Meri.

Kuvat sekä työpaikan rannasta että retkeltä Kotkaan.

Tuhkaa taivaan täydeltä.

Kuva täältä.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä nautin siitä, että luonto pistää ihmisen polvilleen. Muistuttaa meitä arkemme hallitsijoita siitä, ettei kaikki sentään ole meidän vallassamme.

Eilen aamulla isäni soitti, hänen ystävänsä P. oli lentänyt yhdeksi päiväksi elektroniikkamessuille Saksaan ja havainnut hotelliyön jälkeen, ettei pääsekään kotiin. Neuvoin hyppäämään junaan, Frankfurt-Hampuri-Kööpenhamina-Tukholma matkaan menee junalla n. 15 tuntia ja Tukholmasta voi tulla laivalla kotiin. Näin tapahtui, P. on paraikaa laivassa.

Tänään tempaisimme Changemakerien kanssa, kerron kampanjasta joskus erikseen. Myös meillä oli yksi pitkän linjan Changemaker-aktiivi riveissämme, koska hän oli kyllä päässyt Suomeen, muttei enää takaisin kotiinsa Lontooseen.

Opiskelukavereitani Tampereelta on jumiutunut Saksaan ilmeisesti lähemmäs kymmenen, entinen työkaveri on Berliinissä miettimässä, kulkeeko kotiin itäistä vai läntistä reittiä. Ystävän mies on Etelä-Saksassa ja samaisen ystävän äiti ei pääsekään Ranskaan. Erään ystävän matka rapakon taakse sulhasen luo on nyt liipasimella.

Yhtäkkiä tuntuu, että KAIKKI lentävät. Vai mitä sanotte siitä, että juniin ei saa lippuja, kun ne ovat kotimaanlentojen peruunnuttua niin ääriään myöten täynnä?

Onko tämä lentäminen todella tarpeellista? Miksi mediassa on esiintynyt useitakin ärsyyntyneitä suomalaisia, joiden "olisi pakko päästä lentämään kotiin, kun ylihuomenna pitäisi lentää Abu Dhabiin". Minkä takia erilaisia työ- ja kokousmatkoja ei yhdistellä, onko matkojen korvauskäytännöt todella vedetty niin kireiksi?

Saatan kesällä olla menossa sekä Strasbourgiin Ranskaan että Wroclawiin Puolaan, ensimmäisen matkan kustantaa EU, jälkimmäisen minä itse. Jos aikataulut natsaavat, loppuu Strasbourgin kokous sunnuntaina ja Wroclawin kokous alkaa maanantaina, mutta joudunko matkakorvausten vuoksi lentämään yöksi Suomeen?

Ilmaston puolesta hirvittää.

Ja silti nautin. Ihmisten on hidastettava edes joskus.

On täysin ymmärrettävää, että joillain on nyt hätä, kun hotelliöiden ja vaihtoehtoisen kotimatkan kustantajasta ei ole tietoa. Mielestäni matkavakuutusten ja lentoyhtiöiden tulisi ottaa jonkinlainen vastuu tilanteesta.

Edit. Myös yhden ystävän vanhemmat on jumissa Irlannissa. Matkalaisia riittää.

Ripari 4. Päivä 7.

Vierailupäivä.

Vierailupäivän funktio on minulle hieman hämärä. Hyvin harvalle nuorelle tuodaan esim. lisää puhtaita vaatteita ja meillä tänään oli vain nelisenkymmentä vierasta, normaalisti kun on yli sata. Miksi vanhemmat haluavat maksaa yhden leiripäivän hinnan tyhjästä, sillä oppituntejahan tähän päivään ei mahdu?

Vieraiden jälkeen ajoimme noin tunnin bussilla korpeen luonnonpuistoon. Paikka on hieno ja perillä on mukavaa mutta on vaikeaa uskoa, ettei lähempää löytyisi nähtävää - aika epäekoahan tämä kyllä on. Neljä henkeä ei mahtunut bussiin, joten seurasimme pastorin avoautolla perässä. Minua askarruttaa muuan asia: miksi (ainakin tässä) avoautossa tukka hulmuaa eteenpäin, siis ajosuuntaan?!

Ihmettelen lapsisotilastamme edelleen. 15-vuotiaan kasvattaminen tiukkaan armeijakuriin jättää pysyvät jäljet identiteettiin vaikkei armeijaura urkenisikaan ja tuntuu hurjalta, että tuon ikäiset käyttävät harjoituksissa automaattiaseita, sarjatuliaseita. Kahden vuoden päästä mukana olevia odottaa todennäköisesti komennus Afganistaniin tai Irakiin tai muuhun vastaavaan, nuorimmat komennuksilla kuolleet ovat juurikin 17-vuotiaita. Sotilaat tulevat ysein köyhistä perheistä ja esim. A:ssa päiväraha on kuulemma 200e luokkaa. Isoista rahoista siis puhutaan.

Tällä leirillä olen myös kohdannut bisnesmaailman lieveilmiöt ja raadollisuuden ja sen perheisiin heijastamat seuraukset taas niin kuvottavalla ja konkreettisella tavalla, että yhä vahvemmin uskon, ettei minun paikkani ole yritysuralla.

Aamulla saadaan nukkua tunti tavallista pidempään - voiko olla mitään parempaa!

Ai niin! Yhden työntekijän perhe, mm. 10kk vanha vauva tulivat tänään vierailemaan. Minulla sattui olemaan saippuakuplia ja en olisi ikimaailmassa kuvitellut, että noin pienen lapsen keskittymiskyky säilyy herpaantumatta varttitunnin saman asian ympärillä! Neiti tuhisi ja tohotti ja ojenteli käsiään kuplien perään ja voi sitä äimistynyttä ilmettä, kun juuri hipaistut pallot katosivatkin savuna ilmaan. :)