sunnuntai 22. elokuuta 2010

Haaste: syyskuu kuudella vaatteella1

Uusi Musta on haastanut suomalaiset bloggaajat mukaan maailmalla jo kiertäneeseen haasteeseen, jossa on tarkoitus valita kuukaudeksi kuusi vaatekappaletta ja käyttää ainoastaan niitä. Mukaan ei lasketa alus-, bile- eikä urheiluvaatteita, sukkahousuja (legginssit kylläkin), huiveja, koruja, kenkiä ja päällystakkeja.

Mietin itse vielä osallistumistani. Olen syyskuun ensimmäisen viikon edustusmatkalla Puolassa, joten joka tapauksessa aloitan aikaisintaan syyskuun toisella viikolla. Harkitsen myös tekeväni haasteen käänteisesti ja selvittämällä, kuinka montaa vaatekappaletta oikeastaan käytän kuukauden aikana. Voisin ottaa joka aamu asukuvan kunkin päivän vetimistä ja laskea kuun lopussa, montaako vaatekappaletta todella käytin. Käyttämättömöt voin sitten asettaa uhanalaisiksi ja pistää kiertoon, jos ei niitä seuraavienkaan kuukausien aikana tule käytettyä.

Haastan mukaan Kaisan!

7 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

No voi kiva. Mäkin ehkä sovellan iiiihan pikkusen. :D

Kirjailijatar kirjoitti...

Aika mielenkiintoinen haaste. Minäkin olen huomannut, että loppujen lopuksi käytän enimmäkseen niitä suosikkivaatteitani, eikä niitä niin kamalasti ole. Mutta töiden takia joutuu kyllä pukeutumaan, joten ihan kuudella vaatteella en selviäisi.

Flora kirjoitti...

Minustakin tuo on kiehtova haaste. En kuitenkaan ajatellut osallistua siihen ainakaan tuolla juuri kuudella vaatteella - se nimittäin istuu melko huonosti työmatkapyöräilijälle, jolla on erikseen toimistovaatteet, pyöräilyvaatteet ja kotivaatteet. Vaikka pyöräilyvaatteet jätettäisiinkiin pois laskuista, jäisi toimistolle ja kotiin vain kolme vaatetta kumpaankin, enkä usko pärjääväni / kehtaavani pärjätä kolmella työvaatteella kokonaista kuukautta... Mietin siksi myös sopivaa sovellusta. :-)

tyttism kirjoitti...

Kaisa, hihii :)

Kirjailijatar, entä selviäisikö kuudella työvaatteella? haasteesta lukiessani mietin, että pitäisi kyllä kysyä äidiltä (joka on bisnesnainen), että montako univormua sillä on. Luulen, että sillä on kaksi tai kolme jakkupukua ja sitten vain erilaisia kauluspaitoja ja asusteita, joilla kokonaisuutta muuntelee.

Flora, työ- ja kotivaatejako kyllä kieltämättä kaventaa valinnanvaran kummassakin kategoriassa aika kapeaksi. Mulla ei (opiskelijana) ole erikseen vaatteita eri tilanteisiin, mutta olen hiljalleen tulossa siihen tulokseen, että oikeastaan kyllä pitäisi olla. Tai varsinaisesti olen ehkä tulossa siihen tulokseen, että pitäisi lopettaa kamalissa kulahtaneissa trikoissa hiihtely myös kotioloissa, koska lopulta olisi ihan kiva näyttää ihmiseltä myös kotona. Tällä hetkellä hiihtelen kamalissa rytkyissä kotona ja koska en harrasta eri vaatteita kotona ja kaupungilla, hiihtelen samoissa rytkyissä myös julkisesti.. :P Olen jotenkin nyt kallistumassa siihen ajatukseen, että "vähän mutta laatua" on se, mitä vaatekaapiltani haluan.

Hilja kirjoitti...

Hei! Ilmoittaudun tässä blogisi lukijaksi ja kommentoin samalla, että haaste vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Itselläni on niin monta projektia menossa ja tulossa, että en taida ehtiä tätä toteuttamaan. Pyrin kyllä siihen, että uutena en osta muita kuin alusvaatteita ja sukkia.

tyttism kirjoitti...

Hei vaan ja tervetuloa lukijaksi :) Haaste on kyllä aika haastava - eilinen "virallisempi tumma hame"-ostosretki äidin kanssa päättyi niin, että nyt on sitten jakkupuku ja varahame ja kolme siistiä perusteepaitaakin kaapissa ja olen hieman järkyttynyt. Toisaalta ovat kyllä sellaista laatua, että etenkin jakku ja hame toimivat useita vuosia tulevaisuudessakin. Silti hirvittää.

Matilda Aurora kirjoitti...

Mun blogista voisit hakea itsellesi Beautiful Blogger -tunnustuksen, jos vain huolit... Pidän blogistasi :)