Kahden viikon kahvitauko.

Siunattu Itä-Eurooppa hintatasoineen ja kahvilakulttuureineen! Olen perso makealle, voisin elää pullalla ja kahvilahinkuni on kyltymätön. Voitte siis arvata, missä nökötin lähes joka päivä reissuni aikana.

Poznan

Kuva täältä.

Post Office Cafe
Stary Rynek 25/29
Hintataso: latte macchiato 10 zlotya, juustokakku 10 zlotya

Kaunis ja hauska kahvila Poznanin vanhan kaupungin keskustassa olevalla aukiolla. Sisustuksena nimensä mukaisesti brittien postitoimistorekvisiittaa, joten erityisen puolalaista fiilistä tästä kahvilasta ei kyllä saanut. Palvelu oli hyvää, sitä sai englanniksi eikä turhaan tarvinnut odotella.

Varsova

Kuva täältä.

Wayne's Coffee
Zlote Tarasyn ostoskeskus päärautatieaseman vieressä

Sitä samaa huttua kuin Suomessakin, mutta koska reissu oli sujahtanut varsin turistillisissa merkeissä, päätettiin B:n kanssa kruunata retki valitsemalla turistimaisesti tutun merkkiketjun kahvila... Suuri latte oli todella suuri, oikeastaan pienehkö ämpäri.

Krakova

Krakovassa käytiin monessakin paikkaa, kaikista en tiedä nimeä. Yksi aivan mieletön kasvisravintola sulatti sydämeni (ja kylmän kohmettamat varpaat) ja pikkuruinen leipomo, jossa oli tympääntynyt kassatäti, myi meille suussasulavat leivokset, joiden nimi lausuttiin jotakuinkin cremufka, kirjoitusasusta ei ole tietoa. Krakovassa oli kahviloita ja kuppiloita aivan uskomattomat määrät, joillain alueilla jopa suurin osa ovista johti jompaan kumpaan - tai molempiin, sillä myös baareista sai leivoksia...

Cafe Botanica

Kuva kahvilan sivuilta.

ul. Bracka 9
Krakova

Kahvila oli tunnelmallinen, voin kuvitella hienoja rouvia iltapäivällä ja meitä nuoria aikuisia iltaisin. Listassa paljon kahveja, teelaatuja ja kaakaoita, leivoksia ja jälkiruokia. Latte ja Pavlova, banaani-kiivi-marenki-kermavaahto-jälkiruoka (niinpä, mistähän ne reissukilot mahtoikaan kertyä?) kustansivat yhteensä 4,15e. Kahvilassa tupakoivien ja tupakoimattomien osastot erikseen ja peremmällä tila jatkui baarimaisempana.

Alchemia Bar


Kuva.

ul. Estery 5
Krakova

Tämä baari, jossa kävimme kahvilla ja leivoksella (heh) löytyy Krakovan boheemina tunnetusta juutalaiskaupunginosasta, Kasimiersista. Googlaillessani baarin nimellä osuin ensimmäisenä Worlds Best Bars -sivustolle ja täytyy myöntää, että sitä se kyllä olikin! Tunnelma ihana, taiteilijamainen, rauhallinen ja raukea. Miinusta tulee ainoastaan tupakoinnista, mutta jos savutonta haluaa, lienee parempi pysytellä poissa Puolan kuppiloista. Latte ja omenapiiras kustansivat muistaakseni 20 zlotya, 5e. Annettakoon bonusta huumorintajuisesta henkilökunnasta, meitä palvelleella tarjoilijalla oli mitä mielettömin nenä!

Koska olen saanut kuulla "julkaise jo jotain sieltä reissusta!"-rutkutusta, julkaisen tämän nyt vähän puolittaisena postauksena ja jatkan ehkä ensi viikolla, kaupunkejahan ja niiden kahviloitahan kyllä riittää edelleen... :)

Työnhakua.

Sen sijaan, että paljastaisin teille vielä reissukuulumisia, joita tänään naputtelin, ajattelin kertoa kesätyönhaun jatkuvan kiivaana. Tänään täytin erään seurakunnan sähköisen hakemuksen, jossa kysyttiin sanallisesti opintojen etenemisestä ja työkokemuksesta, cv:n liittämiseen ei ollut mahdollisuutta. Sen sijaan neljännes hakemuksesta koostui kolmesta kysymyksestä: "Miten hoidat hengellistä elämääsi?", "Mikä on hengellinen kotisi?" ja "Millaista hengellistä elämää tahtoisit edistää rippikoulutyössä?". Ja ihmettelin. Luin kysymykset uudelleen ja ihmettelin lisää. Mielestäni minun hengellinen elämäni ja sen hoitaminen ei kuulu potentiaaliselle työnantajalle, ei liioin hengellinen kotini. Ainoastaan kolmas kysymys mielestäni liittyy kesäteologin tehtäviin. Päivitellessäni asiaa Facebookissa eräs vanhempi tieteenharjoittaja kertoi aikanaan hakeneensa samaan seurakuntaan ja sama linja oli jatkunut työhaastattelussa, jossa oli kysytty kesätyönhakijan mielipidettä naispappeudesta ja homoista. En voi kuin ihmetellä! Kirkossa, jossa naispappeus on hyväksytty jo yli 20 vuotta sitten, ei ensimmäisen kysymyksen pitäisi olla mikään kysymys - ja vaikka se olisi, sen ei pitäisi millään tavalla liittyä kesäteologin työhön. Mitä tulee työntekijöiden ajatuksiin homoista, niin sen ei tulisi kuulua yhdellekään työnantajalle, ei kirkossa eikä sen ulkopuolellakaan.

Noin muuten voin vain todeta, että käytännöt ovat kirjavat. Yksi iso seurakuntayhtymä saa minulta kiitosta, sillä he informoivat hakijaa hakemuksen saavuttua prosessin etenemisestä. Haastattelukutsussa ilmoitettiin, että seurakunta maksaa haastateltavien matkat julkisten kulkuneuvojen mukaan. Toinen suuri seurakuntayhtymä niin ikään ilmoitti hakemuksen saatuaan, että ennen kuun vaihdetta ei kannata vielä kuulostella mitään. Kolmas seurakuntayhtymä ilmoitti, ettei valinta tällä kertaa osunut ja neljäs, pitkäaikaisin kotiseurakuntani ei ole missään vaiheessa ilmoittanut mitään, vaikka valinnat on tehty jo viikkoja sitten. Täytyy taas kerran todeta, ettei hyvä hallinto, hyvä henkilöstöjohtaminen ja pientenkin tekojen vaikutus omaan imagoon ole seurakunnissa mitenkään itsestäänselvää.

Haku jatkuu.

Tänään.

Elin superhidasta aamua, kunnes sain itseäni niskasta kiinni ja hurautin taksilla Itäkeskukseen, hain Puolassa joululomansa viettäneen tietokoneeni kotiin, palautin laina-Victorin ja lähdin ostoksille. Itiksen syksyllä auennut Ruohonjuuri vaikutti sekä valikoimaltaan, että palveluiltaan mainio. Lopulta vaapuin kotiin mukanani kaksi kassillista apetta. Kun kotosalla vielä maksoin vakuutus-, taksi- sun muut laskut ja hoidin kurssi-ilmoittautumiset ajan tasalle, ei köyhän opiskelijakevään kuvitteleminen ole enää ollenkaan niin haastavaa.

Hieman hirvittää tuleva kevät opintoineen, mutta samalla kevät tuntuu kutkuttavalta. Olo on vähän vastaava kuin ensimmäisenä yliopistovuonna, uudet ihmiset ja ystävyyssuhteet ilahduttivat, vaikka opinnot työllistivätkin kovasti. Jaksan iloita viime kesän ja syksyn aikana löytämistäni kesätyökavereista ja näkövammaisystävistä ja ilmeisesti olen itselleni tyypillisesti onnistunut puhisemaan iloa myös ympärilleni, sillä mummini raportoi säännöllisesti kohtaamisistaan työkaverini kanssa sekä puhelimitse että tekstiviestein: "Olin jumalanpalveluksessa. X keräs kolehdin. Olin yht aikaa ehtoollisellakin. Puheisiin en päässyt." Voi mummi kulta, mitäpä olisit puhunut, jos olisit päässyt? Tapasin Hannelen läksiäisissä A:n, jonka puhelinnumeron H. minulle viime viikolla välitti. Vertaistuen tärkeys tuntuu valkenevan pikkuhiljaa, ehkäpä A. osaa jakaa kanssani näitä epätietoisuuden, toiveikkuuden ja synkkyyden hetkiä, kun välillä tuntuu että näkövamma avaa uusia ovia, välillä taas musertaa luopua yhtään mistään.

Herätin naapurini hieman ennen yhtätoista illalla, kun tuntikausia palaneiden kynttilöiden käry saavutti pisteen, jossa palovaroitin sai liian suuret henkoset. "No, ainakin se toimii", tuumasi O. ja piteli korviaan, kun minä kiikuin tuolilla ja viuhdoin hälyttimelle raikasta ilmaa isän 70-luvulla valokuvaamalla Singer-ompelukoneen pahvikuvalla. Mitä olisikaan päivä ilman toimintaa!

Huomenna, jos Luoja suo, saan aikaiseksi katsastaa muistitikulta ne muutamat Dresdenissä ja Wienissä otetut kuvat, joita voisi täälläkin julkaista. Jotain reissupostaustakin on kyllä luvassa, kertokaa ihmeessä, mikäli haluatte tietää jotain tiettyä.

Kotona.

Selvisin kotiin, lisää tarinoita, kunhan pyykit pyörii ja arki rullailee.

Sillä välin joku voi kertoa, mitä matkapuhelimille kuuluu tehdä Finnairin lennolla, kun peräkäisissä kuulutuksissa sanotaan näin:

"Arvoisat matkustajat, suljettehan matkapuhelimenne, mikäli ette käytä sitä."

"Kaikki elektroniset laitteet on pidettävä suljettuina lennon aikana."

Kerrottakoon, että kotiin päästyäni kaadoin likavaatteita rinkasta huoneeni lattialle, viritin paristot uuteen kylpyankkaradiooni ja siitä lähtien olen kököttänyt päätteellä. Aamulla elintoimintojen normalisoiduttua otan suunnaksi Itäkeskuksen ja vien laina-Victorin takaisin, haen Puolassa joululomailleen tietokoneeni takaisin ja teen viikon ruokaostokset S-Marketissa. Jospa sitä sitten pyykki pyörisi ja kouluasiatkin edistyisivät hiljalleen.

Tekisi mieli kertoa jänniä juttuja, mutta kertomusten kohteet taitavat niinikään lukea tätä blogia, niin jäätte nyt ilman.

Puola-Dresden

Olen edelleen elävien kirjoissa.

Krakovassa hostellihuone oli pilvissä, ei siis pilvessä, vaan kapea ja korkea huone maalattu siniseksi pilvitaivaaksi.

Åpznanissa asuttiin kebab-Jerzyn perheessä, joka eleli melko hulppeasti kaupungin laidalla. Uudenvuoden aamuna saatiin valtavat paperikassilliset suklaata sun muuta jokainen ja muutakin kummaa tapahtui. Isäntä itse ajoi keskellä yötä meitä uudenvuodenjuhlista kotiin kaameaa ylinopeutta Britney Spearsia laulellen ja kerran meidät haki joku tuntemattomaksi jäänyt mies ratikkapysäkiltä, auto sentään oli tuttu ja määränpääkin oikea... Perheen poikia oli neljä, mutta ympärillä pyörineitä miekkosia useampia, mitä ilmeisesti naimisiinkin oltaisiin päästy, jos tahtoa olisi riittänyt... Tästä riittää tarinaa tuleville sukupolville, ehkä myös teille, hahka palaan kotimaan kamaralle.

Krakova oli kaunis ja boheemi. Veljen tyttöystävä, ihana E. asui kolmen muun tytön kanssa pienehköä kaksiota kaupungin laidalla, sisällä veti niin että verhot hulmusivat. Tein retken Auschwitziin E:n masentuneen, kulttuurishokista kärsivän eteläamerikkalaisen kämppiksen kanssa, siitäkin ehkä lisää. Krakovassa oli ihana istua kahviloissa ja ravintoloissa, ruoka oli hyvää ja edullista, samoin herkut. Löysin ihanan neuleen, joka oli malliltaan samanlainen kuin syksyllä Belgiassa tapaamani ranskalais-senegalilaisen tytön takki.

Berliinistä ehdin aiemmalla bussilla Dresdeniin, jossa L. otti minut ilolla vastaan. Eilen piipahdettiin vanhassa kaupungissa kauniin auringonpaisteen loistossa ja ilta vietettiin skandinaavien järjestämissä opiskelijabileissä, joissa kuuli suomea ja sai maistella pannukakkua ja mustikkasoppaa. Sanottakoon, että mustikkasoppa on opiskelijabileissä ihan syystä hyvä tarjota jo alkuillasta. Tänään oli kohteena boheemi uusi kaupunki, josta löytyikin ihana hippitunika ja trikoohame. Päivällä kökötin opiskelemassa yliopiston Oluttuvassa, jossa toiset hörppivät nestemäisiä välipalaleipiään luentotauoilla...

Anteeksi lyöntivirheet, en näe mitä kirjoitan.

Mietteitä.

Terveisiä Keski-Suomesta. Paikallinen kahvila tarjoaa asiakkailleen ilmaisen netin, joten voitte arvata, missä olen äidin työpäivät viettänyt. Kotonakin olisi voinut olla, mutta sekä eilen että tänään ohjelmaan on kuulunut myös aktiviteetteja keskustassa, enkä täällä osaa bussia käyttää sitäkään vähää, on lopputulos tämä. Tai kyllähän sitä vielä käyttäisi, ainakin keskustan suuntaan, mutta kun se kulkee todella harvoin (kerran, pari tunnissa) eikä äidin luona ole nettiä tai aikataulukirjaa...

Noniin, ilokseni kuitenkin ilmoitan, että myös tähän Suomen Betlehemiin (hepr. leivän tai jyvän talo, asumus) alias Ryynibyyhyn on tullut Punnitse ja Säästä! Niinpä punnitsin eilen mukaani pähkinättömiä kuivahedelmäherkkuja, en ehkä ihan ymmärrä liikkeen nimen ensimmäistä sanaa. Suosittelen kuitenkin kaikille, valikoima mitä mainioin.

Nautin eilen myös jalkahoidosta, joka oli äidiltä etukäteen saatu joululahja. Noin muuten joulu äitini luona tulee olemaan vähälahjainen, jokaiselle on yksi tai kaksi pakettia, minulle todennäköisesti vain kämppikseltä saatu. En ole ollut tuhma, mutta äitini paketoi jalkahoidon ja tammikuisen kotimatkan Itävallasta Suomeen.

Matkakutkutusta on ilmassa, keväällä tahtoisin Utöhön ja ehkä Lontooseen Merimieskirkon pääsiäismyyjäisiin, mikäli koulu antaa myöten ja voin matkustaa junalla. Matkaseurakin olisi jo vähän mielessä, vaikkei kovin myöntyväinen taidakaan asialle olla. Myös Kolari odottaa. Ensi syksynä tahtoisin Amerikkaan ja vuoden päästä keväällä Japaniin. Rahoitus ja aikataulut vielä auki, mutta tahtoisin olla vähän pidempään kuin tovin, koska lentäen on kuljettava.

Suhteeton painiskelu jatkuu, yritän ulkoistaa nämä ajatukset.

Toinen viime päivinä paljon mielen päällä ollut asia on Auschwitz, sillä matkaan Krakovaan puolentoista viikon kuluttua ja olen kallistumassa sille kannalle, etten voi keskitysleiriä ohittaa. Olen optimisti ja ajatusmaailmassani pyörii usein ajatus ihmisen hyvyydestä. Siitä, että synti ja pahuus on jotain, mikä on tahrannut pohjimmiltaan hyvän ihmisen. Luterilaisempi (ja kristitympi?) ajatus kuitenkin lienee, että ihminen itsessään on pohjimmiltaan paha ja syntinen. Keskitysleiri muistuttanee siitä.

Gilmoren tytöt -addiktio on saavuttanut valtavat mittasuhteet, sarjan puoliväli häämöttää. (N., voitko tuoda lisää, jos käyt luonamme loman aikana?)

Joulupaketeista puuttuu kahdet villasukat, joista toiset saavuttavat kohteensa vasta joulun jälkeen, joten kiire on vain yksillä sukilla.

Etukäteen jo hirvittää kevät, kiireinen ja hektinen kevät, mutta toisaalta se asettanee asioita mittasuhteisiinsa. Niin kauan, kun itseluottamus tietyissä asioissa on sillä tasolla, että "anteeksi, olen tosi pahoillani, että pidän susta tosi paljon", lienee vähän petrattavaa. Näihin teiniangstisiin tunnelmiin päätän tämän postauksen. Niin ja hei, teineistä puheenollen, ensi kesän työnhaku on täydessä vauhdissa, joskaan vanha kotiseurakunta ei pyytänyt minua edes haastatteluun. Pah!

Viime päivien viemää.

Viime päivinä olen käyttänyt joululomani ensimmäiset hetket hyvin pitkälti N:lta lainaamieni Gilmoren tyttöjen parissa. Jaksoja on mennyt päivittäin sellaiset määrät, etten kehtaa tunnustaakaan.

Tänään oli ohjelmassa brunssi Primulassa M:n kanssa ja paluumatkalla eksyimme Puluun, jossa saimme vähän kummallista palvelua, mutta ostin kuitenkin korvikset, vaikkei minulla ole reikiä! Lopputuloksena kuitenkin on, että aikani ronkittuani löysin toisesta korvastani valmiin vanhan reiän, jonka luulin menneen vuosien saatossa umpeen. Ilahduttavaa, koska aioinkin hankkia reiän juuri siihen korvaan, en toiseen, joka aikaisemmalla reikäkierroksella oti itseensä.

Kolmantena olen vatvonut kestosuosikkiaihettani eli suhteetonta parisuhteettomuuskriisiä, joka pukkaa päälle aika ajoin. Olen päätynyt siihen, että ala-asteella asiat olisi voinut hoitaa kätevästi esim. luokkakaverin tai kirjevihkon välityksllä, yläasteella laittaa kaverin asialle tai muuten vaan pariutua jonkun toisen yhtä epätoivoisen teinin kanssa. Nyt, kun ympärillä ihmiset muuttavat yhteen, kihlautuvat, saavat lapsia ja menevät naimisiinkin kai hiljalleen, hiipii epätoivo välillä kehiin. Ja kaiken tämän kruunaa se, että en saa suutani auki ja olen skeptinen jo etukäteen suun avaamisen seurauksista. Akward silence ja sillä lailla!

Noniin, away with the self pitying, tilannehan on sellainen, että tämä neiti on suorittanut vuoden leipuriennätyksen ja tehnyt litran pullataikinan (tai kaksi puolen litran taikinaa) ja kaksi piimäkakkua, joulu sais nyt tulla. Myös se laiska viikkosiivooja sais tulla :P