Tilapäisesti Treella.

Paineet nousi taas ja muutenkin silmä oireilee, joten jäin viikonlopuksi omaan kotiin ja menen maanantaina taas mittailtavaksi. Jahka pääsen mäkbuukkini tykö äitin luo, voin taas parantaa maailmaa täällä. Toivon mukaan siis maanantai-iltana.

Samanhenkisiä blogeja!

Kommenttilootastani löytyi iloinen yllätys, tutustukaa toki tekin: arkipaivanaktivisti.blogspot.com. Toinen iloinen oli Globe Hopen blogi, globehope.blogspot.com. Nauttikaa!

Reilu Kauppa, UTZ, Rainforest Alliance...

Eilisen perheahdistuksen kourista selvisin tänään mummolaan taas päivähoitoon ja ehdin neuletta purkaessani miettiä monta ajatusta maailmanmenosta. Mummolassa meinasi iskeä viime viikolla kriisi, kun "se todella hyvä tee" loppui. Se Tee on PGTips, tuo Iso-Britannian lahja maailmalle eikä sitä Suomesta ihan joka marketin hyllyltä löydykään. Onneksi Herwoodissa sitä on saatavilla kahdenkin kaupan hyllystä, joten lupasin pelastaa mummin pulasta. Väliaikaisteetä piti kuitenkin hankkia ja koska verovirkailijaukkini on vuodesta -49 saakka kirjannut ylös joka ikisen markan ja sittemmin euron kulut (kyllä, niitä mappeja riittää!), en yllättynyt, kun tarjoamani Reilu vaihtoehto ei kaupassa oikein ottanut tulta alleen. Hankittua tuli sitten tuttua ja turvallista Liptonin keltaista, Yellow Labelia. Perjantaina Tampesterista ostettua teetä mummolaan rahdatessani äkkäsin teepurkin kyljestä Rainforest Alliancen (RA) logon, joka pisti silmään uudemman kerran iltapäiväteellä Liptonin pakkauksesta. Miksi suuret merkit ovat valinneet RA:n eivätkä Reilua Kauppaa (RK)? Entä mitä eroa on UTZ-sertifikaatilla ja RK:lla, Pauligin UTZ-sertifioituja Mondo-kahveja kun tunnutaan tarjoavan useassa paikassa eettisenä vaihtoehtona valveutuneilla kuluttajille?

RA on vuonna 1987 perustettu ohjelma, jonka tarkoituksena on suojella ympäristöä; luontoa, eläimiä ja ihmisiä. Ohjelmassa on pitkä lista kriteereitä, jotka mm. rajoittavat lapsilla teetettävän työn laatua ja kestoa, kieltävät orjatyön ja asettavat tiettyjä standardeja ympäristöriskien pienentämiseksi. Sertifiointi koskee tiettyjä tiloja ja toimijoita, jotka voivat sertifioinnin avulla yrittää saada tuotteistaan kovempaa hintaa. Kuinka se pääosin kouluttamattomilta ja lukutaidottomilta ihmisiltä käy, onkin sitten arvoitus. Ohjelmassa on myös se pieni detalji, että saadakseen RA:n sammakkomerkin, tilan ei tarvitse täyttää kaikkia ohjelman kriteereitä, vaan jokin tietty prosenttiosuus. Lopputuotteeseen, esimerkiksi Liptonin teepakettiin, merkin saa lätkäistä, kun 50% tuotteen raaka-aineista on tuotettu sertifioiduilla tiloilla. Mielestäni tämän sertifikaatin suurimmat kompastuskivet ovat siinä, ettei se ensinnäkään edellytä kaikkien laatuvaatimusten täyttämistä, toisekseen kiellä lapsityövoiman käyttöä ja kolmanneksi takaa tuottajille oikeudenmukaista korvausta tehdystä työstä. Merkin saaman suosion näen siinä, että suuret brändit kuten Chiquita tai Iso-Britanniassa PGTips kokevat painetta ekologisten ja eettisten tuotteiden tarjoamiseen, mutta tahtovat mennä siitä, missä aita on matalin.
UTZ-sertifikaatti puolestaan on Suomessa lähinnä Pauligin käyttämä kahvin sertifiointimerkki, joka on käytössä ympäri maailmaa. UTZ nojaa vahvasti siihen, että jokaisen kahvipaketin alkuperä on jäljitettävissä ja tuotantoketju siten tunnetaan. UTZin omien sivujen mukaan ohjelmaan liittymällä viljelijät saavat kahvilleen lisäarvoa, jota voi käyttää valttina korkeampaa hintaa neuvoteltaessa. Sertifikaatti korostaa voimakkaasti sitä, että se haluaa panostaa ammattimaiseen kahvinviljelyyn ja hyvään laatuun. Mielestäni tämän ohjelman heikkoudet ovat hyvin pitkälti samat kuin RAn, millaisessa asemassa lukutaidoton väliamerikkalainen on myydessään kahvia suuryritykselle? Väittäisin, että sertifikaatista riippumatta hän on alakynnessä, mikäli neuvottelutulos jää ainoastaan hänen varaansa.


Reilu Kauppa sen sijaan on ohjelma, jossa tuotteelle myönnetään RK-tunnus, mikäli se täyttää asetetut kriteerit. Kriteerit ovat ympäristöystävälliset, mutta korostavat yhteiskunnallista vastuuta. Esimerkiksi lapsityövoiman käyttö on ehdottomasti kielletty ja työntekijöillä tulee olla oikeus kuulua ammattiliittoon. RK maksaa tuotteista sovitun RK-hinnan, joka koostuu oikeudenmukaisesta palkasta, sekä RK-lisästä, jolla tuetaan yhteisön kehittymiseen tähtääviä projekteja. Näin taataan, että RK:n tiloilla vanhemmat ovat töissä, lapset päiväkodissa tai koulussa. RK ei myöskään sido tiloja vaan ne saavat myydä tuotteensa muualle niin halutessaan. Uskon, että RK tulee tulevaisuudessa kasvamaan voimakkaasti. Jo nyt esimerkiksi banaanien ja Nanson trikoovaatteiden hinnat lähentelevät "tavallisien" tuotteiden hintoja ja luulenpa, että tulevaisuudessa hintaero ei tule olemaan ratkaiseva tekijä. Tälläkin hetkellä banaanikilon hinnasta varmasti sudenosa valuu ylikansallisen yhtiön taskuun - RK siis tasapainottaa tätä tilannetta taaten tuottajalle hänelle oikeutetusti kuuluvan osan.

Omissa kaapeissani kuluu RKn juokseva hunaja (kiinteämmän ostan kotimaisena), RKn ruokosokeri, tee sekä espresso. Vaatekaapista löytyy muutama RKn toppi ulkomaanostoksina, muutamat sukat sekä yksi Amnestyn huppari. Banaanini ovat olleet Reiluja jo vuosia, viinirypäleitä ostan mikäli niitä on tarjolla ja samaten appelsiinini ovat Reiluja.

Mitä löytyy sinun kaapeistasi? Oletko valmis ostamaan eettistä ja ekologista? Paljonko olet valmis maksamaan ekstraa?

Bioroskis, ällöö!

Kotioloissa biojätettä syntyy vähemmän kuin ämpärillinen, mutta enemmän kuin yksi omenankota viikossa. Ongelmani oli pitkään, miten saisin ensinnäkin biojätteen kerättyä ilman, että se alkaa haista ja toisekseen, jotta välttyisin jatkuvalta ämpärin pesemiseltä - paperisten biopussien ostaminen tuntui täysin turhalta. Ongelmani ratkesi, kun löysin Pyynikin näkötornin eteisestä valmiiksi niputettuja sokeri- ja jauhopusseja. Pussi on valmiiksi sen kokoinen, että viikon biojätteet mahtuvat siihen sopivasti ja toisaalta sen muotoinen, että se pysyy pystyssä tiskipöydän nurkalla. Paperi on tukevaa, joten jätteitä kiikutellessa ei tarvitse pelätä pussin pohjan pettävän porraskäytävässä.

Kotikotona meillä käytettiin pitkään niitä valmispusseja, joita kaupassa myydään, mutta sittemmin äitini näyttää siirtyneen sanomalehtikikkaan. Pohdiskelimme N:n kanssa tänään, onko sanomalehti jotenkin ongelmallista käyttää bioroskiksessa sanomalehteä ja tulimme siihen tulokseen, että mikäli yhden ämpärin vuoraamiseen ei käytä kokonaista sanomalehteä ja lehti on nimenomaan pinnoittamatonta sanomalehteä, ei kiiltävää mainoslehtispaperia, ei asiassa pitäisi olla mitään ongelmaa. Vihreiden vaalimainoksissa ainakin Keski-Suomessa näytti olevan myös taitteluohje biojätepussin tekemiseksi. Netistäkin löysin ohjeen wikipediasta, mutta ohje on erilainen kuin Vihreiden versio. Vielä yhden koulukunnan mukaan biojätteen voi kerätä normaaliin muovikassiin ja sitten kipata kassista jätteen bioastiaan ja itse pussin sekajätteeseen, mutta mielestäni biojäte on yksi arkimaailmani ällöimmistä asioista, enkä ikinä moiseen ryhtyisi.

Miten sinä kohtelet biojätteitä? Tuleeko ne kierrätettyä, kompostoitua vai laitettua sekajätteen mukaan? Millä kiikutat ne ulos?

Biojätteen kerääminen on tärkeää siksi, että joutuessaan kaatopaikalle sekajätteen seassa biojätteestä vapautuu ilmakehään mm. metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu, joka osaltaan edistää voimakkaasti ilmastonmuutosta.

Koska meillä on joulu...

Tänään. Tampereen Stocka pursuili jo joulutavaroita, mikä aiheutti lievää hengenahdistusta. Mutta myös muista syistä joulu on saapunut! TAYSissa oli jokin epänormaali päivä - jonotuksineen päivineen sairaanhoitajan ja lääkärin tapaamiseen meni aikaa 43 minuttia, lääkäri oli minulle uusi, mutta todella ystävällinen ja avulias. Sain kysellä sydämeni kyllyydestä. Näin brittikaverini A:n puolen vuoden tauon jälkeen, sain hioa enkkua jälleen:

T: "We'll leave you to the river before going home."
A: "I'd prefer if you could leave me next to it."

A oli saanut kollegaltaan Ranskan matkan tuliaisiksi täytetyn linnun ja päätti kostaa. Anttilan lastenosastolta löytyi korjausmies Lauri, joka kiljahteli vinhasti suomeksi: "Missä on jakoavaimeni!" Näin myös L:n ja T:n, kävin kauppahallissa ja ostin alesta kaksi Marimekon lautasta. Postiluukkuun oli kolahtanut äänikirjoja ja Kotivinkki ja äidin luo saapunut postissa iso paketti - Victor Reader äänikirjojen kuunteluun! Automatkat kuuntelimme kirjaa ja oli muutenkin mukava reissu. Saan myös käydä tenttimässä yhdet luennot ensi viikolla. Lisää tällaisia päiviä - voiko ihanampaa enää ollakaan.


Nyt on tällainen olo.

Blogilistalla.

Noniin, kaiken tämän empimisen jälkeen putkautin itseni blogilistalle. Saa nähdä, vaikuttaako kävijämääriin tms., mutta ainakin blogini päivityksiä lienee helpompi seurata :)

edit. 21.08 Nyt näyttää myös löytyvän listalta, pientä viivettä siis ilmassa.

Kummallisuutta ja arvontaa.

Sain tänään postissa laskun, josta kuva ohessa. Äkkiseltään se näyttää ihan tavalliselta, mutta kun asiaa tutkii tarkemmin, saattaa huomata jotain outoa. Kuori oli nimittäin auki. Vahinkojahan sattuu, se on ihan ymmärrettävää - mutta kun tähän talouteen tuli myös eilen lasku aukinaisessa kuoressa! Kenties tämä on jokin uusi muotivillitys, itse en kyllä kovasti diggaile.

Herttainen julisti blogissaan arvonnan, josta voi voittaa tosi kivan näköisiä magneetteja, mm. muumeja!

Tänään taas istuttiin iskän kanssa silmäpolilla päivystystapauksena ja luettiin kolmen tunnin odotuksen kunniaksi vino pino lehtiä. Suomen Kuvalehden Jyvät ja akanat tarjoavat toisinaan mainioita helmiä. Puutarhan mainoksesta oli lainattu ilmoitus tyyliin: "Tarjolla uusia kesäkukkia! Pyynnöstä istutamme asiakkaan ruukkuun!" Niin minkä istutatte?!

Silmänpaineet oli normaalin rajoissa, 21, mutta silmä on ärtsy. Mutta jos lisätään tulehdusta estäviä lääkkeitä, ne nostaa paineita ja jos paineet nousee, saattaa kaikki mennä pipariksi. Nyt on siis taas uudet napit ja tipat. Kun tieto meni TAYSiin, tahtoi ne nähdä mut mahdollisimman pian, joten nyt mennään perjantaina sinnekin ja ehkä vielä uudestaan ensi viikon torstaina. Ilmeisesti sairaalamaksujen katto on kalenterivuosittainen 590e, saa nähdä meneekö se rikki ennen kuin vuosi vaihtuu.

Mummolan päivähoitolaan päästessäni mummi oli liidunvalkoinen ja sanoi verenpaineen heitelleen 75 ja 200 välillä koko aamun ja sydämen pompotelleen. Mutta kun terveyskeskukseen ei voi lähteä lääkäreitä vaivaamaan, aaaargh. Vielä jonain päivänä se kuolee käsiin. Muuten siellä on varsin leppoisaa, ruoka on hyvää (ja sitä on riittävästi, onhan se sentään Mummola) ja päivien touhuista bloggaillen tulevina päivinä tai viikkoina lisää.

edit 21.04. Unohdin kertoa, että mun näöntarkkuus katsottiin tänään ilman mitään vahvuuksia, kun sairaanhoitaja ei ihan käsittänyt ettei mulla ole oikeasti vahvuuksista mitään tarkkaa käsitystä nyt tän leikkauksen jälkeen. No, ilman linssejä sain tulokseksi osittaisen 0,6. Viikko sitten TAYSissa vahvuuksilla 0,5 osittain ja kolme viikkoa sitten ennen ongelmien alkamista omilla laseillani 0,7. Tää tuntuu todella friikiltä.

Blogilistalle?

Minua on pyydetty liittymään blogilistalle, mikä varmasti paitsi helpottaisi blogini päivitysten seuraamista, myös lisäisi kävijämääriä. Minua kuitenkin arveluttaa, sillä muistan ainakin Kauran ja Herttaisen asiasta purnanneen, kun blogilista.fi myytiin - ilmeisen kovaan hintaan - SanomaWSOY:lle. Itse myyminen ei vielä aiheuta harmaita hiuksia, mutta myynnin yhteydessä nousi kohu varsin rapakon-takana -tyylisistä uudistetuista käyttöehdoista, joiden mukaan listaa käyttävissä blogeissa julkaistava materiaali on korvauksetta palveluntarjoajan käytettävissä. Minua arveluttaa - eikö teitäkin?

Tietääkö joku, mikä on tilanne nyt? Uskaltaako palveluun turvallisin mielin rekisteröityä ilman, että tarvitsee pelätä tekijänoikeuksiensa polkemista edes teoreettisella tasolla?

Mondo nro 7 postikuluilla

Eilisen mummolapäivän saldona oli ilmainen Mondo-lehti. 80- ja 82-vuotiaat isovanhempani ovat käyneet Norjassa ja Ruotsissa, mummi viimeksi 70-luvulla, ukki vuosituhannen alussa veljeni ja isäni kanssa. Ei tainnut mainoslehden lähettäjä tietää, että konkarimatkaajaisovanhempani eivät aivan vastaa kohderyhmää. Tavoilleen uskollisina he jemmasivat iskemättömän lehden minua varten, mutta harmi kyllä, olen ostanut lehden itselleni jo aiemmin.

Nyt olisi siis tarjolla iskemätön Mondo, jos jotain kiinnostaa noutaa tai lunastaa postikuluja vastaan.

Elektronisen musiikin kuluttaja.

Ostin tänään elämäni ensimmäisen kerran musiikkia sähköisessä muodossa! Hesarin musakaupan latauslipukkeella ladattu Egotripin Hyvästi naiset ei pelittänytkään Macissä, kun sen Rock Rytmi Rakkaus -konsertin jälkeen latasin, mikä kirpaisi ja kiukutti, vaikken ollut rahaa likoon laittanutkaan. Muutenkin olen suhtautunut nuivasti musiikin ostamiseen netistä, ehkä siksi, että netistä "imuttaminen", siis vertaisverkkojen kautta latailu, on mielestäni lähes kiduttamisen ja pahoinpitelyyn verrattava kauhean suuri Rikos.

Olin yläasteen ajan kulttuuripainotteisella luokalla ja sain tuta, mitä on erilaisten ääni-, kuva- ja sanataidetuotosten suoltaminen, työstäminen ja rakkaudella väkertely. Tekee pahaa, että vähintään kuukausia, jopa vuosia työkseen elokuvaa tai musiikkikappaletta haudutelleet, hioneet ja hartaasti valmistaneet jäävät paitsi heille laillisesti kuuluvaa leivänsyrjää, mikäli kuluttajat hankkivat kuuntelemansa ja katselemansa kulttuurin arveluttavin keinoin. En ole koskaan ladannut mitään laittomasti (tiedän N., taas luulen olevani muita parempi jne jne), mutta suurin osa tuntemistani ihmisistä on. Pikkuveljeä olen ripittänyt tästä kuten muistakin kyseenalaisista asioista niin, että uskon viestini menneen perille. Mikäli musiikkia ei tahdo ostaa, on aina olemassa kirjasto. Ja ennen kuin kukaan ehtii itkeä, että se on kaukana ja sieltä ei löydy, kannattaa edes vilkaista. Ainakin itse olen yllättynyt niin lähikirjastoni, kuin pääkirjastonkin valikoimista.

Kotona hyllyissäni on parisen sataa cd-levyä, hyllymetreistä tekee tiukkaa ja itse levyjä tulee kuunneltua äärimmäisen harvoin. Olen siirtänyt kaikkein tärkeimmät iTunesin kirjastoon ja sitä kautta iPodiin, jossa ne kulkevat kätevästi mukana. Helposti kuuntelen ikivanhalla cd-soittimellanikin usean päivän ajan samaa levyä. Rakastan levynkansien hiplailua ja kansilehtien hypistelyä ja tutkailua. Olen visualisti, kaikki kaunis, värit ja kontrastit miellyttävät silmää. Ajatus musiikin ostamisesta siten, että kansilehdet kuvineen ja lyriikkoineen jäisivät saamatta, kylmäsi sydäntä.

Kuitenkin keväällä L:n kanssa matkustaessani Changemakerin Nordic Campaignia suunnittelemaan Sigtunaan asia tuli puheeksi ja L:lla oli monia hyviä näkökohtia asiaan. Hän kertoi kallistuneensa sähköiseen musiikkiin pitkälti tilanpuutteen ja ekologisuuden vuoksi. Samat syyt vaikuttivat osaltaan omaan päätökseeni. En kaipaa yhtään enempää tavaraa nurkkiini, sähköistä ostamalla säästän luontoa edes sen levyn, kansien ja kansilehden verran ja - kuten tänään minulle valkeni, säästän myös rahaa.

Kuva www.tune.fi, googlaamalla haettu

Egotripin uusin, Maailmanloppua odotellessa, olisi maksanut esimerkiksi Levykauppa Äx:ssä 18,90e ja sähköisenä iTunes Storesta 9,99e. Noin huomattavan säästön edessä viimeisetkin epäilykseni hälvenivät. Itse levykin on mitä mainioin, rauhallinen ja kaunis. Keikkaakin harkitsen, marraskuussa olisi useammallakin paikkakunnalla harkittavissa oleva keikka.

Nyt kaikki ostoksille!

edit. Heti tuli mieleen, että piti vielä laittomasta jakamisesta sen verran tuumata, että tiedän kyllä artistien tulojen muodostuvan varsinkin maailman mittakaavassa pitkälti keikkapalkkioista. Mielestäni kuitenkaan se, että lataaminen vahingoittaa artistia vain vähän, ei ole mikään syy ladata. Onhan huulirasvan näpistäminen ihan yhtä väärin kuin videopelin tai vaatteenkin varastaminen.

Pää vaihtoon!

Viimeistään Katastrofin aineksia sai minut pohtimaan, mikä kaikki arjessa on muovia: hammasharja, -tahnatuubi, -muki, vedenkeitin, tiskiharja, -ainepullo, tietokoneeni näkyvät osat, kännykkä, iso osa ulkoiluvaatteistani... Ja kuinka iso osa siitä kulkee kauppakassin kautta muutamassa kuukaudessa suoraan jätekatokseen ja kaatopaikalle. Mihin se sieltä menee, lienee arvoitus - sillä kukaan ei ole elänyt vielä niin pitkään, että ne ihmiskunnan ensimmäiset muovituotteet olisivat itsestään maatuneet ja lakanneet olemasta.

Missä kaikissa tuotteissa on kyse siitä, että yhden osan vuoksi lentää roskiin koko viritys?

Onneksi apuun ovat tulleet vaihtopäät! Tiskiharjassa muistan sellaisen nähneeni jo lapsena, hammasharjassa joskus opiskeluaikojeni alussa. Tottahan on, että mikäli hammaslääkärien ohjeita noudattaa, lentää hammasharjoja vuosittain kaatopaikan koristeeksi neljä ja näin insinöörinä laskin, että 5,1 miljoonaa suomalaista ja neljä vuosittaista hammasharjaa tekevät 20,4 miljoonaa legonronkintatikkua - vuodessa! Jär-kyt-tä-vää.

Onneksi tiskiharjan vaihtopää löytyy nykyään lähes kaikista pikkukaupoistakin, onhan itse harjakin muistaakseni Sinin kehittämä. Hammasharjaa en muista (vielä) marketin hyllystä löytäneeni - oletteko te nähneet? Sinällään pakkaus on aivan samaa kuosia kuin muutkin, mikä on mielestäni varsin ovela kikka tavallisen rahvaan saavuttamiseksi. Lisäksi harja on hyvä, ei mikään ikenet mennessään riipivä halpisharja. Kuinka paljon kustantaa tavallinen perushammasharja? Nämä pakkaukset maksavat Ekolossa tasan 3 euroa ja hyvin lähelle saman verran myös Ruohonjuuressa. Ensimmäiselle ja toiselle harjalle tulee siis hintaa 1,5e ja sen jälkeisille euron kipale.

Demonstroin tässä aikani kuluksi harjan pään vaihdon, joka käy kirjaimellisesti kädenkäänteessä.


Tässäpä nämä salonkikelpoiset harjat. Yksi käytössä, kaksi menossa muiden käyttöön ja kolme uutta vaihtopäätä.


1. Ota uusi harja paketista, etsi vanhan harjan takana oleva pieni, pyöreä kolo.


2. Paina uudella harjalla koloon, jotta vanha harja napsahtaa irti.


3. Vedä vanha harja irti, tässä välissä varren voi myös tiskata.


4. Nipsnapsauta uusi harja paikalleen ja voilá - uusi hammasharjasi on käyttövalmis.

Kotioloissa en ole tätä ideaa vielä kaupannut kovin laajalti, isäni taloudessa asuu hygieniahoitaja Ma. ja joudun vielä keräämään todistusaineistoa siitä, ettei tässä hammasharjamenettelyssä kerry elimistöön vaarallisia basiliskeja. :)

Merkki on Frisadent ja koska ulkokuorikin on salonkikelpoinen - ei muuta kuin vaatimaan tuotetta oman kaupankin hyllyyn! Pikagooglaus kertoo, että itse harjaa saa netistäkin, hintaan 2,80e ja vaihtopääsetin 2,5e.

Laitanpa blogiini ensimmäisen haasteen: millainen tiski- ja hammasharja taloudestasi löytyy? Jospa vastaajia olisivat ainakin K-L., E., T., L. ja V. Herwoodista sekä blogimaailman uumenista Gini, Herttainen, Riikkis, Äitee, Sennie ja Emmie! En ehkä jaksa ryhtyä sen suuremmin vastauksia metsästämään, mutta mikäli silmänne tänne osuvat, niin kajauttakaa ilmoille - muutkin saavat sen toki tehdä! Olen järkyttynyt blogini kävijämääristä ja etenkin siitä, että hölötykseni ilmeisesti kiinnostavat muitakin kuin itseäni ja kavereitani...

Ekoteko 3. Pesuaineet.

Sampoopullot. Suihkusaippuapullot. Tiskiainepullot. Varsinkin pitkät hiukset tuntuvat nielevän hurjia määriä pesuaineita ja kun astianpesukonetta ei ole, tiskiainekin virtaa. Muovipurtilo toisensa perään kannetaan roskiin, ellei ole mahdollisuutta kierrättää myös sitä energiajätettä, josta oli jo aiemmin puhetta.

Opiskelemaan lähdettyäni törmäsin ekokaupoissa ilmiöön, joka hurmasi minut heti järkevyydellään: täyttöpulloihin. Onhan täyttöpulloja toki ollut aikaisemminkin, ainakin meidän mummolassa vessan käsisaippua on ollut pumppupullossa, johon on saanut ostaa lisää ainetta täyttöpullossa. Luonto ei kuitenkaan siis säästy, täyttöpullohan lentää roskiin ja ainoastaan eurot säästyvät, kun pumppumekanismia ei tarvitse ostaa joka kerta uudestaan. Ekolosta, Ruohonjuuresta, Punnitse ja Säästästä sekä Runsaudensarvesta ainakin saa Ecoverin sekä kotimaisten Elokuun ja Ole Hyvän tuotteita.

Idea on yksinkertainen: osta pesuainepullo, käytä aine ja marssi tyhjän pullon kanssa liikkeeseen ja saat ostaa täytteen hieman uutta pulloa edullisemmin. Kaiken lisäksi tuotteet ovat ympäristöystävällisiä ja hajoavat luonnossa täysin - ne sopivat siis myös mökille ja retkille, kun on tiskattava ilman vedenpuhdistamisen mahdollisuutta. Kenties näitä tuotteita voisi mainostaa sillä vanhalla Fairy-mainoksella, joka löytyy Heurekasta - mies tiskaa rannassa kivenkolossa ja lorottaa surutta pesuainetta kivenkoloon.

Tavallisten tiskiaineiden ja sampoiden hintaa en edes tiedä, mutta kuvittelen, etten - ainakaan tässä asiassa - maailmanparantamisestani maksa kovin kovaa hintaa. Tänään shampooannokseni (vihreä tee - ginseng) kustansi 3e, pullon koko on neljänneslitra. Suihkusaippuasta, uudesta pullosta (300ml) maksoin kuuden euron luokkaa.

Mukaan lähti myös hamppuhuppari (65e) ja -sukat (7,80e) sekä pyykkiainetta ja hammasharjoja sekä kosmetiikkaa, niistä kenties lisää myöhemmin.

Miten paljon kulutat shampoota? Kuinka usein ostat uuden purkin, paljonko kuluu rahaa?

Paineita, paineita.

Aamulla heräsin siihen miellyttävään tunteeseen, että otsolohko ja silmä räjähtää, joten pikaisen soittokierroksen tuloksena pääsin keskussairaalan silmäpolille ylilääkärin katsastettavaksi. Silmän paine on vaarallinen asia, korkea paine voi estää verenkierron ja aiheuttaa melkoisia tuskia. Normaalipaine on alle 22 eikä minun silmistäni kumpikaan ole koskaan murhetta aiheuttanut. Leikkauksen jälkeen paine oli koholla, 18, eli yleisesti ottaen edelleen mainio arvo. Tänään arvo oli 37, sairaalassa se saatiin lääkkeillä tippumaan 30:een. Lähete meni TAYSiin ja perjantaina alkaa sitten uusintakierros. Vaihtoehtoina on vahva lääkitys (olo on kovin hutera, lääkkeitä menee viidesti päivässä, kolmea tippaa ja kahta pilleriä) tai leikkaus, jolla silikonin määrää vähennetään.

Ehdin jo iloita pääseväni Changemakeriinkin, mutta ehkä sitten ensi viikolla.

Palkinto napsahti!

Sairasteluni aikana Emilia oli jättänyt blogilleni palkinnon, kiitos! Vajavaisella näölläni en ryhdy ihan kaikkea kopypasteamaan, mutta säännöt olivat siis ne perinteiset, eli postauksessa viitataan sihen, joka palkinnon myönsi sekä jaetaan se seitsemälle muulle.

Äkkiseltään jakaisin palkinnon seuraaville:

Herttaista
Kotiin kolmesta kolkasta
Kah kuhinaa
Mieli maailmalle
Ryytimaa
Viistolla pinnalla
Elämää

Noin muuten kuuluu ihan mukavaa, näkö tuntuu kirkastuvan päivä päivältä. Miinukset putosi kerralla - ennen leikkausta -13, nyt leikkauksen jälkeen arvoksi arvioitiin jotain -5 ja -7 väliltä. Aluksi kotona tuntui, etten mitään näe, mutta se johtuikin vain siitä, että yritin tihrustaa liian likeltä!

Viimeisestä viikosta voin todeta, että viikko sitten lauantaina siis näkökentässäni ollut varjo oli herätessäni väistynyt, mutta sen sijaan oikea yläkulma näytti siltä, kuin silmässä olisi ollut vettä. Illaksi kuitenkin menin ystäväni luokse Järvenpäähän ja juttelin TAYSin päivystävän silmälääkärin kanssa. Sunnuntaiaamuna H-V:n check-in -tiskillä iski pakokauhu ja päätin, TAYSin päivystävälle jälleen soitettuani, etten uskalla lähteä Strasbourgiin. Suuntasin sitten bussilla Keski-Suomeen, josta isäni lähti maanantaiaamuna kyytimieheksi Tampereelle. Päivystyspotilaana sai odottaa neljättä tuntia hoitoon pääsyä, mutta siitä, kun pääsin lääkärin penkkiin, ei mennut kuin kymmenisen minuttia, kun oli jo leikkaussali varattu. Itku oli herkässä, sekä isällä että minulla. Sain reseptiksi selin tai vasemmalla kyljellä makaamista keskiviikkoaamuun, jottei verkkokalvo irtoaisi enempää (oli siihan mennessä irronnut 180 astetta, ylhäältä alas nenän puolelta). Koska silmäni on jo pienenä todettu vaikeiksi, ei tilanne ollut sen kummempi nytkään. Tiistaina, kun naapurin T. kävi illalla paistamassa vohveleita, näin enää alimmalla kolmanneksella näkökenttää ja keskiviikkoaamuna vielä vähemmän. Onneksi vanhemmillani on työt, joista saivat sovittua poissaolot niin, ettei sairaalassa tarvinnut olla yksin.

Puolitoistatuntiseksi suunniteltu leikkaus venyi kolmeen tuntiin, verkkokalvon pinnasta oli pitänyt irroittaa arpikalvostoa. "Laita teippiä silkkipaperiin ja irrota sitten teippi repimättä sitä paperia", kuvasi lääkäri toimenpidettä seuraavana päivänä, kun isän ja M:n kanssa oltiin näyttämässä silmää. Torstaina en vielä paljon nähnyt, valon ja joitain hahmoja - perhe oli sitä mieltä, että sihteeri olisi pitänyt palkata vierailijoita ajastamaan. Oli kyllä kiva, kun sain seuraa; ensimmäisenä yönä huoneessani oli n. nelikymppinen perheenäiti ja 82- ja 87-vuotiaat rouvat, joista ensimmäinen pääsi torstaina aikaisin kotiin. Kotiin lähtiessä jaksoin jo kävellä itse autoon ja näin liikkua jonkin verran.

Nyt viikonlopun aikana silmä on lakannut vuotamasta, turvotus on laskenut laskemistaan ja tuntuu, että näkökin on varsin siedettävällä tasolla. Harmaanakin päivänä ulkona häikäisee sietämättömästi ja valkoiselta pohjalta on vaikea lukea samasta syystä. Kaukonäöstä on paha sanoa mitään, kun laseja ei ole vielä. Leikkauksen vuoksi silmään kehittyi ns. traumakaihi, joka saattaa omia aikojaan hälvetä tai sitten ei. Kovin huolissani en kuitenkaan ole, tänään saatiin näkkärien keskusliitosta jo asiantuntevaa neuvontaa ja onneksi apuvälineitä on nykyään jo monenlaisia, toisin kuin setäni sokeutuessa vuonna 1961.

Pahinta tässä on se, etten näe (eikä äiti anna) lukea itse, silmä ja minä itsekin väsyn helposti (lähes nelituntiset päikkärit eilen) ja se, etten voi opiskella. Ympäri vuorokauden hääräämiseen tottuneelle on kova paikka, kun lääkäri lätkäisee kyselemättä saikkua itsenäisyyspäivän korville.

Niin ja kepinkin sain.

Irti on, leikataan.

Tosiaan, huomisaamuna leikataan ja siitä kuukausi sairaslomaa. Tulevaisuuden näkötilanteesta ei ole tietoa, joten tämä bloggauskin varmasti jää ainakin vähäksi aikaa. Kirjoille on näköjään ottajia, osalle näköjään enemmänkin. Niistä voi laittaa mailia ekoelämää at hotmail.com, palaan sitä kautta asiaan, kunhan nämä kiireisimmät on hoidettu pois alta.

Pelon maantiede.

En pystynyt. Check-in-tiskillä tulin siihen tulokseen, että tämän silmän kanssa en voi lentää, vanki olen maan. Konsultoin taas sitä päivystävää silmälekuria, tulin perheen luo Keski-Suomeen ja toivottavasti huomenna asiat selkiää, kun saadaan yhteys TAYSin silmäpolille. Fiilis on, että toivottavasti tää ei ole pysyvä näkymä - aiheuttaa nimittäin merisairautta. Kuvittele oikea puoli silmää hyytelöksi, joka vääristää kaiken, sitä tämä on nyt.

Ei siellä reissussa olisi hääviä ollutkaan. Lento oli ollut myöhässä tunnin (Finnair-bonus, Raikulla ei koskaan!) ja mun aiotulta matkaseuralta oli varastettu rahat, lentokoneessa.

Pelastajani Iipo

Olin tämän aiheen otsikoinut jemmaan jo aiemmin, tosin nimellä Rakkauteni Iipo. Viimeisten parin viikon käänteet ovat tehneet Iiposta, siis iPodistani paitsi rakkauteni, myös arkeni pelastajan. Mitä kummaa olisin tehnyt kaikki ne tunnit, kun en vielä nähnyt tarpeeksi tehdäkseni mitään järkevää? Tai ne tunnit, kun sairasloman sekoittaman unirytmin ansiosta uni on loppunut aamuviideltä muiden vielä uinaillessa autuaasti? Iiponi ansiosta olen voinut kuunnella kirjoja, yhteensä kymmeniä tunteja kirjoja, joiden lukemisesta olen haaveillut jo pitkään. Nyt olen kuunnellut kolme ensimmäistä osaa Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoista ja tällä hetkellä härvelissä vetelee Leena Lehtolaisen Kuparisydämen viimeiset luvut. Lisää kirjoja koneessa vielä on - kiitos kirjaston äänikirjavalikoiman - ja iPodin läpikuuntelun jälkeisellekin ajalle on jo olemassa ratkaisu, siitä lisää myöhemmin.


iPod on kiistatta kuluvan vuoden kallein hankintani, mikäli matkoja ei lasketa kokonaishankinnoiksi. Keväiseen Englannissa vietettyyn kaksiviikkoiseen upposi n. 500 euroa, mutta tokihan sekin koostui useasta pienemmästä osasta. iPodin hankintaa pohdin kuukausikaupalla, vahtasin hintoja Apple Storessa ja odotin niiden painumista. Painuivathan ne, vaan kun Italiassa paikallisen gigantin hyllystä löytyi 80 gigan iPod Classic hintaan 228,90e, ei minua pidellyt enää mikään. Olin jo kallistunut siihen, että hankin kotimaan kamaralta iPod Nanon (8Gb, 208e), mutta kun 20 eurolla sain 72 gigaa lisää, ei tarvinnut kovin montaa hetkeä harkita. Suosittelen lämpimästi!

Kirjoja kiertoon.

Tilannehan on sen kaltainen, että kodissani kirjoja riittää. Minulla on yksi iso kirjahylly olohuoneessa ja Luojan kiitos se on suuri - ilman olisin pulassa. Kirjahyllyssäni on erikoislaatuinen järjestely, sillä kirjoja on etu- ja takarivissä, paikoin myös ylärivissä. Olohuoneessani kirjoja on lisäksi retrokaappini uumenissa, apupöydällä ja ikkunalaudalla kahdessa rivissä sekä retrokaapin päällä. Keittiössä keittokirjat ja makuuhuoneessa salahyllyllä vino pino sekä kaksi vielä vinompaa nurkassa. Siispä on tullut aika aloittaa karsinta.

Tällä kertaa kiertoon lähtee kirjoja ihan ilmaiseksi tai pikkurahalla. Mikäli haluat saada kirjan jonnekin kauas, tulee mukaan luonnollisesti postikulut.

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen, 1e

Karihotakaismainen absurdi kuvaus suomalaisesta, joka tahtoi olla ruotsalainen. Varsin värikäs ja viihdyttävä, keikkunut pokkareiden myynnin top 10:ssä jo kesästä saakka. Itse en opusta lemppareihini sijoittaisi, mutta en yhtään epäile, etteikö moni teistä nauraisi kippurassa ensisivuilta loppuun saakka, sen verran lukeminen sai hykertelemään.

Erlend Loe: Naisen talloma, 0,2e


Tarina nuoresta miehestä, joka yhtäkkiä huomaakin elävänsä parisuhteessa. Loe on mainio kirjoittaja, jolla on kovin oivaltava tyyli.

Maria Eriksson: Mian salaisuus, 0,20e


Jatko-osa Liza Marklundin tositarinaan perustuville Uhatut ja Turvapaikka -kirjoille. Tyyliltään ei ehkä yhtä iskevä, mutta tarinaa jo seuranneille hyvä jatkopala. Ruotsista perheväkivaltaa ulkomaille paenneen naisen karmein salaisuus paljastuu hänen omille lapsilleen, kun he ovat saaneet elämänsä lähestulkoon raiteilleen - ensimmäisinä ruotsalaisina turvapaikan Yhdysvalloista saaneina.

Heikki Hietamies: Äideistä parhain, 0,20e


Riipaiseva kertomus sotalapseudesta ja sotalapsen sopeutumisvaikeuksista. Kirjan pohjalta on tehty muutama vuosi sitten myös elokuva. Teksti on suurikokoista ja kirja nopealukuinen.

Anna-Leena Härkönen: Akvaariorakkautta, 0,2e


Niinikään elokuvaksikin asti päässyt kirja. Kertomus kahden nuoren rakkaudesta. Tämänkin kirjan tunnistaa kyllä Härkösen tuotannoksi.

Robert James Waller: The Bridges of Madison County, ilmainen!


Hiljaiset sillat on klassikko, kuten siitä tehty elokuvakin. Kaunis tarina rapakon takaa, voin lämpimästi suositella teemukin ja kynttilänvalon kanssa nautiskeltavaksi. Oikea kierrätyskirja, jonka kansi nurkastaa hieman rutussa - siksi ilmainen.

Michelle Magorian: A Little Love Song, 0,5e


Brittiläinen nuortenkirja, hankittu aikanaan enkun petraamista varten. Kevyttä ja mukavaa lukemista, tarina sijoittuu Toisen Maailmansodan aikaiseen Englantiin. Kenties omaan hyllyyn tai tutulle teinitytölle joulupakettiin?

Kiinnostuksensa ja lisäkysymykset saa ilmaista kommenttilootaan, kirjat lähtee ensimmäiselle halukkaalle ja ne saa noutaa tai pukataan postiin vasta, kun palaan reissusta, eli viikon kuluttua.

Leffavinkki: Katastrofin aineksia.

Kävin viikko sitten tiiraamassa John Websterin Katastrofin aineksia. Kyseessä oli ehdottoman valaiseva, hulvattoman hauska ja ratkiriemukas kotimainen dokumentti suomalais-englantilaisen perheen vuoden mittaisesta öljydieetistä. Joh Webster ylipuhui nelihenkisen perheensä öljydieetille ennen suuren yleisön havahtumista ilmastonmuutokseen, vuonna 2005. Pienentääkseen hiilidioksidipäästöjään perhe päättää pidättäytyä öljyn ostamisesta kokonaiseksi vuodeksi. Äkkiseltään tuntuu siltä, ettei ponnistus ole kovinkaan suuri, mutta kaukolämmöllä kotinsa lämmittävä keskiluokkainen automarketissa asioiva perhe törmää karkeaan totuuteen hyvin pian.

Kuva Espoocinen sivuilta, www.espoocine.fi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että tämä raina tulisi näyttää kaikille suomalaisille. Ekologinen jalanjälkemme on maailman kolmen suurimman joukossa ja vaikka koemmekin olevamme luonnonläheistä kansaa, kulutustottumuksemme kertovat aivan muusta. Tämä dokumentti esittelee insinöörimieltäni lämmittäviä lukuja, hippiminääni hiveleviä periaatteellisia päätöksiä sekä yleismaailmallista pohdintaa ympäristönsuojelusta ja yhteisvastuusta. Tämä elokuva ei saarnaa, vaan herättää kunkin itsensä soimaamaan itseään kaiken naurun lomassa.

Rainan voit tänä viikonloppuna nähdä Finnkinon teattereissa Helsingissä, Espoossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Mars teatteriin! Traileri antaa hyvää esimakua tulevasta.

Kiinnostaako elokuva? Mitä mieltä olette siitä?

Ekoteko 2. Liikkuminen.

Kuva Matkalehden sivuilta, www.matkalehti.fi

Arkisessa liikkumisessani paikasta toiseen kolme yleisintä kulkuneuvoa ovat omat jalat, TKL:n bussit ja VR:n junat. Polkupyöräkin löytyy, mutta mielestäni sen kaivaminen varastosta on liian vaivalloista, mikäli kyse on alle 3km:n matkasta, jonka voin varsin vaivatta kävelläkin. Keskustaan en mielelläni pyöräile, ilmapiiri siellä tuntuu olevan varsin pyöräilyvihamielinen eikä jalankulkijoilta ole juuri pyöräilytilaa jäänyt. Bussimatkoja kertyy viikossa vähintään 6 yhdensuuntaista, useimmiten noin kymmenkunta. Junalla matkustan myös keskivertosuomalaiseen verrattuna paljon, vähintään neljästi viikossa.

Ajokortittomuus on minulle osin pakon sanelema, osin oma valinta. 18-vuotiaana autokouluhuuman vallatessa monet ystävistäni kipitin silmälääkärini luokse ja karmea totuus paljastui. Ainokaisen silmäni näön tarkkuus kyllä riittäisi, mutta koska on säädetty, että yksisilmäisen ajokortillisen näkökentän leveyden on oltava 120 astetta, tuli mutka matkaan. Näkökenttäni kun olikin 117 astetta - nuo puuttuvat 3 löytyivät keskeisen näön alueelta, eli vastaantulevien kaistalta. Hetken nikoteltuani tyydyin silloisen poikaystäväni kyydittäväksi ja kökötin mukisematta linja-autossa. Ensijärkytyksestä toivuttuaan isäni tuumasi, ettei minun ainakaan koskaan tarvitse toimia bileillan kuskina. Samansuuntainen oli myös kummisetäni ensikommentti - lieneekin selvää, miten he ovat oikeustieteellisessä aikanaan toisiinsa tutustuneet... Toki valintani oli myös taloudellinen, sillä perheessäni on periaate, että kukin maksaa itse oman autokoulunsa ja sijoitinkin autokoulurahani kesällä 2007 kuukauden Interrailiin.

Hiljalleen, ekompaan elämään heräillessäni olen ollut tyytyväinen. Ekologinen jalanjälkeni on automaattisesti pienempi, kun auton kyydissä olen tasan silloin, kun kaverit, isovanhemmat tai vanhemmat joskus kyydin jonnekin tarjoavat. Tällä viikolla, uuttaa silmälasireseptiä hakiessani YTHS:n lääkäri olikin yllättäen sitä mieltä, että vallan hyvin voisin autoa ajaa! Olin hämmentynyt ja yllättynyt - mutta en silti kirmannut tuotapikaa autokoulun penkille. Lueskelin torstaina koulumatkallani VR:n Matkaan-lehteä, jossa erilaisia "ehdottomia" ihmisiä haastateltiin. Maatalossa kasvanut vegaani ja ajokortiton totaalikieltäytyjä totesi, että hänestä on yksinkertaisesti helpompaa olla ajokortiton. Jos olisi ajotaitoinen, joutuisi itselleen aika-ajoin perustelemaan, miksei autoa kannata hankkia. Mikäli omistaisi auton, joutuisi jatkuvasti vetämään autoilulleen rajaa: mitkä matkat ovat tarpeeksi tarpeellisia? Olen samoilla linjoilla; miksi minun tulisi hankkia ajokortti vain, kun se on mahdollista - etenkin kun olen ongelmitta tullut toimeen myös ilman.

Liikenne tuottaa 20% kasvihuonekaasupäästöistä, joita ilmakehään tupruttelemme. Käyttämällä julkista liikennettä omia päästöjään voi vähentää merkittävästi ja vaihtamalla henkilöautonsa dieselmoottorilla varustettuun ajella edes hieman vähäpäästöisemmin. Olen ilmoinen, että ainakin lähipiirissäni työsuhdeautoa hankkiva kertoi työpaikkansa company policyn sanelevan, että hankittavan auton on oltava diesel. Etenkin yksinmatkustavalle juna tai bussi on kuitenkin usein se edullisin vaihtoehto. Myös lapsen kanssa matkustaessa usein säästää, saahan VR:n junienkin kyytiin kampanja-aikoina ottaa yhden alle 17-vuotiaan yhtä täysihintaista aikuista kohti! Mielestäni tämä on hieno kädenojennus, toivottavasti yhä useammat siihen tarttuisivat.

Kuva Googlen kuvahausta hakusanoilla climate+airplane.

Olen sunnuntaina lähdössä Strasbourgiin viikoksi. Lentämällä. Tuo lentopäätös harmittaa tällä hetkellä enemmän kuin mikään, kun minulla olisi vallan hyvin ollut aikaa matkustaa junalla mennen tullen! Keväällä kävimme äitini kanssa viikonloppumatkalla Italiassa ja reissu oli mitä onnistunein. Jälkikäteen vasta heräsin siihen tosiseikkaan, että ilmaston kannalta moinen tempaus oli vihoviimeistä myrkkyä. Kotimaanlennot ovat mielestäni turhia. Lappiin voi mennä etelästä yöjunalla, ja esimerkiksi Jyväskylän ja Helsingin välillä lentämisellä ei voita mitään. Junalla matkaan menee kolmisen tuntia, lentäen 45 minuuttia, johon voi lisätä 25 minuuttia kentälle ja kentältä kulkemiseen ja 30-60 minuuttia lentokentällä hengailuun ennen lentoa. Tärisevästä ja tutisevasta matkasta meluisassa potkurikoneessa tuskin nauttii kukaan. Ja kalliimpaakin se on kuin junailu. Ulkomaanlennoista osan ymmärrän. Euroopan voi saavuttaa junalla ja Keski-Euroopassa luotijunat kulkevat sekä usein että nopeasti. Atlantin yli lentäminen on kuitenkin välttämätöntä. Muistan lukeneeni, että mikäli määränpäässä vietetään kaksi viikkoa tai enemmän, lentomatkan ilmastovaikutukset ovat jo siedettävällä tasolla.

Suomalais-englantilaista John Websteriä on viime aikoina haastateltu lähes kaikissa lukemissani lehdissä (KS, AL, HS, Me, Apu, Seura...), joissa hän on pohtinut perheensä öljydieetin aikana oivaltamiaan asioita. Nykyihminen liikkuu paljon paikasta toiseen ja usein juuri nuo siirtymät koetaan ajanhukaksi ja "turhaksi". Mitä nopeammin niistä selvitään, sitä nopeammin päästään viettämään vapaa-aikaa, eli katsomaan televisiota, jota keskimääräinen suomalainen katsoo 2,5 tuntia päivässä. Keskivertosuomalaisen elämässä tämä tekee 11 vuotta yhtäjaksoista television tuijotusta! Kulkemalla julkisilla kulkuneuvoilla voi käyttää matka-ajatkin mukavasti, lukien, musiikkia kuunnellen, ystävien ja perheen kanssa aikaa viettäen. Se on sitä normaalin arjen laatuaikaa!

Millä sinä kuljet matkasi? Kolkuttaako omatunto?

Omituisten Otusten Kerho

Herttainen haastoi minut blogini ensimmäiseen outoiluun, saa nähdä milloin tästä tulee valmista.

1. En voi jättää kirjoja kesken. Tälläkin hetkellä Trainspotting on lähes kolme viikkoa myöhässä, mutta sitä ei voi uusia varausjonon vuoksi enkä tahdo siitä luopua ennen kuin olen sen lukenut. En edes erityisemmin pidä kirjasta, mutta periksi ei saa antaa! Pohjois-Irlannin konfliktia koskevat kirjat sekä Johdatus ekumeniikkaan ovat myös olleet lainassa jo lähes vuoden päivät...

2. Etenkin ala-asteella, toisinaan vieläkin, on asvaltissa olevien halkeamien päälle astuminen kielletty. En tiedä, mitä sitten tapahtuisi, JOS viivan päälle tallaisin, mutta parempi vain olla tallailematta.

3. Olen huono heittämään vaatteita roskiin. Jos sukka menee rikki, se heitetään pois vasta reiän ollessa häiritsevän suuri. Ja nimenomaan SE heitetään pois, ei sen ehjää paria. Rikkinäiset sukkahousut leikataan nilkasta poikki ja kas, siinä meillä legginsit! Tällä hetkellä ideoin, että haaroista hajonneet voisi katkaista housuosan alkamiskohdasta, jolloin jäljelle jäävään lahkeeseen voi tehdä toiseen päähän solmun ja ostaa hedelmänsä (tai irtokarkit) näin syntyneessä pussukassa. Nähtäväksi jää, toteutanko. Alushousuja minulla, kuten Herttaisellakin riittää, sillä erotuksella, että ainakin omistani n. 70% on niin ruokottomia, että mikäli joskus päädyn parisuhteeseen, pitää kyllä investoida uusiin.

4. Paikan päälle paikkaa. Eteisessäni on kangaskassillinen villasukkia odottamassa parsimista, osassa paikkaa on usealla langalla useassa kerroksessa. Pois en heitä, en varmasti! Tämä on sukuvika, juuri neuloin ukkini 70-luvulla mummiltani saamaan neuletakkiin uuden kyynärpään kun vanha lakkasi olemasta. Kuulemma ei ole mitään tarvetta ryhtyä käyttämään niitä lukuisia iskemättömiä villatakkeja, joita vaatehuoneessa on.

Onhan näissä vielä potentiaalia, onhan?

5. Armas naapurini T lisäsi outouksieni listaan sen, ettei minulla ole mitään estoja juosta naapuriin pelkät raidalliset alushousut ja sukkikset jalkojeni verhoiluna. En usko, että perheellisiä naapureitani pahemmin kiinnostaa. :)

Ekoteko 1: Kierrättäminen.

Lääkärireissuani murehtineille tiedoksi, että syytä paniikkiin ei ole! Tilanne on sikäli sama kuin eilen, että silmässäni varjo edelleen on, mutta lääkäri ei nähnyt mitään hälyttäviä muutoksia. Edelleen tulee olla kuitenkin soittoherkkä ja käydä näyttämässä kaikki kummallisuudet. Onneksi minulla on viilipyttyäiti ja ihania ystäviä, joista yksi lähti seuraneidiksi, lukemaan päivän lehteä ääneen ja eväsretkeilemään silmäpoliklinikalle! Näyttää siltä, että ensi viikoksi reissuunkin pääsen ja vihdoin sain jo vuosia roikkuneen asian hoidettua alta pois: näkövammani haitta-asteprosentti on 20. Sillä ei tosin yhteiskunnalta mitään etuuksia saa, mutta osaapahan vaatia sitten veroalea ja apuvälineitä, mikäli näkö tästä vielä huononee. Esinainen työmaalla meinasi tikahtua nauruun kun hymähdin, että taidan olla kohta pian samaa sarjaa myyrän kanssa.

Mutta sitten asiaan!

Jätteen määrä maailmassa on aivan huima nykyään, meiltä länsimaisilta ihmisiltä lentää roskiin täysin käyttökelpoista tavaraa, vaatteita ja ruokaa - osa vallan lajiteltavaa ja kierrätettävää! Muistan lukeneeni, että keskimääräinen suomalainen heittää pois noin 1000 euron arvosta ruokaa vuosittain! Ne Afrikan lapset olisivat varmasti miel...

Meidän taloyhtiössä on mahdollista lajitella paperit, pahvit ja biojäte erilleen sekajätteestä. Lisäksi tien toisella puolella on UFF:n laatikko kierrätysvaatteille, lisää paperin- ja pahvinkierrätyslaatikoita sekä lasin- ja metallinkeräys. Ainoa, mitä kaipaan ja kadehdin, on ystäväni T:n kotiseudulla Porvoon liepeillä kerättävä energiajäte, johon saa lajitella sekajätteidensä joukosta kaikki muovit. Tämän jälkeen ei itse sekajätteeseen, eli siis kaatopaikalle, joudu juuri mitään! Näin insinööriopiskelijana olen miettinyt, miten energiajäte hyödynnetään? Ken tietää, kertokoon.


Minun roskani lähtevät ulos pitkälti näillä aseilla. Muoviset hedelmäpussit (toki myös muut muovikassit, joita on taas päässyt kertymään..) toimivat siis tavallisen roskiksen kuljetuksessa ja paperiset hedelmä-, jauho- ja irtokarkkipussit palvelevat bioroskiksina. Jätettä syntyy noin yksi paperipussillinen ja 2 muovikassillista viikossa, mikä on mielestäni aivan liikaa. Etenkin tuohon sekajätteen määrään yritän jatkuvasti kiinnittää huomiota. Maitopurkit lajittelen erikseen, samoin lasit, metallit, paperin ja pahvin - mutta silti sitä jätettä tuntuu vain syntyvän!

Taloyhtiössämme on keksitty myös oikea helmi - kierrätyspiste! Yhteisen pyykkituvan yhteyteen on tuotu pöytä ja hyllykkö, joihin saa kukainenkin jättää esille ne tavaransa, mitä ei tarvitse ja vastaavasti ottaa ilmaiseksi mukaansa sen, mitä tarvitsee. Tänään tarjolla tuntui olevan paljon vauvan-, lasten- ja täysikasvuisten vaatteita, kodintekstiileitä, kenkiä, kirjoja ja lehtiä, astioita, vauvan leluja, puutarhakalusteita ja tietokoneen näyttö. Mukaani lähti pieni kattila kuukupin keittämistä varten, itse vein paikalle tuon blogissanikin esittellyn harmaan fleeceliivin. Monelle ensimmäiseen kotiinsa muuttavalle kierrätyspisteestä on suuri apu ja itsekin olen vienyt runsain mitoin vaatteita aina siistikuntoisista toppahaalareista (uutena pitkälti yli 100e) kesävaatteisiin melkein-kummilapsilleni.

Kalusteistani valtaosa on kierrätetty. Kuvassa olleet, sittemmin jo omistajaa vaihtaneet nojatuolit tulivat luokseni yliopistolta, kiltahuoneen remontista, kuvan jalkalamppu on mummolan peruja. Kodissani uutena, minua varten on ostettu ainoastaan parvekkeen puulaatat, Ikean CD-torni, Futonian futonpatja ja Askon työtuoli, kaikki muut kalusteet ja valaisimet ovat vanhempieni kodeista, isovanhemmiltani tai kirpputoreilta. Mistä sinun kalusteesi ovat kotoisin, mitä niillä on kerrottavanaan? Minua viehättää ajatus, että tavaroilla on tarina kerrottavanaan: nojatuolini on mummi verhoillut työttömäksi jäätyään, Muuramen ruokapöytäni on vanhempani opiskelujensa loppumetreillä ostaneet alennusmyynnistä, puulaatikko on isäni lapsuudenkodista, "tarrakaappini" veljeni minun suosiollisena avustuksellani pentuna läiski täyteen tarroja, jotka verta, hikeä ja kyyneleitä säästelemättä hioin viime joululomalla irti ("prkl, minun mukulanihan eivät koskaan saa liimata tarroja!"). Erityisen innokas kirpputorien kiertelijä en yleensä ole, lähden saalistamaan vain, jos jokin tietty tarve on olemassa - paitsi Uudessakaupungissa. Tuo rannikon pikkukaupunki on surkuhupaisuudessaan oikea kirpputorien, osto- ja myyntiliikkeiden ja romukauppojen luvattu maa! Parhaimpana löytönäni pidän kesällä 2003 eräästä makasiinista 8 eurolla ostamaani lancasterilaista linouleumkuvastoa, jonka samana kesänä otin mukaan lomamatkalle Lancasteriin ja palautin paikalliselle tehtaalle ja edelleen museoon. Pääsin jopa sanomalehteen - sekä Englannissa että Suomessa!

Edit. 21.20. Unohdin esitellä Ekotähdet ohjelmassakin mainostetun Metsänkylän Navetan, josta löytyy jos jonkinmoista vanhaa rakennustarviketta. Ehkä sieltä löytyisi jotain äitini mökin kunnostusta ajatellen, itse haaveilen sunnuntairetkestä Hämeenlinnaan ja navettaan!

Edit. 21.35. Nyt on kyllä hatara pää! Piti oikein erikoismaininta antaa Pyynikin näkötornille, joka kierrättää maan mainioista munkeista syntyvät jauho- ym. pussit niputtamalla ne ja laittamalla ne jakoon! Eli mikäli ette ole huomanneet, näkötornin eteisessä, vieraskirjapöydän alla on kori, josta pusseja saa ottaa mukaansa mielin määrin. Nerokasta suorastaan!

Syksyn värit

Olen nauttinut ruskasta kovin paljon, syksy on ollut lempivuodenaikani jo pitkään. Myös kotini, etenkin olohuoneeni on hyvin ruskan sävyinen: punaista, lämmintä keltaista ja oranssia. Kirpeät syyspäivät, joissa on selkeä syksyn tuoksu ja lämpimän kirkas aurinko, ovat lemppareitani.

Värit ovat muutenkin tärkeitä, samoin kuin valo, kuvat ja muodot. En tiedä milloin innostuin väreistä varsinaisesti, sisustamisessa värit tulivat kuvioihin kuitenkin jo ala-asteella, vaatteissa yläasteella, kalusteissa vasta viime vuosina. Valoa olen kuitenkin tarkkaillut hyvin paljon jo siitä lähtien, kun sukusairauteni alkoi aiheuttaa näköongelmia. Häikäisystä huolimatta kirkkaat päivät ovat parhaita, valoa ei voi koskaan olla liikaa. Pienenä silmäpotilaana muistan sairaalakesänäni heränneeni kerran kauhuun: "äiti, mä en nää". Jostain syystä huone oli yötä varten pimennetty niin, ettei edes ikkunasta tai oven alta kajastanut valoa. Näöstään taistelevalle lapselle paniikki olisi syntynyt pienemmästäkin, vaikka ulkoisesti olinkin reipas. Ainoa asia mikä harmitti, oli se, että eka luokan kruunanneet Koulujen Suurjuhlat jäivät välistä ja televisiosta näin, kun kaverit saivat syödäkseen maailman suurinta jäätelöpuikkoa. Kuitenkin silmiäni kovasti surevaa äitiä lohdutin: "äiti, älä ole niin negatiivinen [olin juuri oppinut tuon sanan], mähän sain kaksi viikkoa pidemmän kesäloman".

Nyt silmässäni on varjo. Se tuli eilen, hiipi kuin varkain päänsäryn mukana, mutta ei lähtenytkään sen kanssa samaa matkaa. Yliopistollisen sairaalan päivystävä silmälääkäri käski tulla heti aamulla, "koska kyseessä on nyt se AINOA näkevä silmä". No niinhän se on, kiitos muistutuksesta. Onneksi T lähtee mukaani seuraneidiksi, odottavan aika on pitkä. Äiti on Englannissa työmatkalla, kovasti on käsiä pidetty ristissä sekä siellä että täällä. Toivon, että kyseessä on väärä hälytys tai jos ei ole, niin leikkaustekniikka olisi 13 vuodessa kehittynyt. Tahtoisin vielä nauttia näistä syksyn väreistä.