Miten kierrättää vanhat roinat?

Kulutusjuhlassa kirjoitetaan tänään aiheesta, josta on ollut mielessä blogatakin. Tampereella asustaessa olen ihastunut vanhan tavaran kierrätysmahdollisuuksiin. Aivan kotitaloani vastapäätä, kadun toisella puolella on kaikkien erikoisjätteiden keräilylaatikoiden yhteydessä UFFin laatikko, johon on enemmän kuin helppoa kiikuttaa käytöstä poistuvat vaatekappaleet. Vielä lähempänä on kuitenkin aivan nerokas paikka - taloyhtiön kierrätyspiste.

TOASin taloyhtiön ahkerassa käytössä on pyykkitupa, jonka yhteydessä pikkuinen huone, joka lienee alunperin ollut lasten leikkitila. Nyt se on kuitenkin pyhitetty kierrätykselle, ja paikalle on roudattu yksi hylly ja pöytä, jotka suorastaan pursuavat tavaraa. Kierrätyspisteen perusajatus siis on, että sinne saa jättää noin kuukaudeksi tavaroita, joista kuvittelee muiden vielä saavan jotain irti. Mikäli ne eivät kuukaudessa katoa, pitäisi kamppeet toimittaa edelleen. Aikansaeläneitä printtereitä ja 80-luvulla muodista poistuneita leopardikuosisia kutaleitakin toki paikan päällä pyörii, mutta enimmäkseen vaihtuvuus on hyvä. Itse olen hakenut lehtiä, kirjoja, jokusen vaatteen ja astian ja jättänyt vaatteita ja puutarhakalusteita, joista etenkin jälkimmäiset ovat tehneet kauppansa hyvin. Myös astiat häviävät etenkin syksyisin uusien opintojaan aloittavien myötä nopeasti. Suosittelen kierrätyspistettä lämpimästi!

Itse olen saanut kirjoja kiertoon täällä, myynyt vanhoja huonekaluja kavereille ja tutuille sekä järjestänyt kemuja, joissa esillä on minulle tarpeetonta tavaraa ja vaatetta. Yleensä ainakin osa tekee kauppansa hyvin.

Pienestä asti olen kiikuttanut vanhoja aikakauslehtiä eteenpäin kahdestakin syystä. Aikakauslehdet ovat mielestäni pöyristyttävän kallista tavaraa vain yhden ihmisen luettavaksi ja jo ala-asteella minulle valkeni, ettei lääkäriasemien odotusaulojen tai sairaaloiden osastojen lehtitarjonta vastaa ihan nykypäivää. Ne vähät lasten- ja nuortenlehdet, joita on saatavilla, on usein vähintäänkin repaileisia ja vanhoja. Eräskin kassillinen Demiä ja muita saman sarjan julkaisuja on tullut siis roudattua sairaalan lasten- ja nuortenosastoille ja aina niistä on ilahduttu niin, että osoitetietojen irtisaksimiseen ja painavien lehtikassien roudaamiseen kulunut energia on korvattu moninkertaisesti. Suosittelen!

Elektroniikkaromua Tampereella kerätään kiertävällä autolla kerran-pari vuodessa, enkä äkkiseltään keksi muuta kuin suuret huonekalut, joiden kierrättäminen autottomana ja ajokortittomana olisi äkkiseltään hankalaa.

Mitä muita helppoja ja kekseliäitä tapoja on kierrättää?

Prk Prkl = Purkua prkl... Se niistä käsitöistä.

Noniin, eilisen ahdistuksen jäljiltä aamulla silmät raottuivat noin puolet normaalista, näytin siltä kuin silmäluomien tilalle olisi vaihdettu prinssinakit. Kaiken muun hyvä lisäksi kerrottakoon, että löysin tänään pikkupikkuprintistä neuleohjeestani tiedon, että hupsis, minulta on jäänyt kaventamatta erinäinen määrä erinäisiä silmukoita pitkin työtä... Selkäfilettä neulottu nyt siis kaksi päivää, jonka aikana palmikkohäkkyrä on purettu ainakin neljästi. Nyt olen tullut tulokseen, että lue ohje ennen neulomista ja tämän blogattuani puran tekeleen ja aloitan alusta. Niinpä niin.

Tänään on myös Älä Osta Mitään -päivä, jota vietän mitä todennäköisimmin myös huomenna. Tarkoitus oli lähteä lauantaiaamuna ostamaan toisia hamppuhousuja, kun ensimmäiset ovat selvinneet mallikkaasti kovasta kulutuksesta huolimatta ja käydä samalla käsityötarvikekaupassa ja jouluostoksilla MUTTA ihastuttava pikkuveli 18v oli sitä mieltä, että on täysin mahdoton ajatus, että aamupäivän aikana voisi mitenkään poistua sängystä, saati lähteä siskon kanssa kaupungille, kun nyt kerran sekä tyttöystävä että vanhemmat ovat poissa maisemista. :) Joten se siitä sitten, shoppailu saa odottaa. Mikäli tarvitsette vakuutteluja hamppuvaatteiden kestosta, laadusta, mukavuudesta, lämmittävyydestä, viilentävyydestä, ekologisuudesta tai mistä tahansa muusta, voin niitä vilpittömin mielin antaa!

ÄOM-päivän ajatus on hyvä, mutta luulenpa, että kulutustietoiset ihmiset viettävät tätä päivää melko usein ja himoshoppaajia se tuskin tavoittaa - tai jos tavoittaakin, he shoppaavat samat ostokset jonain muuna päivänä. Pienenä detaljina kerrottakoon, että Kirkon Ympäristöpäivillä loppukesästä sanailtiin kirkon markkinoineen tätä päivää kerran viikossa vietettäväksi jo vuosisatojen ajan. En itse ole ehdoton sunnuntaiaukiolojen kieltäjä, mutta en ymmärrä, miksi markettien pitäisi olla auki joka päivä, saati sitten ympäri vuorokauden. Jos marketit ovat välillä kiinni, on kulutuskin väistämättä pienempää edes välillä ja pienistä lähikaupoista saa kyllä ensihätään vauvanvaipat, maito- ja jugurttipurkit ja puuttuvat pesutarvikkeet. Minua inhottaa myös ajatus, että lapset joutuvat olemaan yhä enemmän päivähoidossa, sunnuntai on kuitenkin tähän asti ollut päivä, jolloin valtaosa lapsista on kotona ja voivat myös touhuta yhdessä naapurin lasten kanssa. Ja kun koulua ei jatkossakaan käydä viikonloppuisin, jo kouluikäisten lasten yksinolo väistämättä lisääntyy esimerkiksi yksinhuoltajaperheissä, joilla ei esimerkiksi isovanhempia asu lähistöllä. Englannissa olen törmännyt taaperoikäisiin lapsiin perheineen shoppailemassa pe-la öisin, jolloin etenkin lasten pitäisi kyllä olla jossain ihan muualla kuin ostoskärryssä...

Kauhun tasapaino.

Kauhulla on lamauttava voima. Se hiipii salaa, hiljakseen ja yhtäkkiä huomaa laulavansa "levolle lasken Luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi..." sen sijaan, että vielä viime viikolla lauloi "ehkä huomenna taas kaikki on jo paremmin". Illalla viimeisenä miettii, näkeekö aamulla, asettaa kännykän aina samaan paikkaan, ei näppäinlukkoa ja varmistaa että soitetuissa puheluissa ensimmäisenä on oikea numero. Aamulla herätessä istuu hetken ja katsoo, näkyykö kaikki samalla tavalla kuin illalla. Päivällä vahtii jokaista varjoa, välähdystä.

Minä neulon, neulon, neulon, neulon. Katson ikkunasta ja neulon lisää. Tältä näyttää lumi kuusenoksilla, muista se. Noin kimmeltää talvinen hanki, älä unohda. Tämä on auringonnousun väri. Tai sitten tavallisempia asioita. Kumpaan suuntaan hellan nappulat kääntyvät isommalle? Miten käynnistät pyykkikoneen silmät kiinni, onko siinä kosketusnäyttö?

Suuri tuntematon tulevaisuus. Jos menee näkö, miten menen kauppaan, miten osaan oikealle bussille, miten kuljen junalla, miten osaan ostaa maitoa enkä piimää? Miten käy harrastusten, jos en yksin voi kulkea? Miten teen käsitöitä, miten luen, kun kirjoista vain murto-osa tulee äänikirjoiksi? Miten opiskelen, kun materiaali on powerpoint-slideina? Miten teen tentit, kun en osaa lukea pisteitä? Miten valitsen vaatteet, kun olen ollut tarkka väreistä ja sitten en voi.

KELA on mielivaltainen byrokratian ratas, jossa asiointi on algoritmeja. Syötä sisään haitta-aste, saa vastaukseksi, ettei sinun kuuluu saada apua. Pärjää yksin, omillasi, avustajaa ei ole eikä tule. Olen joko normaalisti näkevä, vaikka näkökenttäni on neljänneksen siitä, mitä muilla tai jos en ole sitä, olen sokea. Ennemmin tai myöhemmin.

Lehdessä luki, että parikymppiset nuoret aikuiset ovat ahdistuneimpia siitä, löytävätkö koskaan puolisoa ja kelpaavatko sellaisena kuin ovat. En koskaan löytänyt kirjastosta Kaisa Lekan I am not these feet -sarjakuvaa, se olisi ollut lohdullinen. Amputoitu hiiri kertoo, että hän on ihmisenä kokonainen, vaikka jalat puuttuvat. I am not these eyes, en ole osaani valinnut. Kun minua odotettiin, isäni oli toivonut hartaasti, että "kunhan sillä vain olisi terveet silmät". Sorry, I've let you down.

Mua odotetaan kovasti kotiin, jonne mua pelottaa mennä. Tuntuu kuin pitäisi itsenäistyä uudelleen, minun, joka olen kulkenut nuoresta asti yksin pitkin Eurooppaa, yöjunilla ja lautoilla, pyörällä. Mitä jää ystäville, jotka odottaa takaisin toimeliasta ja reipasta ja säikyn ja pelokkaan? Mitä jää minulle, kun en pysy menossa mukana?

Älkää kysykö voinko paremmin, onko silmä parantunut. En voi, voin pahemmin kuin koskaan. Ja ei ole parantunut, eikä parannu. Kohtaloni on kauhun tasapaino, tieto siitä että aamulla en välttämättä näe, kun herään. Tieto siitä, että jos verkkokalvo ei irtoa tuosta noin vaan, katoaa näkö hiljalleen silmänpaineen tuhotessa näköhermon, kun lääkkeet eivät pure. Tai jos purevat, vie näön hiljalleen se silikoniöljy, joka kyllä pitää verkkokalvon paikallaan, mutta tuhoaa aistisolut. Tai jos se otetaan ajoissa pois, tippuu verkkokalvo. Älkää kysykö, en jaksa vastata.

Tuotannossa.

Sairaslomatuotosten esittelyt vaan lykkääntyvät ja lykkääntyvät ja loman loppukin jo häämöttää. Yhdestä tuotoksesta puuttuu nappi/napit, toisesta kiskaisin aamulla väärän puikon irti kohtalokkain seurauksin (meni hermo, poimin silmukat ja hyllytin työn kunnes tulee aurinkoisempi päivä ja näen nyhertää) ja kolmas on vielä päättelemättä + pitäisi keksiä, mistä saa ostaa irtokappaleina kalvoa, jolle voi tulostaa kuvan, jonka voi sitten silittää kankaalle. Kyllä ne vielä valmistuu, pakkokin on, kun osa menee pakettiin.

Tässä sen sijaan tuorein tuotos, ihana lankapaketti saapui eilen ja aamulla iskin tämän puikoille. Nyt siis lähes hihallinen valmiina, kenties huomisen aikana toinen. Ellei käsi kehitä rasitusvammaa, pikkusormen tyvi kun on kovin turvoksissa.

Keskustelua herättäneeseen joulubloggaukseen olen nyt kristallisoinut ajatustani lisää. Pointtini oli siis sen kaltainen, että mielestäni - juhlittiin nykyään mistä syystä tahansa - on korrektia selvittää itselleen ja niille, jotka eivät asiaa tiedä, miksi juhlaa itse asiassa vietetään. Joulun kohdalla on siis suotavaa kertoa, että joulu = kristinuskossa Jeesuksen synttärit, samaan vuodenaikaan vietetyt pakanajuhlat (eivät joulu, vaan takuuvarmasti nimeltään jotain muuta) talvipäivän seisauksen yms. vuoksi. Mikäli ei kuulu kirkkoon, olisi mielestäni suotavaa vieläkin tarkemmin pohtia, minkä vuoksi joulua oikein viettää. Vai viettääkö joulua, vai vaan perheelle ja rauhoittumiselle (vai materianpalvonnalle) pyhitettyä aikaa. Pohjimmiltani olen kovin huolissani siitä, että maailma pyörii tavaran onnelliseksi tekevien voimien (eli aika mitättömien voimien) ympärillä.

Tänään koin paluun lapsuuteen. Mummolan ruokapöydässä minulla on aina ollut vakipaikka ukin vieressä (kotona sen sijaan vakipaikkoja ei ole koskaan ollut) ja ollessani muksu vanhempani vaihtoivat kielen englantiin tai ruotsiin, mikäli supistiin lasten korville sopimattomia. No, tänään mummolan kahvipöydässä ja ruokapöydässä - kuten usein viime viikkojen aikana, korvieni ohitettavaksi tarkoitetut lauseet kulkivat karjalan murteella. Että sulkekaapa tekin silmienne grishkat ja menkää unten maille...

Minulta kirjoja huutaneet - palaan asiaan asap.

Niitä näitä.

Aamulla mummolaan mennessäni selvisi, että siellä oli ollut actionyö, mummi haettu rytmihäiriöiden vuoksi sairaalaan. Kahdeksaksi oli soittanut ukin noutamaan hänet "hotellista" ja reippaista ambulanssimiehistä riittikin puhumista koko päiväksi. Useampi verisuoni on enemmän tai vähemmän tukossa, mutta mummi on jyrkästi kieltäytynyt ohitusleikkauksesta, ikää kun on jo 80,5v ja kaikenlaista kremppaa riittämiin.

Ukin kanssa tutkittiin tietokoneen tulostusongelmia, asenneltiin uusia energiansäästölamppuja vanhaan jalkaan, joka vuosien vintillä odottamisen jälkeen sai muutamia viikkoja takaperin uuden, kierrätetyn varjostimen. Ukkini on kävelevä ekoteko, kaikki on säästössä. Kirjekuoret avataan siististi sivusaumasta, jotta ne voidaan uusiokäyttää, sillä hän "ei ole koskaan ostanut pikkukirjekuorta suurempia kaupasta". Neuloin alkusyksystä ukin 70-luvulla saamaan ruskeaan villatakkiin uuden kyynärpään, kun vanha vain lakkasi olemasta. Viime vuonna virkkasin reunat uudelleen, kun ne olivat kadonneet. Ymmärrän ukkia hyvin, vanha ja pehmoiseksi kulunut on ihana päällä ja peittoaa mennen tullen vaatehuoneen iskemättömät neuletakit.

Mummin aarrekätköistä löytyi tänään myös kaksi kirjaa, pikaisesti arvioituna jostain 40-50-luvulta, yhteensä pitkälti toista sataa perinnelapasmallia, ennen ilmeisesti lähes joka pitäjässä on ollut oma kuosinsa. I-HA-NAA!

Postissa tuli paketti seuraavaan käsityöprojektiin, juuri valmistuvia saanette tarkastella tällä tai ensi viikolla.

Kävin myös Changemaker-illassa, jossa Tiensuun Ilkka kertoi rauhasta ja Kongon tilanteesta. Mikäli ensi vuoden aikana tulee mahdollisuus Ilkan tai muiden Changemakerien puhetta päästä kuuntelemaan, voin suositella! On ihmeellistä kuunnella, kun toisella on laaja yleissivistys ja värikäs tapa kertoa asiasta, josta media kertoo niin kovin vähän. Tiesittekö, että Itä-Kongossa on käynnissä valtava humanitaarinen katastrofi, 38 000 ihmistä kuolee konfliktin vuoksi kuukausittain! Kirkon Ulkomaanavun kautta saa apua perille, autetaan me - ei enää uutta Ruandaa, eihän?

"Onko Jeesus joku BB:stä?" Olen sanaton.

Kuva googlesta hakusanalla Jesus.

Olen järkyttynyt. Tuttuni status naamakirjassa paljasti, että hän oli törmännyt luokalliseen suomalaisia lapsia, joista kukaan ei tiennyt, miksi joulua vietetään tai mikä on seimi. He olivat kysyneet, onko Jeesus joku julkkis tai kenties ollut BB:ssä. Kommentteja oli runsain mitoin, yhdessä todettiin, että kommentoijan äiti opettaa ensimmäistä luokkaa ja lapsista kaksi oli joskus kuullut Jeesuksesta.

Olen sitä mieltä, että koulussa ei uskonnonopetuksen ensisijaisesti tule olla tunnustuksellista vaan eräänlaista uskontotiedon opetusta, jotta me kaikki eri uskontoihin kuuluvat tai kuulumattomat voisimme toimia yhdessä ketään loukkaamatta. Sen sijaan pidän yleissivistyksenä, että lapselle kerrotaan, ettei joulua vietetä joulupukin synttäreiden vuoksi. Pidän yleissivistyksenä, että tämä kerrotaan myös päiväkodissa ja etenkin kotona, huolimatta siitä, kuuluuko perhe kirkkoon vai ei.

Olen myös sitä mieltä, että kuhunkin uskontoon kuuluvat kunkin uskonnon omat juhlat. En vietä muslimien enkä hindujen juhlia, en juutalaisten enkä buddhalaisten juhlia. Sen sijaan vietän kristittyjen juhlia: joulua, pääsiäistä, juhannusta. Olen sitä mieltä, että ken ei kirkkoon kuulu, se jättäköön joulun juhlimatta. Tiedän, että suurin osa lienee asiasta eri mieltä.

Lapsellista!

Päivääni piristi toden teolla E:n ja V:n vierailu. Oli kaikin puolin lystikästä! Joulupukille ei oltu kyllä kirjoitettu, koska "me kellottiin sille jo kaikki kesällä siellä Lovaniemellä!". V. harjoitteli nyt nimensä kirjoittamista, äidin mukaan seitsenkirjaiminen nimi vaatii suunnilleen yhden paperiarkin. Kesällä nimeään harjoitellut sisko sen sijaan on siirtynyt askeleen eteenpäin. Neiti nimittäin täyttää ahkerasti ristisanoja, kuulemma idea on jo selvillä: järjestelmällisesti jokaiseen ruutuun piirretään jokin kirjain.

E., joka 8kk vanhana jo käveli ja seisoi päällään sohvaa vasten ja vuoden vanhana jumppaili vauvakeinussa niin, että vatsalihaksista muodostui siisti 6-pack on alansa valinnut. Kun melkein-kummitädin laatikosta löytyi vuonna -92 Englannista ostettu kylpylelusammakko, päätti tuleva fysioterapeutti saada sen jalat vispaamaan entiseen malliin. Sammakon mahavivusta väännettiin vauhtia, vessan allas täyteltiin vedellä ja sitten monipuolista jumppaa. Ja kas, sammakkohan alkoi vispata kuin menneinä vuosina konsanaan!