Sairaslomalla luettua, osa 1.

Tai paremminkin kuunneltua, olen yllättynyt positiivisesti sekä paikalliskirjastoni äänikirjavalikoimista että Celian, eli näkövammaisten kirjaston palveluista. Mukana muutaman sanan arviot kustakin kirjasta, olisi mukava vaihtaa niistä ajatuksia, sillä osa ei ole ollut ihan helpointa kauraa. Olen pitänyt kirjaa lukemistani kirjoista 8. luokasta saakka, mutta listassani en kirjoja kuvaile sen syvemmin. Aakkosellisesta listasta löytyy kirjailija, teos ja päivämäärä, jolloin kirjan lopetin ja lisäksi olen merkinnyt *-merkillä kaikki, joista olen pitänyt. Mittaa on lähes kahdeksan sivua, kasvuvauhti tosin kovasti hidastunut viime vuosina. Se on aika kätevä, koska pelkän nimen perusteella en toki enää muista kaikkia lukemiani kirjoja. Tällä hetkellä lukulaite on pyörinyt tuntitolkulla päivittäin, mutta paljastetaanpa nyt nämä tähän mennessä kahlatut teokset:

Leena Lehtolainen: Kuparisydän

Ensimmäinen kosketukseni Lehtolaiseen dekkarikirjailijana. Entuudestaan tunsin Jonakin onnellisena päivänä -romaanin, jota voin myös lämpimästi suositella. Kuparisydän on niitä mainettakin niittäneitä Maria Kallio -romaaneja eikä mielestäni olleenkaan hassumpi. Ei ehkä mikään kirjallisuuden helmi, mutta Erja Manto teki hyvää työtä lukijana ja tarinakin oli ihan mainio.

Leena Lehtolainen: Tappava Säde

Tämä oli mielestäni edellistä monitasoisempi, joskin jossain määrin ennalta arvattava. Maria Kallio löytyy tästäkin kirjasta, joskin vain sivuroolissa. Herätti pohdiskelemaan erilaisten turvakotien ja -talojen arvopohjaa ja työskentelytapoja.

Enni Mustonen: Lipunkantajat

Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan kolmas osa.

Enni Mustonen: Mustasukkaiset

Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan toinen osa.

Enni Mustonen: Nimettömät

Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan ensimmäinen osa.

Enni Mustosen 1800-luvun loppupuolelta alkava sarja kutoo mielenkiintoisten henkilöiden ja yksityiskohtien verkon todellisten tapahtumien ympärille. Uppoudun mielelläni kertomuksiin menneestä Suomesta, piioista ja rengeistä, torppareista, säätyläisistä ja siitä, miten Venäjän keisarin sortotoimet saivat koko kansan tahoillaan ryhtymään omien asioidensa ajajiksi. Hieman harmitti, kun toisessa kirjassa oli sorruttu huolimattomuuteen, serkkutytön nimi muuttunut Elisasta Ingridiksi tai ajurin nimi Westerholmista Westerlundiksi. Sarjaa on jäljellä vielä kaksi osaa, joista ainakin jälkimmäinen on Celiassa vasta tuotannossa ja Tampereella noin kilometrin mittaisen varausjonon takana. Jäämme siis odottamaan... Lukijana myös tässä kirjasarjassa Erja Manto, jonka vahvasta, mutta verkkaisesta äänestä nautin.

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt

Edellisiä kinkkisempi kirja. Jokin kerrontatyylissä ärsytti minua ja vaikka tiedostin tarinan mukailevan todellisuutta, eikä suinkaan olevan niitä "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka"-kertomuksia, jäi lopun omituinen toivonpilkahdus vähän vaillinaiseksi. Monien kritisoima prostituutio-tietopaketti kirjan lopussa ei taas ärsyttänyt niin paljon kuin olin odottanut. Olihan se toki aika laaja, mutta enemmän jäin ihmettelemään sitä, että paketissa kerrottiin kyllä antiikin orjien olot ja keskiajan prostituoitujen pukeutumissäädökset, mutta kirjan käsittelemään prostituution alalajiin siinä ei juurikaan kajottu. Kenties insinööri olisi kaivannut myös numeroita - kenties numerot olisivat tehneet tekstistä teennäisen, ovathan ne aina arvioita.