Eilisen perheahdistuksen kourista selvisin tänään mummolaan taas päivähoitoon ja ehdin neuletta purkaessani miettiä monta ajatusta maailmanmenosta. Mummolassa meinasi iskeä viime viikolla kriisi, kun "se todella hyvä tee" loppui. Se Tee on PGTips, tuo Iso-Britannian lahja maailmalle eikä sitä Suomesta ihan joka marketin hyllyltä löydykään. Onneksi Herwoodissa sitä on saatavilla kahdenkin kaupan hyllystä, joten lupasin pelastaa mummin pulasta. Väliaikaisteetä piti kuitenkin hankkia ja koska verovirkailijaukkini on vuodesta -49 saakka kirjannut ylös joka ikisen markan ja sittemmin euron kulut (kyllä, niitä mappeja riittää!), en yllättynyt, kun tarjoamani Reilu vaihtoehto ei kaupassa oikein ottanut tulta alleen. Hankittua tuli sitten tuttua ja turvallista Liptonin keltaista, Yellow Labelia. Perjantaina Tampesterista ostettua teetä mummolaan rahdatessani äkkäsin teepurkin kyljestä Rainforest Alliancen (RA) logon, joka pisti silmään uudemman kerran iltapäiväteellä Liptonin pakkauksesta. Miksi suuret merkit ovat valinneet RA:n eivätkä Reilua Kauppaa (RK)? Entä mitä eroa on UTZ-sertifikaatilla ja RK:lla, Pauligin UTZ-sertifioituja Mondo-kahveja kun tunnutaan tarjoavan useassa paikassa eettisenä vaihtoehtona valveutuneilla kuluttajille?
RA on vuonna 1987 perustettu ohjelma, jonka tarkoituksena on suojella ympäristöä; luontoa, eläimiä ja ihmisiä. Ohjelmassa on pitkä lista kriteereitä, jotka mm. rajoittavat lapsilla teetettävän työn laatua ja kestoa, kieltävät orjatyön ja asettavat tiettyjä standardeja ympäristöriskien pienentämiseksi. Sertifiointi koskee tiettyjä tiloja ja toimijoita, jotka voivat sertifioinnin avulla yrittää saada tuotteistaan kovempaa hintaa. Kuinka se pääosin kouluttamattomilta ja lukutaidottomilta ihmisiltä käy, onkin sitten arvoitus. Ohjelmassa on myös se pieni detalji, että saadakseen RA:n sammakkomerkin, tilan ei tarvitse täyttää kaikkia ohjelman kriteereitä, vaan jokin tietty prosenttiosuus. Lopputuotteeseen, esimerkiksi Liptonin teepakettiin, merkin saa lätkäistä, kun 50% tuotteen raaka-aineista on tuotettu sertifioiduilla tiloilla. Mielestäni tämän sertifikaatin suurimmat kompastuskivet ovat siinä, ettei se ensinnäkään edellytä kaikkien laatuvaatimusten täyttämistä, toisekseen kiellä lapsityövoiman käyttöä ja kolmanneksi takaa tuottajille oikeudenmukaista korvausta tehdystä työstä. Merkin saaman suosion näen siinä, että suuret brändit kuten Chiquita tai Iso-Britanniassa PGTips kokevat painetta ekologisten ja eettisten tuotteiden tarjoamiseen, mutta tahtovat mennä siitä, missä aita on matalin.
UTZ-sertifikaatti puolestaan on Suomessa lähinnä Pauligin käyttämä kahvin sertifiointimerkki, joka on käytössä ympäri maailmaa. UTZ nojaa vahvasti siihen, että jokaisen kahvipaketin alkuperä on jäljitettävissä ja tuotantoketju siten tunnetaan. UTZin omien sivujen mukaan ohjelmaan liittymällä viljelijät saavat kahvilleen lisäarvoa, jota voi käyttää valttina korkeampaa hintaa neuvoteltaessa. Sertifikaatti korostaa voimakkaasti sitä, että se haluaa panostaa ammattimaiseen kahvinviljelyyn ja hyvään laatuun. Mielestäni tämän ohjelman heikkoudet ovat hyvin pitkälti samat kuin RAn, millaisessa asemassa lukutaidoton väliamerikkalainen on myydessään kahvia suuryritykselle? Väittäisin, että sertifikaatista riippumatta hän on alakynnessä, mikäli neuvottelutulos jää ainoastaan hänen varaansa.
Reilu Kauppa sen sijaan on ohjelma, jossa tuotteelle myönnetään RK-tunnus, mikäli se täyttää asetetut kriteerit. Kriteerit ovat ympäristöystävälliset, mutta korostavat yhteiskunnallista vastuuta. Esimerkiksi lapsityövoiman käyttö on ehdottomasti kielletty ja työntekijöillä tulee olla oikeus kuulua ammattiliittoon. RK maksaa tuotteista sovitun RK-hinnan, joka koostuu oikeudenmukaisesta palkasta, sekä RK-lisästä, jolla tuetaan yhteisön kehittymiseen tähtääviä projekteja. Näin taataan, että RK:n tiloilla vanhemmat ovat töissä, lapset päiväkodissa tai koulussa. RK ei myöskään sido tiloja vaan ne saavat myydä tuotteensa muualle niin halutessaan. Uskon, että RK tulee tulevaisuudessa kasvamaan voimakkaasti. Jo nyt esimerkiksi banaanien ja Nanson trikoovaatteiden hinnat lähentelevät "tavallisien" tuotteiden hintoja ja luulenpa, että tulevaisuudessa hintaero ei tule olemaan ratkaiseva tekijä. Tälläkin hetkellä banaanikilon hinnasta varmasti sudenosa valuu ylikansallisen yhtiön taskuun - RK siis tasapainottaa tätä tilannetta taaten tuottajalle hänelle oikeutetusti kuuluvan osan.
Omissa kaapeissani kuluu RKn juokseva hunaja (kiinteämmän ostan kotimaisena), RKn ruokosokeri, tee sekä espresso. Vaatekaapista löytyy muutama RKn toppi ulkomaanostoksina, muutamat sukat sekä yksi Amnestyn huppari. Banaanini ovat olleet Reiluja jo vuosia, viinirypäleitä ostan mikäli niitä on tarjolla ja samaten appelsiinini ovat Reiluja.
Mitä löytyy sinun kaapeistasi? Oletko valmis ostamaan eettistä ja ekologista? Paljonko olet valmis maksamaan ekstraa?
