Eilen kotiuduttiin melko energiseltä riparilta. Latasin akkuja syömällä itseni ähkyyn (hyi minä!) ja katsomalla viisi jaksoa Gilmoren tyttöjä, viimeistelemällä saarnaa yötä myöten ja sitten nukkumalla kuin tukki ne muutamat vähät tunnit ennen aamua.
Tänään saarnasin hieman huterasti - tai itse saarnassa ei pahemmin vikaa, mutta keskelle saarnaa upotettu Kaksi tavallista kättä -laulu vähän takelteli - ja jaoin ehtoollista, mikä meni onneksi jo paremmalla rutiinilla. Kotimatkalla nukuin makeat päikkärit täpötäydessä linja-autossa. En tiennyt, että reittibussitkin voi olla täynnä. Sain paikan innokkaan mummelin vierestä, hän olisi jopa kiinnittänyt turvavyöni mun puolestani.
Kotiin saavuttuani olen saanutkin aikaan vain pikaisen kauppareissun (lempikassapoika<3), koneellisen puhdasta pyykkiä ja koneen ääressä koomailua. Nyt jännitän, kuinka moni leiriläinen lisää mut kaverikseen Facebookissa. Olen tehnyt linjauksen, että en pyydä nuoria ystävikseni, mutta hyväksyn heidät omalle listalleni, jos sitä pyytävät. Isosista ystäviäni on nyt puolet ja työntekijöistä kaikki, jotka Facebookista löytyvät. Leiriläisiä toistaiseksi vasta 2/29.
Huomenna olisi kiva mennä uimaan, mutta toistaiseksi uimakaveria ei ole löytynyt. Iltapäivällä on heprean tunti ja illalla menen S:n kanssa Selloon sauvakävelysauva- ja ruokaostoksille.
Kelasta tuli postia. Olivat saaneet EVS-hakemukseni ja vastasivat, että mikäli haluan kuntoutusrahaa kesältä, sitä pitää hakea juhannukseen mennessä. Sikäli omituista, että sama täti, joka oli kirjeen allekirjoittanut, neuvoi aikaisemmin minua hakemaan kuntoutusrahaa elokuulta takautuvasti. Itse EVS:stä oli vain lyhyt maininta, että Kela palaa asiaan, kun etuusvastaava on antanut siitä lausunnon. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Nyt ei auta kuin pitää peukut pystyssä ja odottaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kela. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
tiistai 18. toukokuuta 2010
Iloista ja aurinkoista
Eilen käveltiin S:n kanssa Ruoholahteen asioille. Toiseen suuntaan käveltiin tunnin verran, ostoksiin ja asioihin paluumatkoineen meni vain pari tuntia. Ihmeellistä tämä avustajaelämä! Lauantaina mennään tuohon lähiuimahalliin, ajattelin tänään tehdä retken liikuntavirastoon, josko saisin sieltä ostettua erityisuimakortin.
Palautin eilen ison ryhmätyön Stora Ensosta, mikä oli suuri helpotus. Tänään on tarkoituksena tehdä esityskalvot huomiseen tai ylihuomiseen seminaariesitykseen, sen jälkeen on yksi työläimmistä opintojaksoista takana päin.
Sain tänään tietää, että Kela on myöntänyt minulle paikan pistekurssilta! Se alkaa elokuussa neljän vuorokauden lähijaksolla ja jatkuu joulukuussa ja keväällä 2011. Nyt vain toivon, ettei kevään kurssiosuus mene kuoron Karjalan kiertueen kanssa päällekäin. Tämä on iloinen uutinen, nyt voin vihdoin ryhtyä kirjoittamaan EVS-välivuosihakemusta Kelaan.
Ensi viikolla on Tampereella yksi matematiikan ja yksi ympäristöoikeuden tentti. Jos ne menevät läpi, saan kandinpaperini ulos! Mutta ei hurrata vielä etukäteen, ainakin matikan kanssa tekee tiukkaa. Onneksi kuorokaveri J. tulee lauantaina kylään, pitämään tukiopetusta ruoka- ja pullapalkalla.
Mitä teille kuuluu?
Palautin eilen ison ryhmätyön Stora Ensosta, mikä oli suuri helpotus. Tänään on tarkoituksena tehdä esityskalvot huomiseen tai ylihuomiseen seminaariesitykseen, sen jälkeen on yksi työläimmistä opintojaksoista takana päin.
Sain tänään tietää, että Kela on myöntänyt minulle paikan pistekurssilta! Se alkaa elokuussa neljän vuorokauden lähijaksolla ja jatkuu joulukuussa ja keväällä 2011. Nyt vain toivon, ettei kevään kurssiosuus mene kuoron Karjalan kiertueen kanssa päällekäin. Tämä on iloinen uutinen, nyt voin vihdoin ryhtyä kirjoittamaan EVS-välivuosihakemusta Kelaan.
Ensi viikolla on Tampereella yksi matematiikan ja yksi ympäristöoikeuden tentti. Jos ne menevät läpi, saan kandinpaperini ulos! Mutta ei hurrata vielä etukäteen, ainakin matikan kanssa tekee tiukkaa. Onneksi kuorokaveri J. tulee lauantaina kylään, pitämään tukiopetusta ruoka- ja pullapalkalla.
Mitä teille kuuluu?
tiistai 16. helmikuuta 2010
Kuka pelkää Kelaa?
Minä!
Eilen tuli postissa pieni lääkärintodistus invaparkkeeraukseen tarvittavan läpyskän hakemista varten. Siitä tiedän, että todennäköisesti myös se laajempi lääkärintodistus on nyt kirjoitettavana - se, jolla minun pitäisi hakea Kelan kolmiosaiselle pistekirjoituskurssille ja jossa kuntoutuslääkäri myös suosittaa EVS-vapaaehtoistyötä Belgiassa, koska sen ohessa olisi mahdollista opiskella näkövammaistaitoja intensiivisesti yhdeksän kuukauden ajan.
Ensi viikolla minulla on treffit aluesihteerin kanssa ja silloin täytämme sen pistekurssihakemuksen. En alkuunkaan osaa arvioida omia mahdollisuuksiani, sillä enhän minä mikään vammainen ole, näenkin ihan vallan mainiosti! Minulle on tosin sanottu, että heikkonäköisten keskuudessa on ihan yllättävän yleistä tuntea olevansa huijari ja yhteiskunnan kuppaaja kaikkine muka-avuntarpeineen ja tuenruikutuksineen. Viime kesänä riparilla työkaveri ilmoitti, että maksaa ihan mielellään veroja, jotta minä saan 10 000 euron apuvälineeni, kun minulle tuli apuvälinepäätöksestä huono omatunto. Opin muuten tänään systemaattisen teologian luennolla, että suomen "omatunto"-sanan merkitys tulee suoraan Lutherilta, latinassa, englannissa, saksassa tai ruotsissa merkitykseltään täysin vastaavaa sanaa ei ole. Mahtaako olla samaa tunnettakaan?
Tenttiin lukemiselle on tunnetusti viljalti sijaistoimintoja, niistä uusimpana olen löytänyt Kelan kuntoutuskalenterin. Taisin jo mainitakin toissaviikkoisen oivalluksen siitä, että minäkin olen kelpo kuntoutukseen hakeutuja, vieläpä vaikeavamamisten kiintiössä, mutta nyt olen jo perehtynyt tarjontaankin. Täysi-ikäisille on kuntoutuskursseja, jotka koostuvat 1-3 lähijaksosta, joilla on hieman eri fokukset. Harmi vaan, että kukin jakso on 12 vuorokautta pitkä ja ajankohdat lähes mahdottomia opiskeluja ajatellen. Miten ihmeessä voisin olla kaksi viikkoa pois yliopistolta, kun jo parin päivän poissaolon jälkeen olen aivan ulapalla?
Miten tämä kaikki nyt liittyy Kela-pelkoon? Tänään Kela-kauhu nousi pintaan, kun ajattelin, että jos haen kuntoutuskurssille, se Belgiaa varten saamani lääkärintodistuksen "suosittelemme, koska tarjolla kuntoutusta, jota ei Suomessa ole tähän mennessä saanut" ei kyllä sitten pidä alkuunkaan paikkaansa. Koska aivoillani on viime aikoina ollut tapana ottaa ylikierroksia, looginen seuraus tälle päätelmälle oli, että sitten en ikimaailmassa saa Kelalta lupaa lähteä Belgiaan. Ja kuitenkin, jopa Kelan kuntoutushaku saa kurssit kuulostamaan hyviltä - sellaisilta, joilla voisi oppia hallitsemaan elämäänsä ja tätä tämänhetkistä turhautumista ja kiukkua sairautta kohtaan.
Viime viikon Kela-pelko puski pintaan siitä, kun kuulin unelmieni työpaikan olevan haussa, mutta totesin, etten uskalla edes hakea, koska Kela ei varmasti ymmärrä, että näinkin rajallinen yksilö yrittää kahden yliopiston ohella revetä vielä töihinkin. No, lopulta ihan hyvä näin, äitikin vakuutti, että lienee järkevä keskittyä nyt vain opintoihin.
Kaikkivaltias Kelan pelkoni on kovin todellista, välillä ahdistun asiasta suunnattomasti. Tavallaan se on vähän hassua, sillä ainoastaan vammaistukihakuprosessini on ollut hankala ja sekin lopulta kääntyi parhain päin, vaikka vaatikin aika paljon hikeä ja kyyneliä, vertakin ehkä sormiin saatujen paperihaavojen muodossa.
Että tässäpä päivän rutkutukset, nyt kutsuu Koneääni Esa ja Uskonnon paikka!
Eilen tuli postissa pieni lääkärintodistus invaparkkeeraukseen tarvittavan läpyskän hakemista varten. Siitä tiedän, että todennäköisesti myös se laajempi lääkärintodistus on nyt kirjoitettavana - se, jolla minun pitäisi hakea Kelan kolmiosaiselle pistekirjoituskurssille ja jossa kuntoutuslääkäri myös suosittaa EVS-vapaaehtoistyötä Belgiassa, koska sen ohessa olisi mahdollista opiskella näkövammaistaitoja intensiivisesti yhdeksän kuukauden ajan.
Ensi viikolla minulla on treffit aluesihteerin kanssa ja silloin täytämme sen pistekurssihakemuksen. En alkuunkaan osaa arvioida omia mahdollisuuksiani, sillä enhän minä mikään vammainen ole, näenkin ihan vallan mainiosti! Minulle on tosin sanottu, että heikkonäköisten keskuudessa on ihan yllättävän yleistä tuntea olevansa huijari ja yhteiskunnan kuppaaja kaikkine muka-avuntarpeineen ja tuenruikutuksineen. Viime kesänä riparilla työkaveri ilmoitti, että maksaa ihan mielellään veroja, jotta minä saan 10 000 euron apuvälineeni, kun minulle tuli apuvälinepäätöksestä huono omatunto. Opin muuten tänään systemaattisen teologian luennolla, että suomen "omatunto"-sanan merkitys tulee suoraan Lutherilta, latinassa, englannissa, saksassa tai ruotsissa merkitykseltään täysin vastaavaa sanaa ei ole. Mahtaako olla samaa tunnettakaan?
Tenttiin lukemiselle on tunnetusti viljalti sijaistoimintoja, niistä uusimpana olen löytänyt Kelan kuntoutuskalenterin. Taisin jo mainitakin toissaviikkoisen oivalluksen siitä, että minäkin olen kelpo kuntoutukseen hakeutuja, vieläpä vaikeavamamisten kiintiössä, mutta nyt olen jo perehtynyt tarjontaankin. Täysi-ikäisille on kuntoutuskursseja, jotka koostuvat 1-3 lähijaksosta, joilla on hieman eri fokukset. Harmi vaan, että kukin jakso on 12 vuorokautta pitkä ja ajankohdat lähes mahdottomia opiskeluja ajatellen. Miten ihmeessä voisin olla kaksi viikkoa pois yliopistolta, kun jo parin päivän poissaolon jälkeen olen aivan ulapalla?
Miten tämä kaikki nyt liittyy Kela-pelkoon? Tänään Kela-kauhu nousi pintaan, kun ajattelin, että jos haen kuntoutuskurssille, se Belgiaa varten saamani lääkärintodistuksen "suosittelemme, koska tarjolla kuntoutusta, jota ei Suomessa ole tähän mennessä saanut" ei kyllä sitten pidä alkuunkaan paikkaansa. Koska aivoillani on viime aikoina ollut tapana ottaa ylikierroksia, looginen seuraus tälle päätelmälle oli, että sitten en ikimaailmassa saa Kelalta lupaa lähteä Belgiaan. Ja kuitenkin, jopa Kelan kuntoutushaku saa kurssit kuulostamaan hyviltä - sellaisilta, joilla voisi oppia hallitsemaan elämäänsä ja tätä tämänhetkistä turhautumista ja kiukkua sairautta kohtaan.
Viime viikon Kela-pelko puski pintaan siitä, kun kuulin unelmieni työpaikan olevan haussa, mutta totesin, etten uskalla edes hakea, koska Kela ei varmasti ymmärrä, että näinkin rajallinen yksilö yrittää kahden yliopiston ohella revetä vielä töihinkin. No, lopulta ihan hyvä näin, äitikin vakuutti, että lienee järkevä keskittyä nyt vain opintoihin.
Kaikkivaltias Kelan pelkoni on kovin todellista, välillä ahdistun asiasta suunnattomasti. Tavallaan se on vähän hassua, sillä ainoastaan vammaistukihakuprosessini on ollut hankala ja sekin lopulta kääntyi parhain päin, vaikka vaatikin aika paljon hikeä ja kyyneliä, vertakin ehkä sormiin saatujen paperihaavojen muodossa.
Että tässäpä päivän rutkutukset, nyt kutsuu Koneääni Esa ja Uskonnon paikka!
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Kiitos Kela!
Kurkistin tänään Kelan sähköiseen asiointipalveluun, koska olen tahtonut vahdata sen merkkipäiväänsä juuri viettäneen vammaistukihakemuksen tilaa. Ja tänään odotti ylläri, se oli kuin olikin myönnetty! Korotettu vammaistuki putkahtaa tästä lähtien kerran kuussa ja onnekseni sain sen vielä takautuvastikin helmikuun alusta saakka! Kyllä kannatti taistella, nyt voin sitten palkata apua joulusiivoukseen (tai aiemmin, jos pölypallerot uhkaavat vallankaappauksella) ja voin maksaa taksien tilaamisen - laskinpa nimittäin, että jos käytän ne lakisääteiset kuukausittaiset taksimatkani sekä koulumatkat, tulee summaksi 21,40e (opiskelijan matkakortin kuukausihinta) + 58e taksien tilaamisesta! Mutta nyt en keskity purnaamaan lakisääteisten palveluiden järkyttävistä hinnoista vaan iloitsen ja riemuitsen ja pohdin, miten tätä juhlistaisin, menisinkö vaikka illalla ulos syömään!
perjantai 25. syyskuuta 2009
Kotinurkilla: Jakomäki, Tattarisuo ja Alppikylä.
Heräsin aamulla klo 8.28, kun kämppikseni lähti töihin. Toisin sanoen nukuin 1,5h pommiin ja tein henkilökohtaisen maailmanennätyksen, sillä klo 8.52 istuin ratikassa ja olin siihen mennessä paitsi pukenut ja kipittänyt ratikkaan, myös käynyt vessassa, etsinyt kahdesta kansiosta tarpeelliset paperit opintoneuvojalla vierailemista varten ja ostanut ruokakaupasta aamupalaksi Frezzaa, banaanin ja paistopisteen tuotoksia. Aikamoista. Valitettavasti myöhästyin isoskoulutuspalaverista vartin enkä ehtinyt nähdä talossamme puuhanneita huoltomiehiä - olisin kovasti tahtonut tietää, mitä talossa viemäriongelmien vuoksi suoritettavalla pystyhuuhtelulla tarkoitettiin. Palaverin jälkeen kipitin teologiseen tiedekuntaan, jonka eteinen on yksi kauneimpia paikkoja Helsingissä. Jouduin odottelemaan hetken ja siinä ajassa ehdin bongata ilmoitustaululta todella mielenkiintoiselta vaikuttavan Religious Roots of Europe -maisteriohjelman esitteen. Toisinaan toivon, että olisin sokea jo nyt ja välttyisin kaikilta tällaisilta houkutuksilta... No, myös opintoneuvojan officessa toivoin olevani sokea, sillä heikkonäköisenä joudun toimittamaan heille lääkärintodistuksen, josta käy ilmi vammani aste sekä se, millaisia järjestelyjä tentteihin tarvitsen (fonttikoko! suurennusohjelma, lisäajantarve). Sokkojen tällaista ei ole tarvinnut toimittaa. En ymmärrä, miksei todistus vammasta riitä, kyllähän minä sitten itse osaan kuvailla omat apuvälinetarpeeni - etenkin kun todistuksesta huolimatta joudun jokaista tenttiä varten erikseen ilmoittamaan apuväline- ja lisäajantarpeistani. Lisäksi selvisi, että opettaja, joka elokuussa vastasi tiedusteluuni "palaan asiaan ensi viikon alussa" eikä ole sittemmin yhteydenottoihini vastannut, onkin sairaslomalla. Muistaakseni hän oli sairaslomalla myös koko viime syksyn. Eniten ihmettelen kuitenkin sitä, ettei sähköposteihin tule vastauksena automaattista poissaoloviestiä. Tiedekunnalta riensin Lasipalatsin Maatilatorille, jossa sain erinomaista palvelua ostaessani pötkön kirnuvoita, palan juustoa, purkin jugurttia, leipää ja kaksi nekkua. Kauppa on ihana, mutta tyyris, ostokset kustansivat yli 30 euroa.
*****
Juhlistimme N:n kanssa hänen tulevaa muuttoaan ja kuukauden Kelassa muhinutta vammaistukihakemustani menemällä iltakävelylle. Tällä kertaa kävelyretken kohteena oli Nousukaudestakin tuttu Jakomäki sekä sen naapurustosta löytyvä pikkuruinen Alppikylä sekä teollisuusalue Tattarisuo.
Kuvien järjestys on hieman takaperoinen, mutta selviytynette.
Tännekö jakomäkeläisiä murheita voi piilottaa?
Lopulta löysimme sen pienehkö kerrostalolähiön, johon Nousukausi sijoittunee. Ei se lopulta ollutkaan sen kummempi kuin mikään muukaan suomalainen, 70-luvulla rakennettu rumahko lähiö.
Syksyinen siltarumpudyykkaaja.
Vihervaaran Anna asunee täällä?
Voiko olla mitään mainiompaa?!
Juudas. Lienen istunut liikaa eksegetiikan luennolla, kun tästä kuvasta tulee mieleeni vain kallioihin iskeytynyt Juudas, jonka sisuskalut ovat levinneet ylt'ympäriinsä?
Iloinen bloggaaja autojen hautausmaalla! Olen edelleen kauhuissani 96:sta kilostani, mutta silti onnellinen, kun joskus joku onnistuu ottamaan kuvan, joka kaikesta huolimatta on ihan kivan, jopa söpön näköinen. Voimauttavaa valokuvausta parhaimmillaan, tällainen minä itse koen olevani!Hattu: Ecolution
Huivi: Seppälä
Takki: Globe Hope
Villapaita: en muista merkkiä, olisiko C&A:sta ostettu, rva Herttainen saattaa muistaa.
Sininen trikoopaita: Polarn och Pyret
Keltainen pitkä toppi: Gina Tricot
Keltainen syyshame: Taukovaatteet <3>
Sukkikset ikivanhat, sukat ehkä Lindexiltä, eivät sovi väreihin yhtään.
Kengät: El Naturalista.
Mr. Bean!
Illaksi kotiin?
Ostari.
Jakomäen kirkko, jossa keskiviikkoisin jaossa leipää. Arkkitehtuuri muistuttaa erehdyttävästi Kortepohjan kirkkoa Jyväskylässä. sillä erotuksella, että Kortepohja on rumempi.
Miksiköhän suomalaisten lasten kouluviihtyvyys on minimaalista?
"Kulta, jos et nyt ole nätisti, laitan sinut jäähylle tuonne häkkiin!"
Kenties kesäduunikaverini H. osaisi kertoa, mitä palloa tällaisella kentällä pelataan?tiistai 22. syyskuuta 2009
Vastauksia odotellessa.
KELA runksuttaa edelleen vammaistukianomusta, perjantaina aion mennä elokuviin ihan sen kunniaksi, että on vammaistukihakemuksen "1kk Kelassa"-merkkipäivä. Lain mukaan KELA saa hautoa asioita käsittääkseni kuukauden, aikomukseni on soitella perään ehkä joskus ensi viikolla, jos mitään ei ala kuulua.
HUS hautoo edelleen sitä maksusitoumusta, joka minun piti saada silmäkontrollia ja näkökenttätutkimusta varten jo kesällä. Soittelin asian perään pari-kolme viikkoa sitten, jolloin se kaivettiin naftaliinista, jonne se oli epähuomiossa tungettu. Nyt odottelen vielä ensi viikkoon ja sitten soitan jälleen - en uskalla ryhtyä varaamaan aikaa lääkäriin ennen kuin tiedän varmuudella, koska maksusitoumus on käytössäni.
HELSINGIN kaupunki vastasi tänään Talks&Zooms-hakemukseeni - kielteisesti. Kyseinen ohjelmista on matkapuhelimen puhe- ja suurennusohjelma, jonka näkövammainen periaatteessa voi saada perusterveydenhuollon kautta. Sama taho myöntää myös valkoisia keppejä, keppien vaihtopäitä yms. arkipäivässä välttämätöntä. Yleinen linja Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinekouluttajan mukaan on, että puhelimen merkitys näkövammaisen(kin) arjen sujumisen kannalta ymmärretään jo varsin hyvin ja yleensä ohjelmisto on myönnetty. Ensimmäisen saamani nyrkkisäännön mukaan "näön pitää olla niin heikko, että henkilö käyttää lukutelevisiota" (minä käytän), mutta siitä huolimatta tämänpäiväisessä päätöksessä todettiin, että "visus 0,1 ja haitta-aste 85% ovat aivan liian korkeat mahtuakseen kriteeristöön, visuksen tulisi olla korkeintaan 0,05, jotta ohjelmisto voitaisiin myöntää, mikäli merkittäviä näkökenttäpuutoksia tai häikäistymistä ei ole". No, kyllähän minä häikäistyn ja kyllä, näkökenttäpuutoksiakin on, joten ehkä haen uudestaan sitten, kun olen em. maksusitoumuksen turvin näkökenttäni kartoittanut. Ihmetyttää vaan, että mitä 0,05:n visuksella varustettu ihminen enää suurennusohjelmalla tekee, jos minäkään en puhelimestani meinaa saada suurennuslasillakaan tolkkua?
Uuvuttaa, päivällä vähän itkettikin, mutta onneksi luennoilla oli kivaa ja vietin aikaa kahvilla ystävän kanssa.
HUS hautoo edelleen sitä maksusitoumusta, joka minun piti saada silmäkontrollia ja näkökenttätutkimusta varten jo kesällä. Soittelin asian perään pari-kolme viikkoa sitten, jolloin se kaivettiin naftaliinista, jonne se oli epähuomiossa tungettu. Nyt odottelen vielä ensi viikkoon ja sitten soitan jälleen - en uskalla ryhtyä varaamaan aikaa lääkäriin ennen kuin tiedän varmuudella, koska maksusitoumus on käytössäni.
HELSINGIN kaupunki vastasi tänään Talks&Zooms-hakemukseeni - kielteisesti. Kyseinen ohjelmista on matkapuhelimen puhe- ja suurennusohjelma, jonka näkövammainen periaatteessa voi saada perusterveydenhuollon kautta. Sama taho myöntää myös valkoisia keppejä, keppien vaihtopäitä yms. arkipäivässä välttämätöntä. Yleinen linja Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinekouluttajan mukaan on, että puhelimen merkitys näkövammaisen(kin) arjen sujumisen kannalta ymmärretään jo varsin hyvin ja yleensä ohjelmisto on myönnetty. Ensimmäisen saamani nyrkkisäännön mukaan "näön pitää olla niin heikko, että henkilö käyttää lukutelevisiota" (minä käytän), mutta siitä huolimatta tämänpäiväisessä päätöksessä todettiin, että "visus 0,1 ja haitta-aste 85% ovat aivan liian korkeat mahtuakseen kriteeristöön, visuksen tulisi olla korkeintaan 0,05, jotta ohjelmisto voitaisiin myöntää, mikäli merkittäviä näkökenttäpuutoksia tai häikäistymistä ei ole". No, kyllähän minä häikäistyn ja kyllä, näkökenttäpuutoksiakin on, joten ehkä haen uudestaan sitten, kun olen em. maksusitoumuksen turvin näkökenttäni kartoittanut. Ihmetyttää vaan, että mitä 0,05:n visuksella varustettu ihminen enää suurennusohjelmalla tekee, jos minäkään en puhelimestani meinaa saada suurennuslasillakaan tolkkua?
Uuvuttaa, päivällä vähän itkettikin, mutta onneksi luennoilla oli kivaa ja vietin aikaa kahvilla ystävän kanssa.
torstai 20. elokuuta 2009
Realismin uuvuttama.
Tänään olen ollut iloinen, yllättynyt, ylpeä, onnellinen, surullinen, pettynyt, vihainen, kiukkuinen, pelokas, odottava, energinen ja vaikka mitä muuta.
Aamulla reippailin läpi ruuhkasta selviytyneen Töölön. Lähdin liian myöhään, vilkuilin matkalla tulevan joogakouluni ulko-ovea (ei löytynyt) ja ehdin paremmin kuin ajoissa metroon ja jo toisena päivänä peräkkäin Itäkeskukseen Iirikseen, näkövammaisten toiminta- ja palvelukeskukseen. Tapasin joukon nuoria naisia, joiden seurassa sunnuntaina suuntaan Saksaan viikon nuorisovaihtoon. Meillä oli hulvattoman hauskaa, juuri niin hauskaa kuin kahdella teologilla ja kolmella sosionomilla voi olla - lisättäköön, että avustajaksi reissuun lähtee myös yksi mies, hänkin sosionomi... Suunnittelimme moniaistista maaesittelyä Saksasta: nahkahousut, Berliinin muuri, maaseutu-rap ja suklaa kuuluvat valikoimaan. Kävimme lounaalla kiinalaisessa - ensimmäistä kertaa elämässäni opastin kerralla kolmea sokkoa! Opastaminen on jännää, kun pitää kuvitella itsensä normaalia leveämmäksi, harvoin kuitenkaan neljän ihmisen levyiseksi... Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa olin ikäisteni näkövammaisten nuorten keskuudessa toisena näkövammaisena ja nautin vertaistuesta täysin rinnoin. Mitä kaikkea opinkaan, mitä kaikkia oikeuksia minulla onkaan ja miten onnekas olenkaan ollut, kun olen saanut mm. kaikki hakemani apuvälineet.
Aamulla reippailin läpi ruuhkasta selviytyneen Töölön. Lähdin liian myöhään, vilkuilin matkalla tulevan joogakouluni ulko-ovea (ei löytynyt) ja ehdin paremmin kuin ajoissa metroon ja jo toisena päivänä peräkkäin Itäkeskukseen Iirikseen, näkövammaisten toiminta- ja palvelukeskukseen. Tapasin joukon nuoria naisia, joiden seurassa sunnuntaina suuntaan Saksaan viikon nuorisovaihtoon. Meillä oli hulvattoman hauskaa, juuri niin hauskaa kuin kahdella teologilla ja kolmella sosionomilla voi olla - lisättäköön, että avustajaksi reissuun lähtee myös yksi mies, hänkin sosionomi... Suunnittelimme moniaistista maaesittelyä Saksasta: nahkahousut, Berliinin muuri, maaseutu-rap ja suklaa kuuluvat valikoimaan. Kävimme lounaalla kiinalaisessa - ensimmäistä kertaa elämässäni opastin kerralla kolmea sokkoa! Opastaminen on jännää, kun pitää kuvitella itsensä normaalia leveämmäksi, harvoin kuitenkaan neljän ihmisen levyiseksi... Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa olin ikäisteni näkövammaisten nuorten keskuudessa toisena näkövammaisena ja nautin vertaistuesta täysin rinnoin. Mitä kaikkea opinkaan, mitä kaikkia oikeuksia minulla onkaan ja miten onnekas olenkaan ollut, kun olen saanut mm. kaikki hakemani apuvälineet.
Eilen tehtiin aluesihteerin kanssa iso työ vammaistukihakemuksen viimeistelyssä. Puhisimme kiukkua lukiessamme keväistä hylkäyspäätöstä, josta olisi ehkä pitänyt kyllä valittaa. Tämä uusi hakemus itsessään on vähintään yhtä tarkka kuin edellinen, mutta liitteenä on yksityislääkärikäynnin kuitti, nelisivuinen omin sanoin kirjoitettu yksityiskohtainen kuvaus arkeni sujumisesta ja mikä parasta, todella mustaa todella valkoisella, uusi lääkärinlausunto siis. Keväisessä päätöksessä oli tartuttu hakemukseni kohtiin, joissa erittelin vammasta syntyneitä kustannuksia. Kustannuksiin kuului yksityislääkärillä käynti ja 28 silmäkontrollin bensakulut väliltä Jkl-Tre. Päätöksessään Kela tuumasi yksityislääkäristä, että "sairasvakuutustietojen mukaan ette ole käyneet yksityislääkärillä" (täh, untako mä sitten olen nähnyt?!) ja kontrollikäynneistä, että "emme huomioi matkakustannuksia, sillä ne vastaavat terveen aikuisen matkakustannuksia". Siis häh, ei kai terve aikuinen käy 28 kertaa kontrollissa yliopistollisessa sairaalassa? Ja onko joku joskus väittänyt, että terveen ja sairaan ihmisen kustannukset olisivat eri suuruiset? Taas alkaa kiukuttaa ja ahdistaa, joten ehkä jätän tämän pohdinnan tähän ja palaan asiaan sitten loka-marraskuussa, kun päätös toivon mukaan tulee. Todettakoon, että mikäli Kela tukia takautuvasti myöntää, summa voi liikkua jopa yli tuhannessa eurossa.
Olin yllättynyt, kun selviydyin Itiksestä metrolla Kamppiin ja Kampista kävellen kotiin 70 minuutissa. Matkalla ehdin eksyä Töölössä, H. ehti palauttaa minut kartalle ja ehdin itsekin oivaltaa, missä olen. Tunsin myös olevani energinen, käveleminen on ihanaa.
Päällimmäisenä päivästä jää varmaan kuitenkin mieleen pelko tulevaisuudesta. Olen naiivisti kuvitellut, että opiskelemalla korkeakoulututkinnon, mahdollisesti jopa kaksi, olemalla aktiivinen ja tekemällä työnsä hyvin, voin aikuisena työllistyä jonnekin. No, tänään sitten kuulin sen ihan suoraan keskusliiton nuorisosihteerin suusta: "Näkövammaisten työllistymismahdollisuudet ovat huonot, talouden taantuman aikana surkeat." Kuin kruunatakseen tämän lausunnon, jo valmistunut teologiystävä totesi hakeneensa sekä seurakunta- että opettajan töitä ympäri Suomen, toistaiseksi turhaan. Yhteen näistä seurakunnista olin erityisen pettynyt, mutta ei siitä sen enempää. Jäin miettimään omaa tulevaisuuttani: pienet seurakunnat eivät halua ristikseen vammaista, oli tämä kuinka pätevä tahansa, sillä pieni seurakunta on usein pinta-alaltaan hajanainen ja autottomuus on ongelma. Suurilla seurakunnilla tarjontaa on valtavasti, joten tuntuu "luonnolliselta" (ja toisaalta sitten ei ollenkaan), ettei näkövammainen ole valinnassa ensimmäisellä sijalla. A H D I S T A A. Onko sittenkin aivan yksi hailea, miten opinnoistani suoriudun, millainen olen ihmisenä, mitä meriittejä minulla on, jos vammani vuoksi en pääse edes haastatteluun? Se nyt sitten ainakin on varmaa, että työhakemuksiin en jatkossa(kaan) näkövammastani mitään kirjoita. Tuntuu varmasti samalta, kuin niistä maahanmuuttajista, jotka ovat rakkaassa länsinaapurissamme vaihtaneet sukunimensä, jotta työnsaantimahdollisuudet paranisivat.
Ilmoittauduin joogakurssille, ehkä sieltä saa sitä kaivattua mielenrauhaa? Ja ehkä sinne voi jättää kiloja niiden neljän jonnekin kadonneen kaveriksi?
Olin yllättynyt, kun selviydyin Itiksestä metrolla Kamppiin ja Kampista kävellen kotiin 70 minuutissa. Matkalla ehdin eksyä Töölössä, H. ehti palauttaa minut kartalle ja ehdin itsekin oivaltaa, missä olen. Tunsin myös olevani energinen, käveleminen on ihanaa.
Päällimmäisenä päivästä jää varmaan kuitenkin mieleen pelko tulevaisuudesta. Olen naiivisti kuvitellut, että opiskelemalla korkeakoulututkinnon, mahdollisesti jopa kaksi, olemalla aktiivinen ja tekemällä työnsä hyvin, voin aikuisena työllistyä jonnekin. No, tänään sitten kuulin sen ihan suoraan keskusliiton nuorisosihteerin suusta: "Näkövammaisten työllistymismahdollisuudet ovat huonot, talouden taantuman aikana surkeat." Kuin kruunatakseen tämän lausunnon, jo valmistunut teologiystävä totesi hakeneensa sekä seurakunta- että opettajan töitä ympäri Suomen, toistaiseksi turhaan. Yhteen näistä seurakunnista olin erityisen pettynyt, mutta ei siitä sen enempää. Jäin miettimään omaa tulevaisuuttani: pienet seurakunnat eivät halua ristikseen vammaista, oli tämä kuinka pätevä tahansa, sillä pieni seurakunta on usein pinta-alaltaan hajanainen ja autottomuus on ongelma. Suurilla seurakunnilla tarjontaa on valtavasti, joten tuntuu "luonnolliselta" (ja toisaalta sitten ei ollenkaan), ettei näkövammainen ole valinnassa ensimmäisellä sijalla. A H D I S T A A. Onko sittenkin aivan yksi hailea, miten opinnoistani suoriudun, millainen olen ihmisenä, mitä meriittejä minulla on, jos vammani vuoksi en pääse edes haastatteluun? Se nyt sitten ainakin on varmaa, että työhakemuksiin en jatkossa(kaan) näkövammastani mitään kirjoita. Tuntuu varmasti samalta, kuin niistä maahanmuuttajista, jotka ovat rakkaassa länsinaapurissamme vaihtaneet sukunimensä, jotta työnsaantimahdollisuudet paranisivat.
Ilmoittauduin joogakurssille, ehkä sieltä saa sitä kaivattua mielenrauhaa? Ja ehkä sinne voi jättää kiloja niiden neljän jonnekin kadonneen kaveriksi?
sunnuntai 2. elokuuta 2009
Apuvälineet
Unohdin kertoa, että sain apuvälinepäätöksen.
Yhteiskunta uhraa varojaan tuhansien eurojen edestä, päätöksessä oli myönnetty taulukameraa ja elektronista suurennuslasia lukuunottamatta kaikki hakemani apuvälineet.
Olen onnellinen. Turhaan ei tänään leirillä juhlittu joulua.
Yhteiskunta uhraa varojaan tuhansien eurojen edestä, päätöksessä oli myönnetty taulukameraa ja elektronista suurennuslasia lukuunottamatta kaikki hakemani apuvälineet.
Olen onnellinen. Turhaan ei tänään leirillä juhlittu joulua.
maanantai 18. toukokuuta 2009
Lomakelannistus.
Tänään tuli postissa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ilmoitus, että he ovat vastaanottaneet kuljetuspelvaluhakemukseni. Samalla he ilmoittivat, ettei asiani etene, ennen kuin olen toimittanut puuttuvat liitteet, eli tapauksessani lääkärintodistuksen. Toimitin hakemuksen liitteenä Kelan B-lausunnon, jossa nimenomaan sanottiin, että se on tarkoitettu myös kuljetuspalveluiden hakemiseen. Helsingin kaupunki kuitenkin tahtoo lääkärintodistuksen, joka on tehty heidän lomakepohjaansa. Menen lääkäriin kahden ja puolen viikon kuluttua. Koska lausuntojen ja todistusten kirjoittaminen on (ainakin kaikissa yliopistollisissa) sairaaloissa hidasta ja ruuhkautunutta, saanen todistuksen joskus heinäkuun aikana, kesälomista ja ruuhkista riippuen. Sen jälkeen toimitan todistuksen Helsingin kaupungille, joka hautoo päätöstään kuulemma ainakin kuukauden, jopa kaksi. Saan siis viikko sitten postittamaani kuljetuspalveluhakemukseen päätöksen ehkä syyskuussa. Tänä aikana käyttämäni matkat kyllä korvataan kuitteja vastaan, mikäli päätös on myönteinen. Harmi vaan, että omassa budjetissani ei oikein ole varaa taksilla matkusteluun. Jatkan siis ratikalla liikennöintiä, sehän onneksi menee ihan joka paikkaan...
Kela-rintamalla vallitsee lamaannus niinikään. Lähes kuukaisi sitten postittamani vammaistukihakemus "on vastaanotettu", mutta tietääkseni sille ei ole tapahtunut mitään. Todennäköisesti papereitani hautoo joku armollinen asiantuntijalääkäri, vaikka papereista tuskin kuoriutuu mitään kovin hehkeää pitkänkään hautomisen tuloksena. Asumistukihakemuksen täyttäminen on tämän päivän homma, joskin odotettavissa on, ettei Kelasta löydy niitä kuukausi sitten opintotukea varten toimittamiani vuokrasopimuspapereita. Kuntoutusrahahakemus on täytetty ja odottaa postittamista, mutta tilasin tänään siihen liitteen, jossa eräs järjestö todistaa, että kuukausiansioni ovat 60 euroa.
Vammaisille myönnettävät tuet ovat mielestäni tärkeitä. Tärkeää on myös se, että tukia saavat ne, kenelle ne kuuluvat. Totuus on kitenkin se, että lomakkeiden ääreen uupuu ja välillä mielessä käy nykytilaan tyytyminen ja ilman apua kitkuttaminen, kun tämä kaikki on vain niin hankalaa. Iloitsin kuntoutuspäätöksestä, mutta ahdistun vähän siitä, että myönteinen päätös johti ainakin kahden uuden hakemuksen täyttämiseen ja siihen, että seuraavan viiden vuoden ajan on tehtävä kirjallisia selvityksiä useita kertoja vuodessa.
Edit. Se asumistuen hakeminenkin saa nyt jäädä myöhempään, ensin pitää metsästää vuoden 2008 ja 2009 kaikkien työnantajien pakkkatiedot, monistaa ne laput ja sitten vasta voin postittaa itse hakemuksen.
Edit2. Toimeennuin soittamaan Kelaan, kun yksi tuttava oikeuksistani valisti ja numeronkin kaivoi valmiiksi (kiitos!). Vammaistukihakemukseni on saapunut 24.4., siihen ei olla vielä kajottu lainkaan ja keskimääräinen päätöksen saamiseen kuluva aika on 2-3kk.
Kela-rintamalla vallitsee lamaannus niinikään. Lähes kuukaisi sitten postittamani vammaistukihakemus "on vastaanotettu", mutta tietääkseni sille ei ole tapahtunut mitään. Todennäköisesti papereitani hautoo joku armollinen asiantuntijalääkäri, vaikka papereista tuskin kuoriutuu mitään kovin hehkeää pitkänkään hautomisen tuloksena. Asumistukihakemuksen täyttäminen on tämän päivän homma, joskin odotettavissa on, ettei Kelasta löydy niitä kuukausi sitten opintotukea varten toimittamiani vuokrasopimuspapereita. Kuntoutusrahahakemus on täytetty ja odottaa postittamista, mutta tilasin tänään siihen liitteen, jossa eräs järjestö todistaa, että kuukausiansioni ovat 60 euroa.
Vammaisille myönnettävät tuet ovat mielestäni tärkeitä. Tärkeää on myös se, että tukia saavat ne, kenelle ne kuuluvat. Totuus on kitenkin se, että lomakkeiden ääreen uupuu ja välillä mielessä käy nykytilaan tyytyminen ja ilman apua kitkuttaminen, kun tämä kaikki on vain niin hankalaa. Iloitsin kuntoutuspäätöksestä, mutta ahdistun vähän siitä, että myönteinen päätös johti ainakin kahden uuden hakemuksen täyttämiseen ja siihen, että seuraavan viiden vuoden ajan on tehtävä kirjallisia selvityksiä useita kertoja vuodessa.
Edit. Se asumistuen hakeminenkin saa nyt jäädä myöhempään, ensin pitää metsästää vuoden 2008 ja 2009 kaikkien työnantajien pakkkatiedot, monistaa ne laput ja sitten vasta voin postittaa itse hakemuksen.
Edit2. Toimeennuin soittamaan Kelaan, kun yksi tuttava oikeuksistani valisti ja numeronkin kaivoi valmiiksi (kiitos!). Vammaistukihakemukseni on saapunut 24.4., siihen ei olla vielä kajottu lainkaan ja keskimääräinen päätöksen saamiseen kuluva aika on 2-3kk.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Kelan huomaan uskon elämäni.
Ensimmäinen (ja viimeinen, koska muutto häämöttää) visiittini Tampereen Kelaan on nyt suoritettu. Kohtasin mainion tädin, joka täytti apuvälinekartoitushakemuksen lisäksi ammatillisen kuntoutuksen hakemuksen, jota olin kuvitellut pääseväni täyttämään vasta kesällä! Asioihin näyttää tulleen vauhtia ja olen edelleen toiveikas. Onneksi pidän organisoinnista, Kelassakin olivat sitä mieltä, että olen opiskellut hyvää ja reipasta tahtia. Bueno!
Tein siis pikavisiitin Tampereelle, unohdin käydä YTHS:llä jurnaamassa hammaslääkäriasiaa, mutta kaikki muu tuli hoidettua. Koti ei ole enää oikein koti, vaan kaoottinen hässäkkä ja kaiken lisäksi löysin jääkaapista Mr Fishin - Herra Lohi oli uuvahtanut kannelliseen uunivuokaan edellisen, äkillisen sairaalareissun aikaan, lähes kolme viikkoa sitten. Illalla (naapurissa nautitun viinin voimalla) tartuin toimeen ja niin sai kala kyytiä...
Muutto on täysin toivoton homma. Vaikka kuinka pakkaan ja paketoin, raivaan ja valikoin, tavaramäärät kaapeissa ei tunnu yhtään vähenevän ja kaaos vain kasvaa. Meinasi tulla hyperventilaatio, astmakohtaus, ahdistus ja kaikki muut samaan kastiin kuuluvat, onneksi härdelliä ei tarvinnut katsella vuorokautta pidempään. Ensi maanantaina palaan pääkallon paikalle ja haaveilen salaa, että äiti veisi työmatkallaan laatikoita Helsinkiin, kun lisätila voisi helpottaa pakkaamista ainakin vähän.
Tänään Kelailun jälkeen hain Kauppahallista korppuja ja riisipiirakat ja menin vanhan tamperepoikani T:n luo aamukahville. Oli hyvä jutella ja kelata ja jutella ja nauraa ja halata ja höpöttää ja huomata, että lainaisoveli on edelleen se sama ja tärkeä, vaikkei nähdä kuin harvakseltaan. Sen jälkeen näin Afrikasta palanneen ystäväni M:n, lounastimme Cafe Europassa (halloumisalaatti, aah!) ja pohdimme ihmisyyttä. Oli ihanaa, nautin sosiaalisesta elämästä ja matkustin ennimustoshömppää kuunnellen Pendolinolla Keski-Suomeen, enkä edes muuttunut pahoinvoivaksi, kuten kyseisessä junatyypissä yleensä! Kovin on hyvä mieli, ehkä taas lähiaikoina voisin postata jotain muutakin kuin näitä kelakuulumisiani...
Tein siis pikavisiitin Tampereelle, unohdin käydä YTHS:llä jurnaamassa hammaslääkäriasiaa, mutta kaikki muu tuli hoidettua. Koti ei ole enää oikein koti, vaan kaoottinen hässäkkä ja kaiken lisäksi löysin jääkaapista Mr Fishin - Herra Lohi oli uuvahtanut kannelliseen uunivuokaan edellisen, äkillisen sairaalareissun aikaan, lähes kolme viikkoa sitten. Illalla (naapurissa nautitun viinin voimalla) tartuin toimeen ja niin sai kala kyytiä...
Muutto on täysin toivoton homma. Vaikka kuinka pakkaan ja paketoin, raivaan ja valikoin, tavaramäärät kaapeissa ei tunnu yhtään vähenevän ja kaaos vain kasvaa. Meinasi tulla hyperventilaatio, astmakohtaus, ahdistus ja kaikki muut samaan kastiin kuuluvat, onneksi härdelliä ei tarvinnut katsella vuorokautta pidempään. Ensi maanantaina palaan pääkallon paikalle ja haaveilen salaa, että äiti veisi työmatkallaan laatikoita Helsinkiin, kun lisätila voisi helpottaa pakkaamista ainakin vähän.
Tänään Kelailun jälkeen hain Kauppahallista korppuja ja riisipiirakat ja menin vanhan tamperepoikani T:n luo aamukahville. Oli hyvä jutella ja kelata ja jutella ja nauraa ja halata ja höpöttää ja huomata, että lainaisoveli on edelleen se sama ja tärkeä, vaikkei nähdä kuin harvakseltaan. Sen jälkeen näin Afrikasta palanneen ystäväni M:n, lounastimme Cafe Europassa (halloumisalaatti, aah!) ja pohdimme ihmisyyttä. Oli ihanaa, nautin sosiaalisesta elämästä ja matkustin ennimustoshömppää kuunnellen Pendolinolla Keski-Suomeen, enkä edes muuttunut pahoinvoivaksi, kuten kyseisessä junatyypissä yleensä! Kovin on hyvä mieli, ehkä taas lähiaikoina voisin postata jotain muutakin kuin näitä kelakuulumisiani...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
