Ev.lut.kirkko on pullautellut uumenistaan toinen toistaan monipuolisempia ja erilaisempia messuja, kuten afrikkalaisen messun, Liekki-messun, Pop-messun, Metallimessun, Runolaulumessun ja mitä kaikkea vielä. Kovin moneen en ole itse päässyt tutustumaan, äkkiseltään vain Tuomasmessu ja Metallimessu tulevat mieleen. Kun äiti tarjoutui lähtemään seuraksi ja kyytimieheksi kirkkoon, kaivoin oitis Seurakuntaviestin esiin ja koin sekä ilon että epätoivon. Kirkossa saarnaisi Eivor Pitkänen, joka on kaltaiselleni erittäin huonolle saarnojen kuuntelijalle oikea aarre. Jaksan kuunnella alusta loppuun ja voin vielä jälkikäteenkin muistella, mistä on puhuttu ja mikä oli perimmäinen sanoma! Hetken kiemurtelin nojatuolissa, kun messutietojen lopussa luki, että messu olisi runolaulumessu. Voi ei, pitäisikö kuunnella jonkun keski-ikäisen jollottavan einoleinoa ja lauriviitaa...
Vaan eikä mitä! Ensi hetkistä saakka olin vakuuttunut, että tämän sunnuntain messu oli vuoden parasta antia! Sibelius-Akatemian Kuopion osasto mukanaan soittimia kanteleesta didgeridoohon ja poljettavaan urkuharmoniin kietoivat kirkkoväen kauniisiin säveliin ja mukaansatempaavaan poljentoon. Liturgin lämpimän pehmeä ääni täydensi kokemusta osaltaan. Messu toimitettiin saarnaa lukuunottamatta laulamalla, Raamatun tekstit, vuorolaulut ja rukoukset oli osittain sovitettu Kalevalaiseen runomittaan, osittain oli käytetty alkuperäisiä, vanhoja suomalaisia ja karjalaisia sovituksia. Kansanmusiikkifriikin taivas! Ihailen suunnattomasti noita taitavia laulajia, joiden äänen värit ja sävelet säilyvät jopa ilman äänentoistoa täyden kirkkosalin ylitse. Teki mieli polkea jalalla tahtia ja laulaa myös liturgin ja esilaulajan osuudet... Enkä ollut ainoa, kirkkokahvilla tuntui olevan aivan poikkeuksellisen aurinkoista väkeä.
Ehkä seuraavia valloituksiani voisivat olla Pop-messu, Sateenkaarimessu ja Puolen tunnin messu, jolla on ainakin Facebookissa varsin funky juliste!
Mikä on sinun lempparisi messuista? Se ihan tavallinen, vai jokin erikoisempi?
8 kommenttia:
Kuulostaa hauskalta! Pop-messua olen itekin monesti harkinnut (osittain myös burn out -papin takia). Puolen tunnin messu kuulostaa kanssa houkuttelevalta tällaiselle harvoin kirkossa viihtyvälle.
-N från Bocksbacka
Olen nyttemmin tykästynyt eniten tohon ihan tavalliseen perusmessuun. Tietyt rutiinit tuo turvallisuutta.
Pop-messusta burnout-yksilö on käsittääkseni jo hivuttautunut muihin maisemiin, mutta siellä on kyllä houkuttelevia artisteja usein! Puolen tunnin messun juliste on tosi hieno Chesus, punamustaa asennetta kerrassaan, sellaisen kun saisi seinällensä, ah!
Seuraavasta popmessusta on feisbuukissa näin:
7.12 liturgia Johanna Koivisto, saarna Haka Kekäläinen. Artistivieraana Juha Lehti (Sir Elwoodin hiljaiset värit).
Johanna on mainio! Samoin Haka, tuttu myös metallimessusta.
Riikkis, ymmärrän hyvin. Ja toisaalta, ainakaan Jyväskylässä ja Treella ei niin paljon ole erikoismessuja edes tarjolla, että niillä kirkonnälkänsä saisi tyydytettyä. En oikein usko siihenkään, että ihmisiä tulisi houkutella kirkkoon tarjoamalla suuria elämyksiä ja spektaakkeleita. Piristys on piristys ja ainakin Keltinmäessä viihdyn kyllä messussa kuin messussa.
Sun täytyy ehkä joskus houkutella naapuritkin johonkin messuun, en edes muista koska viimeksi olisin ollut kirkossa, jos häitä ei lasketa. Ja jos voisit samalla selittää maallikolle mitä eroa on messulla ja normijumalanpalveluksella vai onko eroa....? 8)
T
T, täytyy houkutella sut joskus mukaan tai sit kun tuut jyväskylään joskus, niin mennään täällä :)
Messussa on aina ehtoollinen. En ole varma, onko jumalanpalvelus nykyään yläkäsite, vai tarkoitetaanko sillä aina sanajumalanpalvelusta, jossa ei ole ehtoollista. Mutta siis ehtoolliseen se ero kuitenkin liittyy.
Jeps, nykyään kirkkokäsikirja (vai mikä se opus nyt virallisesti onkaan) käyttää nimitystä messu siinä missä ennen puhuttiin ehtoollisjumalanpalveluksesta. Jumalanpalvelus ilman ehtoollista on sit sanajumalanpalvelus ja yläkäsite just tuo jumalanpalvelus.
Erikoisemmissa messuissa on tullut käytyä lähinnä joissain isoissa tapahtumissa. Ja tämä perusjumalanpalvelus, jossa toistuvat samat elementit kerrasta toiseen, tekstit ja virret vaihtuen, oon tosiaan siitä oppinut tykkäämään. Kirkkovuoden tekstejä olen töissäni alkanut enemmälti käyttää muutenkin, kirkkovuosi tullut tutummaksi.
Ja silloin kun olen töiden puolesta jumiksessa, olen yleensä ehtoollisavustajana. Sen koen erityisen mielekkääksi työksi.
Riikkis, kiitos selvennyksestä! Kirkkokäsikirja se muistaakseni ainakin on ollut, mitä olen leireillä yms. hypistellyt. Se on aika jännä opus, muistan sen paniikin, kun ekaa kertaa piti nuorille neuvoa sen avulla jumiksen tai messun valmistamista. Tuntui ettei koko hommassa ole päätä eikä häntää ja etten tajua mitään, mutta kummasti se on alkanut vuosien varrella jäsentyä. Joskin pidemmän tauon jälkeen se paniikki aina kyllä iskee...
Lähetä kommentti