Omien korvieni välissä hyväntekeväisyys- ja avustustyö, joihin osittain myös kehitysyhteistyön lokeroin, jakautuu kolmeen osaan: Askartele&Anna, Osta hyvä omatunto ja Politiikalla Pitkälle. Ehkä nimityksistäkin voi jo päätellä, että mihinkään en aivan varauksettomasti luota.
A&A on toimintaa, jossa me täällä kotimaassa askartelemme, ostamme, kierrätämme, pakkaamme, kokoamme ja valmistamme nyssäköitä, vauvakasseja, joulupaketteja, villasukkia ja muita samaan sarjaan kuuluvia, jotka sitten kuljetetaan keräilypisteeseen edelleen toimitettavaksi. Tunnetuimpia tämän kastin tuotteita lienevät Äiti Teresan sairaaloihin neulotut tilkkutäkit, Venäjän vankiloihin viedyt sukat, Karjalan äitien vauvakassit, SPR:n Apupuput ja nyt uusimpana törmääminäni Joulun Lapsi -evankelioimisjoululahjat. Kevään Maailma Kylässä -festareilla oli Vaaka ry:n pisteellä mahdollisuus neuloa tilkkuja, joista koottiin peittoja Karjalaan. Tällaisella hyväntekeväisyydellä on uskoakseni suuri rooli suomalaisten keskuudessa, enkä usko sen syövän voimaa ja tilaa muulta hyväntekeväisyydeltä. Omat etunsa ja haittansa sillä toki on:
+ aktivoi ihmisiä toimimaan, kun aikaansaannos on konkreettista
+ antaa monelle mahdollisuuden tehdä esimerkiksi käsitöitä, jos lähipiiri ei huoli enää yksiäkään sukkia tai lapasia
- tavaroiden kuljettaminen on epäekologista
- ulkomailta tuodut tavarat ja hyödykkeet estävät paikallista tuotantoa kehittymästä
Toisin sanoen, kestävämpi tapa toteuttaa etenkin valmiin ostotavaran lähettämistä avuntarvitsijoille olisikin suunnata Suomesta rahavarat kohdemaahan (esimerkiksi oman, luotetun työntekijän mukana) ja ostaa tuotteet paikanpäältä, mikä tukisi tuotantoa ja työllisyyden kehittymistä.
Osta hyvä omatunto kattaa alleen ainakin Toisenlaisen lahjan ja erilaiset kummiohjelmat. Lahjaksi lehmä ja Toisenlainen lahja ovat eittämättä tarjonneet suomalaisille mitä mainioimman tavan selviytyä kunnialla sellaisista joululahja- ym. muistamisista, jotka on hoidettava, mutta joiden saaja ei välttämättä tarvitse enää enempää tavaraa. Osa lahjoista tuntuu kuitenkin enemmän seurauksien kuin syiden lääkitsemiseltä ja toisaalta taas tuntuu siltä, että tietyn hintaluokan tuotteita saisi olla tarjolla enemmän. On käynyt niinkin, ettei 30 euron vuohia aina ole saanut ostettua, kun kova kysyntä ja kohdemaiden rajallinen tarjonta eivät ole toisiaan kohdanneet. Lehmät, koulupuvut ja lamppuöljy ostetaan siis kohdemaasta, ei suinkaan pakata käärepaperiin Suomessa. Kummilapsiohjelmilla on myös tietty tilaus. Suomalaiset kaipaavat avustustyölleen kasvot - on helpompi auttaa tiettyä Mariaa tai Joséta kuin maksaa kasvotonta Maailman Lapsilisää tai lahjoittaa nälkäpäiväkeräykseen. Lapsellekin lienee merkityksellistä se, että joku jossain kaukana kirjoittaa hänelle kirjeitä ja on juuri hänen kumminsa tai sponsorinsa, kuten englanniksi sanotaan. Isän äitini esittelee toisinaan Kirkon Ulkomaanavun kautta sotien jälkeen Pohjois-Suomeen Amerikasta lähetettyä paljetein koristeltua iltalaukkua. Mahtaa pienen tilan kolmilapsisella perheellä olla ollut ihmeteltävää, kun avustuspaketista pyörähti varustus, jollaisessa olisi kelvannut tepastella vaikka Presidentin linnaan... Äidin äitini, sotaorpo, taas on muistellut veljensä tanskalaista sotakummia, jonka kuva on päässyt perhealbumin kunniapaikalle. Siitä, mitä kummi oikein teki, ei ole niin tietoa, mutta kovin tärkeä paikka häneellä perheessä on ollut. Ehkäpä meidänkin perheen kummilapsien perheissä varjellaan tarkoin nuhruisia valokuvia suomalaisista keskiluokkaisista. Ugandassa ainakin Henni Alavan mukaan Kirkon Ulkomaanavun vuohilla oli merkittävä rooli perheiden olojen paranemisessa. Tämän avustusmuodon puolina pidän:
+ tukee paikallisten markkinoiden kehittymistä
+ luo toivoa valoisammasta tulevaisuudesta
+ luo henkilökohtaisia suhteita yhteistyön osapuolten välille
- keskittyy usein materiaaliseen apuun, ei esimerkiksi koulutukseen
- henkilökohtaiset suhteet saattavat luoda vääristyneen tilanteen, jossa toinen on aina vastaaottaja ja kiitollisuudenvelassa
Politiikalla pitkälle on juuri sitä, mitä nimi sanoo. Kaikkein kestävimmät ja kauaskantoisimmat ratkaisut kehitysyhteistyössä ja avustustyössä tehdään juuri poliittisella taholla. Harmillista on se, että poliittista tahtoa on usein melko vähän ja pientenkin edistysaskeleiden ottaminen vie vuosikausia. Ahneus ja valta ovat keskeisessä asemassa politiikassa. Tiesittekö esimerkiksi sitä, että pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuvat kulut, opiskelupaikkastipendit sekä - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin - kehitysmaiden velkakriisin aiheuttaneiden velkojen anteeksianto luetaan useimmiten kehitysyhteistyörahoihin! Tosin sanoen, mikäli maa X on lupautunut antamaan 10mk apua maalle Y, saattaa hän toimia seuraavasti: X:stä lähtöisin oleva kaivosyhtiö aloittaa louhimisen maassa Y ja alueella syttyy konflikti, jonka seurauksena liikkeelle lähtee pakolaisia. Osa pakolaisista matkustaa henkensä kaupalla maahan X, joka ottaa heidät vastaan ja laskee kuluiksi 2mk. Lisäksi Y:n presidentin poika tahtoo opiskella X:n pääkaupungissa ja hänelle myönnetään X:n stipendi opintoihin, 1mk. Y on ennestään X:lle velkaa 6mk, jonka hetkellisessä laupeudenpuuskassaan päättää antaa anteeksi. X laskee näin käyttäneensä 10mk:n kehitysapubudjetistaan (2+1+6)mk Y: hyväksi ja antaa Y:lle vielä sen viimeisen markan, mutta vain sillä ehdolla, että Y hallintonsa matkapuhelimia uusiessaan ostaa ne X:n omistamalta yhtiöltä. Näin sekin markka palaa takaisin lähtöruutuun, kierrettyään Y:n kautta. Mielestäni on kieroutunutta, että kaikki tämä voidaan tehdä yleisen hyväksynnän vallitessa, vaikkei toimista juuri minkään voida laskea poistavan Y:n ongelmia.
Tahdon uskoa kehitysyhteistyön mahdollisuuksiin kovasti. Kovin paljon en ole harrastanut tuota ensimmäistä mainitsemaani lajia, siitä yksinkertaisesta syystä, että olen ennen sairastumistani ollut todella kiireinen. Toisenlaisia lahjoja olen ostanut esimerkiksi joulupakettiin mummille ja yo-lahjaksi rahan ohella annettavaksi. Changemakerin ja Kirkon Ulkomaanavun kautta erityisesti, toki myös muiden järjestöjen kautta aina mahdollisuuksieni mukaan, koitan ajaa politiikkaan näitä ajatuksia kestävästä kehityksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Uskon, että meidän jokaisen apu ja valinnat vaikuttavat paljon. Joko jollain näillä em. keinoilla tai esimerkiksi Reilun Kaupan tuotteita kuluttamalla voimme muuttaa maailmaa vähä vähältä. Yksittäisten kuluttajien lisäksi suuri valta on instituutioilla: kaupungeilla, kunnilla, seurakunnilla, yrityksillä. Yksistään viime vuoden aikana RK:n kahvin myynti kasvoi 104% ja uskon että esimerkiksi ABC-liikennemyymälöiden päätös myydä vain Reilua on vaikuttanut asiaan.
(Edit. Sitä piti vielä sanomani, että kenties puhtaamman omantunnon ostaminen ei ole pahaksi, kun se kerran toteutuu hyvinä tekoina? Vaikkei sinällään mitään huonoja valintoja pois pyyhikään?)
Millaista avustustyötä olet tehnyt/valmis tekemään?
Uskotko kehitysyhteistyön mahdollisuuksiin?
Ehkäpä tänne voisi vastata ainakin R., K-L ja T. Hervannasta, Mimmi Jyväskylästä, Martta Tampereelta, JiiJii, N. Puksusta, Pia, an ja Herttainen. Tulipa haastettua taas aikamoinen lössi ja kovin erilaisia ihmisiä :)
10 kommenttia:
Noh, töiden puolesta oon parina vuotena pyytänyt asiakkaita "Tukemaan suomalaista rintasyöpätutkimusta ostamalla 2€:n Roosa nauhan" ja aina näin marraskuusta joulukuuhun pyöristämään loppusummaa vaikka vain 5:llä sentillä Punaisen Ristin "Puhdas vesi"-kampanjan hyväksi. Itse olen pyöristellyt omia loppusummiani ja löytyyhän multa tietty myös tuo Roosa nauha.
Olisin valmis ostamaan esimerkiksi lampaan jostain tuolta kaukaa, jos tietäsin varmasti, että sen "tuotto" menee hyvään tarkotukseen.
Kannustankin kaikkia pyöristämään sen 5 senttiä ylöspäin vaateostostensa loppusummaa (esim. Lindex on tässä mukana)... Se auttaa ihan oikeesti eikä vaateliikkeet ota siitä mitään välistä. :)
K-L, muistaakseni myös ainakin H&M on mukana pyöristämässä ylöspäin. Olisi kyllä kiva tietää, millaisia summia noista kampanjoista kertyy. World Visionin Lahjaksi Lehmä ja Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen lahja toimii siis niin, että se tuote minkä ostat (esim. vuohi 30e) menee perille. Hallinto- yms. kuluihin toki kuluu jonkin verran rahaa, mutta ei se vuohi kehitysmaassa sitä tasan 30 euroa maksa. Jokaista ostettua vuohta vastaa siis ihka oikea nelijalkainen jossain tuolla kaukana. Ainakin Lahjaksi Lehmä -toiminnassa on myös sellainen ehto, että lehmän saanut perhe sitoutuu antamaan lehmän ensimmäisen tyttövasikan (anteeksi nämä kaupunkilaistermit, kai sille joku muukin nimi on) eteenpäin toiselle perheelle, joka puolestaan sitoutuu samaan. Näin hyvän tekemisen ketju ei katkea ja todellisuudessa lahjoittamalla yhden lehmän tuleekin lahjoittaneeksi useampia.
Kiitoksia haasteesta. Hyväntekeväisyys on kiinnostava aihe eikä yhtään niin yksinkertainen voisi äkkiseltään kuvitella.
Laitan vastausta parin päivän sisällä, kun ehdin paremmin kirjoitella.
Lyhyesti sanottuna olen nykyään taipuvainen ajattelemaan, että esim. Reilusta kaupasta on enemmän hyötyä kuin vaikka kehitysavusta, mutta en sinällään tuomitse hyväntekeväisyyttä. No, parin päivän päästä lisää perusteluineen.
Pia, kuulostaa lupaavalta ja varsin samansuuntaiselta kuin omatkin ajatukseni... Pyörittelin aihetta myös aikani päänsisäisesti ennen kuin suolsin blogiin mitään, joskaan en silti ole lopputulokseen aivan tyytyväinen. Ehkäpä palaan asiaan itsekin vielä myöhemmin.
Tuohon "pyöristä punaiselle ristille"-kommenttiin vielä, että kuulemma viime vuonna sillä kerättiin n. 50 000€:a jos väärin en muista. Ellen siis täysin nukkunu myymäläpäällikön palaverissa alkuviikosta. :D
Harrastan itse aika paljon tuota "osta omtunto puhtaaksi" -meininkiä. Lahjoitan siis rahaa järjestöille esim. nälkäpäiväkeräyksessä ja yhteisvastuukeräyksessä. Kuulun miltei kymmeneen järjestöön, mutta suurin osa taitaa olla ympäristö-, metsä- ja eläinoikeusjärjestöjä, Amnesty on joukossa mutta en tiedä onko siihen kuuluminen hyväntekeväisyyttä siinä mielessä kuin tässä on kyse.
Olen vakavissani miettinyt kummilapsen hankkimista, mutta tällä hetkellä kuukausittainen 25 euron maksaminen kuulostaa hurjalta, haluaisin ehkä jakaa sen jonkun kanssa.
Aamulehden Valo-liitteen gallupissa suurin osa olisi käyttänyt ylimääräisen voittamansa (kuvitteellisen) 100 e Stockan lahjakorttiin itselleen, mutta heti toisena tuli se joukko, joka olisi lahjoittanut rahan Mielenterveysseuralle. Kolmanneksi suuri määrä olisi lahjoittanut rahan Suomen WWF:lle.
Aloin miettiä, että mitä itse tekisin, ja jouduin vaikeaan paikkaan. Haluaisin ehkä ennen muuta pistää rahan säästöön. Stockalta en halua mitään, mutta toisaalta opiskelijataloudessa 100 e lahjoitus järjestölle tuntuisi hirmu suurelta..
Tykkään myös neuloa, ja jos vaan jossain vaiheessa olisi aikaa neuloa enemmän kuin omiin tarpeisiin, voisin tehdä käsitöitä hyväntekeväisyysmielessä!
Ainiin, ja joskus ostin ikimetsää lahjaksi (www.luonnonperintosaatio.fi). Jostain syystä en näe tuollaisia lahjoja vaan kauhean kivoina, kun ne on loppujen lopuksi vain pala paperia täällä päässä. Ehkä haluaisin neuloa sukat siihen lisäksi.
Olen tehnyt vuosien varrella monen sorttista avustustyötä, lähinnä kotimaassa. Erilaisiin keräyksiin pudotan lantteja keräyksen mukaan ja yhteisvastuu- ja nälkäpäiväkerääjänä olen ollut myös. Pelastusarmeijalle kuskaan itselle tarpeettomat tavarat ja vaatteet.
Olen itse lähimpänä A&A kategoriaa, sillä tykkään tehdä käsillä ja miellän konkreettisen tavaran menevän varmemmin perille kuin rahan. Villasukat tai peitto lämmittää aikansa ja toivon ainakin, että vastaanottaja voisi saada hippusen iloa elämäänsä niiden kautta.
"...ulkomailta tuodut tavarat ja hyödykkeet estävät paikallista tuotantoa kehittymästä..." Tätä en aivan allekirjoita. Pienissä määrin tuodut tavarat voivat olla suuri apu, eivätkä syö paikallista tuotantoa ja kehitystä, vaan niiden seurauksena voidaan kohdistaa resursseja johonkin muuhun tarpeelliseen.
Mukava on tukea työtä, josta tietää, että apu menee varmasti perille, joko tutun työntekijän kautta tai järjestön raportoinnin perusteella.
Milloin kirjoitat vapaaehtoistyöstä? Lupaan kommentoida mammuttikommentteja sen haasteista ja mahdollisuuksista. =)
Hauska haaste!
Ja kivasti lokeroit hyväntekeväisyys- ja auttamistyön, tähän on helppo kommentoida.
Askartele ja anna -tyyppiseen harrasteluun osallistuin aikoja sitten seurakunnan mummojen kanssa kokoamalla paketteja Viipurilaiseen lastenkotiin. Toiminta oli hauskaa ja pakettien toimitusmatka oli tosi jännittävä. Kuulin kuitenkin myöhemmin että projektin organisointi oli mennyt siinä mielessä päin mäntyä, että samaan lastenkotiin oli meidän tietämättämme myös joku ruotsalainen mummoporukka rahdannut villasukkia ja vaatteita. Ne eivät kuitenkaan paljonkaan lämmittäneet siellä asuvia lapsia, sillä lastenkodin johtaja oli kuulemma myynyt vaatteet torilla kun ei oikein tullut surkealla palkallaan muuten toimeen.
Siispä, komppaan noita A&A:n miinuspuolia täysin. On tärkeetä, että avustustyötä tehdään paikan päällä, asiansa osaavan järjestön kautta ja paikalliset olot ja kulttuurin tuntevalla otteella.
Osta hyvä omatunto on mielestäni ihan hyvä keino. Toisenlaisia lahjoja on myös koulutukseen (esim. lukutaidon opetuksen tukeminen)liittyviä tätä nykyä, ja monella niistä voi aiheuttaa myös köyhyyden syihin (esimerkiksi henkilötodistus). Totta on se, että matalamman hintaluokan lahjoja on aika kapea valikoima.
Ei niin loistava esimerkki kummilapsitoiminnasta: Äitini hankki tänä syksynä kummilapsen World Visionin telkkarimainoskampanjan innoittamana. Oikeastaan hän käski minun mennä nettisivuille, täyttää lyhyen kaavakkeen ja painaa entteriä. Järjestöltä tuli parin päivän päästä postia ja suloinen kuva pienestä intialaisesta pojasta.
Viimeksi kotona käydessäni WV oli lähettänyt kirjeen muodossa toiveen, että kummi kirjoittaisi kummilapselleen joulukortin. Tämäkin nakki napsahti yllättäen minulle (ja muistin juuri että se jäi hoitamatta). Harmi, sillä kaikki oli tehty niin helpoksi, WV:n kirjeessä oli jopa joulukortti valmiina, se olisi pitänyt vain täyttää ja postittaa, "parikin riviä on riittävästi".
Varmasti motivoituneempiakin kummeja löytyy, mutta itseäni vähän ärsytti se, että kummilapsen hankkiminen ja hänen muistamisensa on tehty niin helpoksi. Mutta kannatan silti. Parempi niin, kuin että jättää auttamatta sen takia että se on niin työlästä.
Itse uskon vahvasti kehitysyhteistyön mahdollisuuksiin vaikuttaa ruohonjuuritasolla juuri tuollaisten kummilapsi/toisenlainen lahja -jutskien kautta. Mutta todellakin, politiikalla saa kestävimpiä ratkaisuja aikaan, siitähän ei pääse mihinkään.
mimmi, juurikin tuon takia konkreettinen tekeminen joskus epäilyttää - toisten hyvä tahto vesittyy yhden itsekkyyden takia ja pahimmillaan vie sitten koko talkoita tehneeltä porukalta uskon kaikkeen hyväntekeväisyyteen. Meillä on kummilapsi sekä äidillä että äidin miehellä, mutta äidin kummilapsesta ei ole tullut vielä kahden vuoden aikana kertaakaan sellaista raporttia, mikä pitäisi tulla vuosittain. Äitin mies sellaisen on saanut ajallaan. WV meilläkin järjestävä taho ja kieltämättä toimiminen on tehty aika helpoksi (ja myös meillä minulle nakitettiin se korttien kirjoittelu, tekemättä on toistaiseksi).
r, olen samaa mieltä, hyvää mieltä ja iloa on mukava tuottaa - jos ei vain käy niinkuin mimmin kuvaamassa tapauksessa! laitan vapaaehtoisuushaasteen korvan taakse, eilen törmäsin juuri ihanaan esimerkkiin, ehkä pohdin tätä tällä viikolla vielä.
an, 100e jakaminen olisi voinut tuottaa minullakin paremman tuloksen - myös tässä opiskelijataloudessa laittaisin sen ensisijaisesti säästöön... Itsekin tahtoisin ottaa kummilapsen porukalla, esimerkiksi viiden porukassa kuukausimaksu olisi vitosen, minkä kanssa voisin kyllä elää. Lisäksi esimerkiksi lapselle kirjoittelu yms olisi helpommin järjestettävissä, kun olisi useampi kirjoittamassa :)
No nyt on jonkinlaista vastausta haateeseen blogissani http://arkipaivanaktivisti.blogspot.com/2008/11/parantuuko-maailma-hyvntekevisyydell.html
Päädyin ehkä hieman eri suuntaan kuin olin alun perin ajatellut, ja paljon jäi sanomatta ja kommentoimatta, kun on niin laaja aihe.
Lähetä kommentti