoamaan ja muuten hoidan asian itse. Sinällään tilanne on outo, koska EU:n säädösten mukaan lentoyhtiön on tarjottava saattajapalveluita vaikeavammaisille henkilöille kaikilla reiteillään.
torstai 19. elokuuta 2010
Näkövammainen radalla ja muut kootut kertomukset
Viime aikoina bloggailu on jäänyt melko vähiin. Tuntuu, että koko ajan on kiire ja toisaalta nökötän koneella vaikka kuinka paljon. Vali vali ja seli seli :) Ajattelin nyt kuitenkin päivitellä teillä koottuja kertomuksia ja ehkäpä ajastaa jotain uusiakin postauksia lähipäiville.
Tänään postiluukustani kolahti Nöpöstiinan lähetys, pesupussi rintsikoille sekä kaksi settiä, joissa on pesupussi ja flanellisia ja froteisia naamanpesulappuja. Törmäsin ideaan E:n kotona ja talvella, mutta ompelukoneettomana toteutus on jäänyt. Tilaamiseen löytyy ohjeet Nöpöstiinan blogista.
Huomenna on U2:n konsertti, johon investoin viime viikolla neljänneksen tililläni olleesta omaisuudesta, kun tilaisuus tarjoutui. Pitänee hakea Uimastadikan puolelta sellainen "näkövammainen radalla"-kyltti, jonka viestin minä ymmärrän vähän toisin kuin miten se uimahalleissa ilmeisesti on tarkoitettu...
Ensi viikolla teen pikaisen piipahduksen Keski-Suomeen ja sitten koittaa puolentoista viikon työmatkasimulaatio, joka antanee realistisen käsityksen työkseen matkaavien arjesta sekä idioottimaisilla lentomatkoillaan että hektisyydessään. Torstaista sunnuntaihin olen Strasbourgissa suunnittelemassa koulutusta lokakuulle. Viulut maksaa EU, joka myös vaatii, että matkustan lentäen (tai halvemmalla) Helsinki-Frankfurt-Helsinki -välin ja Frankfurtin ja Strasbourgin välin bussilla tai junalla. Jotta saan matkakorvaukset, minun on matkustettava kotikaupungistani ja palattava kotikaupunkiin sekä toimitettava boarding passit EU:lle. Palaan siis kotiin sunnuntaina alkuillasta, tyhjennän likapyykit pyykkikoriin, vaihdan hammasharjan seuraavaan laukkuun, syön ja nukun vähän ja suuntaan aamukuuden lennolla Saksan kautta Lounais-Puolaan pönöttämään luterilaisten piispojen, kirkkoherrojen ja pastorien seuraan saksankieliselle edustusmatkalle, josta en tiedä juuri tämän enempää. Palaan Puolasta Saksan kautta lentämällä kot.. siis Helsinkiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, siirrän ruhoni ja matkalaukkuni ExpressBusiin ja hurautan kivasti Tampesteriin ja kandintutkintoni viimeiseen tenttiin. Tällaista tänne kuuluu siis.
Syksyn opinnot jatkuvat kahdessa yliopistossa ja Changemaker teettää töitä. Järjestötyöt on kuitenkin pääsääntöisesti palkitsevia, joten en valita.
Miten teidän elämä? Täysi tohina päällä, vaikka "tänä syksynä en kyllä mitään aio" jne? :)
Tänään postiluukustani kolahti Nöpöstiinan lähetys, pesupussi rintsikoille sekä kaksi settiä, joissa on pesupussi ja flanellisia ja froteisia naamanpesulappuja. Törmäsin ideaan E:n kotona ja talvella, mutta ompelukoneettomana toteutus on jäänyt. Tilaamiseen löytyy ohjeet Nöpöstiinan blogista.
Huomenna on U2:n konsertti, johon investoin viime viikolla neljänneksen tililläni olleesta omaisuudesta, kun tilaisuus tarjoutui. Pitänee hakea Uimastadikan puolelta sellainen "näkövammainen radalla"-kyltti, jonka viestin minä ymmärrän vähän toisin kuin miten se uimahalleissa ilmeisesti on tarkoitettu...
Ensi viikolla teen pikaisen piipahduksen Keski-Suomeen ja sitten koittaa puolentoista viikon työmatkasimulaatio, joka antanee realistisen käsityksen työkseen matkaavien arjesta sekä idioottimaisilla lentomatkoillaan että hektisyydessään. Torstaista sunnuntaihin olen Strasbourgissa suunnittelemassa koulutusta lokakuulle. Viulut maksaa EU, joka myös vaatii, että matkustan lentäen (tai halvemmalla) Helsinki-Frankfurt-Helsinki -välin ja Frankfurtin ja Strasbourgin välin bussilla tai junalla. Jotta saan matkakorvaukset, minun on matkustettava kotikaupungistani ja palattava kotikaupunkiin sekä toimitettava boarding passit EU:lle. Palaan siis kotiin sunnuntaina alkuillasta, tyhjennän likapyykit pyykkikoriin, vaihdan hammasharjan seuraavaan laukkuun, syön ja nukun vähän ja suuntaan aamukuuden lennolla Saksan kautta Lounais-Puolaan pönöttämään luterilaisten piispojen, kirkkoherrojen ja pastorien seuraan saksankieliselle edustusmatkalle, josta en tiedä juuri tämän enempää. Palaan Puolasta Saksan kautta lentämällä kot.. siis Helsinkiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, siirrän ruhoni ja matkalaukkuni ExpressBusiin ja hurautan kivasti Tampesteriin ja kandintutkintoni viimeiseen tenttiin. Tällaista tänne kuuluu siis.
Syksyn opinnot jatkuvat kahdessa yliopistossa ja Changemaker teettää töitä. Järjestötyöt on kuitenkin pääsääntöisesti palkitsevia, joten en valita.
Miten teidän elämä? Täysi tohina päällä, vaikka "tänä syksynä en kyllä mitään aio" jne? :)
maanantai 16. elokuuta 2010
Tule Changemaker-viikonloppuun!
Hei, tässä seuraa mainos, jonka levitän ilomielin, sillä olen ollut mukana järjestämässä tapahtumaa.
Changemaker-viikonloppu Vaasassa, Österhankmon leirikeskuksessa 10.-12.9.2010. Tapahtumassa on seuraavanlaista koulutusta tarjolla:
- Puhtaat Vaatteet -kampanjakoulutus
- kouluttajakoulutus, Minna Mannert/Nuorten Keskus ry
- globaalitalous ja kehitysmaiden velkaongelma, Henri Purje/Attac
Lisäksi tarjolla on vaalipaneeli, jossa läsnä eri puolueiden nuoria eduskuntavaaliehdokkaita ja keskustelua eri puolueiden kannoista kehityskysymyksiin sekä Se nyt vain on tyhmää tuottaa liikaa -vientitukikampanjan mielenosoitustempaus Vaasan torilla. Rentoa yhdessäoloa ja tutustumista, mahdollisesti tietoa ja ideoita ekomatkailusta sekä leffojen katselua.
Kaikella tällä on hintaa 20e + matkat, joista yli 30 euron osuus korvataan. Tapahtuma löytyy Facebookista nimellä Changemakerin koulutusviikonloppu ja ilmoittautua voi 20.8. asti outi-maria.oinas laitatähänkissanhäntämerkki kirkonulkomaanapu välimerkki fi.
Changemaker-viikonloppu Vaasassa, Österhankmon leirikeskuksessa 10.-12.9.2010. Tapahtumassa on seuraavanlaista koulutusta tarjolla:
- Puhtaat Vaatteet -kampanjakoulutus
- kouluttajakoulutus, Minna Mannert/Nuorten Keskus ry
- globaalitalous ja kehitysmaiden velkaongelma, Henri Purje/Attac
Lisäksi tarjolla on vaalipaneeli, jossa läsnä eri puolueiden nuoria eduskuntavaaliehdokkaita ja keskustelua eri puolueiden kannoista kehityskysymyksiin sekä Se nyt vain on tyhmää tuottaa liikaa -vientitukikampanjan mielenosoitustempaus Vaasan torilla. Rentoa yhdessäoloa ja tutustumista, mahdollisesti tietoa ja ideoita ekomatkailusta sekä leffojen katselua.
Kaikella tällä on hintaa 20e + matkat, joista yli 30 euron osuus korvataan. Tapahtuma löytyy Facebookista nimellä Changemakerin koulutusviikonloppu ja ilmoittautua voi 20.8. asti outi-maria.oinas laitatähänkissanhäntämerkki kirkonulkomaanapu välimerkki fi.
tiistai 10. elokuuta 2010
Boston ja NewYork, 2,5kk enää!
N:n ja O:n kanssa pitkään suunnittelemamme Pohjois-Amerikan turnee lähenee. Suuntaamme lokakuun lopulla lentäen New Yorkiin, josta siirrymme muutamaksi päiväksi Bostoniin vain palataksemme jälleen Ison Omenan syövereihin. Koko matkalla on pituutta kutakuinkin 13 päivää, josta lentokoneessa istumme 17 tuntia ja linja-autossa ilmeisesti sen verran, että matkustamiseen menee kutakuinkin vuorokausi.
Majapaikat on varattu, niistä postailen matkan jälkeen tarkempia tietoja ja kokemuksia, mutta kerrottakoon, että Bostonissa majoitumme HI Hosteliin naisten makuusaliin ja New Yorkissa asustamme Harlemissa takapihalla varustetussa asunnossa, jossa on keittiö.
Nyt kaipailemmekin matkakokemuksia ja vinkkejä siitä, missä kannattaa piipahtaa. Mitkä ovat hyviä ruokakauppoja? Mitä on tarjolla ekoihmiselle? Mitkä nähtävyydet on nähtävä? Tiedätkö nähtävyyksiä, joista ei kerrota opaskirjoissa? Toivoisimme voivamme kävellä paljon ja katsella kaupunkien menoa, joten otamme mielellämme vastaan myös vinkkejä vierailun ja käyskentelemisen arvoisista lähiöistä, kaduista, puistoista jne.
Olemme ajatelleet ostaa New York City Passin, jolla pääsee Empire State Buildingiin, Metropolitan Museum of Artiin, Museum of Modern Artiin, Top of the Rockiin (Rockefeller Center), kahden tunnin risteilylle (tai Vapaudenpatsaaseen) ja luonnonhistorialliseen museoon. Muihin nähtävyyksiin ostanemme liput erikseen, mikäli haluamme niissä käydä.
Teatterikäynti on harkinnassa, hinnat ovat makuumme aika tyyriitä, etenkin kun yksi meistä on asunut Lontoossa ja nähnyt melko komeita musikaaleja tuon tuostakin.
Tahdomme mennä ruokakauppaan. Kuulemma kotimme lähellä Harlemissa sellainen onkin. Mahtavaa.
Majapaikat on varattu, niistä postailen matkan jälkeen tarkempia tietoja ja kokemuksia, mutta kerrottakoon, että Bostonissa majoitumme HI Hosteliin naisten makuusaliin ja New Yorkissa asustamme Harlemissa takapihalla varustetussa asunnossa, jossa on keittiö.
Nyt kaipailemmekin matkakokemuksia ja vinkkejä siitä, missä kannattaa piipahtaa. Mitkä ovat hyviä ruokakauppoja? Mitä on tarjolla ekoihmiselle? Mitkä nähtävyydet on nähtävä? Tiedätkö nähtävyyksiä, joista ei kerrota opaskirjoissa? Toivoisimme voivamme kävellä paljon ja katsella kaupunkien menoa, joten otamme mielellämme vastaan myös vinkkejä vierailun ja käyskentelemisen arvoisista lähiöistä, kaduista, puistoista jne.
Olemme ajatelleet ostaa New York City Passin, jolla pääsee Empire State Buildingiin, Metropolitan Museum of Artiin, Museum of Modern Artiin, Top of the Rockiin (Rockefeller Center), kahden tunnin risteilylle (tai Vapaudenpatsaaseen) ja luonnonhistorialliseen museoon. Muihin nähtävyyksiin ostanemme liput erikseen, mikäli haluamme niissä käydä.
Teatterikäynti on harkinnassa, hinnat ovat makuumme aika tyyriitä, etenkin kun yksi meistä on asunut Lontoossa ja nähnyt melko komeita musikaaleja tuon tuostakin.
Tahdomme mennä ruokakauppaan. Kuulemma kotimme lähellä Harlemissa sellainen onkin. Mahtavaa.
torstai 5. elokuuta 2010
Olen palannut pistekurssilta.
Neljään päivään kuntoutuskeskuksessa kuului...
... iloa erinomaisesta pisteopettajasta, Outi Jyrhämästä
... iloa myös Outin opaskoirasta, olen aivan vakuuttunut että karvainen lämpöpatteri jalkojen juuressa edesauttaa oppimista :)
... iloa mukavasta ryhmästä ja siitä, että oppilaita oli kummallakin opettajalla vain kaksi
... pettymystä, kun itselleni asettamaa tavoitetta oppia numerot ja kirjaimet pidettiin liian korkealle asetettuna
... riemua, kun opinkin kaikki kirjaimet ja siirryin lukemaan jo haastavampaa tekstiä, jossa kirjaimet ovat tiheästi (ei siis siten, että jokaisen kirjaimen jälkeen on välilyönti); joulukuun kuntoutusjakson tavoitteeksi opettajani lausuikin sen, että siirryn normaaliin tekstiin, jossa rivivälikin on tiheä
... ärsytystä, kun samaan aikaan oleva ikäihmisten (= mummot, keski-ikä 80v) kurssi määrää tahdin kaikkeen vapaa-ajan toimintaan ja tuolijumpan tehokkuus parikymppiselle epäilytti
... lisää ärsytystä, kun kuntoutuskeskuksen uima-altaan pH:t oli mitä sattuu ja koko aikana ei päästy uimaan
... riemua, kun mummot jaksoivat kuntosalilla vain vartin, joten sain liikunnanohjaajan itselleni puoleksi tunniksi
... hyvää ja pahaa ruokaa
... mukavaa henkilökuntaa
... äärimmäistä turhautumista, kun Celian (näkövammaisten kirjasto) pistekirjavalikoima kattaakin lähinnä hömppää ja selkomukautettuja tietokirjoja urheilijoista ja presidenteistä
... iloa erinomaisesta pisteopettajasta, Outi Jyrhämästä
... iloa myös Outin opaskoirasta, olen aivan vakuuttunut että karvainen lämpöpatteri jalkojen juuressa edesauttaa oppimista :)
... iloa mukavasta ryhmästä ja siitä, että oppilaita oli kummallakin opettajalla vain kaksi
... pettymystä, kun itselleni asettamaa tavoitetta oppia numerot ja kirjaimet pidettiin liian korkealle asetettuna
... riemua, kun opinkin kaikki kirjaimet ja siirryin lukemaan jo haastavampaa tekstiä, jossa kirjaimet ovat tiheästi (ei siis siten, että jokaisen kirjaimen jälkeen on välilyönti); joulukuun kuntoutusjakson tavoitteeksi opettajani lausuikin sen, että siirryn normaaliin tekstiin, jossa rivivälikin on tiheä
... ärsytystä, kun samaan aikaan oleva ikäihmisten (= mummot, keski-ikä 80v) kurssi määrää tahdin kaikkeen vapaa-ajan toimintaan ja tuolijumpan tehokkuus parikymppiselle epäilytti
... lisää ärsytystä, kun kuntoutuskeskuksen uima-altaan pH:t oli mitä sattuu ja koko aikana ei päästy uimaan
... riemua, kun mummot jaksoivat kuntosalilla vain vartin, joten sain liikunnanohjaajan itselleni puoleksi tunniksi
... hyvää ja pahaa ruokaa
... mukavaa henkilökuntaa
... äärimmäistä turhautumista, kun Celian (näkövammaisten kirjasto) pistekirjavalikoima kattaakin lähinnä hömppää ja selkomukautettuja tietokirjoja urheilijoista ja presidenteistä
maanantai 2. elokuuta 2010
Arvaatteko, missä olen ollut?
Olen viilettänyt pitkin poikin. Tässä muutama kuva-arvoitus, ovat siis eri paikkoja:
1. Kesäinen piknik hyvässä seurassa.
2. Ensitutustumiseni lehmiin ja vasikoihin auton ikkunaa lähempää.
3. Ystävän kanssa toista ystävää katsomassa.
1. Kesäinen piknik hyvässä seurassa.
2. Ensitutustumiseni lehmiin ja vasikoihin auton ikkunaa lähempää.
3. Ystävän kanssa toista ystävää katsomassa.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Utö IV - kauppa ja kuvia
Olen tainnut esitellä Utöstä kaiken, mitä olin ajatellutkin esitellä kauppaa lukuunottamatta. Utössä asiakkaita palvelee ympärivuotisesti Utö Handel, joka on kesäisin auki päivittäin 9-19 (su 11-19) ja muina vuodenaikoina muutamia tunteja lähes päivittäin. Kauppa on pieni, mutta valikoimaltaan yllättävän kattava. En tiedä, vaihteleeko valikoima vuodenajan mukaan, mutta nyt siellä oli myös iso hylly matkamuistoja ja aika paljon sipsien, karkkien ja leivonnaisten tapaista herkkua, jota turistit ja veneilijät tuntuivat ostavan paljon. Hintataso oli hieman mannerta korkeampi, mutta ihan hyvin ruokaostoksensa raaski kaupassa tehdä. Palvelu oli ystävällistä, kortit toimivat ja homma toimi molemmilla kotimaisilla.
Loppuun laitan kuvia mm. komeista auringonlaskuista.
Loppuun laitan kuvia mm. komeista auringonlaskuista.
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Byrokratian piuhat ovat pitkät.
Kela on hautonut EVS-välivuosipapereitani nyt kaksi kuukautta. Viime aikoina olen soitellut kuntoutuksen puhelinpalveluun viikoittain ja kysellyt asioiden tolaa. Kesäkuun lopusta viime viikkoon asti olen saanut vastauksen, ettei hakemukseeni odoteta enää lisätietoja ja lausuntoja, mutta lopullista päätöstä ei ole vielä annettu. Toissapäivänä minulle kerrottiin, että asiani oli mennyt käsittelyyn juuri sinä päivänä. En sitten tiedä, missä se lopulta viipottaa, mutta Kela-agenttini I. kertoi, että koko Helsingin alueella kuntoutusetuuksia käsittelee yksi ihminen. Oletettavasti tämä ihminen on ollut kesälomalla ja palannut nyt sorvin ääreen. Kovasti toivon, että jatkuva soitteluni ole vaikuttanut asiaan ainakaan negatiivisesti! Päätöstä lupailtiin piakkoin saapuvaksi, ehkä jo ensi viikolla.
Tästä riemastuneena lähetin sähköpostia Belgiaan ja kerroin, että päätös tullee pian. Ironista kyllä, vastauspostissa tuumattiinkin, että hakemus lähetetäänkin Youth in Actionin helmikuun 1. päivän deadlineen, ei suinkaan lokakuun 1:n. Että ei sillä Kelalla niin kiire sitten olekaan. Lisäksi kuulin, että mahdollinen työpaikkani, kehitysyhteistyöjärjestö, on luvannut räätälöidä minulle yhdeksän kuukauden projektin yleisemmin 4,5 kuukauden sijaan. Mailissa minua kuitenkin toppuuteltiin ja muistutettiin siitä, että kaikki hyvätkään projektit ja hakijat eivät saa rahoitusta, sillä hakijoita on paljon.
Suhtauduin uutisiin ristiriitaisin tuntein. Toisaalta olen iloinen siitä, että varsin paljon reissaamista sisältävän syksyn aikana ei tarvitsekaan huolehtia siitä, millä viikolla mikäkin lomake ja hakemus pitää olla missäkin instanssissa. Kelaakaan ei enää tarvitse hätyyttää, koska EU:lle menevä hakemus tehdäänkin vasta joulu- tai tammikuussa. Mikäli saan myönteisen päätöksen, teemme paikan päälle etukäteisvierailun tutustuaksemme paikkakuntaan, työhön ja asuinolosuhteisiin. Tämä vierailu tulee olemaan - ei tammi-helmi-maaliskuussa kuten kuvittelin - joskus kesällä tai alkusyksystä, mikä puolestaan mahdollistaa sen, että voisin budjetin niin salliessa päästä Japaniin alkukeväästä ystävääni tervehtimään.
Huonoa tässä on se, että tieto projektini hyväksymisestä tai hylkäämisestä tulee vasta ensi kesänä, kesäkuussa 2011. Täytyy siis asennoitua niin, että saatan ensi vuonna olla syyskuun tekemättä mitään, mikäli jään kesätöihin Suomeen tai hakea työtä merimieskirkoilta vähän sillä varauksella, että saattaisin jäädä vielä syyskuuksikin töihin, mikäli paikka Belgiassa aukeaa.
Epävarmuuden ja -tietoisuuden sietokyky tässä ainakin harjaantuu.
Tästä riemastuneena lähetin sähköpostia Belgiaan ja kerroin, että päätös tullee pian. Ironista kyllä, vastauspostissa tuumattiinkin, että hakemus lähetetäänkin Youth in Actionin helmikuun 1. päivän deadlineen, ei suinkaan lokakuun 1:n. Että ei sillä Kelalla niin kiire sitten olekaan. Lisäksi kuulin, että mahdollinen työpaikkani, kehitysyhteistyöjärjestö, on luvannut räätälöidä minulle yhdeksän kuukauden projektin yleisemmin 4,5 kuukauden sijaan. Mailissa minua kuitenkin toppuuteltiin ja muistutettiin siitä, että kaikki hyvätkään projektit ja hakijat eivät saa rahoitusta, sillä hakijoita on paljon.
Suhtauduin uutisiin ristiriitaisin tuntein. Toisaalta olen iloinen siitä, että varsin paljon reissaamista sisältävän syksyn aikana ei tarvitsekaan huolehtia siitä, millä viikolla mikäkin lomake ja hakemus pitää olla missäkin instanssissa. Kelaakaan ei enää tarvitse hätyyttää, koska EU:lle menevä hakemus tehdäänkin vasta joulu- tai tammikuussa. Mikäli saan myönteisen päätöksen, teemme paikan päälle etukäteisvierailun tutustuaksemme paikkakuntaan, työhön ja asuinolosuhteisiin. Tämä vierailu tulee olemaan - ei tammi-helmi-maaliskuussa kuten kuvittelin - joskus kesällä tai alkusyksystä, mikä puolestaan mahdollistaa sen, että voisin budjetin niin salliessa päästä Japaniin alkukeväästä ystävääni tervehtimään.
Huonoa tässä on se, että tieto projektini hyväksymisestä tai hylkäämisestä tulee vasta ensi kesänä, kesäkuussa 2011. Täytyy siis asennoitua niin, että saatan ensi vuonna olla syyskuun tekemättä mitään, mikäli jään kesätöihin Suomeen tai hakea työtä merimieskirkoilta vähän sillä varauksella, että saattaisin jäädä vielä syyskuuksikin töihin, mikäli paikka Belgiassa aukeaa.
Epävarmuuden ja -tietoisuuden sietokyky tässä ainakin harjaantuu.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Utö III - mitä siellä voi tehdä?
Pinta-alaansa nähden Utössä oli paljon tehtävää ja nähtävää, niin lapsille kuin aikuisille. Jos ei ole ulkoilmaihminen eikä ole vuokrannut alueelta lomamökkiä (se unohtui eilisestä postauksesta: mökkejä on kaksi, lisäksi vuokrattavissa on yksi talo), on tekemistä tarjolla vähemmän. Utössä voi:
1. Osallistua majakkakierrokselle, jonka hinta oli aikuiselta 7e. Melko tyyristä mielestäni, mutta antaa mahdollisuuden kuulla saaren historiasta ja nykypäivästä sekä uusimmista käänteistä (saarelle on muuttamassa neljä kotitaloutta, joista kolme lapsiperheitä, joista yksi kahdeksanlapsinen!). Majakassa on pohjakerroksessa matkamuistomyymälä, josta löytyy kortteja ja kirjoja, pienempiä matkamuistoja, vaatteita ja asusteita sekä varsin komeita julisteita. Toisessa kerroksessa on jylhä sali, jossa voi viettää esimerkiksi yksityistilaisuuksia. Majakan ehdoton huippu oli kuitenkin kolmannen kerroksen majakkakirkko, joka nykyisellään on lähinnä kesällä siellä vihittävien käytössä. Saarella käy pappi kahdesti vuodessa toimittamassa messun, jota kuitenkin vietetään saaren toisessa kirkossa. Majakan linssihuoneeseen pääsee vain elokuussa kansainvälisenä majakkapäivänä. Se lienee tänä vuonna 14.-15.8., kun koko saaren majoituskapasiteetti on varattu loppuun.
2. Tutustua kotiseutumuseoon, jonka pääsymaksu (3e/aikuinen, 1,5e/lapsi) takasi yhden hinta-laatusuhteiltaan parhaimmista museovierailuistani ikinä! Museo sijaitsee saaren vanhimmassa rakennuksessa, joka on vanhempi kuin Helsingin vanhin kivitalo, majakalta johtavan tien varressa. Se koostuu aulasta ja neljästä pienestä huoneesta, joihin on koottu saaren ja merenkulun historiaa aihealueittain: arkea, luotsitoimintaa, onnettomuuksia ja kalastusta. Erilaisia esineitä ja työkaluja oli runsaasti ja vain murto-osa niistä oli lasin takana kaapissa - uskoisinkin, että luvan kanssa niitä saisi näkövammainen tunnustella myös käsin. Museosta teki erityisen ja samalla näkövammaisystävällisen tarjolla oleva äänimateriaali. Saarelaisten elämästä kertovassa huoneessa oli yksi kuulokkeilla varustettu rasia, josta saattoi kuunnella 1970-luvulla talletettuna vanhan rouvan muisteluita saaren juhlaperinteistä ja hieman myöhemmin tallennetuna vanhan sedän kertomuksia siitä, miten hän oppikoulupoikana joutui taivaltamaan jalan mantereelle päästäkseen kouluun Turkuun. Onnettomuuksia käsitelleessä huoneessa oli toinen laatikko, jossa oli silminnäkijöiden muisteluita Park Victoryn ja jonkin toisen aluksen haaksirikoista ja pelastustöistä. Autenttiset nauhoitteet olivat ruotsiksi, mutta ne oli myös käännetty ja luettu äänitteelle suomeksi, mikä oli todella hieno ja esteetön tapa toimia sen sijaan, että suomenkielinen materiaali olisi ollut tarjolla vain kirjallisena. Kolmas audiovisuaalinen elämys oli pieni elokuvateatteri, jossa pyöri suomen- ja ruotsinkielisiä lyhyitä dokumentteja, joita saaresta ja sen asukkaista on vuosikymmenten aikana tehty. Aulassa oli vielä kaksi valokuva-albumia saarelaisten kotialbumeista koostettuna. Niistä toinen sykähdytti aivan erityisesti, niin huolellisesti alkuperäisen albumin omistaja ja valokuvaaja oli asetellut tähän kopioon tarralappuja ja kirjoittanut niihin kuvatekstejä hieman horjuvalla käsialalla. Sympatiapisteitä saa erityisesti siitä, että osa tarralapuista oli osunut kuvattavien henkilöiden päälle ja siitä, että meripelastusseuran poseerauspotreteissa jokaisen sedän pään päälle oli mustekynällä kirjoitettu, kuka kukin on. Museossa sykähdyttikin paitsi sen valtava tietomäärä ja huolella koottu näyttely, myös elämänmakuisuus ja kotikutoisuus. Esteettömyydestä erityinen plussa!
3. Bönehuset, rukoushuone. Huomaatteko, mikä rukoushuoneessa, erityisesti sen ovessa on erikoista? Rukoushuone on rakennettu talkoilla vuonna 1909, kun saaren vanhimpien asukkaiden kulku majakkakirkon jyrkkiä portaita pitkin kävi vaikeaksi ja mahdottomaksi. Rukoushuone on pieni ja kodikas kivinen talo aivan kylän laidalla ja sen alttarin takana on yksinkertaisuudessaan kaunis krusifiksi, jonka takana aukeaa niittymaisema merelle päin. Rukoushuoneeseen voi tutustua vapaasti ja sieltä löytyy ruotsinkielisiä Suomen kirkon virsikirjoja. Niissä on myös kätevä taulukko, jonka perusteella tietää, mitkä ruotsinkieliset sanat kuuluu mihinkin suomenkielisen virsikirjan virteen! Kirjat ovat siis tekstipainoksia :)
4. Hautausmaa. Löytyy kirkon takaa parin sadan metrin kävelymatkan päästä. Hautausmaa on keskellä niittyä ja sieltä löytyy muutamia hautoja merellä hukkuneiden muistomerkin lisäksi. Hautojen pieni määrä selittyy sillä, että hautausmaa on otettu käyttöön vasta 60-luvulla.
5. Hautausmaata ympäröi niitty, jolla risteilee pieniä polkuja. Oli huisia huomata, että jossain niityt kasvavat vielä melkein minun mittaisekseni, vaikka en ole enää lapsi.
6. Rantakalliot, joilla on armeijan ja Venäjän armeijan rakennelmia ja käärmeitä ja Drakenin haaksirikon muistomerkkinä risti ja tähti. Muistomerkki on pystytetty samaan paikkaan, mihin 1929 heti onnettomuuden jälkeen viereiselle luodolle pelastautuneista merimiehistä kaksi rantautui uimalla, toinen hukkuneena, toinen elossa. Koulupoika nikkaroi muille miehistön jäsenille merkiksi ristin ja tähden eikä kukaan enää uskaltautunut uimaan. Miehet hytisivät myrskyssä luodolla kaksi päivää, ennen kuin heidät saatiin pelastettua.
7. Ymmin puoti, jossa kolme vuotta saarella asunut Ymmi myy tuotteitaan. Ymmi valokuvaa ympäri vuoden ja valokuvista on tehty taidekortteja ja -tauluja, postikortteja, tulitikkuaskeja, kirjanmerkkejä ja vaikka mitä. Jonkin verran myynnissä on myös t-paitoja ja muita tekstiilituotteita ja aivan valtavan hyvää saaristolaisleipää. Ymmin vaimo toimii saarella hierojana ja he pyörittävät myös pesulaa, jossa matkalainen voi pyykätä tarvittaessa.
8. Hannan kahvila, joka on avoinna kesäisin. Myynnissä samoja tuotteita kuin majakan matkamuistomyymälässä ja kahvilatuotteista löytyy jäätelöä sekä irtojäätelönä (tosi isot pallot!) että puikkoina ja tuutteina, ahvenanmaan pannukakkua hillolla ja kermavaahdolla ja kahvia ja teetä. Hinnat melko korkeat, mutta rakennus aivan mielettömän kaunis ja viihtyisä sisältä ja näköala kylän parhaimmistoa. Ainoana harmittamaan jäivät kertakäyttöastiat - huteralla muovilusikalla paksun pannukakun syöminen oli hankalaa ja kertakäyttöastioiden tuottama jäte on mielestäni jokseenkin ristiriidassa saaren luontoimagon kanssa. Luonnosta huolehtimisesta ja luonnon ensisijaisuudesta ihmiseen nähden muistutettiin jatkuvasti ja monella taholla, joten olisin kaivannut kahvilaan saman linjan mukaisesti oikeita astioitakin. Ehdottomasti kannattaa käydä, jo kauniin rakennuksenkin vuoksi!
9. Taiteilijapaja on uusi tulokas saarella, on hotellin alaisuudessa ja sijaitsee hotellin alueella. Taiteilijat eivät ole paikallisia, mutta myyvät meri- ja majakka-aiheitakin käsittelevää keramiikkaa ja muita tuotteita. Taidemyymälän yhteydessä myös pienimuotoinen kahvila, jossa myydään kahvia ja piirakkaa, jota en kylläkään maistanut.
Lisäksi Utössä voi bongata lintuja etenkin muuttolintujen palatessa keväisin ja surffata.
Ja niin, aivan, rukoushuoneen ovessa ei ole lainkaan lukkoa!
Kysyttävää? Alan jo epäillä, että kommentointi on jotenkin epäkunnossa, kun kenestäkään ei ole kuulunut pihaustakaan! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
