... luterilainen seurakunta, Jyväskylässä nimittäin. Käytiin eilen juhlamessussa ja täytyy sanoa, että piispa saarnasi kyllä hyvin. Ja hyvin tarkoittaa siis sitä, että piispa saarnasi sekä kovaa asiaa että sellaisella tyylillä, mikä sai minut keskittymään herpaantumatta. Simo Peura ei suinkaan lukenut saarnaansa paperista rivi riviltä ennalta toitottaen, tai ainakaan se ei siltä kuulostanut sinne sivupenkille, jolla piispaa näkemättä saarnan kuuntelin. Sen sijaan kuulosti siltä, että piispa olisi keskustellut, jylisi kun oli aihetta jylistä, tuumasi kun oli tuumattavaa. Ihailen värikästä ääntä, jota osataan käyttää hyvin.
Erityisesti mieleen jäi piispan pohdinnat siitä, löytävätkö ihmiset seurakuntaan, kun kirkon jäsenyyttä pidetään jopa tarpeettomana nykyään. Simo Peura sanoi, että hänen nähdäkseen ihmisistä on äkkiä tullut kovin vahvoja.
Vahvuus ja heikkous on ollut ajatusten asialistalla nyt, kun oman rajallisuuden ymmärtäminen ja epävarmuus tulevasta ovat murentaneet, vaikka luulinkin olevani kovin vahva. Miten helposti ihminen ylpistyykään, kuvittelee olevansa itsestään riittävä. Kuitenkaan "yksikään ihminen ei ole saari" ja joskus vain tulee se aika, kun tukiverkkoa kaipaa. On hyvä tietää, että on paikka jonne mennä, paikka jossa on toisten kanssa samalla viivalla omista kyvyistä ja pystymisestä huolimatta.
Kaiken kaikkiaan tuntui hyvältä olla tärkeässä kirkossa ja nähdä jokainen istumapaikka käytössä. Tämä seurakunta on kotiseurakunta, vaikka virallisesti se ei sitä enää olekaan.
---
Noin muuten olen kiskonut tänään(kin) filosofiaa, joka ei etenkään vieraalla kielellä oikein aukene. Teekkarina olen selvinnyt kolmanteen opiskeluvuoteen käymättä ensimmäisessäkään kirjatentissä, teologisessa heti ensimmäinen tentti on sellainen. Kääk, paniikki!
Eilen löytämäni blogi on ihan mahtava, ihanaa löytää toinen, jonka kokemukset ovat samankaltaisia - etenkin kun se toinen elää nähdäkseni hyvinkin täysipainoista ja itsenäistä elämää!
Erityisesti mieleen jäi piispan pohdinnat siitä, löytävätkö ihmiset seurakuntaan, kun kirkon jäsenyyttä pidetään jopa tarpeettomana nykyään. Simo Peura sanoi, että hänen nähdäkseen ihmisistä on äkkiä tullut kovin vahvoja.
Vahvuus ja heikkous on ollut ajatusten asialistalla nyt, kun oman rajallisuuden ymmärtäminen ja epävarmuus tulevasta ovat murentaneet, vaikka luulinkin olevani kovin vahva. Miten helposti ihminen ylpistyykään, kuvittelee olevansa itsestään riittävä. Kuitenkaan "yksikään ihminen ei ole saari" ja joskus vain tulee se aika, kun tukiverkkoa kaipaa. On hyvä tietää, että on paikka jonne mennä, paikka jossa on toisten kanssa samalla viivalla omista kyvyistä ja pystymisestä huolimatta.
Kaiken kaikkiaan tuntui hyvältä olla tärkeässä kirkossa ja nähdä jokainen istumapaikka käytössä. Tämä seurakunta on kotiseurakunta, vaikka virallisesti se ei sitä enää olekaan.
---
Noin muuten olen kiskonut tänään(kin) filosofiaa, joka ei etenkään vieraalla kielellä oikein aukene. Teekkarina olen selvinnyt kolmanteen opiskeluvuoteen käymättä ensimmäisessäkään kirjatentissä, teologisessa heti ensimmäinen tentti on sellainen. Kääk, paniikki!
Eilen löytämäni blogi on ihan mahtava, ihanaa löytää toinen, jonka kokemukset ovat samankaltaisia - etenkin kun se toinen elää nähdäkseni hyvinkin täysipainoista ja itsenäistä elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti