Paluu arkeen...

... on sitä, kun villapipo pistelee ja kutittaa vanhan tutun, mutta uudelleen kuosiinsa palautetun siilitukan läpi.

... on sitä, että myöhästyy kaikilta luennoilta kuten aina ennenkin. Myös niiltä, joiden alkaessa on jo valmiiksi kampuksella.

... on sitä, että rästityöt ja stressi meinaa tulla uniin.

... on sitä, että näkee yliopistolla ystävän, kääntyy ympäri ja näkee toisen ystävän.

... on sitä, että jetlagista toettuaan muistaa taas, millainen olo ihmisellä kuuluu olla.

... on sitä, että on jetlagin kourissa niin kankea ajatuksissaan, ettei osaa sanoa kahviseuralle, kuinka riemastunut onkaan tämän kirkuvankeltaisista pillifarkuista.

... on sitä, että prosessoi taakse jäänyttä matkaa ja miettii, että jos ei amerikkalaiset muuta osaa, niin ainakin ne tekee hyviä yövaatteita ja muffinseja.

Se olikin koti-ikävä!

Olin koti-ikäväinen lapsi, joka haettiin kotiin kesken yökylän ja seurakunnan lastenleirin. Se arka ja ujo kotona nysvääjä ja vielä rippileirille mennessä olin parkkipaikalla sitä mieltä, että oikeastaan voitais lähteä sittenkin kotiin.

Se rippileiri muutti elämäni suunnan monessakin mielessä. Löysin jotain sellaista voimaa ja rohkeutta, josta itseni nykyään tunnistan.

Koti-ikävää en muista tunteneeni pitkiin aikoihin. Interraileilla ja pidemmillä Euroopan kiertomatkoillani maisemanvaihdos ja ympärillä vaihtuvat ystävät ovat pitäneet mielen matkassa. Matkaväsymys sinällään on tuttu ilmiö, reililläkin koomasin Lontoossa kolme päivää enkä käynyt missään.

Tällä reissulla olen ollut väsynyt, en ehtinyt levätä Strasbourgista paluun jälkeen lainkaan. Sen toisen, vähän kaihertavan ja ajoittain unohtuvan tunteen nimeäminen koti-ikäväksi olikin haastavaa siksi, etten enää tunnistanut, miltä koti-ikävä tuntuu.

Mutta koti-ikävä mulla on.
Ikävä omaa sänkyä, ruuanlaittoa, arkirutiineja, myöhästyviä ratikoita, viimaa Aleksanterinkadulla. Ainoastaan tiskejä ei ole ikävä.

Sunnuntain uutta tuttavuutta olen odottanut myös. Tuntematonta ei kai voi ikävöidä, joten olkoon tämä sitten uteliaisuutta ja kärsimättömyyttä, tahtoisin jo keskustella, hymyillä, nauraa. Virnistää ja pohdiskella. Olo on avoin ja arka, toisaalta luottavainen ja lämmin. Uusi ystävä!

Matkaväsy.

Nyt se alkaa painaa, matkanteko. Olen ollut reissussa kolmatta viikkoa, nukkunut välissä omissa lakanoissa kai kaksi yötä.

Äänikirjahärveli ja nauhuri ovat hukassa, toivon jättäneeni ne Suomeen, muuten tulee kallis lasku.

Olen tottunut viettämään aikaa itsekseni, nyt olen ollut ihmisten seurassa 16. lokakuuta lähtien joka päivä ja joka yö. Kaipaan ilmaa ympärilleni.

Suurimmat nähtävyydet on koluttu, tänään luonnonhistoriallinen museo. Se oli ensimmäinen todella kiinnostava museo, josta oli valitettavasti kiinnostunut muutama tuhat lapsiperhettä. On taas kova motivaatio hankkiutua lääkäriin ja hommata resepti e-pillereille. Huhhuh. Lapsia hurjempia olivat kyllä ne vanhemmat, jotka silmät kiiluen selittivät jälkikasvulleen alkuperäiskansojen työkalujen valmistusta tai pelikaanin kalansaalistusta. Huhhuh!

Ostin kirjakaupasta kilokaupalla kirjoja, toivon niistä jonkun kiinnostavan myös sunnuntain kahviseuraa, koska omaan hyllyyni ne eivät kaikki mitenkään mahdu.

En yleensä haikaile suomalaisten juttujen perään, mutta nyt alkaa olla ruisleivän ja saunan kaipuu aika kovaa. Oma sänky olisi aika pop myös ja kieltämättä olisi mukava päästä käsiksi myös opintoihin.

Odotan sunnuntaita, pikapäikkäreitä omassa sängyssä ja kahveja uuden tuttavuuden kanssa. Jännittää jo, kaikki kivat vaatteet on tietty pesussa, mulla jää yöunet lennon takia väliin/vähiin, mutta haluan silti mennä. Jännittää, ilahduttaa (toinen on odottanut melkein kuukauden kahville pääsyä!) ja hirvittää. Onneksi EVS-papereista suurin osa on jo mennyt.

Anteeksi sekavuus, tämä oli tällaisia hajamietteitä 10h kaupungilla ja museossa kävelyn jälkeen.

Sellainen sunnuntai.

Kotitalo.

Jonotin aamulla 1,5 tuntia Abyssinian Baptist Churchin jumalanpalvelukseen ja pidin kuulemastani: saarnasta ja musiikista. Kaikki opetus ei ehkä ihan uppoa luterilaiseen, mutta hyviä ajatuksia oli paljon ja seurakunta oli todellakin kuin yhtä suurta perhettä. Kirkon ovimies piti minua brittinä, kun kyselin, mistä löydän jonon pään (kulman takaa).

Päivän ohjelmaan kuului Empire State Building, joka oli kyllä hintansa väärti. Hyvällä säällä huipulta näkyi koko Manhattan ja lisäksi Queensia, Brooklynia, Bronxia ja New Jersey. Huipulla tuuli niin, että meinasi tukka irrota ja olo oli kuin jääkaudella. Voin suositella.

Ensimmäinen varsinainen shoppailupäivä oli tänään, kun kollattiin Forever 21. Löysin itselleni yöpaidaksi pitkähihaisen t-paidan ja veljille joulupakettiin täytettä. Illalla kotona tosin erehdyin sovittamaan toista paitaa, joten sori vaan S., saatkin jouluna jotain muuta. Toisen paidan (mustavalkoinen raidallinen villahuppari) tulevaisuus on vielä auki, täytyy vähän mittailla, kenelle veljistä se sopisi parhaiten.

Illalla kävelimme yli 20 korttelia nähdäksemme Halloween-paraatin. Se oli aika laimea, mutta ihmisiä oli liikkeellä sitäkin enemmän. En erityisemmin pidä Halloweenista, olen perinteisemmän pyhäinpäivän ystävä.

Eiliset mietteet ovat saaneet taas uutta suuntaa, odotan jo ensi sunnuntaita ja kotiinpaluuta. Ja kyllä, nautin olostani täällä täysin siemauksian, älkää huoliko! On vaan kiva tulla kotiin, kun on mukavia asioita tiedossa.

Ulkoilutin likapyykkiä Harlemin yössä.

Likapyykkivuori kasvaa, viimeisiä alusvaatteita viedään. Pesulaan ei enää päässyt kuin hakemaan jo pestyjä pyykkejä, joten käytimme kalsaripyykkiä kävelyllä Harlemin pimeässä illassa.

Kymmenen aikaan ikkunaan koputettiin, vuokraisäntä tuli tervehtimään ja hauskuttamaan meitä jutuillaan. Mukanaan oli komea veljenpoika. Kaksi mustaa miestä muistelivat Kemin lumilinnaa ja keskustelivat siitä, minkä väriset seinät sedän uusimpaan sijoitusasuntoon laitetaan.

Voin suositella tätä majapaikkaa lämpimästi teille kaikille.

Meillä on astianpesukonekin.

Kävimme Brooklynin trendialueilla, söimme kivasti ulkona ja seikkailimme metrolla toista tuntia. Auringonlaskun aikaan olimme Empire State Buildingin lähellä kattoterassilla, jossa sai lämmintä omenasiideriä. Fleecehuopiin kääriytyneinä meitä ei palellut juurikaan.

Huomenna on ohjelmassa Abyssinian Baptist Church, Macy's, Forever 21, jokin pikaruokaketjupäivällinen, Empire State Building, Halloween-paraati ja iltapalaksi donitsit. Olemme viettäneet aikataulutonta aikaa, mutta nyt päätimme ryhtyä tuumasta toimeen, jotta ehdimme kaikki must seet.

Tässä sivussa yritän hoitaa ajan tasalle opiskeluasioita. Tai hoitaa niitä siten, että kotiinpaluun yhteydessä ei odota katastrofi. Tänä yönä pitää lukea 20 sivua Water Risk Managementia ja aamulla tehdä aiheeseen liittyvä tehtävä verkossa, muut työt eivät ole niin akuutisti niskassa vielä.

Ihmisten erilaiset temperamentit mietityttävät, näin reissussa ne korostuvat. Mietityttää myös se, ettei uudesta tuttavuudesta ole kuulunut viikkoon mitään ja että jotkut ihmiset vain toimivat niin. Onneksi olen matkoilla, ei ole aikaa märehtiä. Asiat menee omalla painollaan.

Täällä on kauniita ihmisiä. Löysin kirpputorilta maailman kauneimman vintageolkalaukun, jollaista olen etsinyt vuosia. Onneksi dollarin kurssi on tällä hetkellä mitä on.

Koti Harlemissa.

Boston, day 2!