Ja sitten soi puhelin.

Soitin tänään Kelaan ja kysyin, missä rahani luuraavat, kun kaikki muut matkalle jääneet tulivat jo viime viikolla. Kuulemma tarvitsevat yhden kuitin, sitä epäilinkin, mutten ollut varma, olinko sen jo toimittanut. Hyvä kun selvisi, nyt pitäisi vain saada tulostin korjattua.

Sitten soitin Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinelainaamoon ja kyselin, miksei pistekirjoituskoneesta ole kuulunut mitään, vaikka palautin lainaussopimuksen jo viikkoja sitten. Neuvoivat soittamaan maanantaina, kun lainaamon työntekijä olisi paikalla.

Seuraavaksi soitin verottajalle, sillä viime viikolla kuulin, ettei kuntoutusrahan 20% ennakkopidätystä tarvitse hyväksyä, vaan verottaja voi pyydettäessä toimittaa toisenlaisen verokortin suoraan Kelaan. Ihmeellistä! Miksei Kelan "ohjeita kuntoutukseen osallistuvalle"-lomakkeessa mainita tästä mitään, vaikka kaikkeen muuhun paperinpyöritykseen siinä on hyvät ja selkeät ohjeet? No, soitin sitten verottajalle ja puhelimeen vastaisi leppoisa savolaissetä. Pienen ynnälaskun jälkeen lopputulokseksi saatiin 1%. Loppuvuoden kuntoutusrahasta menee verokarhun taskuun siis vain 1%, mikä tarkoittaa sitä, että kuukausituloni kasvavat n. 100e! Valtava summa! Tämän vuoden ansiotuloni ovat jäämässä huomattavasti ennakoitua pienemmiksi, joten voi hyvinkin olla, että myös ensi vuonna saan veronpalautuksia.

Viimeisenä piti selvittää, mistä saan rikosrekisteriotteen, jotta voin työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Ensi vuoden kesäsuunnitelmat ja -haut etenevät, kerron niistä lisää myöhemmin. Sain lomaketilauksen tehtyä sähköpostitse, todistus ja lasku toivottavasti tulevat piakkoin :)

Sitten soi puhelin.
"Koistinen kuljetusliike Schenkeriltä moi, oon tässä alhaalla."
"Ai, jaha."
"Kun teille oli tulossa jotain tavaraa."
"Ai, jaha. En kyllä tiedä, että olisi tulossa, mutta tervetuloa vaan."
"Joo, täällä on yksi kolli, kuusi kiloa!"

Ja pistekirjoituskonehan se sieltä tuli. Valurautainen, 1800-lukulainen, harmaa ja ruma Perkins.