Auringonpaiste (ja vessaan hipsivä kämppis) herättivät minut kymmenen tunnin sikeiden unien jälkeen, ilmeisesti meri-ilmalla oli osuutta asiaan. Makasin auringossa riippumatossa, hain kaupasta maitoa (ja maksoin ostoksistani 30e, aina minulle käy maitokauppareissulla näin) ja palasin riippumattoon jäätelökipon kanssa. Keitin Chai Lattea ja palasin riippumattoon. Nyt aurinko on kääntynyt kulman taa, joten harkitsen tenttiinlukua riippumatossa.
Elämäni ei suinkaan ole tylsää rötväämistä, päinvastoin! Kun näkövammainen lukee aamun Hesarista mieleniintoista korttelijuttua hitaasti edeten, voi nenään pistää outo tuoksu. Ääk, mikä palaa?! Hieman tutkimista ja hillitön hihityskohtaus, jota varmasti todisti yläkerran Ässä-kissa (se saman talouden tanskandogi ei ollutkaan se Ässä) ja omistajansa. PIkainen huikkaus kämppikselle: "Hei O., kai sä olit jo lukenut tän lehden?" Nimittäin tuo armas oiva apuvälineeni, suurennuslasi, oli polttanut lehteen mojovan reiän. Vaikka kuinka varoin, reikiä ilmestyi lehdenluvun aikana vielä useita lisää... Vieno palavan paperin haju (ja myönnettäköön, muutamat tarkoituksella poltetut reiät) toivat mieleen lapsuudenmuistot, retken mummin ja konduktööriukin kanssa Lappiin ukin kotitalolle, öisen odotuksen Tampereen asemalla, liikkuvan junan ovesta roikkuvan ukin, junan makuuvaunun, keväthangilla mummin vetemässä pulkassa istumisen ja sen yhden harvan muiston ukista: ukki polttamassa suurennuslasilla heiniä ja kirjoittamassa lankkuun tekstiä polttamalla. Miten ukki osasikaan! Ja nyt siis myös minä.
Elämäni ei suinkaan ole tylsää rötväämistä, päinvastoin! Kun näkövammainen lukee aamun Hesarista mieleniintoista korttelijuttua hitaasti edeten, voi nenään pistää outo tuoksu. Ääk, mikä palaa?! Hieman tutkimista ja hillitön hihityskohtaus, jota varmasti todisti yläkerran Ässä-kissa (se saman talouden tanskandogi ei ollutkaan se Ässä) ja omistajansa. PIkainen huikkaus kämppikselle: "Hei O., kai sä olit jo lukenut tän lehden?" Nimittäin tuo armas oiva apuvälineeni, suurennuslasi, oli polttanut lehteen mojovan reiän. Vaikka kuinka varoin, reikiä ilmestyi lehdenluvun aikana vielä useita lisää... Vieno palavan paperin haju (ja myönnettäköön, muutamat tarkoituksella poltetut reiät) toivat mieleen lapsuudenmuistot, retken mummin ja konduktööriukin kanssa Lappiin ukin kotitalolle, öisen odotuksen Tampereen asemalla, liikkuvan junan ovesta roikkuvan ukin, junan makuuvaunun, keväthangilla mummin vetemässä pulkassa istumisen ja sen yhden harvan muiston ukista: ukki polttamassa suurennuslasilla heiniä ja kirjoittamassa lankkuun tekstiä polttamalla. Miten ukki osasikaan! Ja nyt siis myös minä.
