torstai 16. lokakuuta 2008

Ekoteko 3. Pesuaineet.


Sampoopullot. Suihkusaippuapullot. Tiskiainepullot. Varsinkin pitkät hiukset tuntuvat nielevän hurjia määriä pesuaineita ja kun astianpesukonetta ei ole, tiskiainekin virtaa. Muovipurtilo toisensa perään kannetaan roskiin, ellei ole mahdollisuutta kierrättää myös sitä energiajätettä, josta oli jo aiemmin puhetta.

Opiskelemaan lähdettyäni törmäsin ekokaupoissa ilmiöön, joka hurmasi minut heti järkevyydellään: täyttöpulloihin. Onhan täyttöpulloja toki ollut aikaisemminkin, ainakin meidän mummolassa vessan käsisaippua on ollut pumppupullossa, johon on saanut ostaa lisää ainetta täyttöpullossa. Luonto ei kuitenkaan siis säästy, täyttöpullohan lentää roskiin ja ainoastaan eurot säästyvät, kun pumppumekanismia ei tarvitse ostaa joka kerta uudestaan. Ekolosta, Ruohonjuuresta, Punnitse ja Säästästä sekä Runsaudensarvesta ainakin saa Ecoverin sekä kotimaisten Elokuun ja Ole Hyvän tuotteita.

Idea on yksinkertainen: osta pesuainepullo, käytä aine ja marssi tyhjän pullon kanssa liikkeeseen ja saat ostaa täytteen hieman uutta pulloa edullisemmin. Kaiken lisäksi tuotteet ovat ympäristöystävällisiä ja hajoavat luonnossa täysin - ne sopivat siis myös mökille ja retkille, kun on tiskattava ilman vedenpuhdistamisen mahdollisuutta. Kenties näitä tuotteita voisi mainostaa sillä vanhalla Fairy-mainoksella, joka löytyy Heurekasta - mies tiskaa rannassa kivenkolossa ja lorottaa surutta pesuainetta kivenkoloon.

Tavallisten tiskiaineiden ja sampoiden hintaa en edes tiedä, mutta kuvittelen, etten - ainakaan tässä asiassa - maailmanparantamisestani maksa kovin kovaa hintaa. Tänään shampooannokseni (vihreä tee - ginseng) kustansi 3e, pullon koko on neljänneslitra. Suihkusaippuasta, uudesta pullosta (300ml) maksoin kuuden euron luokkaa.

Mukaan lähti myös hamppuhuppari (65e) ja -sukat (7,80e) sekä pyykkiainetta ja hammasharjoja sekä kosmetiikkaa, niistä kenties lisää myöhemmin.

Miten paljon kulutat shampoota? Kuinka usein ostat uuden purkin, paljonko kuluu rahaa?

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olit joskus jättänyt kommenttia blogiini ja päätin nyt tulla vastavierailulle. Lukaisin vähän tekstejäsi taaksepäin ja sain selville, että olet ollut silmäleikkauksessa ja sen vuoksi sairaslomalla. Tsemppiä ja toivottavasti saat silmäsi kuntoon. Kivoja eko-vinkkejä muuten:)

Sini kirjoitti...

Ostan aina suomalaisen koivushamppoon, joka ei siis ole ekologinen, mutta tässä tapauksessa suosin suomalaista valmistetta. Ostan uuden pullon n. 3 viikon välein. Hintaa pullolla taisi olla 1,60€ jota kuinkin. Tässä kaupungissa ei ole ekokauppaa, ikävä kyllä. Postimyyntinä tulisi siis hommata ekopesuaineet. Mutta sillä mennään mitä on ;) Joitain ecoverin tuotteita sentään olen löytänyt!

tyttism kirjoitti...

Sennie, kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen! Koetan tarjoilla joitain vinkkejä, sortumatta tyrkytykseen ja saarnaukseen kuitenkaan.

Gini, "suosi suomalaista" olisi ihan oman bloggauksensa arvoinen, pitääkin laittaa korvan taakse. Suomalainen koivusampoo on mielestäni todella paljon ulkomaisia merkkisampoita parempi, sillä se ei rasita luontoa kuljetusmatkoilla läheskään niin paljon kuin esimerkiksi Manner-Euroopasta rekka- tai laivarahtina tuodut tuotteet. Pienemmissä kaupungeissa joitain ekotuotteita tuntuu löytyvän ihan rivimarketista, joitain sitten esimerkiksi luontaistuoteliikkeistä, mikäli sellainen kaupungista löytyy. Kauppiaille voi myös vihjaista tuotteista, joita toivoisi kaupan hyllyille, sillä valikoimia uusitaan aika ajoin. Varkaudessa kesän viettänyt ystäväni teki jotain löytöjä nimenomaan luontaistuotekaupasta, muistaakseni ainakin kosmetiikan ja sampoiden suhteen, lisäksi ihan tavallinen Euromarket taisi pitää hyllyssään Ecoverin pyykinpesujauheita. On ihan luonnollista, etteivät täyttöpullot sovi isoihin kauppoihin, mutta sentään Ecover - jee!

Anonyymi kirjoitti...

Hei minä vielä... olin tilaamassa blogiasi ja blogilistalla ekoelämää olikin joku aivan toinen blogi !

Et ole tulossakaan sinne listalle ? Olen hyvin vanhoillinen ja roikun siellä uskollisesti, sillâ se pelittää sekä konttorilla, kotona että kännyssä...

Ja asiaan : luomushampoot on jo niin hankalia löytää, että jos yrittäisi kuluttaa paikallista tuotantoa menisi mahdottomaksi. Olen kyllä ihmetellyt uusseelantilaisia Skinfood-tuotteita ja brasilialaisia reilunkaupan Naturaa (ei tosin luomua) - miten ekologisia ne muka on ?

=)

tyttism kirjoitti...

maurelita, mun täytyy tunnustaa, etten ole blogilistaan perehtynyt lainkaan. täytyykin laittaa asia korvan taakse, se lienee ihan kelpo apuväline! jotain arveluttavaa siinä kai oli, myytiinkö se jonnekin tms?

Kaukaa rahdattu luomu lienee yhtä huono vaihtoehto kuin lähellä tuotettu epä-luomu. Kuljetuskustannukset kumoavat hyvät ympäristövaikutukset ainakin, mutta jäähän luomusta aina se toinen puoli: luonnonmukaista käyttämällä ei altista itseään keinoaineille. Toisaalta myös välivaihtoehtoja löytyy, esimerkiksi eläinten oikeuksia ajavilla järjestöillä on kattavia listoja kosmetiikkamerkeistä, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä.

annika kirjoitti...

Ole hyvä -sarjan tuotteissa on käsittääkseni sodium laureth sulfatea, joka ei ole mitenkään erityisen luonnonmukainen aine (näin olen ymmärtänyt). Kyseinen aine saattaa aiheuttaa herkkäihoisilla myös ihon kutinaa.

Siksi käytänkin sekä shampoona että suihkugeelinä Elokuun minttushampoota, en keksi syytä miksi ei sopisi molempiin tarkoituksiin. Ekosuihkugeelit ovat vielä paljon kalliimpiakin! Hoitoaineena Urtekramin ruusuhoidetta (vain luonnonmukaisia ainesosia).

Oho, joku ostaa uuden pullon 3 viikon välein! Leikkasin juuri rastat pois, mutta rasta-aikoina meni pullollinen ehkä puolessa vuodessa (pesu kerran viikossa). Nyt melkein-rastattomana olkapääpituisethiukset pitää pestä 2-3 kertaa viikossa, mutta shampoota kuluu vähemmän.

ps. Tule nyt ihmeessä Blogilistalle! :D

tyttism kirjoitti...

an, hyvä tietää! tuota sulfatea tuotteessa tosiaan on, mutta ainoastaan osa shampoista on aiheuttanut kutinoita yms. täytynee testata myös elokuun tuotteet.